Ensimäinen kohtaus.
Madami Belmont. Lotta.
Mad. Belmont. Jää tänne Lotta, meillä on vähän puhelemista ennenkun
vieraat tulevat. Sanopas nyt lapseni, miten tuo Selicour on sinusta?
Lotta. Minustako, mummo?
Mad. Belmont. Niin niin, sinusta!
Lotta. No, hyvin huvittava, ansiollinen ja arvoisa mies hän minusta
näyttää olevan.
Mad. Belmont. Sitä käypi kuunnella! Se on iloista, rakas lapseni, että
hän sinusta on niin hyvä, sillä jos isäsi ja minä jotain mahdamme, niin
Selicour on kohta sinun puolisosi.
Lotta (hämmästyen). Minun puolisoni!
Mad. Belmont. Mille se kuuluu sinusta?
Lotta. Herra Selicourko?
Mad. Belmont. Me emme luule sinulle olevan mitään parempaa.
Lotta. Teidän ja isäni käsistä minä otan puolisoni hyvin mieluisesti.
Vaan ettehän minua sanone hulluksi! Minä en tiedä kuin ... vaan tuo
Selicour, minä en tiedä, mutta kun häntä ajattelen puolisokseni, niin
sydämeni pohjassa tuntuu jotain joka on kuin...
Mad. Belmont. Eihän se kuitenkaan voi olla vihaa.
Lotta. Minä sen sanoisin peloksi. Minä tunnen että siinä teen väärin,
mutta sille minä en mahda mitään. Minä pelkään häntä paljon enemmän
kuin rakastan.
Mad. Belmont. Se on hyvä, se on hyvä! Sen pelon me hyvin tunnemme,
tyttäreni.
Lotta. Ei ei, kuulkaa!
Mad. Belmont. Ihana tyttöyden kainous! kyllä minä sen tunnen, usko
minua. Enkö minäki ole ollut nuorena? Muutoin tämä kauppa sopii meidän
suvulle. Sellainen mies, joka tietää kaikki, jolla on sävy ja tunto,
joka on nöyrä ja iloinen, entuudesta jo niin tuttu ystävä! Ja miten
hänen ympärillä pyöritään joka talossa. Jos hänellä ei olisi ollut
tän' iltana huolta äitistään, hän olisi minulle tuonut romansin,
ihanan laulun, sillä hän taitaa kaikki ja sinulle hän voipi olla
mieliksi jokaisessa pienimmässäki asiassa. Vaan tuolla hän jo kuuluu
tulevanki ... häntä ei tarvitse koskaan odottaa ... totta hänenlaista
ei ole toista Pariisissa.
Toinen kohtaus.
Entiset. Selicour.
Selicour. Te halasitte minulta tänään liikuttavan, hempeän laulun! Minä
olen kokenut, rouva, panna kaiken voimani ... ja minä sen tuon tässä
teidän jalkoihin.
Mad. Belmont. Kuin! herra Selicour? Sekö olisi teillä jo valmisna?
Todella, minä pelkäsin että ne pahat sanomat...
Selicour. Mitkä sanomat?
Mad. Belmont. Teidän äitiltä...
Selicour. Minun äitiltäni! niin ... niin ... se on tosi. Minä jo sain
kirjan jossa hän ilmoittaa että hän viimenki...
Mad. Belmont. On saanut ne tuhat taaleria, se nyt oli oikein iloista.
Selicour. Muutenkos minä olisin voinut pitää ajatukseni niin koossa?
Vaan Jumalalle kiitos! nyt on se kivi pudonnut minun rinnastani, ja
ensi ilossa minä tein nuo värssyt jotka kunniakseni sain antaa teille.
Mad. Belmont (Lotalle). Lotta, sinä olisit häntä surkutellut ... jos
olisit nähnyt, ja siinä minä tulin tuntemaan hänen oivallisen
sydämensä. Herra Selicour! Minä rakastan teidän laulua ennenkun sen
olen lukenutkaan.
Kolmas kohtaus.
Entiset. Narbonne.
Narbonne. Selicourko täällä? Voi, voi, äitiseni! te viettelette hänen
tärkeemmistä töistänsä. Hänellä on niin kiireitä töitä ja te annatte
hänelle vielä turhia asioita.
Mad. Belmont. Kas, kas, poika, ethän nyt meihin suuttune!
Narbonne. Tällä tavoin, mitä meidän aineesta tulee jolla oli niin
kiire?
Selicour. Se on jo valmis, tässä se onki.
Narbonne. Kuin, valmisko?
Selicour. Entisen hallituksen virheet ovat olleet minulle raskaat
nähdä, minä en voinut niitä jouten katsella ja valittaa ... minä panin
muistiin ja paperille kaikki valitukseni, moitteeni ja ehdotukseni
parannuksista, ja nyt se sattui että se työ minkä annoitte minulle
tehdä, jo oli ammoin hiljaisuudessa minulta valmisna. Minulla vissisti
ei olisi puuttunut rohkeutta ne tehdä julkisiksi, jos hallitus vihdoin
itse ei olisi nähnyt niiden tarpeellisuuden ja teissä saanut miehen
joka hankkii kaikki uuteen järjestykseen. Nyt on aika nämä paperit
tehdä hyödyllisiksi, niissä ei puuttunut muuta kuin asettaa ne
paikoilleen ja se oli tehty yhdessä minutissa.
Mad. Belmont. No nyt, poikaseni! sinä voit olla tyytyväinen, arvelen
minä. Selicour on täyttänyt toivosi ennenkun hän sen tiesikään, hän on
tullut puolitiessä sinulle vastaan.
Narbonne. Ilolla minä näen nyt että meidän ajatukset sopivat yhteen.
Antakaa tänne, herra Selicour! vielä tänä iltana minä lähetän ne
hallituksen käteen.
Selicour (yksin). Kaikki menestyy ... nyt tuo Firminin rutka raivata
tieltä pois. (Kovasti) Suotteko te minulle anteeksi herra Narbonne?
Minun on hyvin raskas sitä teille ilmoittaa ... vaan minua peloittaa
että herra Larochin tämän-aamuinen valitus on voinut kuitenki painua
teidän mieleen.
Narbonne. Ei vähääkään herra Selicour!
Selicour. Minä olen kuitenki sitä peljännyt ... ja kaikesta kuin
näen ... minä en voi uskoa muuta kuin että herra Laroche jo on antanut
minun ammattini toiselle.
Narbonne. Kuin?
Selicour. En muuta kuin hyvää minä ole ajatellut herra Firministä,
mutta nyt minä sen tunnustan... Minä en ala häntä oikein ymmärtää.
Narbonne. Kuin? Te olette vielä tänä päivänä minulle ylistänyt hänen
totuullisuutta.
Selicour. Kaiken totuullisinta ei ole uskomista kuin vissiin määrään.
Minä olen vihollisten keskessä. Minulle pannaan ansoja joka haaralle.
Narbonne. Te olette väärässä herra Firminin suhteen. Minä tunnen hänen
paremmin ja menen takaukseen.
Selicour. Minä toivoisin että voisin hänestä ajatella samaten.
Narbonne. Larochin hävytöin kiittämättömyys on luonnollisesti teidän
pannut epäilemään. Vaan jos teillä olisi vähänkään epäilystä
Firministä, niin te saatte paikalla tilaisuuden oikaista erheyksenne.
Selicour. Kuin?
Narbonne. Hän on paikalla itse täällä.
Selicour. Herra Firminkö täällä?
Narbonne. Täällä ... minä en sitä sanonut erheyksessä ... minä näin
häntä.
Selicour. Te näitte häntä? Oivallisesti! Se nyt iloista on kuulla.
Narbonne. Hän poikinensa on meidän kanssa iltaisella.
Selicour. Iltaisella ... poikinensa! oivallisesti! ihanasti!
Mad. Belmont ja Lotta. Kaarle Firminkö?
Narbonne. Se nuori upseeri, jonka ansioa te olette minulle kiitelleet.
Minä kutsuin isän sekä pojan iltasruuvalle.
Mad. Belmont. Minä sanon heille terve-tultua.
Narbonne. Eihän teillä mitä liene sitä vastaan?
Selicour. Minä rukoilen, ... ihan vastoin! se minua ilahuttaa.
Mad. Belmont. Edeltäpäin minä jo rakastan isää pojan tähden. Ja mitäs
meidän Lotta sanoo?
Lotta. Minäkö, mummo! minä suostun ihan teidän meininkiin.
Narbonne. Te voitte sitte selittää välinne ihan julkisesti.
Selicour. Oh! Sitä ei ole tarvis. Jos oikein tunnustan, niin minä olen
pitänyt herra Firminiä rehellisimpänä miehenä ... ja jos milloin
hänelle tein väärin, niin nyt olen valmis tunnustamaan erheykseni. Minä
puolestani olen vakuutettu että hän on minun paras ystäväni.
Narbonne. Hän on sen todistanut. Hän puhelee teistä suurella
kunnioittamisella ... vaikka minä häntä tunnen vasta tästä päivästä,
vaan vissisti hän ansaitsee...
Selicour (keskeyttäen). Kaikki ne ylistykset jotka, niin kuin tunnette,
minä äsken hänelle annoin. Sellainen minä olen aina, minun sydämeni ei
tunne mitään kateutta.
Narbonne. Hänellä on terve ymmärrys ja oivallinen sydän, ja kukaan ei
halaa niin vähän ylistyksiä ja kuuluisaa nimeä kuin hän. Hän voisi
antaa toiselle koko kunnian siitä mitä itse on toimittanut.
Selicour. Luuletteko te sen?
Narbonne. Hän olisi mies sen tekemään!
Mad. Belmont. Hänen poikansa sellaisessa tapauksessa varmaan ei tekisi
niin.
Lotta. Se on vissi, hän on nuori innokas runoilia, joka ei ymmärrä
leikkiä.
Selicour. Voisiko hänki antaa töistänsä kunnian toiselle?
Lotta. Oh sitä minä epäilisin.
Narbonne. Minä rakastan sellaista intoa nuoressa sota-miehessä.
Selicour. Totta kaiketi! sellaisesta on toivoa.
Narbonne. Jokainen oikealla paikallaan, silloin molemmat hyödyttävät
paraite.
Selicour. Se on kuitenki ihanaa kuulla ja nähdä kuin te löydätte aina
soveliaat miehet paikkaansa!