Sinisen salon sisässä oli pienoinen mökki ja siinä asui vanha ukko ja
hänen vaimonsa. Kaksi poikaa heillä oli. Kun sota syttyi kuninkaan
valtakunnan rajoilla, niin vietiin vanhempi poika sinne sotilaaksi.
Nuorempi poika jäi isäänsä ja äitiänsä elättämään ja hoitamaan. Hyvä ja
hellä kaikille oli poika, mutta ruma, niin ruma, ettei kukaan naisista
häntä miehekseen huolinut. Neljääkymmentä hän jo oli aviokseen
pyytänyt, mutta aina saanut kieltävän vastauksen.
Kun hän kerran oli metsässä puita hakkaamassa, niin hän siellä väsyi ja
vaipui uupumuksesta maahan.
-- Miksi ei minulle ole annettu armasta, joka minulle hyvä ja hellä
olisi ja joka minulle keiton keittäisi, kun uupunut olen, ja joka minua
ilahduttaisi, kun mieleni raskaaksi painuu? Miksi olen minä osattomaksi
luotu, kun muille iloja niin paljon on annettu?
Murheellisena hän kulki metsästä kotiaan kohden. Tiellä tapasi hän
vanhuksen, joka uupuneena asteli keppiinsä nojaten.
-- Auta minua, sanoi vanhus, sillä minun voimani ovat loppuneet!
-- Uupunut olen itsekin, vastasi poika, mutta olenhan nuori, enkö
silloin jaksaisi sinua vanhaa taluttaa. Nojaa minuun ja minä saatan
sinut asuntooni ja taritsen sinulle kaikesta siitä vähästä, mitä
minulla on.
Kun he siinä yhdessä tietä kulkivat, niin kysyi vanhus:
-- Miksi sinä, joka olet niin nuori, olet niin murheellinen? Miksi et
iloitse?
-- Nuori olen kyllä ja iloinen voisin olla, vastasi poika, mutta
yksinäisyys minua painaa, sillä minulla ei ole ketään, joka minua
rakastaisi. Monta pyysin omakseni, ja kaikilta kiellon sain. Isä ja
äiti minulla kotona on, mutta ei ole ketään, joka heille aterian
valmistaisi.
Vanhus hymyili ja sanoi:
-- Jo olen tukemanasi virkeäksi tullut ja tahdon apusi sinulle palkita.
Katso tätä pientä pussia, jonka sinulle annan, ota se, kanna sitä
selässäsi, eläkä katso, mitä siinä on ennenkuin olet kotiasi tullut.
Vaikka tiellä väsyisit ja uupuisit, vaikka sinun tulisi nälkä ja uni,
niin elä katso, vaan koeta kotiasi ennättää.
Poika otti vanhuksen antaman pussin ja nosti sen selkäänsä. Ja kun
tienhaara tuli, ja vanhus pojasta loittoni, niin ihmeellinen kirkkaus
täytti metsän siellä, missä hän kulki, ja taivaan valkeus pysytteli
vanhuksen ympärillä metsän iltahämyssä.
Ja poika asteli kotiaan kohden, ja yhä raskaammaksi tuli hänen
kantamuksensa, niin raskaaksi, että hän monasti jo vaipui maahan, mutta
hän nousi taas ja asteli eteenpäin. Kun hän kotinsa kynnykselle saapui,
niin oli hän niin uupunut, että hän tainnoksissa vaipui maahan. Kun hän
siitä tointui, niin hän sanoi:
-- Katsokaamme, minkä näköinen se on, jota vanhus tähän asti kielsi
minua katsomasta?
Kun hän pussin avasi, niin olikin siellä kaunis neitonen.
-- Ken sinä olet? kysyi poika.
-- Minä olen sinun vaimosi, vastasi neito.
-- Lähde sitten kanssani vihille, sanoi poika.
-- Näytä ensin minut vanhemmillesi, vastasi neito.
Kun neito tuvan oven kynnykselle astui, niin oli pienoinen mökki
kadonnut ja sijaan oli tullut komea linna, joka uljaana kohosi
korkeutta kohden ja jonka tornit pilviä piirsivät. Ja suuri joukko
palvelijoita riensi heitä vastaan. Kun aamu koitti, niin tuli linnan
luo joukko kerjäläisiä, ja avoin oli pojan käsi jokaiselle ja valmis
hän oli kaikkia auttamaan.
Kun kerjäläiset tulivat keisarin linnaan, niin kysyi keisari heiltä:
-- Mikä on tuo kartano, komeampi kuin minun, joka tuolla etäällä
häämöittää ja josta te luokseni tulitte?
-- Kenen linna on, ja ken siellä isäntänä elää, emme tiedä, mutta hyvä
sydän hänellä on, avoin on käsi jokaiselle, ken apua tarvitsee,
vastasivat kerjäläiset. Ja kaunis on hänellä siellä puoliso, niin
kaunis, että hänet nähdessään mieli hartaaksi käy, ja on kuin taivaan
kirkkaus siellä valahtaisi, missä hän kulkee. Siunatut he ovat kaikella
maallisella hyvyydellä, ja lämpimällä kädellä he siitä jokaiselle
taritsevat.
Läksi keisari pojan asunnolle, tuli kaiken saattueensa keralla. Ja kun
he pojan taloa lähestyivät, niin astui poika puolisoineen heitä vastaan
ja vei heidät linnaansa. Siellä hän keisaria runsaasti kestitsi. Mutta
jota kauemmin keisari kaunista neitoa katseli, sitä synkemmäksi hän
muuttui. Lopulta hän sanoi pojalle:
-- Mistä olet naisesi saanut? Itsekö sait, ehkä varastit pohatoilta,
keisareilta tai muilta, ehkä väkivallalla hänet itsellesi anastit?
-- En väkivallalla naistani ottanut, vastasi poika. Jumala hänet
minulle antanut on.
-- Sen varsin valehteletkin, huusi keisari. Jumala ei häntä ole sinulle
antaa voinut, sillä jos niin olisi, miksi ei hän minulle ole antanut
yhtä hyvää morsianta. Minä en sanojasi usko, ellet minulle sellaista
kirjaa Jumalalta tuo, jossa sanotaan, että hän sinulle naisesi antanut
on. Viisi päivää sinulle aikaa annan. Jollet tuota kirjaa ole minulle
tuonut, niin naisesi otan sinulta ja omaan linnaani vien.
Näin sanottuaan keisari läksi pojan luota seurueineen ja palasi omaan
linnaansa.
Kovasti poika hätääntyi keisarin uhkauksesta, mutta hänen vaimonsa
sanoi hänelle:
-- Miksi surisimme, koska Jumala meidät on toisillemme antanut. Jos hän
meidät tahtoo toisillemme säilyttää, niin on hän sinut vaarasta
pelastava ja tuon kirjan sinulle antava. Mene metsään ja lähde sitä
tietä kulkemaan, minne näit Jumalan luotasi lähtevän pois.
Poika seurasi vaimonsa neuvoa. Kun hän oli tuota tietä kulkenut ja
ehtoo jo ennätti, niin tuli hän pienelle mökille. Sinne hän poikkesi
yösijaa pyytämään. Siellä oli kaksi miestä, jotka palavan lieden
vieressä värjöttivät.
-- Antakaa minulle suojaa yöksi pääni päälle, sanoi poika.
-- Sen sinulle antaa taidamme, vastasivat miehet. Mutta vilu on meillä
täällä, emmekä tuvassa lämmintä pitää saata. Kun maata voinet, niin
makaa.
Sinne poika jäi yöksi, Siinä levätessään tuli hänelle niin kuuma, että
hän heitti takin yltään. Keskellä yötä hän kävi pihalla itseään
vilvoittelemassa ja itsekseen mietti:
-- Miksi he minua näin pettää tahtovat ja vilusta varoittavat, vaikka
tupa onkin lämmin?
Aamusella, kun hän matkalle aikoi, kysyivät miehet häneltä:
-- Minne on matkasi?
-- Jumalaa läksin etsimään, sillä hänet tavata tahdon.
-- Kun hänet kohtaat, niin kysy häneltä, miksi hän meitä vilulla
rankaisee eikä meille lämmintä anna?
Toisena iltana joutui poika yksinäiselle mökille, jossa asui kaksi
tyttöä. Kun poika oven avasi, niin näki hän tyttöjen ammentavan vettä
suurilla astioilla joesta, joka virtasi pirtin halki.
-- Antakaa minun tänne yöksi jäädä, sanoi poika.
-- Jää ja lepää, sanoivat tytöt. Me emme jouda silmiämme ummistamaan,
vaan aina täytyy meidän tätä vettä joesta ammentaa, jotta emme siihen
hukkuisi.
-- Pitkän matkan olen tietä astunut, sanoi poika. Antakaa minulle vettä
sammuttaakseni janoni.
-- Me emme jouda sinulle vettä ammentamaan, koska kaikki aikamme menee
tämän virran tyhjentämiseen. Mutta tuossa rahilla on kuppi, Siinä se on
ollut kuusi ajastaikaa. Ota se ja sillä ammenna, mitä janosi
tyydyttämiseksi tarvitset. Meidän täytyy joesta vettä pois kantaa
siksi, kunnes aika on täytetty, ja joki kuivunut on.
Poika otti kupin ja sillä itselleen joesta ammensi. Mutta kun hän vettä
maistanut oli, niin huomasi hän sen maidoksi.
-- Miksi he minua pettää tahtovat, ajatteli poika, koska he sitä
vedeksi sanovat, joka maitoa on?
Kun hän yönsä levännyt oli ja aamulla aikoi jälleen taipaleelle lähteä,
niin kysyivät tytöt:
-- Minne menet, mikä on matkasi maali?
-- Jumalaa etsin. Hän minulle vaimon antoi, mutta keisari sen minulta
anastaa tahtoo. Ja nyt Jumalalta kirjaa pyytäisin, jotta omani
ainaisesti pitää saisin.
-- Kun hänen luoksensa saavut, niin kysy häneltä, miksi meidän kuusi
vuotta on täytynyt tästä joesta vettä ammentaa, eikä se loppua tahdo?
Kolmannen päivän iltana saapui poika uupuneena pienelle pirtille ja
poikkesi sinne yösijaa pyytämään. Kun hän tupaan astui, niin oli siellä
yksinäinen vaimo.
-- Salli minun luonasi tämä yö viivähtää, sanoi poika, sillä uupunut
olen ja pitkä taival on vielä edessäni.
-- Levätä saat, vastasi vaimo, mutta mitään en voi sinulle ravinnoksi
antaa, sillä yöt päivät täytyy minun kiviä purra eikä minun vaivoilleni
loppua näy.
-- Minä sinulle leipää annan, sanoi poika ja kontistansa hän vaimolle
ojensi palasen.
Mutta kun vaimo sen leivän käteensä ottanut oli, niin muuttui se
kiveksi.
-- Samaa kiveä sinä syöt kuin minäkin, sanoi vaimo ja ojensi pojalle
kiven.
Mutta kun poika siihen tarttui, niin muuttui se hänen kädessään
valkoiseksi leiväksi.
Kun poika yön oli siinä levännyt ja aamulla matkalle valmistui, niin
kysyi vaimo:
-- Minne, vieras, matkasi vie?
-- Jumalan luo, vastasi poika. Keisari minun omani anastaa mielii, ja
nyt Jumalalta pyytäisin sellaista kirjaa, ettei hän minua armaastani
eroittaisi.
-- Kun hänet löytänyt olet, sanoi akka, niin häneltä kysy, miksi minun
kaksitoista vuotta on täytynyt kiviä syödä?
Kun poika oli vähän aikaa matkannut, niin näki hän linnan valkoisen ja
hohtavan. Valkoisesta kivestä se laadittu oli, ja aurinko sen harjalla
asuntoaan piti. Ja kun hän sinne sisään astui, niin oven toinen
toistaan kauniimman hän edessään näki. Yhdeksän niitä oli, ja kun hän
yhdeksännen avannut oli, niin seisoi hän Jumalan valtaistuimen edessä.
Silloin poika heittäytyi hänen eteensä maahan. Ja Jumala kysyi häneltä
lempeällä äänellä:
-- Miksi minun luokseni tulit?
-- Katso, sinä minulle vaimon annoit, ja minä onnellinen olin hänen
kanssansa. Mutta tuli keisari ja minun onneani itselleen anastaa
tahtoi. Anna minulle sellainen kirja, ettei hän, eikä kukaan muukaan
minun omaani minulta riistää taida.
Kun Jumala sen kuuli, niin antoi hän pojalle käteen kirjan ja sanoi:
-- Tämä sinä keisarillesi saata ja ojenna se hänelle jotta hän sen
lukea taitaisi.
-- Kun minulle näin armollinen olet ollut, sanoi poika, niin ilmoita
minulle, miksi muita niin kovasti rangaissut olet? Miksi vaimoa, joka
minulle suojan tarjosi, olet tuominnut kiviä syömään?
-- Rikas oli tuo nainen, sanoi Jumala, mutta hänen sydämensä oli kova
kuin kivi, eikä hän ainoallekaan tarvitsevaiselle palaakaan ojentanut,
siksi täytyy hänen leivän sijasta kiviä purra.
-- Etkö sinä armossasi häntä tästä kirvoittaa taida?
-- Minä luon kuuni loiston veden kalvoon, jos hän sen taitaa vakkaan
koota, niin on hänen kirvoituksensa hetki tullut.
-- Miksi kahden tytön, jotka minulle yösijan antoivat, tupansa läpi
juoksevan joen vettä ammentaa täytyy, ja he sen vedeksi luulevat,
vaikka se minun suussani maistuu kuin lämmin maito?
-- Heillä kaksi lehmää oli ja he niiden maitoa kaupaksi pitivät, mutta
kun minä köyhät heidän luokseen lähetin, niin he maidon sekaan vettä
panivat.
-- Millä sinä heidät armoittaa taitaisit?
-- Minä kylmän ilman laadin, ja jos he sen kestävät ja lehmän karvat
lukea taitavat, niin minun armoni on oleva heillä ja he pahat työnsä
sovittaneet ovat.
-- Yön kahden miehen luona makasin, ja he vilusta värjöttivät, vaikka
minulla oli lämmin. Miksi tämän heille määrännyt olit?
-- Pohatoita he olivat ja äveriäitä, mutta kaikesta maallisesta
hyvyydestä eivät he toisille jakaa tahtoneet ja apua saamatta saivat
köyhät heidän oveltaan kääntyä.
-- Eikö heille milloinkaan pelastus koita tästä rangaistuksesta?
-- Kun pakkasen laadin ja he sen kestävät ja tähteni lukea taitavat,
niin olen rangaistukseni heistä pois kääntävä.
Kotiaan palasi poika ja hänen vaimonsa häneltä kysyi:
-- Saitko sen, mitä etsimään lähdit?
-- Katso, matka on minulla ollut pitkä ja vaivaloinen, mutta Jumala on
minulle armollinen ollut ja sen antanut, mitä häneltä pyysin.
Kun keisari pojan palanneeksi kuuli, niin tuli hän pojan asunnolle, ja
pyöveli seurasi häntä.
Silloin poika antoi keisarille Jumalan antaman kirjan. Mutta kun
keisari sen avasi, niin valkeus siitä valahti niin kirkas ja
häikäisevä, että keisari näkönsä menetti.
Silloin keisari katuvaisena virkkoi:
-- Sinulle pahaa aijoin, ja rangaistukseni nyt sain, koska silmieni
valon kadottanut olen. Mutta anna minulle anteeksi kaikki, mitä sinua
vastaan rikkonut olen. Jos silmieni valon takaisin saisin, niin en
sinulle enkä vaimollesi enää pahaa hautoisi.
-- Mikä olen minä, että sinua tuomitsisin, sanoi poika, Anteeksi
sinulle antaa tahdon ja rukoilla Jumalaa, että hän sinulle näkösi
takaisin lahjoittaisi.
Kun poika sen sanonut oli, niin palasi keisarille silmien valo. Ja
ystävyksinä hän ja poika erosivat toisistaan.
Ja tulipa päivä, jolloin Jumala pojan ja hänen vaimonsa luokse
vieraisiin saapui. Ja kun pojan isä ja äiti hänet näkivät, niin he
sanoivat:
-- Me olemme sinun luoksesi kaivanneet, Herra. Ota meidät, sillä olemme
jo vanhoiksi tulleet ja meidän on ikävä sinun asunnoillesi.
Silloin kuolema heidät tavoitti, ja kun he olivat arkkuun lasketut ja
kalmistoon vietiin, niin Jumala kutsui laulajansa ja ne heitä
viimeisellä matkalla saattoivat.
Kun he olivat nurmen alle saatetut, niin sanoi Jumala:
-- Tulkaa minun kanssani, sillä tahdon keisarin luo mennä.
-- Millä minä sinut sinne saattaisin, sanoi poika, sillä ei minulla
ratsuja ole, jotka sinut sinne veisivät.
Mutta kun he portaille tulivat, niin seisoi sen edessä kymmenen
siivitettyä ratsua. Ja aamurusko asui niiden pään päällä, ja valoa
välkkyvät olivat niiden siivet.
Kun he keisarin asunnolle tulleet olivat, niin sanoi tämä:
-- Minun herrani ja Jumalani, anna minulle anteeksi, kun tätä miestä
vainonnut olen.
-- Minun anteeksiantamukseni on sinulla oleva, koska hän sinulle kaiken
anteeksi antanut on, vastasi Jumala.
Kun he sieltä noiden kahden miehen asunnolle tulivat, niin punaisella
veralla he peittivät maan, jossa Jumala asteleva oli. Kun he Jumalaa
olivat kestinneet, niin he häntä rukoilivat:
-- Anna meille anteeksi, kun ennen huonosti eläneet olemme.
-- Minun rauhani on teillä oleva, jos niin teette, ettei kukaan
oveltanne käänny, vaan te hänelle suojan ja lämmön annatte.
Kun he sitten noiden tyttöjen asunnolle tulivat, niin pukeutuivat nämät
silkkiin ja astuivat Jumalaa vastaan tarjoten hänelle kultaisella
maljalla maitoa. Ja kun he Jumalalta anteeksi pyysivät kaikkea sitä,
mitä he rikkoneet olivat, niin sanoi hän:
-- Tuliseen pätsiin minä teidät heittää aijoin, mutta tuli tämä mies ja
hänen rukoustensa tähden olen minä kaiken teille anteeksi antava.
Ja kun he akan asunnolle saapuivat ja tämä heitä vastaan tuli kantaen
helman täyden kauniita leipiä, niin armahti Jumala häntä ja päästi
hänet kiviä syömästä.
Ja Jumala palasi omaan kirkkaaseen asuntoonsa, ja onnellisena eli poika
linnassaan nuoren vaimonsa kanssa, ja heidän elämänsä oli tyyni ja
rauhallinen kuin hopean hohtava virta, joka kukkivain niittyjen halki
kulkee ja siunausta tuottaen edelleen virtaa, kunnes sen laineet
ennättävät meren aukean ulapan, jonne se levolle käy.