Upporikkaalla kauppiaalla ja hänen vaimollaan ei ollut lasta ja sitä he
suuresti surivat, sillä mitä merkitsi heille se varallisuus, jota he
kokosivat ja se maallinen hyvyys, jota he niin runsaasti olivat
saaneet, kun heillä ei perillistä ollut.
Kauppias oli reipas ja komea mies, eikä hän ilmaissut koskaan, kuinka
paljon hänen mieltään painoi se, ettei hänellä ollut poikaa. Hänen
vaimonsa oli hiljainen ja kaunis nainen, jonka huulilta laulu helisi,
ja jonka sanoja kuullessaan tunsi sielunsa niin hiljaiseksi ja
avaraksi.
Kerran kauppias lähti kaukaisille maille, monien merien taa, mistä hän
vasta useiden vuosien kuluttua aikoi palata. Vähän aikaa hänen lähtönsä
jälkeen synnytti hänen vaimonsa pojan. Ja kun pojan isä oli reipas ja
toimelias ja äiti hellä ja sydämellinen, niin tuli pojasta uljas ja
kaunis, mutta myös haaveileva ja suuria tekoja uneksiva.
Kun kauppias matkaltaan palasi ja näki poikansa, oli hänen ilonsa aivan
rajaton.
-- Kaunis on minun poikani, sanoi hän, kauniimpi kuin kukaan muu, mutta
rikkaampi kuin kukaan muu täytyy hänen myöskin olla, niin rikas, että
kuninkaat ja maan mahtavat häntä kadehtivat.
-- Kaunis on minun poikani, sanoi hänen vaimonsa, niin kaunis, ettei
toista hänen vertaistaan ole. Mutta hyväksi toivon hänen tulevan, sillä
mitä ovat kaikki maailman rikkaudet, ellei hänellä ole hyvää sydäntä.
Ja äiti opetti pojalleen kaikki tarinat, joissa kerrotaan suurista
urotöistä ja suurten sankarien suuresta hyvyydestä.
Mutta isä rakensi aarreaitan, jossa oli yhdeksän kammiota, ja niihin
hän kokosi kaiken sen rikkauden, jonka hän tahtoi pojalleen jättää,
jotta hän olisi rikkaampi kuin kukaan muu.
Kun poika oli viidentoista vuotiaaksi varttunut, läksi kauppias
pitkälle merimatkalle tuodakseen sieltä aarteita niin suuria, että
kaikki entiset niiden rinnalla jäisivät varjoon. Ennen matkaansa hän
kutsui poikansa luokseen ja sanoi:
-- Poikani, sinä olet minun silmieni ilo ja vanhuuteni riemu. Sinä olet
minulle niin rakas, että tahdon sinua varten koota kaiken sen
rikkauden, minkä suinkin voin. Siksi lähden pitkälle matkalle, josta
toivon palaavani entistä äveriäämpänä. Sinua varten minä laadin
aarreaitan, johon tein yhdeksän kammiota. Tässä annan sinulle kahdeksan
kammion avaimet. Avaa ne ja sinä olet näkevä, ettei ketään ole koko
avarassa maailmassa, joka voisi sinulle vertoja vetää rikkaudessa.
Yhdeksäs kammio on sulettu, sinne elä mene.
Kun kauppias oli merille lähtenyt, läksi poika katsomaan
aarreaittaansa. Kaikkea sitä, mitä ihmismieli voi itselleen toivoa, oli
kammioihin koottu, kultaa ja hopeaa, kalliita esineitä, kauniita
kankaita ja jalokiviä niin suuria ja loistavia, ettei kuninkaankaan
kruunussa ollut niiden vertaisia.
Kun poika oli niistä kyllikseen iloinnut, niin tuli hän sen yhdeksännen
kammion ovelle, jota hänen isänsä oli kieltänyt avaamasta. Silloin
alkoi poika haluta nähdä, mitä sinne oli kätketty, eikä mitkään aarteet
olleet hänelle enää minkään arvoisia, kun hän ei saanut nähdä tuota
yhtä.
Vihdoin kutsui hän sepän ja teetti sillä avaimen, jonka avulla hän
saattoi sen yhdeksännen kammion avata. Kun poika sinne sisään astui,
niin ei siellä ollut muuta kuin kuva seinällä. Hämmästyneenä jäi poika
sen eteen, sillä niin kaunista naista kuin se ei hän ollut voinut
mielessään kuvitellakaan. Lumottuna hän seisoi siinä kuvan edessä ja
kun hän vihdoin läksi pois kammiosta, niin oli hänen silmissään outo
hehku ja huulillaan leikki kaunis hymy. Hän ei keneltäkään tohtinut
kysyä, kuka tuo kaunis nainen on, jonka kuvan hän oli saanut nähdä,
sillä olihan kuva sinne kätketty, ja olihan hänen isänsä kieltänyt
häntä sinne jalallaan astumasta. Hänen ajatuksensa olivat aina tuon
kauniin naisen luona ja usein hän salaa hiipi kammioon hänen kuvansa
luo ja siellä hän saattoi viettää tuntikaudet vaipuneena kuvan
katselemiseen.
Näin kului kolme vuotta. Eräänä kirkkaana päivänä näkyi merellä parvi
kuten suuria valkosiipisiä lintuja, jotka kiisivät eteenpäin pitkin
ulapan pintaa. Ne olivat kauppiaan laivat, jotka suuntasivat kulkunsa
kotirantaa kohden. Kun kauppias oli maihin astunut ja iloissaan
tervehtinyt poikaansa ja vaimoaan, niin käski hän kantamaan kaukomailta
tuomansa aarteet kammioihin.
-- Rikas olin ennen, sanoi hän, mutta nyt olen kymmenen kertaa
rikkaampi, eikä ainoakaan ruhtinas voi minun kanssani varallisuudessa
kilpailla. Ja kaikki on oleva kerran sinun, poikani.
Yhdessä he menivät uusia rikkauksia ihailemaan. Kun he olivat noiden
kahdeksan kammion ovet avanneet ja iloinneet kaikesta siitä, mikä
niiden taakse oli kätketty, niin tulivat he yhdeksännelle ovelle.
Silloin sanoi poika:
-- Isä näytä minulle tämäkin kammio, jonka oveen et minulle jättänyt
avainta.
-- Se kammio on tyhjä, miksi siis suotta sitä sinulle näyttäisin, sanoi
isä.
-- Sinä et olisi sitä niin huolellisesti minulta sulkenut, ellei siellä
olisi aivan arvaamattoman suuri aarre.
Silloin isä avasi oven ja näytti pojalleen siellä olevan kuvan.
-- Ken on se nainen, jonka kuvan olet tänne tuottanut, sanoi poika. Jos
hän on elävien joukossa, niin ilmaise minulle kuka hän on, jotta
taitaisin lähteä häntä etsimään ja omakseni pyytämään.
-- Tuo kuva on kaukomaan prinsessasta, vastasi isä. Loitolla täältä,
monien merien takana on maa, jossa on kuninkaalla tytär. Kaunis hän on,
niin kaunis, että jokainen, joka kerran on hänet nähdä saanut, ei
koskaan voi häntä mielestään karkoittaa. Tämä kuva on heikko ja himmeä
kajastus vain siitä suloudesta, mikä koko hänen olemuksensa täyttää.
Kun poika tämän sai kuulla, niin hänen kaipauksensa tuli entistään
voimakkaammaksi ja hän sanoi isälleen:
-- Minun täytyy sinulle tunnustaa, että jo matkasi aikana salaa avasin
tämän kammion oven ja näin kuvan, josta en tiennyt oliko se laadittu
elävästä olennosta vai oliko hän jo kuollut, vai oliko hän ainoastaan
kuvan laatijan mielessä väikkyvä olento. Siitä asti kun tämän kuvan
ensi kertaa näin, en ole häntä voinut mielestäni karkoittaa. Hänestä
minä olen aina uneksinut ja nuori sydämeni on niin häneen sidotuksi
tullut, etten voi ilman häntä elää nyt, kun tiedän, että hän elää, että
hän hengittää samaa Jumalan ilmaa kuin minäkin. Salli minun lähteä
sinne, missä hän elää, anna minun etsiä se maa, joka häntä kantaa, suo
minun hengittää sitä ilmaa, mitä hän hengittää, jotta minä voisin hänen
suosionsa voittaa ja hänet vaimokseni saada.
-- Sinä ajat ajatuksissasi takaa sellaista, jota ei koskaan voi
saavuttaa, sanoi isä. Kukaan ei hänen luokseen voi tulla, kukaan ei
häntä nähdä ja monet vaarat häntä ympäröivät.
-- Pelkäisinkö minä vaaroja, kun ne voitettuani tiedän saavani maailman
kauneimman naisen omakseni, sanoi poika.
Mutta isä ei kuullut poikansa pyyntöä. Silloin sammui kaikki iloisuus
pojan mielestä, hän tuli vaiteliaaksi ja aina istui hän meren rannalla
katse suunnattuna loitos sinne, missä taivas yhtyi mereen ja jonka
takana hän tiesi sen kaukomaan olevan, missä hänen sydämensä lemmitty
asui.
Kun isä näki poikansa päivä päivältä kuihtuvan, niin heltyi hänen
sydämensä ja hän antoi pojalleen luvan lähteä etsimään kaukomaan
prinsessaa. Ja kauppias rakensi pojalleen purren niin kauniin ja
komean, ettei toista sellaista oltu nähty meren laineita kyntämässä. Ja
hän puki poikansa ruhtinaalliseen pukuun, valikoi kahdeksan kauneinta
nuorta miestä ja puki heidätkin rikkaisiin pukuihin ja antoi ne
pojalleen seuralaisiksi. He menivät purteen ja läksivät kaukomaata
etsimään.
Monta vuotta he saivat harhailla merellä, kunnes viimein kaukomaan
ranta siinti heidän silmissään nousten vihannoivana saarena meren
sylistä. Sen rantaan he suuntasivat purtensa.
Poika astui yksin maihin ja yksinkertaiseen pukuun verhottuna läksi
etsimään tietä kuninkaan linnaan. Aivan sataman suulla oli pieni mökki,
johon poika jäi asumaan vanhan akan luo.
-- Mitä varten olet tänne tullut? kysyi vanha vaimo.
-- Minä olen saapunut monien merien takaa nähdäkseni tämän maan
prinsessan.
-- Sitä et voi tehdä, sanoi vaimo. Hän asuu linnassaan eikä kukaan
hänen luokseen voi tulla, niin tarkkaan on hän vartioitu.
-- Eikö siis mitään keinoa ole, jonka kautta voisin hänet nähdä? Kaukaa
olen tullut ja ainiaan on tämä neito mielessäni ollut siitä asti kun
hänen kuvansa ensi kerran näin:
-- Yhden keinon tiedän, jonka avulla ehkä voit päästä toiveittesi
perille, sanoi vaimo. Kun kaupungilla kuljeksit, niin liity
sotamiehiin, jotka ovat prinsessan linnaa vartioimassa. Heiltä
tiedustele keinoa, miten voisit sen nähdä, jonka luo mielesi palaa.
Poika seurasi vaimon neuvoa ja liittyi ensimäiseen sotilaaseen, jonka
hän kohtasi. Hän vei miehen laivaansa ja siellä kestitsi häntä
runsaasti, Kun sotilas oli tullut puheliaaksi, niin kysyi poika:
-- Sinä, joka asut linnassa, voit minulle varmaankin sanoa, miten
voisin nähdä prinsessan, joka on niin tarkkaan vartioitu ja joka on
kuulu kauneudestaan.
-- Kukaan ei häntä nähdä saa, vastasi sotamies. Mutta yhden keinon voin
sinulle neuvoa, Ainoa, joka prinsessan luo saa tulla ja hänet nähdä, on
hänen sotapäällikkönsä. Mene hänen asuntoonsa, ota mukaasi parhaita
juomia ja kalliita lahjoja. Hän mieltyy lahjoihin ja suostuu juomaan
kalliita juomiasi. Kun hän on kyllikseen juonut, niin vaipuu hän uneen,
silloin ota hänen pukunsa, pukeudu siihen ja siinä asussa mene linnaan.
Kukaan ei sinua tunne ja siten voit huoleti hänen luokseen päästä ja
hänet nähdä.
Poika seurasi sotilaan neuvoa, nouti purrestaan kalleimmat kankaat ja
kirkkaimmat jalokivet viedäkseen ne sotapäällikölle lahjaksi. Hän toi
myös mukanaan kalliita juomia, joiden maku oli suloinen ja joita kerran
juotuaan yhä enemmän niitä halusi. Kun sotapäällikkö nämä lahjat näki,
niin tuli hän pojalle ystävälliseksi ja suostui hänen kanssaan juomaan
kalliita juomia pojan tervehdysmaljaksi. Mutta jota enemmän hän juomaa
joi, sitä enemmän hänen teki mieli sitä maistella. Niin hän lopulta
väsyi. Silloin poika riisui hänen pukunsa ja otti sen ylleen. Kun hän
siinä asussa saapui kuninkaan linnaan, oli prinsessa aikeissa lähteä
veneellä soutelemaan ja rannassa hän jo odotti sotapäällikköään.
Poika astui hänen kanssaan purteen ja sousi ulapalle oman purtensa luo.
Kun he sinne olivat tulleet silloin poika ilmaisi prinsessalle, kuka
hän oli, ja millä keinoin hän oli päässyt hänen luokseen, Ja kun hän
nyt näki tuon naisen edessään, jonka kuvaa hän oli ihaillut ja joka oli
tuhat kertaa kuvaansa kauniimpi, niin hänen tunteensa oli niin suuri,
ettei hän voinut olla siitä hänelle puhumatta.
-- Minä olen monien merien takaa tänne tullut sinua etsimään, sanoi
hän, Minun mieleni on sinuun palanut aina siitä asti kun kuvasi ensi
kertaa näin. Jos omakseni tahtoisit tulla, niin tekisit minut
onnelliseksi koko elämäni ajaksi.
Kun prinsessa kuuli, miten häntä oli petetty, niin hän suuttui, mutta
hilliten suuttumustaan hän sanoi pojalle:
-- Huomenna tahdon isäni kanssa tulla sinun luoksesi pitoihin. Odota
minua asunnossasi kaupungissa.
Tästä poika suuresti riemastui ja saatettuaan prinsessan jälleen
rantaan hän meni asuntoonsa tuon vanhan vaimon luo.
Illalla tuli pojan luo se sotamies, joka oli hänelle neuvonut keinon,
miten hän saisi prinsessan nähdä, ja ilmoitti, että kuningas kuultuaan
miten poika oli hänen sotapäällikkönsä puvussa lähestynyt hänen
tytärtään, oli päättänyt seuraavana päivänä tulla pojan luo sotilaitten
seurassa, joiden piti surmata poika.
-- Silloin ei minulla ole mitään pelastumisen mahdollisuuttakaan, sanoi
poika.
Mutta sotamies neuvoi:
-- Kun kuningas sotamiehineen tulee tänne, niin heittäydy
mielipuoleksi, särje kaikki ikkunat ja kaikki esineet, mitä käsiisi
saat ja revi lopulta vaatteesikin yltäsi. Silloin kuningas pelästyy,
eikä tahdo tappaa sellaista, joka on mielensä kadottanut. Hän päättää
antaa sinun rauhoittua ensin. Sillä aikaa on sinulla aikaa paeta
purteesi.
Poika seurasi sotamiehen neuvoa, ja kun kuningas saapui joukkoineen
hänen asunnolleen, niin alkoi hän huutaa vimmatusti ja särkeä kaikki,
mitä oli hänen lähellään. Hän rikkoi ikkunat, paiskasi pöydät kumoon,
heitti kaiken, minkä hän käsiinsä sai pirstaksi ja lopulta hän repi
vaatteetkin yltään. Sen kun kuningas näki, niin kauhistui hän sitä ja
läksi sotamiehineen linnaansa aikoen seuraavana päivänä palata.
Kuninkaan mentyä lähetti poika purteensa kaikki tavaransa ja aikoi jo
itsekin paeta, kun sotamies tuli hänen luokseen ja kertoi prinsessan
katkerasti itkeneen kuullessaan pojan tulleen hulluksi. Siitä poika
arvasi, että prinsessa oli jo alkanut häneen mieltyä. Hän kysyi
sotilaalta neuvoa, miten hän voisi prinsessaa lähestyä.
-- Miehenä et häntä voi mitenkään lähestyä, sanoi sotamies. Kuningas on
asettanut naisia hänen vartijoikseen. Jos voit naisen puvussa päästä
hänen lähelleen, niin silloin voit hänet nähdä.
Poika kun tämän kuuli, niin hankki hän itselleen naisen puvun, soudatti
itsensä lahdelle aivan vastapäätä kuninkaan linnaa ja asettui sinne
veteen laudan päälle.
Kun prinsessa häntä vartioivien naisten seurassa kulki rannalla, niin
näki hän merellä tuon laudan varassa uiskentelevan naisen. Hän lähetti
heti piikansa häntä pelastamaan luullen siellä jonkun haaksirikkoisen
taistelevan veden hädässä.
Kun prinsessa näki pojan, jonka hän heti tunsi vaikka hän olikin
naiseksi puettu, niin ilahtui hän suuresti. Hän käski palvelijansa
siirtyä loitommaksi puhellakseen tuon haaksirikkoisen kanssa.
-- Minä tiedän minkä vaaran alaiseksi olet itsesi pannut, sanoi hän
pojalle. Minä pelkään sinun puolestasi. Pakene ja jätä minut, koska
isäni ei tahdo minua sinulle antaa, vaan on luvannut minut viereisen
maan kuninkaalle.
-- Minä en täältä lähde pois, ellet sinä seuraa minua, sanoi poika.
-- Kuinka minä voisin kanssasi paeta, sanoi prinsessa, kun kuningas on
kieltänyt ketään satamasta lähtemästä.
Kuningas oli linnan ikkunasta katsellut. Kun hän näki tyttärensä
puhuvan oudon naisen kanssa, niin hänessä heräsi epäilys, ja salaa hän
alkoi tarkastaa ja huomasi piankin, kuka tuo naisen vaatteissa oleva
oli. Hän lähetti sotilaansa häntä surmaamaan, mutta prinsessa päästi
pojan eräästä pienestä portista pakoon.
Silloin kuningas kovasti suuttui ja sanoi tyttärelleen:
-- Minä arvaan kaikesta, että sinä aijot tuon miehen kanssa paeta,
mutta sen minä estän.
Ja hän antoi sen määräyksen, ettei kukaan nainen saanut linnasta
poistua eikä ketään naista saatu päästää satamasta pois.
Sotamies toi tämän tiedon pojalle, joka tuon vanhan vaimon luona oli
piilossa. Siinä he sitten yhdessä neuvottelivat, miten poika voisi
prinsessan kanssa paeta.
-- Anna hänelle pojan puku, sanoi sotilas, niin pääsee hän kenenkään
huomaamatta linnasta. Kun hän sitten on luoksesi tullut, niin hankin
pienen veneen, jolla hän voi soutaa ulapalla olevaan purteesi. Jotta ei
epäilyksiä syntyisi, niin lähde sinä toisella veneellä jälestäpäin.
Näin voitte turvassa lähteä omille maillenne purrellasi.
Poika suostui tähän tuumaan ja sotilas vei prinsessalle linnaan siitä
tiedon ja samalla hän erään sotilaalle uskollisen piian avulla voi
toimittaa prinsessalle pojan lähettämät miehen vaatteet.
Prinsessa puki ne ylleen ja hiipi linnasta pojan asunnolle. He sanoivat
toisilleen hyvästi ja prinsessa läksi sotilaan hankkimalla veneellä
soutamaan purtta kohden, jonne pojan vähän sen jälkeen piti saapua
toisella veneellä. Kun prinsessa saapui purteen ja siellä olevat pojan
seuralaiset, nuo kahdeksan komeata miestä hänet näkivät, niin heräsi
heissä halu saada prinsessa omakseen. He heittivät keskenään arpaa, ja
kun arpa oli prinsessan yhdelle heistä määrännyt, niin eivät he enää
odottaneetkaan poikaa, vaan nostivat purjeet ja purjehtivat pois.
Tämän näki poika rannalla. Hän hyppäsi veneeseen ja sousi ennättääkseen
purteen, mutta turhaan, se loittoni yhä kauemmaksi ja epätoivoisena hän
sai harhailla pienessä veneessään meren aukealla ulapalla ja nähdä,
miten pursi, jossa hänen rakastettunsa oli, eteni yhä kauemmaksi.
Väsyneenä hän vihdoin sai palata rantaan.
Siellä poika nyt eleli siinä kaukomaan kaupungissa ja kun hän oli
kaiken rikkautensa kadottanut, niin sai hän alkaa tehdä työtä
hankkiakseen niin paljon varoja, että hän voisi itselleen valmistaa
purren, jolla hän voisi lähteä omille mailleen.
Puolen vuoden kuluttua oli hän niin paljon saanut kootuksi varoja, että
hän saattoi lähteä retkelle kotimaataan kohden.
Tänä aikana oli tuo mies, joka arvan kautta oli itselleen prinsessan
voittanut, turhaan koettanut käännyttää häntä puoleensa. Prinsessa suri
lemmittyänsä ja odotti häntä palaavaksi.
Kun poika saapui pursineen rantaan, niin tuli häntä vastaan se mies,
joka oli hänen morsiamensa omistanut ja sanoi pojalle:
-- Huonon naisen sinä kaukomaan rannalta veneeseesi lähetit. Heti sinne
päästyään hän käski nostamaan purjeet ja lähtemään pois ja jättämään
sinut. Ja tänne tultuaan on hän ollut jokaisen lemmittynä ja sinut
kokonaan unohtanut.
Kun prinsessa kuuli sulhasensa tulleen satamaan, niin riensi hän häntä
vastaan. Mutta poika oli niin tuon valheellisen viestin sokaisema, että
hän otti miekkansa ja löi prinsessan pään melkein poikki.
Sitten palasi hän purteensa ja purjehti pois.
Kauppias tuli rantaan juuri sinä hetkenä kun poika jo loittoni
rannasta. Hän otti verta vuotavan prinsessan syliinsä ja tuki häntä.
Silloin tuli heidän luokseen vanha lääkäri ja sanoi:
-- Jos annat tuon ruumiin, jossa tuskin henkeä enää on minun huostaani,
niin minä voin hänet jälleen terveeksi tehdä.
Kauppias uskoi prinsessan hänen huostaansa. Lääkäri onnistui
hoitelussaan niin hyvin, että prinsessa vähän ajan kuluttua tuli
terveeksi. Silloin alkoi lääkäri pyytää häntä vaimokseen. Prinsessa ei
siihen suostunut, josta lääkäri kovasti suuttui ja sanoi:
-- Minä olen sinut kuolemasta pelastanut ja minä otankin sinut
omakseni. Jollet hyvällä tule, niin otan sinut väkipakolla.
Ja kun prinsessa ei millään ehdolla luvannut suostua hänen vaimokseen,
telkesi lääkäri hänet asuntonsa ylimpään kerrokseen ja alkoi
valmistella häitä. Yöllä ennen sitä päivää, jolloin häät oli
vietettävät, kietoi prinsessa ympärilleen höyhenpatjat ja pudotti
itsensä ikkunasta alas ja siten pääsi pakoon.
Prinsessa juoksi pois kaupungista. Kun hän oli jo kauan kulkenut, niin
tuli hänen nälkä. Silloin näki hän kalastajan, joka poikineen tuli
kalasta kontit selässään.
-- Antakaa minulle ruokaa, sillä olen nälkään nääntymäisilläni, sanoi
prinsessa.
-- Täytyyhän tytölle antaa, kun on noin surkeassa tilassa, sanoi
kalastaja. Mutta en minä mitään ilmaiseksi anna. Tule tuon minun
poikani vaimoksi, niin sitten minä syötän sinua.
Prinsessa katsoi poikaan, joka oli niin typerän näköinen kuin suinkin
ajatella saattaa ja nauraa höristen katsoi häneen.
-- Täytyyhän kai suostua, sanoi prinsessa, kun ei muuten ruokaa saa.
Kalastajat antoivat silloin hänelle ruokaa. Kun ateria oli päättynyt,
sanoi kalastaja.
-- Lähde nyt meidän mökillemme. Minä pelkään, että sinulla on
karkaaminen mielessä, mutta tiedä se, ei siitä mitään tule, sillä nyt
oletkin viisaampasi löytänyt. Minä astun jälestä ja vartioin, ettet
pääse taaksepäin karkaamaan. Poikani saa astua edellä ja sinä saat
kulkea meidän välillämme.
-- Kanna sinä minun rukkasiani, sanoi kalastajan poika, kun nyt
kuitenkin olet minun vaimokseni tuleva.
Siinä he sitten astelivat peräkanaa, poika edellä kantaen konttia,
sitten prinsessa kantaen pojan rukkasia ja viimeiseksi kalastaja
kantaen hänkin konttia selässään. Kun näin oli menty vähän matkaa, niin
läksi prinsessa juoksemaan ja heitti rukkaset vasten pojan naamaa.
-- Siellä se menee, huusi poika.
-- Kyllähän minä sen näen, vastasi kalastaja. Ota kiinni.
-- En minä jaksa juosta, kun minulla on tämä raskas kontti selässäni.
Prinsessa oli jo kaukana ja mennä livisti pakoon.
-- Et sinä koskaan naimisiin pääse, sanoi kalastaja pojalleen, kun et
edes pysty juoksemaan naisen jälestä.
Kun prinsessa oli kulkenut jonkun matkaa, niin tuli hän kaupunkiin,
joka oli kokonaan verhottu mustalla veralla, talot sisältä ja päältä.
-- Minkätähden täällä kaikki on mustiin verhottuna, kysyi prinsessa.
-- Kuningas on kuollut, eikä uutta kuningasta ole vielä saatu
valituksi, vastasi hänelle eräs mies.
-- Miksi ei ole saatu?
-- Kun ei kukaan ole täyttänyt määrättyä ehtoa.
-- Millainen se ehto on?
-- Se pääsee kuninkaaksi, jonka kädessä kirkkoon astuessa kynttilä
syttyy.
Prinsessa osti itselleen miehen vaatteet ja seuraavana päivänä hän meni
kynttilä kädessä kirkkoon. Kun hän astui yli kynnyksen, niin syttyi
kynttilä. Koko kansa näki sen ja huusi:
-- Ei tämä voi olla oikeata peliä. Hän ei ole mikään tämän maan
ihminen, vaan on ulkomaalainen. Tiesi millä keinoilla hän on saanut
kynttilän syttymään.
Monet väittivätkin:
-- Me näimme sen aivan selvästi, että hän sytytti sen kynttilän.
Toisena päivänä uusiintui tämä sama kynttilän syttyminen ja silloin jo
puolet kansasta sanoi:
-- Taivas on antanut meille uuden hallitsijan.
Mutta toinen puoli vielä epäili hänen jollain konnan koukulla saaneen
kynttilän syttymään.
Kolmantena päivänä, kun prinsessa miehen pukimissa taas astui kirkkoon,
niin syttyi kynttilä hänen kädessään, ja silloin koko kansa huusi hänet
kuninkaakseen.
Kun hän sitten oli tullut kuninkaaksi, niin tahtoi hän saada tietoja
miehestään. Hän maalautti kuvansa ja asetti sen sillan korvaan kaikkien
katsottavaksi. Kolme sotilasta hän asetti sitä vartioimaan ja käski
vangita jokaisen, joka siitä kuvasta jotain sanoi.
Ensimäisenä kulki siitä ohitse se mies, joka arvan kautta oli hänet
itselleen voittanut. Kun hän näki kuvan, niin sanoi hän:
-- Se on oikein sinulle, että nyt siinä saat roikkua kolmen sotilaan
keskessä.
Sattui lääkäri kulkemaan siitä ohitse. Hän kun näki kuvan, niin sanoi
hän:
-- Siinä sinä nyt riiput kolmen sotilaan välissä ja sinun on siinä hyvä
olla, Toisellainen olit silloin, kun kaulasi oli melkein poikki ja minä
sinut ehjäksi paikkasin.
Kalastaja poikineen kulki siitä ohitse.
-- Sehän on se sama nainen, joka sai meiltä ruokaa ja palkaksi lupasi
sinulle poikani tulla vaimoksi ja karkasikin tiehensä.
Kulki siitä sitten ohitse hänen oma miehensä. Kun hän kuvan näki, niin
sanoi hän:
-- Tuossa on hän, joka oli minun elämäni ainoa ilo, jota etsin ja jonka
löysin kaukaisilta mailta. Sydämettömästi hän minut petti ja pään minä
häneltä silloin poikki leikkasin. Minä luulin hänet unohtavani, mutta
hän on ainaiseksi jäänyt mieleeni.
Kaikki nämä veivät sotilaat vankeuteen.
Kun kuningas kuuli paljon kansaa jo olevan vankilassa, niin käski hän
ne tuoda eteensä tuomittaviksi. Kuninkaallisessa puvussa hän saapui ja
istui valtaistuimelleen.
Ensiksi tuotiin hänen eteensä se mies, joka oli hänet arvan kautta
voittanut.
-- Mitä olet lausunut nähdessäsi tämän kuvan, sanoi kuningas.
Mies oli vaiti. Silloin häntä kidutettiin siksi kunnes hän oli kertonut
kaiken totuuden.
Toisena tuotiin lääkäri kuninkaan eteen.
-- Mitä olet sanonut nähdessäsi tämän kuvan, sanoi kuningas.
-- Mitäkö minä sanoin? Sen, mikä on totta. Tämä nainen oli melkein jo
kuollut, kun minä tulin hänen avukseen. Minä sain luvan ottaa hänet
omakseni ja silloin minä näin monet vaivat ja vastukset, ennenkuin minä
hänestä taas olin tehnyt ihmisen. Ja kuinka hän minulle sen maksoi? Hän
karkasi luotani, kavalasti karkasi. Eikä kukaan ole maksanut minulle
mitään kaikesta siitä, mitä olen nähnyt vaivaa hänen tähtensä ja mitä
menoja minulla on ollut parannellessani häntä.
Kolmanneksi tuotiin kalastaja poikineen.
-- Mitä olet tästä kuvasta sanonut? kysyi kuningas.
-- Paljon siitä sellaisesta naisesta olisi sanottavaa. Katala heiskale
se on. Tiedättekö, mitä hän teki? Minä häntä syötin ja hyvänä pidin ja
hän silloin lupasi palkaksi siitä tulla minun pojalleni vaimoksi. Mutta
pitikö hän lupaustaan? Kaikkea vielä. Karkasi heti kun tilaisuus tuli
ja heitti vielä mennessään rukkaset pojalleni vasten naamaa.
Viimeiseksi tuotiin kuninkaan eteen kauppiaan poika.
-- Mitä olet tästä kuvasta sanonut? kysyi kuningas.
-- Hän oli minun vaimoni, jonka olin kaukomailta löytänyt, Väärän ja
petollisen puheen vaikutuksesta minä leikkasin häneltä pään poikki.
Minä olen surrut häntä kaiken sen ajan, minkä hän on ollut luotani
poissa, eikä mikään voi minulle enää iloa tuottaa.
Sitten langetettiin kullekin tuomio. Tuo petollinen mies, joka oli
kaikkeen syypää, joka valheellisia puheita oli kauppiaan pojalle
pitänyt, tuomittiin kamalan rangaistuksen alaiseksi. Häneltä otettiin
nivel kerrassaan pois. Lääkärille annettiin runsas palkkio kaikesta
siitä, mitä hän oli tehnyt pelastaessaan prinsessan hengen. Kalastaja
sai korvauksen ruoastaan ja hänen poikansa rukkasistaan.
Kun he olivat menneet ja jälellä oli enää vain kauppiaan poika, niin
sanoi kuningas:
-- Minkä rangaistuksen sinulle määrään?
-- Paljon olen minä rikkonut. Minulla oli maailman kaunein ja
uskollisin nainen omanani ja minä hänet katalasti surmasin. Määrää
minulle mikä rangaistus tahansa, tyynesti kestän minä kaiken.
Silloin meni kuningas huoneesta pois ja kun hän palasi, niin oli hän
ottanut naispuvun ylleen.
-- Minun mieheni, sanoi hän. Tässä saat minut jälleen. Kauan olemme
saaneet erossa olla, mutta olemmehan jälleen toisemme löytäneet, ja
siksi olkoon ilomme kaksinkertainen. Pilvinen on ollut elomme päivä,
mutta paistaahan kirkkaana aurinko taas ja onnemme odottaa meitä.
Meidän vihkimäpäivämme on vihdoin koittanut.