Petro oli kuuluisa kuningas,
Tuosta suuttui, tuosta syäntyi,
Tuosta viikoksi vihastui.
Nosti päivän purjepuuta,
Toisen nosti stiirupuuta,
Kohta kolmannen kohenti.
Laski päivän, laski toisen,
Laski päänä kolmantena
Alle Viipurin vihannan.
Ampui päivän, ampui toisen
-- -- --
Linnan seinät liikuttihen.
Matti oli kaunis Lauren poiki
Otti kultia kyperän,
Hopeita huopin täyen,
Itse virkki, noin pakisi:
"Petro kuuluisa kuningas,
Sotiherra Suomenniemen!
Ota kultia kyperä,
Hopeita huopin täysi."
-- "K--n konna kultihisi,
P--n hopeihisi!
Ruostuneet on Ruotsin kullat,
Saastuneet Saksan hopeat."
Viimeksi ilmaantuu sama runo Vienan läänissä siinä muodossa, kuin
Lönnrot sen on useammista toisinnoista kokoonpannut Kantelettaressa
(III. n:o 10) nimellä "Viipurin linnan hävitys".[318] Siinä ei ole
ainoastaan Jaakko Pontuksen nimi, niinkuin jo Pohjois-Aunuksessa,
kokonaan kadonnut, vaan myös Petri näkyy väistyneen Iivana niinen
tieltä. Siinä on myös uudempia lisäyksiä, jotka melkein kaikki kansan
laulutapaan perustuvat, puhtaasti tarunomaisista runoista, esim.
Lemminkäisen äidin varoituksesta (vv. 13-18), Tieran kenkiytymisestä
(vv. 23-26), Väinämöisen laivaretkestä (vv. 45-48, 153-4) y.m.[319]
Samoin säkeen "Iivana iso isäntä" kertosäe "Meiän kuulu kullan solki"
(v. 2) on selvästi Kullervo-runoista lainattu.
Voisi siis ajatella, että myös Iivana nimi on myöhemmin Petrin sijalle
sovitettu. Ja sitä arvelua lisäksi vahvistaa se seikka, että "Petri
kuuluisa kuningas" vielä Vienan läänissäkin joskus tavataan joko
Iivanan rinnalla taikka aivan yksin.[320]
Mutta toiselta puolen on huomattava, että Matti Laurenpoika, joka on
Itä-Karjalan, Pohjois-Aunuksen ja Vienan läänin toisintoryhmille
yhteinen, tuskin voinee tarkoittaa muuta historiallista henkilöä kuin
Matti Laurinpoikaa, sukunimeltä Kruus, joka oli Viipurin linnan
isäntänä vv. 1583-1598. Hän oli siis toimeensa nimitetty vuotta ennen
kuin tuo kuuluisa Iivana IV, liikanimeltä Julma, kuoli ja saattoivat
hänen nimeensä hyvin liittyä kansan muistissa tämän venäläisen
hallitsijan suuntaamat yritykset Viipurin linnaa vastaan samoin kuin
tämän pojan Feodorin aikuiset hävitysretket, joiden alaiseksi hänen
hallitsemansa lääni erittäin v. 1592 joutui.
Sitä mahdollisuutta, että Iivana nimi on voinut pysyä ainoasti Vienan
läänissä, vaikka on Petrin tieltä kadonnut etelämpänä, tukee vielä
Volmarin linnan nimen esiintyminen täällä alkuperäisessä muodossaan,
joka Pohjois-Aunuksessa on aina vääntynyt: "onkos voita _vontarissa t.
porvalilla_?"[321]
Myös muita hyvin alkuperäisiä piirteitä on säilynyt Iivanan virressä,
niinkuin sitä on laulettu Latvajärvellä, joka kylä muutenkin on hyvin
tunnettu ei yksistään kauniisti kehittyneestä, vaan verrattain
vanhanaikuisestakin laulutavastaan.[322]
Meiän Iivana isäntä,
Meiän kuuluisa kuningas,
Laittoi laivoja lahelle,
Niinkuin sotka poikiahan,
Tavi laittoi lapsiahan.
Miekoitti tuhannen miestä,
Satuloitsi sata hevosta,
Niinkuin telkkä tehtyjähän,
Pieni lintu lapsiahan.
Työnsi Viipurin lin--
"Onko linnassa olutta,
Ilman olven panematta,
Iivanalle iltaseksi,
Venäläiselle veroksi?"
Lausui Matti Laurin poika,
Viisas Viipurin isäntä,
Sepä varsin vastaeli:
"Hevot on k-- tallilla,
Iivanalle iltaseksi" j.n.e
Meiän Iivana isäntä,
Meiän kuuluisa kuningas,
Murti suuta, murti päätä,
Työnsi linnahan sanoja:
"Onko linnassa lihoa,
Ilman härän tappamatta,
Ilman sonnin sortamatta,
Iivanalle iltaseksi" j.n.e.
Lausui Matti Laurin poika,
Se on varsin vastaeli:
"Akka on vanha kiukahalla,
Kuiva reisi kuorrallettu,
Iivanalle iltaseksi" j.n.e.
Iivana meiän isäntä,
Meiän kuuluisa kuningas,
Murti suuta, murti päätä,
Pani pyssyt pyykämähän,
Jäntehet järäjämähän,
Avokurkut ammomahan,
Alla Viipurin vihannan,
Alla suuren Suomen linnan.
Ampui päivän, ampui toisen,
Jo päivänä kolmantena
Kivet on kirkkoa jälellä,
Patsahat papin tupoa,
Räystähät rämyin menevi,
Torit maahan torkahteli.
Lausui Matti Laurin poika,
Viisas Viipurin isäntä,
Pani avaimet kultaiselle luoalle,
Siitä noin sanoiksi virkki:
"On kaikkia linnassa" j.n.e.
Lausetapa "torit torkahteli" johtuu selvästi Jaakko Pontuksen runosta,
vaikka se välillä olevasta Petrin virrestä on pois jäänyt; on kuitenkin
mahdollista, että se jonkun muun runon välityksellä olisi tähän
paikkaan tullut. Sitä vastoin ei ole satunnaista, että lihaa pyydetään
"ilman härän tappamatta",[323] joka vie meidät Varsinais-Inkeriin asti,
siis runon leviämis-alueen vastaiseen päähän. Alkuperäinen voi kukaties
myös olla, vaikk'ei sitä missään muualla tavata, kuin tässä ainoassa
toisinnossa, oluen kysyminen, sillä siihen viitannevat Jaakko Pontuksen
runon loppusäkeet, jotka Lönnrotin muistiinpanossa Kesälahdelta
eheimpänä esiintyvät.[324]
On olutta juoaksesi,
Saatu mettä syöäksesi,
Ei mesi merestä puutu,
Olut Riian kaupungista.
Jaakko Pontuksen runoa täytyy ajatella välittömästi syntyneeksi
Riian linnan valloituksen johdosta eli 1620 luvulla, muuten ei voi
selittää liivinmaalaisten paikannimien säilymistä kansan muistissa.
Helppotajuisena lauluna se tietysti nopeasti levisi Itä-Suomessa ja
tuli kreikanuskoistenkin Karjalaisten kuuluville, jotka sen viipymättä
mieleiseksensä muodostivat niiden tietojen mukaan, joita vanhuksilla
vielä siihen aikaan oli Iivana Julmasta ja Viipurin linnan isännästä,
Matti Laurinpoika Kruusista. Tämä muodostus levisi Vienan lääniin asti,
jossa se semmoisenaan pysyi. Mutta etelämpänä Raja-Karjalassa kehittyi
Pietari Suuren aikana uusi toisinto, jossa Iivana nimen tunnetumpi
Petri syrjäytti, vaan Matti Laurinpoika siitä huolimatta jäi
paikoilleen.
Viimeksi on mainittava, että yhdessä Vienan läänin kappaleessa Iivana
suorittaa sotaoritta ei ainoastaan "alle suuren Suomenniemen, alle
Viipurin vihannan, Ruotsinmaahan rohkeahan", vaan samalla:[325]
Inarehen ilkeähän,
Kuolan linnahan kovahan.
Myös eräässä Pohjois-Aunuksen kappaleessa esiintyy Matti "viisas
Viipurin isäntä, herra suuri Suomenniemen", vielä arvonimellä:[326]
Kova herra Kuolan linnan.
Mainitut säkeet ovat näet jäännöksiä toisesta Jaakko Pontuksen runosta,
jota tunnettu runonkerääjämme Taneli Europaeus on löytänyt yhden
ainokaisen kappaleen, luultavasti Ilomantsista.[327]
Jalo herra J[aakko Puntus],
Vii[sas Viipurin isäntä],
Savon mahtava majori,
Jok' oli vahva tappelija,
Sorea soan kävijä,
Joka voitti Venäin vallan;
Yks oli jäänyt Koolan linna
Etähällä itämaalla.
Sanoi tuonkin saa'aksensa,
Jopa joutui kulkemahan;
Käkesi välehen käyä,
Tulla jälen tuntuessa.
Tuonnepa viipyi viikommaksi,
Katoi kaikeksi ijäksi.
Tuolla Jaakko jaksettihin,
Herra suuri surmattihin,
Koolan linnahan kovahan,
Ilärihin ilkeähän.
Tämä runo nähtävästi kuvaa niitä onnistumattomia yrityksiä, joita
Jaakko De la Gardien ja jo hänen isänsäkin Pontuksen aikana tehtiin
Venäjän Lapin valloittamiseksi. Lähinnä sopinee ajatella sitä
sotaretkeä, joka Pohjanmaalta käsin tehtiin talvella 1611 Vienan meren
rannalle ja Kuolan suuhun; vaan täällä torjuttiin hyökkäys ja itse
retki yli tunturien näkyy olleen kovin turmiollinen etenkin
ratsuväelle.[328]
Se historiallinen kansanrunous, joka Jaakko Pontuksenpojan nimeen
liittyy, täyttää niin muodoin kaikki tämmöisen runouden vaatimukset.
Sen perustuksena ovat tositapaukset, joilla on yleiskansallinen
merkitys, se on välittömästi niiden vaikutuksesta syntynyt ja se on
puhtaasti kansanomainen. Siinä on lisäksi persoonallisena keskuksena
isänmaallinen sankari, jonka ympärille jo useampia sekä runomitallisia
että suorasanaisia tarinoita alkaa kiertyä. Mahdollisuus kehittyä
yhtenäisemmäksi historialliseksi kertomarunoksi ei siitä enää ole aivan
kaukana. Ja kukapa tietää, mitä Karjalan kansan vilkas mielikuvitus ja
kieltämätön kokoonpanokyky vielä olisi voinut luoda, jos kansanruno
olisi saanut häiritsemätönnä elää ja kasvaa, eikä Ison Vihan viikate
olisi orastavaa kansallista itsetuntoa rahvaassakin maata myöten
tasoittanut.