Kaarle (itsekseen). Teinköhän minä väärin kuin ne hänelle annoin. Vaan
mitäpä muuta niillä olisin tehnytkään?
Selicour. Armaat ystäväni! te olette minua ihanasti huvittaneet,
vaan teidän seuraan voipiki pian unhottaa ajan kulun... Ministeri
odottaa ... minun on hyvin työläs erota teistä, sillä niin jaloin
henkein luona voittaa aina jotaki.
(Menee pois, pitäen molempia käsiään taka-taskuinsa päällä.)
Seitsemäs kohtaus.
Molemmat Firminit.
Firmin. Siinä se nyt on se mies jota luulit niin kavalaksi ja
juonikkaksi ... kuka minulle on parempi ystävä kuin hän!
Kaarle. Te voitte sen sanoa houraukseksi ... vaan se on totinainen
tosi, kuta enemmän hän teitä ystävöi sitä vähemmän minä häntä uskon ...
tuo suloinen säven jolla hän teitä puhuttelee ... minä en voi uskoa
muuta kuin että hän teitä tarvitsee, tahi tahtoo teitä painaa.
Firmin. Hui mikä epäluulo! Ei poikani! ja vaikka toisen pahuus minun
tekisi onnettomaksi ... minä tahdon kuitenki niin myöhäs kuin
mahdollista uskoa toisesta ihmisestä pahaa.
Kahdeksas kohtaus.
Entiset. Laroche.
Laroche. Olettehan täällä, herra Firmin!... Se on minulle iloista ...
ministeri on tulossa katsomaan teitä.
Kaarle. Isäni?
Firmin. Minua?
Laroche. Teitä, juuri teitä. Minä näin jo silloin kuin teistä mainitsin
miten hän jo oli teidät huomannut. Selicour on siitä hyvin peljästynyt.
Minun käyntini ei mennyt kuitenkaan turhaan.
Kaarle. Ah, nyt te saatte vasten tahtoanne tulla valkeuteen! Mikä
onnellinen tapaus!
Firmin. Niin, niin kyllähän sinä minut jo näet ministerinä ... herra
Narbonnilla on vissisti minulle joku työ ... joku vähäinen toimi ... ja
siinä se on kaikki.
Laroche. Ei, ei, minä sanon ... hän halaa teidän tuttavuutta, eikä
ainoasti sitä, ei, hänen silmänsä ovat avatut! Selicour, sen jo tiedän,
on lähellä loppuansa ... vaan minä en virka mitään. Ministeri antoi
kysellä teitä, teidän sanottiin olevan kanselissa. Se on vissi että hän
tulee käymään teidän luona ... ja enkö minä sanonut ... tuossa se jo
onki! (Pakenee oveenpäin perälle.)
Yhdeksäs kohtaus.
Entiset. Narbonne.
Narbonne. Minä olen nähnyt teiltä töitä, herra Firmin, jotka ovat
minulle näyttäneet teidän suuren kuntonne, ja olen joka haaralta
kuullut ylistettävän teidän totuullisuutta ja hyvyyttä. Teidän
laatuiset miehet ovat minulle hyvin kalliit. Minä tulen sentähden
itselleni pyytämään teidän apua, teidän neuvoa ja teidän toimellisuutta
raskaassa virassani. Tahdotteko siis olla ystäväni, herra Firmin?
Firmin. Niin juuri luottamus minua hävettää ja tekee minun ylpeäksi.
Ilolla ja kiitollisuudella minä otan vastaan teidän tarjonne, vaan
pelkään että teille on minusta annettu liian suuri ajatus.
Kaarle. Teille ei ole sanottu muuta kuin totuutta, herra Narbonne! minä
rukoilen, elkää tässä asiassa uskoko isäni sanoja.
Firmin. Elä kehu liioin poikani, minun ansioni on hyvin tavallinen.
Narbonne. Tässä sitte on teidän poikanne, herra Firmin?
Firmin. Se on totta.
Narbonne. Kaarle Firmin, josta äitini ja tyttäreni minulle puhelivat
tänä aamuna?
Kaarle. Äitinne ja se armas Lotta ovat vielä muistaneet Kaarle
Firminin?
Narbonne. He ovat minulle puhelleet teistä paljon huvittavia asioita.
Kaarle. Kuin minä ansaitsesin niin suuren hyvyyden!
Narbonne. Minulla on iloista tulla teidän, jalo nuori mies, ja
arvollisen isänne kanssa lähempään keskuuteen. Herra Firmin! jos se on
minun velvollisuus teidät etsiä, niin teidän se on sen siaan itsenne
löydyttää. Ainoasti kykenemättömyys piteleikse vaan laiskuudessa.
Kunnon mies, joka isän-maatansa rakastaa, hakee esi-miehensä ja sen
ammatin jonka luulee ansainnensa. Tuhmuus ja tunnottomuus ovat aina
saapuvilla kehumassa teeskelleillä ansioilla. Se on työläs eroittaa
kuntoa kunnottomuudesta kuin se ei tule riitaveljensä kanssa
taistelemaankaan. Muistakaa herra Firmin, että me saamme vastata yhden
verran siitä hyvästä jota emme tee kuin siitä pahasta jonka laskemme
tapahtumaan.
Kaarle. Kuulettekos nyt isä!
Firmin. Antakaa minulle tilaisuutta palvella isäni maata, minä teen sen
ilolla.
Narbonne. Ja enemmän minä en vaadi. Aluksi, tullaksemme paremmin
tuttaviksi, te molemmat tulette nyt iltaiselle tyköni. Siellä löydätte
huvittavan seuran, parin hyviä ystäviä ja monjaita sukulaisia. Kaikki
rajoitukset meidän seurassa ovat poistetut, ja minun äitini, jota minun
uusi virka ei ole tehnyt ylpeäksi, on teitä kohteleva suurella ilolla.
Firmin. Teidän hyvään pyytöönne me suostumme.
Kaarle. Ja minä saan nähdä Lottaa!
Laroche (syrjässä). Asiat ovat hyvällä tiellä ... hetki on tärkeä ...
nyt kiiruusti, vielä eräs väkevä ryntäys Selicouria vastaan! (tulee
esiin) Niin te olette antaneet ansiolle arvonsa; se on hyvä. Nyt on
pahuus vielä saatava ilmiin. Onneksi voin nyt alkaa siitä mihin tänä
aamuna päätin. Selicour sai minut tänään vaikenemaan. Minä olin
malttamatoin että tulin niin yht'äkkiä, vaan minä olin totuudessa. Te
vaaditte todistuksia ... nyt minulla ne ovat.
Narbonne. Mitä, kuin?
Laroche. Hän sanoo olevansa äitinsä ja koko sukunsa turva, ja on äsken
ikään juuri kauniisti kohdellut yhtä serkku-parkaansa joka kaupunkiin
tuli ja tuhmuudessaan pyysi hänen hakemaan itselleen vähäistä paikkaa.
Se kunnotoin ajoi hänen tiehensä! Niin hän kohtelee sukulaisiaan, ja
miten paha sydän hänellä on, sen todistaa hänen kurjuudessa elävä
äitinsä.
Firmin. Te teette hänelle väärin aina, hyvä Laroche! Sama serkku palasi
kotiinsa rikkaasti lahjoitettuna ja parannettu turhista toivoista.
Narbonne. Juuri samaa serkkua hän kohteli hyvin sievästi.
Laroche. Kuin, Mitä?
Narbonne. Äitini oli heidän puhellessa saapuvilla.
Firmin. Hyvä Laroche! elkää seuratko alhaista koston himoa.
Laroche. Somasti, herra Firmin! pidelkää edelleen hänen puolta!
Firmin. Hän on poikessa, minun velvollisuus on häntä puolustaa.
Narbonne. Sellainen mieliala on teille kunniaksi, herra Firmin! Herra
Selicour ei ole puhunut teistä kuin hyvää. Kuin iloinen minä olen
nähden ympärilläni sellaisia miehiä, (Larochille) Vaan te, joka niin
kiivaasti etsitte vahinkoa Selicourille, ette näytä olevan se
totuullinen mies joksi teitä sanotaan. Mitä teistä olen tähän asti
nähnyt, se ei teitä suuresti kunnioita.
Laroche (itsekseen). Minä en häntä vielä sukaise ... vaan malta!
Narbonne. Minä tahdon Selicourista ajatella sitä paremmin mitä enemmän
hänestä kuulen pahaa, ja muutoin minä arvelen tulla hänen kanssa
lähempään keskuuteen.
Kaarle (hämmästyen). Kuin niin?
Narbonne. Äitilläni on joku aikomus, johon myös minä suostun. Vaan
teilleki minä olen arvellut jotain hyvää, herra Firmin! Tän' iltana
siitä enemmän. Elkää viipykö. (Kaarlelle) Te, nuori ystäväni,
hyväilette runoillusta, kuin olen kuullut. Äitini ylisti tänään teidän
merkillistä lahjaa. Antakaa pian kuulla töistänne! Minäki rakastan
runottaria. Nöyrin palvelianne, hyvät herrat! Elkäät vaivaitko minun
tähteni.
(Menee.)
Kymmenes kohtaus.
Entiset, paitsi Narbonnia.
Kaarle. Minä saan häntä nähdä, häntä puhutella! Vaan ne vissit äitin
aikomukset, ah, minä vapisen, epäilemättä hän on määrätty Selicourille.
Firmin. Noh, poika, eikös tämä päivä ole onnellinen?
Laroche. Teille, herra Firmin, vaan ei minulle.
Firmin. Olkaa huoletta, minä toivon että kaikki tulee paikalleen.
(Kaarlelle) Ole nyt siivosti, poikani. Vähintäin ministerin silmäin
edessä elä unhota.
Kaarle. Olkaa huoletta! Vaan teki, isä, liikkukaa nyt kerranki!
Firmin. Somasti, haha! minäki saan läksyni.
Kaarle. Enkös minä ole totuudessa, herra Laroche?
Firmin. Anna vähintäin hänen esi-merkkinsä olla varoitukseksi. Olkaa
rohkea, herra Laroche! Jos minun sanani mitä auttaa, niin teidän asia
vielä ei ole kadotettu. (Menee.)
Yksitoistakymmenes kohtaus.
Kaarle ja Laroche,
Laroche. Noh mitä te siihen sanotte? Onko se luvallista että teidän isä
minun tekee valehteliaksi ja auttaa sellaista konnaa?
Kaarle. Hyvä ystävä! minä olen tän' aamuna ylenkatsonut teidän avun,
nyt minä sitä rukoustan. Se on vissi että Selicour on määrätty Lotan
puolisoksi. Minä en häntä ole ansainnut, vaan vielä vähemmän se
tunnotoin häntä on ansainnut!
Laroche. Tarvitsenko minä vielä uutta yllytystä? te olette nähneet kuin
minulle on tehty väärin hänen tähtensä. Kuulkaa minua! Minä sain kuulla
että ministeri tänä päivänä on hänelle antanut hyvin vaikean työn, joka
tän' iltana pitäisi olla valmisna. Hän taikka sitä ei saa aikoin,
taikka sen tekee huonosti. Siinä hänen kunnottomuus tulee ilmi.
jokainen odottaa hänen lankeemusta, katsomatta hänen suloisia puheita.
Kukaan ei tule hänelle avuksi, sen minä voin taata, sillä niin
yhteisesti vihattu hän on.
Kaarle. Isäni minä siitä estän. Kyllä minä nyt näen mihin tarpeesen hän
minulta vietteli sen laulun. Julkeisiko hän minun saapuvilla sanoa sen
omaksi työksensä?
Laroche. Tulkaa minun keralla puutarhaan. Hän ei saa tavata meitä
yhdessä. Selicour parka, sinä luulet olevasi minun mestarini ...
kavahda ... sinun opetus-lapsesi edistyy, ja ennen iltaa sinä voit
tulla hänen kouluunsa!
(Menevät.)