Ensimäinen kohtaus.
Laroche ja Kaarle Firmin (tullen vastakkain).
Laroche. Minä olen jo kauvan teitä etsinyt... Kuulkaa, nyt minä olen
pitänyt sanani, minäkös hänen kuvasin ministerille, tuon Selicourin.
Kaarle. Todella! ja hän on siis hukassa, ihan hukassa?
Laroche. Ei juuri niin! ei vielä ihan ... sillä minun tulee sanoa, hän
valehteli sukkelasti ja minä se oikein hölmistyin ... hän teeskeliin
liikutetuksi ... hän oli olevinaan paras ystävä ... hyvin armelias ja
tahtoi esitellä minua kanselin päälliköksi.
Kaarle. Kuin? mitä? Se on oivallisesti! minä toivotan onnea!
Laroche. Minä pidin hänen liukasteliana, minä luulin hänen himoovan
ainoasti virkoja ja rahaa, niin petolliseksi häntä en luullut. Se ilkiö
makeilla puheissansa! Minäpä en ollut hänen narrinsa ja seisoin
jyrkästi vasten.
Kaarle. Ja me olemme samalla paikalla johon jäimme ... ja isäni ei ole
tullut sen etemmäksi!
Laroche. Se on totta, vaan antakaa minun puuhata, antakaa puuhata!
Kaarle. Enkä minäkään ole sen etempänä! Minä pujahdin tarhaan siellä
tavata sitä joka mulle on rakkainta, vaan turhaan! Monjaat värsyt jotka
siellä ajattelin ovat ainoa voittoni siitä.
Laroche. Oivallisesti! tehkää te lauluja morsiamelIenne! sill'aikaa
minä ajan saalistani. Hän pettyy jos hän luulee minun seisattuneen.
Kaarle. Laroche-kulta! sellainen työ on meille halpa. Antakaamme sen
kunnottoman viljellä likaista työtänsä ja koettakaamme ansiolla voittaa
minkä hän hävittää.
Laroche. Pois sellainen ylpeys! Se on heikkous, se on turha luulo!
Kuin? odotatko sinä kunnes rehellisyys tulee vallan päälle maa-ilmassa?
Sinä saisit pitkään sitä odottaa. Kaikki maa-ilma on täynnä kavaluuden
juonta. Tehkäämme kerran yhden hyvän asian eteen sellaisia. Muutoin se
ei liikuta teitä. Tehkää lauluja, taivuttakaa lahjojanne, minä ne teen
tunnetuksi ... se on minun asiani!
Kaarle. Vaan todella... Te olette juuri tänään olleet ansassa.
Laroche. Ja se ei ole viimeinen kerta. Vaan elkää liikahtakaa, minä
edistyn, minä en pelästy ensimäiseen pahaan, minä ajan häntä perästä
kunnes hänen tapaan. Minä olin kylläksi ollut hänen narrinsa, nyt
tahdon saman leikin näyttää hänelle. Jos hän saa aina niin tehdä, kuin
on alkanut, hän ei seisatu ennen kuin minä olen kelmi ja sinun isäsi
tuhma pöllö.
Kaarle. Minä kuulen tultavan.
Laroche. Hän itse se onki!
Kaarle. Minä arvaan mitä naamoja hän meille näyttää. Vaan minä palaan
tarhaan ja päätän lauluni. (Menee.)
Laroche. Pois minäki menen! Minä käyn paikalla työhön. Vaan se on vielä
parempi, minä jään ... se kunnotoin voisi luulla minun häntä pelkäävän!
Toinen kohtaus.
Selicour. Laroche.
Selicour. Ahaa, täällähän minä löydän teidät, herra Laroche!
Laroche. Hänen itsensä, herra Selicour!
Selicour. Ja luulen hyvin häpeissään.
Laroche. Ei kovin tuntuvasti.
Selicour. Teidän viha on mennyt ihan turhaan ... hukkaan te tällä
kertaa ruutinne ammuitte.
Laroche. Se ei ole suuri vahinko.
Selicour. Todella, ystävä, vaikka te niin sadattelitte ... minua
säälitti teidän typerä houraus.
Laroche. Eihän nyt herra Narbonne ole saapuvilla, puhukaa ihan
vapaasti.
Selicour. Mitä te sillä meinaatte?
Laroche. Olkaa hävytöin sydämenne pohjasta!
Selicour. Katsokaa nyt taas!
Laroche. Ylpeilkää voitollenne ... minä olen antainut...
Selicour. Niin hirveän vihollisen voitettua, se ei olisi kumma jos
kehuisin..
Laroche. Sen mitä minulle ei menestynyt tänään, minä voin teidän
koulussa oppia.
Selicour. Kuin? Herra Laroche! te ette ole vielä herenneet minulle
etsimästä vahinkoa?
Laroche. Yhteen pahaan ei saata säikähtää.
Selicour. Ettehän ole herra Firminin uskollinen tuulen näyttäjä.
Katsokaas?
Laroche. Vissisti se on usein sinun pelastanut hädästä, tuo rehellinen
Firmin.
Selicour. Mitäs hän maksaa sinulle kaupasta?
Laroche. Mitäs sinä hänelle maksat töistä joita hän sinulle valmistaa?
Selicour. Kavala, ystävä Laroche! Minä voisin sinulle antaa pahempaa
tekemistä.
Laroche. Elä suutu, ystävä Selicour! Viha merkitsee pahaa omaa tuntoa.
Selicour. Vissisti minun pitäisi nauraa sinun hurjuudellesi!
Laroche. Sinä pidät halpana vihollisen joka sinusta näyttää heikolle.
Minä koetan miettiä kuin sinut saisin itseäni kunnioittamaan. (Menee.)
Kolmas kohtaus.
Selicour.
Selicour. He tahtovat saada Firminin lähettilääksi. Elkää kiirehtikö!
Se on vielä loittona. Mutta Firmin on aina ollut hyvä minua kohti. Se
on vissisti sen poika, se joka on tekevinään lauluja ... ja tämä
Laroche se on joka heitä yllyttää! Firminillä, minä tunnustan, on suuri
ansio ja jos he kerran saavat hänen ahnehtimaan kunniaa ja korkeutta,
niin minä en tunne ketään joka minulle voisi tulla vaarallisemmaksi.
Vaan se on estettävä! Mutta missä pulassa minä kuitenki olen! Juuri
näitä molempia Firminiä nyt tarvitsen, isää tietojensa tähden ja poikaa
värsyjensä. Vaan minä otan heistä ensin hyötyä ja sitte raivaan heidät
tielläni hii'elle.
Neljäs kohtaus.
Firmin, isä ja poika. Selicour.
Selicour. Tekö se olette herra Firmin? minä olin juuri teille tulossa.
Firmin. Minulle?
Selicour. Teitä puhuttelemaan...
Firmin. Missä asiassa?
Selicour. Hyvin katalassa, Firmin-kulta! Minua lohduttaa tavata teitä.
Meitä on koeteltu panetella.
Firmin. Meitä?
Selicour. Ihan vissisti! Vaan se ei menesty. Minä olen teidän totisin
ystävänne, ja olen sen näyttänyt juuri tänään kuin tuo hurja Laroche
tahtoi pahentaa minua itsensä ministerin silmissä.
Firmin. Kuin? Laroche olisi...
Selicour. Hän on oikein hävyttömästi minua sadatellut.
Firmin. Hän on kadottanut virkansa, tekö hänen siallensa tulisitte!
Selicour. Sanokaa muuten, kuin kitttämätöin hän on! Ja kaikki mitä
juuri minä olen tehnyt hänen eteensä ... ja lisäksi sanon sen olleen
teidän hyväksi. Vaan hän auttoi teitä huonosti kuin rupesi minua
painamaan. Olenko minä tahtonut muuta kuin teidän onnea? Mutta minä
tunnen paremmin kuin tämä vimmaspäinen, mistä teille on onnea.
Sentähden minä jo olen teille arvellutki jotain. Te ette suaitse
kanselin hälinää, sen minä kyllä tunnen. Teistä pidetään huoli, elkää
peljätkö, herra Firmin! Te haette yksinäisen rauhallisen paikan, saatte
kohtuullisen palkan ja minä lähetän teille työtä ... te raadatte
mieluisesti ja työ ei ole teiltä puuttuva.
Firmin. Kuin? minä en ymmärrä!
Selicour. Ne ovat vasta aikeita, joilla ei ole kiirettä. Onnellinen
joka maalla ihanan luonnon keskellä voi viettää päivänsä! Herra Firmin!
sitä onnea ei ole suotu minulle! Minä olen tuomittu kaupunkiin, kuin
kameli kantamaan tuhanten keskuusten kuormat, kateuden teräväin nuolten
keskessä. Sentähden minä pidin velvollisuutenani lähettää maalle
takaisin monjaan serkun joka tahtoi ruveta tänne elämään. Minä maksoin
ilolla hänelle matka-kulungit, sillä sanokaa itse, eikö se ole
sanomattoman iloisempi elää maalla hiljaisuudessa kuin kaupungissa olla
alituisessa kiusauksessa.
Firmin. Se on minunki luuloni. Vaan mitä te oikeestaan minulle
aivoitte?
Selicour. Esinnä kaikkia tulla vakuutetuksi virkatoverini
ystävyydestä, ... ja sitte ... te olette niin usein auttaneet minua
pulasta ... minä en voi peittää että olen teille suuressa, hyvin
suuressa velassa. Tämä virka tappaa minun. Minulla on aina sata rautaa
ahjossa, milt'en ole pyörryksissä. Te olette vissisti tyytyväinen
meidän uuteen ministeriin?
Firmin. Minä ihmettelen häntä.
Selicour. Sillä miehellä viimenki on neroa. Kyllä se oliki hyvä aika
että saimme sellaisen miehen, muutoin kaikki olisi mennyt nurin-narin.
Vaan kaikki ei ole vielä paikoillaan, sanoin minä hänelle tänään,
ja kaikki ei tulekkaan jos ette anna hallitukselle sellaisen
muistutus-kirjan jossa kaikki entisen tavan puutokset tarkoin ja
rehellisesti saisivat hallituksen silmäin eteen. Tämän minun antaman
neuvon ministeri omisti samassa ja tahtoi sellaisen kirjan järkiään
saada kokoon pannuksi. Hän käski minun sen tehdä, vaan ne hirmuiset
työt jotka jo ovat minun niskoillani ... ja todella minua vapisuttaa
kun ajattelen niille jotai lisää, eikö se ole totta herra Firmin?
Firmin. Noh, ja te luotatte siinä minuun?
Selicour. No, on se pian niin, sen minä tunnustan.
Firmin. Tällä kertaa te ette voineet paremmin valita.
Selicour. Se on tietty, se on tietty! herra Firmin!
Firmin. Sillä minä, joka niin kauvan aikaa olen nähnyt kaikki entisen
hallituksen puutokset ja virheet, en ole voinut jouten niitä katsella
ja valittaa, vaan olen jo ammoin pannut muistiin ... paperille kaikki
parannuksen ehdotukset ... ja nyt se sattuu että sama työ jota teiltä
vaaditaan minulla jo on tehty. Minä en ajatellut sitä juuri mihinkään
käyttää, minä kirjoitin sen ainoasti keventääkseni omaa sydäntäni.
Selicour. Onko se mahdollista? Teillä olisi...
Firmin. Ihan valmiina, jos sen tahdotte käyttää.
Selicour. Jos sen tahdon! O, hyvin ilolla! Se on kauhean onnellinen
sattuma!
Firmin. Vaan nämä paperit eivät ole juuri paraassa järjestyksessä.
Selicour. Sen vähäisen vaivan minä otan päälleni. Vielä tänä iltana
minä ne annan ministerille; minä ilmoitan että ne ovat teidän
kirjoittamat, kunnia tulee niistä teille.
Firmin. Te tunnette etten minä sitä halaa. Kun jotai hyvää vaikutan,
niin se on minusta yhtä kenen nimessä se tapahtuu.
Selicour. Mikä arvollinen, ankara mies! Kukaan teidän ansioa ei pidä
suuremmassa arvossa kuin minä... Te annatte siis minulle ne paperit.
Firmin. Minä voin ne heti noutaa, jos suaitsette odottaa.
Selicour. Menkää, minä odotan tässä.
Firmin. Tuolla tulee poikani, hän voipi sen ajan teillä olla
seurana ... vaan elkää hänelle mitään virkkako ... minä rukoilen,
kuulkaa!
Selicour. Olkaa! miks ei hänelle?
Firmin. Minulla on syyt.
Selicour. Noh, kuin tahdotte. Vaikka teidän hyvyyttä minun kyllä on
työläs salata. (Firminin mentyä) Ukko-parka! hän pelkää että poika ne
väkisin ottasi häneltä pois.
Viides kohtaus.
Kaarle. Selicour.
Kaarle (tulee lukien paperista jonka hän, nähtyä Selicourin, peittää)
Taas tuo Selicour! (tahtoo mennä.)
Selicour. Elkää niin kiirehtikö, nuori ystäväni! Miksi te niin kaihitte
ihmisiä?
Kaarle. Suokaa anteeksi, herra Selicour! (itsekseen) Tuohon lörppöön
minun piti yhtyä!
Selicour. Minä jo olen kauvan halannut teitä nähdä ystäväni...
Runo-virta se juoksee vissiin hyvästi. Teidän isä on kyllä sitä
vastaan, vaan hän on väärässä. Teillä on erin-omainen lahja. Kun se
kerran vaan tulee maailman korviin ... vaan se ei voi viipyä enää
kauvan! Tänä aamuna minä viimeksi teistä puhelin.
Kaarle. Minusta?
Selicour. Meidän ministerin äitille vaan ... ja teistä jo on ylempänä
hyvä ajatus ... miten jo minäki teistä siellä mainitsin.
Kaarle. Todella, mistä syystä se tuli?
Selicour. Se korkea nainen, ministerin äiti on tietävinään paljon ...
minä en tunne mistä se tulee ... vaan ihmiset liukastelevat hänelle
hänen poikansa tähden. Kuinpas? jos te hyvin sukkelaan tekeytyisitte
tuttavaksi! ... ja suoraan sanoen, se minulla oliki tarkoituksena tällä
käynnölläni. Hän pyysi minulta pari laulua täksi illaksi ... kyllä
minäki aikoinani tein sellaisia missä toinenki, vaan mahti on nyt
sekaantunut paljaihin asioihin! Mitähän jos minun siassani te
pyöräyttäisitte pari laulun-päätä ... te ne jättäisitte minulle ...
minä ne lukisin ... jokainen ihastuisi ... koko maailma kyselisi
minulta ja minä nimittäisin teidät tekiäksi. Minä en voisi jättää
tilaisuutta teistä pitää pitkää puhetta, jokainen ylistäisi teitä ...
ja yks, kaks, mainio runoilia olisi valmis, jonka värsyt olisivat yhtä
kuuluisat kuin sen miekka!
Kaarle. Te avaatte minulle sangen ihanan näköalan.
Selicour. Se on teidän vallassa se totuudessa tavata.
Kaarle (itsekseen). Hän tahtoo minut pettää! Se on paljasta kavaluutta,
minä sen kyllä tunnen ... vaan kuinka heikko minä olen seisomaan
ylistystä vastaan! Vasten tahtoani minä voin antaa itseni pettää,
(Selicourille) Te sanoitte että sitä laulua on tarvis täksi illaksi.
Selicour. Se on niin mitätöin, niin joutava asia ... vähäinen laulun
palainen, jossa juuri kuin satunnoisia tulisi monjahta sana ministerin
kunniaksi...
Kaarle. Ylistys-virret ... ne eivät ole minun asiani. En minä alenna
runoillusta niin alhaiseen työhön. Jokainen ylistys, olkoon se jos
kuinka hyvin ansaittu, on liehakoimista, niin pian kuin sillä
tarkoitetaan suuria.
Selicour. Oikean neron jalo ylpeys! Se on oikein! pois siis kaikki
ylistys-virret ... vaan minä arvelen jos rakkaudesta, hellistä
tunnoista...
Kaarle (katsellen paperiansa). Voinko minä ajatella noita
kirjoittaessani ne niin pian voivan tulla...
Selicour. Mitä, kuin? eihän ne kuitenkaan jo lauluja liene?
Kaarle. Suokaa anteeksi ... nämä värsyt ovat hyvin heikkoja, aivan
vähä-pätöisiä.
Selicour. No sanokaas! Jumalani! siinähän se onki mitä tarvittiin ...
antakaa ... joutukaa! te saatte kohta kuulla niiden vaikutuksen. Ne
eivät tarvitse olla juuri romansit... Sellaiset vähäiset ... sellaiset
pienet leikit vaikuttavat usein enemmän kuin luulisi ... naiset
rakastavat juuri sellaisia, ja naistenhan kautta me voitamme kaikki.
Noh, antakaa, antakaa ... kuin te vielä epäilette! Noh, kuin lystäätte,
vaan minä luulin voivani teitä hyödyttää ... tehdä teidät tunnetuksi.
Te sitä ette tahdo ... pitäkää värsynne. Se oli teidän hyväksi, ei
itseni jota tarkoitin...
Kaarle. Jos vaan...
Selicour. Ihanne kuin paljon te koristeleitte.
Kaarle. Vaan enhän minä tiedä...
Selicour (repäsee paperin häneltä kädestä). Te olette lapsi ...
antakaa ... minä teen teille hyvää vasten tahtoanne. Teidän isänneki
täytyy kohta osoittaa kunnian teidän töillenne. Tuossapa hän tuleeki.
(Panee paperin povellensa.)
Kuudes kohtaus.
Molemmat Firminit ja Selicour.
Firmin. Tässä ystäväni! ... vaan tietäkää pitää suunne kiini. (Antaa
salaisesti paperit.)