Mies meni metsään, köysi oli hänellä kainalossaan. Kun hän oli
tyhmänpuoleinen, löylynlyömä, kuten hänestä sanottiin, niin olivat
toiset kyläläiset sanoneet hänelle:
-- Ei sinusta mitään tule, mene hirteen!
Ja kun mies sen kuuli, niin läksi hän metsään tätä tarkoitusta varten.
Siinä hän katseli sopivaa puuta, johon voisi itsensä ripustaa. Näki hän
kauniin hongan, jonka oksaan hän aikoi köytensä sitoa. Mutta kun hän
honkaa lähestyi, niin istui sen oksalla pyy. Mies koetti ajaa sitä
pois:
-- Hss, sanoi hän, mene pois siitä oksalta, jotta minä saan heittää
köyteni sen ympäri.
Pyy ei hievahtanutkaan.
-- Mikä merkillinen lintu sinä olet, joka et lähde pois oksalta silloin
kun sinua ajaa?
Pyy ei hievahtanutkaan paikaltaan, se vain katseli oksaltaan mieheen.
-- Sinä et saa tuolla tavoin minuun katsoa, sanoi mies. Etkö näe, että
minulla on tässä vakavat aikeet?
Pyy käännähti oksallaan, mutta ei lentänyt pois.
-- Tuleeko siitä lähdöstä mitään vai ei? Ei minulla ole tässä aikaa
odotella, sillä minulla on kiire lähteä pois tästä maailmasta.
Pyy kurkisti mieheen yhä enemmän.
-- Lähde nyt jo pois, sillä minä en tahdo katselijoita, kun hirteen
menen. Luuletko sinä ehkä, että minulla ei ole tosi mielessä? Kyllä se
on niin tosi kuin olla voi. Vai luuletko, että kukaan huvin vuoksi
hirteen menee?
Pyy tanssi hetkisen oksalla, mutta ei lentänyt pois.
-- Se on kerrassaan sopimatonta tuo tuollainen tanssiminen näin
vakavalla hetkellä, sanoi mies. Katso, etten tässä suutu ja tapa sinua.
Pyy nauroi.
-- Kyllä minä ymmärrän, että sinä naurat. Helppoahan sinun on nauraa,
kun sinulla ei ole minun surujani. Toisin on minun laitani. Minulla oli
morsian, ei mikään kovin kaunis morsian, mistä minä kauniin olisin
saanut, mutta morsian kuitenkin. Hän jätti minut ja nyt olen minä
päättänyt kiusallakin mennä hirteen. Lähdetkö siitä oksalta pois vai
täytyykö minun käydä hakemassa kotoa pyssy.
Pyy hyppeli oksallaan, mutta ei näyttänyt aikovankaan lentää pois.
Silloin mies suuttui, hän meni kotiaan pyssyä hakemaan. Kun hän sieltä
palasi ja aikoi ampua pyyn, niin läksikin tämä samassa lentoon, eikä
mies saanut sitä tapetuksi.
-- No, hyvä on kun menit pois, jotta minun ei tässä ennen kuolemaani
tarvinnut viatonta eläintä tappaa.
Kun mies nyt aikoi itsensä hirttää, niin huomasikin hän ollessaan
pyssyä hakemassa unohtaneensa köyden kotiaan.
-- Kylläpä tämä on harmillista, sanoi hän. Nyt kun oksa olisi vapaa,
niin puuttuukin köysi.
Hän meni kotoaan hakemaan köyttään. Kun hän palasi puun juurelle, niin
istui pyy taas samalla oksalla.
-- Joko sinä nyt taas sinne pääsit, sanoi mies. Eikö sinulla ole muita
puita metsässä, joiden oksilla voit istua? Jollet sinä tule pois sieltä
oksalta minua kurkistelemasta, niin ei tästä hommasta tule mitään,
sillä en minäkään jokaiseen puuhun viitsi mennä riippumaan. Eroitus
sillä hirsipuullakin on.
Pyy nauroi. Sen kun mies kuuli, niin suuttui.
-- Luuletko sinä, että minä olen tullut tänne sinun naurettavaksesi?
Jollet sinä jo tuossa herkiä ilveilemästä, niin en minä kiusaksesikaan
hirtä itseäni.
Silloin pyy rupesi niin kovasti nauramaan, että mies kiukuissaan juoksi
tiehensä.
Kun hän seuraavana päivänä tuli ulos tuvastaan, niin oli sama pyy hänen
mökkinsä luona puussa ja kurkisteli mieheen.
-- Tämä on jo aivan kuin villittyä, sanoi mies. Tässä ei saa tuolta
linnulta hetkenkään rauhaa. Minä menen pois.
Ja mies meni metsään. Kun hän palasi kotiaan, niin oli pyy avoimesta
ovesta lentänyt hänen tupaansa ja siellä alkanut askarrella. Tuvan se
oli laassut ja keiton keittänyt.
-- Se näyttää aivan siltä kuin sinä aikoisit tulla minun vaimokseni,
sanoi mies. Mutta en minä linnuista huoli, ja hän ajoi pyyn tuvasta
pois.
Mutta seuraavana päivänä oli pyy uunin piipun kautta tullut tupaan ja
siellä siivonnut ja ruoan laittanut.
-- Aivan tässä on helisemässä tuon linnun kanssa, sanoi mies. Se tuppaa
aivan väkisin jo tupaani. Parasta lienee kun antaa sen ollakin
rauhassa. Kyllästyyhän se kuitenkin kerran ihmisasuntoon ja lentää
tiehensä.
Mutta pyy ei kyllästynytkään vaan jäi tuvan varsinaiseksi asukkaaksi.
Eräänä päivänä se tuli jo niin tuttavalliseksi, että hyppäsi miehen
syödessä pöydälle.
-- Mitä sinä tänne pöydälle tulet? Katso, etten aja sinua ovesta ulos.
Mutta pyy kävellä keikutteli siinä miehen edessä pöydällä eikä ollut
milläänkään miehen sanoista.
-- Se ottaa jo kaiken komennusvallankin tässä talossa, ajatteli mies.
Se tekee aivan niinkuin nainen kaiken sen, mitä se itse tahtoo.
Kaikenlaisia ristiä sitä tässä maailmassa on. Mies joutuu jo linnunkin
komennettavaksi.
Kun pyy oli aikansa siinä tepastellut, niin tuli se miehen kupille ja
nokkasi siitä suuhunsa palasen.
-- Elä sentään kupille tule, se on kuitenkin ihmisten ruoka-astia. Vai
luuletko, että sinä saat minun kanssani syödäkin, kun olet minulle
ruoan laittanut. Siitä ei tule mitään, sen minä sanon sinulle jo
ajoissa.
Mutta pyy ei välittänyt miehen sanoista ja torjumisista vaan syödä
nokki aivan rauhallisesti hänen kupistaan.
Jollei tässä mitkään kiellot auta, sanoi mies, niin mitä minä suotta
meluan ja räyhään. Syö sitten kun kerran mielesi tekee.
Näin he alkoivat yhdessä aterioidakin.
Eräänä päivänä, kun mies jo oli tottunut syömään pyyn kanssa, tuli pyy
kerran hänen syliinsä istumaan.
-- No, kaikki kujeet sillä onkin, sanoi mies, kun vielä syliinkin
tahtoo tulla. Jollet sinä ajoissa lopeta noita hullutuksia, niin minä
teen niistä vielä hyvin surkean lopun.
Siinä pyy istui miehen sylissä ja omalla tavallaan lauleli.
-- Vai sekin vielä, sanoi mies. Vai ruvetaan tässä vielä
laulelemaankin. Ei puutu muuta, kuin että minä sinulle laulelen kuin
omalle kullalleni. Mutta sitä sinä saat odottaa, sen minä sinulle
sanon.
Mutta kun pyy siinä silmät sirillään istui ja lauleli niin mieskin
aivan huomaamattaan alkoi hyräillä, Ja siinä he sitten istuivat pirtin
hämyssä, mies ja pyy hänen polvellaan, ja kumpikin lauloi omalla
tavallaan.
Pian mies tähän tottui ja lopulta he joka ilta istuivat siten yhdessä.
Erään kerran pyy hyppäsi miehen olkapäälle ja siitä nokkasi häntä
suulle.
-- Ei, nyt tämä jo menee liian pitkälle, sanoi mies, että sinä suuhun
tuppaat. Sitä minä en sentään salli.
Ja hän otti kolme varpua ja löi niillä kolme kertaa pyytä, Kun hän sen
oli tehnyt, niin muuttuikin pyy naiseksi.
-- Mitäs tämä on? sanoi mies. Nainenko sinä oletkin? Kyllä minä jo
ajattelinkin, ettei tässä kaikki ole niinkuin olla pitää, kun sinulla
oli sellaisia naisten kujeita. Mitä minä nyt sinulle teen?
-- Otat minut vaimoksesi.
-- Se on helpommin sanottu kuin tehty. Onko se niin varmasti
sanottukaan, että minä sinusta huolin.
-- Luuletko jostain paremman saavasi?
-- Sitä en luule, mutta ei minun tarvitse jokaistakaan ottaa, joka
tupaani tulee.
-- Minä menen sitten pois, sanoi nainen ja meni ovea kohden.
-- Elä siinä nyt sillä lailla hätäile, sanoi mies. Tuumitaan ensin
asiaa.
-- Mitä tuumimista siinä on. Otatko minut vai etkö ota?
-- Pitääkö minun nyt siihen heti paikalla vastata? Eihän se
naiminenkaan mitään hätiköimistä ole.
-- Minä olen jo siksi kauan ollut täällä, että tiedäthän sinä, mihin
minä kelpaan.
-- Kyllähän minä sen tiedän, mutta anna minun nyt sentään ajatella tätä
asiaa.
-- Ethän silloinkaan ajatellut, kun hirteen aijoit mennä.
-- Tämä onkin paljoa vakavampi asia kuin hirteen meneminen.
-- Mieti sitten niin kauan kuin tahdot. Minä menen tieheni.
-- Kyllä te naiset olette aina sellaisia hätähoppuja. Jollei tässä
mikään muu auta, niin otanhan minä sinut vaimokseni, jotta ei tässä
suotta sen kauempaa kinastella.
Ja niin jäi naiseksi muuttunut pyy miehen vaimoksi.
Seuraavana päivänä sanoi mies:
-- Minä olen tätä asiaa ajatellut hiukan lähemmin. Eihän minulla ole
mitään sitä vastaan, että sinä jäät tänne minun vaimokseni, mutta
saisit sinä jotain muutakin tehdä kuin vain tupaani siivota ja ruokaani
laittaa. Pyylle se kyllä on kylliksi, mutta kyllä ihmisen täytyy
muutakin osata.
-- Kyllä minä sen tiedän, sanoi nainen. Katso tätä liinaa, jonka olen
ommellut sinä aikana kuin sinä nukuit. Ota se ja mene rikkaitten
kartanoon. Ne maksavat sinulle siitä sata hopearahaa.
Mies meni kauppaamaan sitä vaimonsa ompelemaa liinaa ja sai kuten
vaimonsa olikin sanonut siitä sata hopearahaa.
Näin elivät he yhdessä. Vaimo kirjaili kotona kauniita limoja ja mies
kävi niitä kaupittelemassa. Ja he tulivat rikkaiksi ja elivät
onnellisina.