Deianira parka piti
Niin kun Nessus hälle neuvoi
Wielä verivoidevakan
Piilopaikassa piimeessä.
Ruhtinaatar rukka luuli,
Että tämä myrkky-mehu
Oli tarkka taika voide
Eikä myrkky ensinkänä.
Senpä tautta toivoi hän nyt,
Että tämä voide voisi
Saada hänet Herkule'lle
Ainoaksi armahaksi;
Sillä Iole ihana
Oli kovin kaunis orja,
Ettei Herkules hänehen
Woisi vielä mielistyä.
Tässä toivossa hyvässä
Aukasi hän arkun kannen,
Jossa tarkka taika-voide
Oli vielä vakkasessa.
Otti sitten ovelasti
Lukokkaasta laatikosta
Herkuleksen heleimmän
Puna paidan purppuraisen,
Johonka hän kulta-kuvat
Oli itse ommellunna
Hienoisilla, huippuisilla,
Soreilla sormillansa.
Otti vielä villavakan,
Wallan maalatun vetäsi,
Josta valko villatukon
Hyppysiinsä hivutteli;
Pisti valko villatukon
Werivoidevakkasehen
Sekä pyyhki sillä sitte
Puolisonsa puna paidan;
Mutta viskasi nyt villat
Lattialle lautaselle,
Kun ei niitä kumminkana
Enää tässä tarvittunna.
Laittoi sitte laskoksille,
Koukuroille kaunihille,
Koko kullalla kudotun
Kaunokaisen kenkkikalun.
Otti sitte olallisen
Waski-vöisen vakkasensa,
Johon pani puna paidan
Kannen alle kirjavaisen.
Kantoi viimein kirjo kannen
Likas lähettilähälle
Sekä sanoi selvitellen,
Wakavasti varoitellen;
"Täss' on paita purppurainen
Puolisolleni punainen,
Johon minä kulta kuvat
Olen itse ommellunna.
Kanna Likas lippahalla,
Waski-vyöllä vakkasella
Tämä lahja laittamani
Puolisolleni puhasna;
Mutta muistakin sanoa,
Että hän ei ennen pidä
Purppuraista paitoansa,
Kuin on uhri uhrattava.
Wie sä vielä hälle tämä
Sinettinen sormukseni,
Että hän ei epäileisi
Minun lahjan laittaneini."
Likas lupasi lujasti
Wiedä kaikki kaunihisti
Sekä lähti luistamahan
Kenäumin niemekkeelle.
Deianira laittoi toki
Hyllus poikansa perästä,
Jotta Hyllus Herkulesta
Kiirehtisi kotihinsa.
Tuli sitte taase siihen
Kaunihisen kammariinsa,
Jossa oli puna paidan
Woitehella voidellunna;
Mutta keksi kohta, miten
Walko villatukko oli
Mustununna, muuttununna,
Lattialla lautaisella.
Walko villatukko oli
Mennyt möyhyksi, muruiksi,
Sekä sihisi sinisnä
Puolipäivän paistehessa.
Deianira näki tästä
Walko villan muutunnasta,
Että verivoide oli
Kaikki myrkkyistä mehua.
Häntä aavisti nyt heti
Sydäntänsä särkemästä
Ettei hyvä hyyrrä siitä
Puna paidan pyyhinnästä.
Murhe murti päätä puhki,
Suru täytti sydämehen,
Niin että se kurja kiiti
Kammarista kammarihin.