Kauvan ei kuitenkaan kestänyt, ennen kuin Kaarle herttuan oma poika,
Kustaa II Aadolf, yhdisti valtakuntansa eri kansallisuudet, säätyluokat
ja puolueet suuriin maailmanhistoriallisiin tehtäviin, joissa Suomenkin
kansa sai nimensä pysyväisesti piirretyksi ihmiskunnan muistolehdille.
Kolmenkymmenvuotisen sodan vaikutus kansallistunnon heräämiseen maamme
sivistyneissä on kylliksi tunnettua. Mutta varsinaisen kansan
käsitykseen ei tämä sota niin näkyväisiä jälkiä jättänyt, kuin
läheisemmät valloitussodat Suomen itärajalla ja Itämeren maakunnissa,
joiden taakan Suomen kansa sai suurimmaksi osaksi kantaa ja joiden
merkityskin oli jokaiselle Suomalaiselle selvä. Samasta syystä itse
sankarikuningas, joka näissä taisteluissa vasta opetteli vanhempain ja
kokeneempain päällikköjensä avulla, kansan tajunnassa jäi syrjään sen
miehen rinnalla, jolle suomenpuolisten sotaliikkeiden lähin johto jo
kuninkaan isän aikana oli uskottu.
Jaakko Pontuksenpoika De la Gardie on se historiallinen henkilö, jonka
maine on ollut pysyväisin Itä-Suomen rahvaan kiitollisessa muistissa.
Hän oli tosin vierasta syntyperää, mutta ei tullut muukalaisena,
tuntemattomana Karjalan kansan keskuuteen. Olihan hänen isänsä Pontus
De la Gardie aloittanut sen Suomen historiassa unohtumattoman työn,
jonka poika loppuun suoritti: Käkisalmen läänin yhdistämisen
ratkeamattomilla siteillä suomenpuoliseen Karjalaan. Paraan osan
lapsuutensa aikaa oli hän kasvanut Suomessa, äidinäitinsä luona Vääksyn
kartanossa Kangasalla. Häntä saattoi siis Suomen kansa pitää omana
miehenään, ja hän puolestaan ansaitsi kansansa tunnustuksen ei
ainoastaan sotaisella toiminnallaan, vaan myös käytännöllisillä
toimenpiteillään. Näistä kiinteimmin kansan mieleen painunut on
Karjalan kulkuneuvojen parantaminen, joiden tarkoituksena tosin
etupäässä oli sotaretkien helpoittaminen, vaan joiden kautta myös
siirtolaisasutuksen leviäminen valloitettuihin maakuntiin ja siten
niiden todellinen yhteenliittäminen tuli edistetyksi.
Puntuksen teitä, siltoja ja kaivantoja näytetään vielä monin paikoin,
eikä ainoastaan semmoisia, joita hän todella on teettänyt, vaan
muitakin samanaikuisia yrityksiä, esim. nykyisen Saimaan kanavan
tienoilla tavattavia vanhoja kaivantoja, mitkä tiettävästi eivät ole
hänen toimestaan syntyneitä. Puntus nimi Karjalan rahvaan käsityksessä
edustaa kokonaista kehityskautta sen elämässä; verrattakoon: _Sant
Henrikin tiet ja sillat_ Länsi-Suomessa.[283] Kun näihin näkyväisiin
muistoihin liittyi vielä paikallisia tarinoita, on Puntus käsite
kehittynyt yhtä kansanomaiseksi kuin muinaiset _Meteli, Jätti ja
Hiisi_.
Paikallistarinasta oli se sitten helposti siirrettävissä yleisemminkin
sadun piiriin.[284] Kun tuota ihmeteltiin, miten muiden käyttäessä
tavallisia maanteitä Pontus pääsi ikäänkuin näkymättömänä kulkemaan
metsien halki soihin tekemiensä siltojen avulla, kuinka hän
piiritettynä pujahti vihollistensa käsistä yön pimeydessä kaivantonsa
kautta, ja mitenkä hänellä aina riitti miehiä ja rahaa laajoja
sotaretkiänsä varten, ei voitu tulla muuhun päätökseen, kuin että hän
mahtoi olla suuri ja mahtava loitsija. Hänen tarvitsi esim. vaan ottaa
makuutyynystään höyheniä ja puistaa tai puhaltaa niitä ilmaan, niin
heti ilmestyi hevosmies joka höyhenestä hänen puolestaan sotimaan;
vankeudestakin hän vapautui hiekkaan piirustamalla laivan kuvan ja
siihen puhaltamalla, niin että se vei hänet läpi ilman kotimaahan ja
mukana vielä vieraan maan hallitsijan, jonka hän oli houkutellut
piirustuksen sisäpuolelle ja josta sitten sai summattomat lunnaat.
Senaikuisen käsityksen mukaan ei loitsutaito ollut mahdollinen ilman
paholaisen välitystä. Tältä hänen kerrotaan ensin lainanneen rahoja,
pannen tietysti sielunsa pantiksi, vaan väärällä nimellä. Kun
paholainen oli sitten häntä velkonut, oli hän ilmoittanut oikean
nimensä, ja tämän sitä turhaan kirjoistansa hakiessa, oli hän yhteen
kirjoista saanut piirretyksi Vapahtajan nimen ja siten vallannut
itselleen taikakapineen, jota kaikissa yrityksissään menestyksellä
käytti. Ja lopulta hän siitä sitoumuksesta kokonaan suoriutui; kun
paholainen oli tullut häntä hakemaan saunasta, oli hän pyytänyt saada
ensin valmiiksi pukeutua, vaan siitä sovittua oli hän jättänyt toisen
saappaanvarren puoliväliin vetämättä ja varoi sitä sitten enää
milloinkaan oikaisemasta. Toisen tarinan mukaan hän kuoltuaan jäi
makaamaan komeaan palatsiinsa Tukholmassa, jolle ainoasti kuninkaan
kartano veti vertoja. Siellä hän vielä nytkin nukkuu, iso käärme
lattialla ja naulassa miekka, joka heiluu myötäänsä. Oven päälle on
kirjoitettu, että: "huomenna hakemaan." Vaan se on aina huomenna, eikä
tule milloinkaan sen likemmäksi. Niinkuin kaikki tiedämme, on Jaakko De
la Gardien pitkällisestä viipymisestä sotajoukkoinensa Venäjällä
säilynyt kansanmuisto sananlaskunkin muodossa, joka jo viime
vuosisadalla on muistiinpantuna.[285]
Lähtee suvi, lähtee talvi, mutta ej lähde Laiska Ja[ak]ko.
Nämät säkeet yhdessä seuraavien Sakkulassa Käkisalmen puolella
muistiinpantujen kanssa:
Jalo herra Jaakko Puntus,
Hän teki sillat soien päälle,
Maanteitä jokein ylitse,
sanottiin olleen jäännöksiä Jaakko Puntuksen _maavirrestä_.[286] Onko
semmoista runoa koskaan löytynyt, on kuitenkin epäiltävää; luultavimmin
ovat viimeksi mainitut säkeet tilapäisesti tekaistut edellä esitettyjen
suorasanaisten paikallismuistojen johdosta. Sitä vastoin lauletaan
yleisesti koko Karjalan kannaksella Jaakko Pontuksenpojan meriretkestä
Riian linnaa vastaan. Mainitun kaupungin valloituksessa v. 1621 oli hän
todella osallisena ja jäi sen jälkeen jatkamaan Liivinmaan anastusta
Puolan vallan alta.
Vanhimmat kirjaanpanot tätä runoa ovat suomalaisen kieliopin tekijänä
tunnetun Valkjärven kirkkoherran Juhana Stråhlmanin sekä hänen poikansa
Kaarle Teodorin, jälkimmäinen vuoden 1812 tienoilta. Molemmat ovat
milt'ei yhtäpitäviä.[287]
Jaakko Puntus, jalo herra,
Viisas Viipurin isäntä,
Laski laivoja merelle,
Pani poikia sisälle;
Veti päälle purjehensa,
Kuin pisimmän pilven rannan.
Laski päivän, laski toisen,
Laski kohta kolmannenkin,
Laski riskin Riian alle,
Ison kaupungin kuuluisan.
Pani pyssyt pöykkämähän,
Sekä joutset joukkamahan,
Tykit tykähtelemähän.
Sanoi riski Riian herra:
"Jaakko Puntus, jalo herra!
Tule siivolla sisälle,
Alle linnan kunnialla;
Oltt' on kyllin juoaksesi,
Mettä mielin syöäksesi."
Vielä täydellisemmin saamme kokoon runon säkeet uudemmista samoilla
seuduin muistiinpannuista lukuisista toisinnoista, vaikka eivät
niissäkään kaikki piirteet kerrallaan esiinny. Otettakoon näytteeksi
eräs Ahlqvistin kirjaanpanema toisinto, joka on kaksijatkoinen,
niinkuin huomaa, jos silmäilee ensin vasemman ja sitten oikean palstan,
vaan luettuna vuorotellen vasemmalta sekä oikealta, silloin kuin vasen
puoli on tyhjä, antaa hyvin eheän käsityksen Jaakko Pontuksen runon
alkuperäisestä muodosta.[288]
Jalo herra Jaakko Puntus,
Ruotsin kuuluisa kuningas.
Laittoi laivoja merelle,
Niinkuin sorsa poikiansa;
Laittoi laivoihin väkeä,
Kuin kana munasiansa;
Veti päälle purjehia,
Kuin pimeän pilven reunan;
Pani tuulet tuulemahan.
Ja aallot ajelemahan.
Sousi Riian linnan alle.
Alkoi tyyrätä tykillä,
Valkkunilla vangutella;
Alkoi linna liikahella,
Torin latvat torkahella.
Puhui Puola linnastansa:
"Elä riko Riikoani,
Pura Puolan linnoani;
Tule siivolla sisähän,
[Sovinnolla suojuksehen.][289]
Saat olutta juoaksesi,
Mettä syöä mielin määrin."
-- "Ei mesi merestä puutu,
Eikä puutu Puntukselta."
-- -- --
Laittoi tuulet tuulemahan,
Ja aallot ajelemahan.
Ajoi lesken linnan alle,
Kysyi linnasta lihoa,
Ja kalaista kaupungista,
Väelle väsynehelle,
Urohille uupuneille.
Linnan vanhin vastaeli:
"Ei ole linnassa lihoa.
Ei kaloa kaupungissa.
Väelle väsynehelle,
Urohille uupuneille."
Jalo herra Jaakko Puntus
Alkoi tyyrätä tykillä,
Valstingilla vaivaella;
Alkoi ketjut keikahella,
Torin latvat torkahella.
Leski liehui linnassansa:
"Jalo herra, Jaakko Puntus.
Elä riko linnaistani,
Pura Puolan linnoani;
Tule siivolla sisähän,
Tasaisesti tanhuahan;
Kaikk' annan avaimet sulle.
Kyll' on linnassa lihoa
Ja kalaista kaupungissa,
Kyll' on kysta, keitettyä,
Valmista, varistettua,
Väelle väsynehelle,
Urohille uupuneille."
Ulkopuolelta Karjalan kannaksen on löydetty alkuosa runoa Savossa sekä
pari täydellisempää kappaletta Suomen Keski-Karjalassa, Ensin mainittu
on Gottlundin jo v. 1818 Juvalla kirjaanpanema, omintakeisten
vertauskuvainsa puolesta huomattava katkelma.[290]
Ja[ak]ko Pultus, jalo herra,
Viisas Viipurin isäntä,
Laski laivoja merelle.
Laski päivän, laski puolen,
Laski osan kolmattakin.
Niin on saaria selällä,
Kuin on mastia merellä;
Niin on honkia salolla,
Kuin on mastia merellä.
Toinen Keski-Karjalan kappaleista löytyy ylioppilas Z. Sireliusen
keräelmissä vuodelta 1847, luultavasti Sortavalan tienoilta.[291]
Jalo herra Jaakko Pontus,
Ruotsin Kaarle, kaunis herra,
Ruotsin kuuluisa kuningas,
Laittoi laivoja merelle
Vaskisesta valkamasta,
Laittoi tykit laivan päälle;
Laittoi Laatokan merelle,
Laittoi tuulet tuulemahan,
Meren tyrskyt työntämähän;
Päivät peitti purjehilla.
Ajoi Riian linnan alle,
Alkoi ampua mereltä;
Alkoi torit toukaella,
Linnan vallit vaarahella.
Venäläinen, vainolainen,
Sanovi sanalla tällä:
"Älä riko Riikastasi,
Riko Riikan kaupunkia;
Tule siivolla sisähän,
Kapinatta kaupunkihin!"
Kysyi linnan vanhimmalta:
"Onko linnassa lihoa
Ja kaloa kaupungissa'?"
Linnan vanhin vastaeli:
"Kyll' on linnassa lihoa
Ja kaloa kaupungissa
Miehille väsynehille,
Urohille uupuneille."
Moni sortunen satula,[292]
Moni vemmel kynnäppäinen,
Riian virassa viruvi,
Haonlailla happanevi.[293]
Runo jatkuu lorulla Venäläisestä, vainolaisesta, joka "tappoi isoni,
tappoi emoni" j.n.e.; se myös selittää, mitenkä runoon on voinut tulla
Riian kaupungin puoltajaksi Venäläinen. Vertaus päivän peittämisestä
purjeilla tavataan joskus Karjalan kannaksellakin;[294] siitä löytyy
vielä seuraava mahdikas muunnos:[295]
Meret peitti miehillänsä,
Maat peitti hevosillansa,
Saaroset satuloillansa,
Rahoillansa rannat peitti.
Kuvaus sodan jälkijätteistä Riian virrassa esiintyy myös etelämpänä
eräässä Kurkijoen toisinnossa:[296]
Moni mies, moni hevonen,
Moni saarninen satula,
Moni herra höyhenhattu,
Moni vemmel kynnäppäinen,
Moni miekka kultavästi,
Riian virrassa viruvi.
Toinen kappale, jota Lönnrot on käyttänyt Kantelettaren julkaisuunsa
(III. n:o 11 "Puntuksen sota"), on hänen oma muistiinpanemansa
ensimmäisellä keräysmatkallansa v. 1828 Kesälahdella.[297] Siinäkin
ilmaantuu Puolasta huolimatta vainolaisena Venäläinen, jonka kuitenkin
Lönnrot on muuttanut: Viholainen. Hänen lisäyksiään muista runoista on
paitsi vihollisen tapettavien luetteloa (vv. 4-8), oluen pyyntö (vv.
19-27), joka on lainattu edempänä mainittavasta Iivanan virrestä.
Viipurin, Käkisalmen ja Pietarin välisellä alueella todennäköisesti
syntyneenä, ei Jaakko Pontuksen runo ole juuri voinutkaan semmoisenaan
laajemmalle levitä; se näet ei oikein soveltunut muiden kuin Ruotsin
puolta pitävien luterinuskoisten laulettavaksi. Kreikanuskoiset
Karjalan kannaksella sen tosin muuttamatta säilyttivät, mutta muualla
joko riistettiin sen yltä koko historiallinen puku taikka käännettiin
tämä nurin päin.
Edellinen menettely havaitaan Varsinais-Inkerissä, jossa Jaakko
Pontuksen runoa on keskiosa yhdistetty virolaisperäiseen ja puhtaasti
tarulliseen Ison härän runoon, esim.[298]
"Pentti pieni linnassa,
Pentti pieni linnan vanhin,
Kati kauno, Pentin vaimo!
Onko lientä keitettyä,
Vana varistettua,
Väelle väsynehelle,
Nuorisolle nousevalle?
Onko leipää linnassasi
Ilman leivän leipomatta?
Onko voita vuoren alla
Ilman kirnun k[i]ertämättä?
Onkos linnassa lihutta
Ilman härän tappamatta?"
-- "On mulla härkä tieossa,
Ei ole suuri, eik' ole pieni,
On kuin oikea elokas;
Päivän lensi pääskölintu
Härän sarvien väliä" j.n.e.
Tavallisesti on tämä runoyhtymä vielä liittynyt jatkoksi niinikään
virolaisperäiselle ja myös Kalevalan-aineiselle kuvaukselle vanhain ja
nuorten soutamisesta, esim.[299]
-- -- --
Sousit Pentin linnan alle,
Pentti on pieni linnan herra.
Niin vanhat kysyttelevät:
"Onka lientä keitettyä,
Varia varistettua?"
Niin nuoret kysyttelevät:
"Onka linnassa lihutta,
Onka voita vuoren alla?"
Pentin vaimo vastaeli:
"Ei ole linnassa lihutta,
Eik' ole voita vuoren alla,
Ilman hällön tappamatta,
Mulliken murentamatta" j.n.e.
Niinkuin näemme on itse Jaakko Pontuksesta, joka on sekoitettu yhteen
alkuperäisesti puolalaiseksi ajatellun linnan vanhimman kanssa nimitys
_Pentti_ vielä muistona. Lihan kysymisen rinnalla esiintyy liemen ja
leivän, vieläpä voin päälle pyytäminen. Että ainakin viimeksi mainittu
piirre on runoon varsinaisesti kuuluva, tulee kohta osoitettavaksi,
jolloin myös lausetapa _vuoren alla_, toisinaan _vuoren maassa_ tai
_vorennoilla_ saa selityksensä.[300] Kalankin kysyminen on säilynyt
yhdessä kappaleessa.[301] Vielä on huomattava jälki linnan ampumisesta
toisinnon säkeissä:[302]
Sousi Pentti linnan alle.
Liitoksesta linna liikkui,
Jäsenestä maa järähti.
"Onko linnassa lihutta" j.n.e.
Jälkimmäinen menettely, "Ruotsin" puolisille Karjalaisille voitollisen
tapauksen päinvastaiseksi kääntäminen, nähdään Sortavalan takaisen
Raja-Karjalan runoissa. Riian linnan piirittäminen on niissä Viipurin
linnaan sovitettu ja valloittajana esiintyy _Petri kuuluisa kuningas_.
Jaakko Pontus tavataan kuitenkin harvoin linnan puolustajana,[303] vaan
on enimmiten pysynyt entisellä paikallaan, ikään kuin Pietari Suuren
liikanimenä, esim.[304]
Petri on kuuluisa kuningas,
Kuulisti herra Suomenniemen,
Jalo on herra Jaakko Puntti,
Viisas Viipurin isäntä
Kovin syäntyi Ruotsin päälle,
Erin vieroisen vihaltui.
-- -- --
Työnti tuonne lapsikarjan
Kuin on sotka poikuehen.
-- -- --
Petri kuuluisa kuningas,
Moskovan hyvä molotsa,
Laittoi laivansa merelle;
Jalo herra Jaakko Pontus,
Viekas Viipurin isäntä,
Laittoi lapset laivoloihin.
-- -- --
Kovin suuttui Suomen päälle
Vihastui Viipurin päälle.
Viipurissa on häntä vastassa _Matti Lauren poika_, toisinaan _Omosen
poika_, jolta hän kysyy, ei ainoastaan lihaa, kalaa ja joskus
leipääkin, vaan myös:[305]
"Onko voita Volmarissa?"
Kun tämä pilkoillaan hänelle tarjoaa vanhaa hevosen raatoa, niin hän
rupeaa ampumaan linnaa sillä seurauksella, että mainittu Matti jo alkaa
rukoilla:[306]
"Oi Petri kuuluisa kuningas!
Tule siivossa sisähän,
Kunnioissa kartanoihin,
Ilman pyssyn pyrkämättä,
Jalon rauan jaukamatta.
Ota kultia kypärä,
Hopeita tynnyrimäärä."
Siihen tarjoukseen kuitenkin Petri halveksivasti vastaa ja lopuksi
lausuu:[307]
"Saan mie maata miekallani,
Tapparallani tahonkin."
Niinkuin näkyy, esiintyvät tässä melkein kaikki Jaakko Pontuksen runon
piirteet. Ja jos vielä voisi olla kahden vaiheilla, kumpi runoista on
alkuperäisempi, poistaa viimeisenkin epäilyksen nimitys Volmari, joka
ei ole säilynyt Karjalan kannaksella ja Varsinais-Inkerissäkin aivan
vääntyneessä muodossa tavataan, vaikka se kieltämättä juuri tähän
runoon kuuluu. Volmar niminen kaupunki näet löytyy likellä Riikaa ja
soveltuu se sille hyvin toisintonimeksi. Volmarin linnan nimi on muuten
historiallisestikin liittynyt Jaakko de la Gardien sankarimuistoon;
kahdeksantoista-vuotiaana hän sitä toisen nuoren päällikön kera mitä
urhoollisimmin puolusti Puolalaisia vastaan kolme kuukautta v. 1601.
Suomen Itä-Karjalasta on Jaakko Pontuksen runo Petrin nimelle
muutettuna siirtynyt Aunuksenkin puolelle. Keski-Aunuksessa, jossa
tämän runon sanotaan olevaa kaikista yleisimmän, sitä lauletaan
seuraavaan tapaan.[308]
Petri on kuuluisa kuningas,
Moskovan hyvä molotsa,
Laati laivoset merehen.
Mi on mäessä mäntysiä,
Se on Petrin purjepuita.
Työnti kirjat kiirehesti,
Paperit pakon perässä,[309]
Viisahasen Viipurihin;
Viisas oli Viipurin isäntä,[310]
Suomenniemen sotiherra.
Kovin syäntyi, kovin suuttui
Murteli mustia hapenia.[311]
Työnti sotkuen vesille,
Emälinnun poikuehen.
Päivän ampui alatse,
Toisen ampui päällitse.
"Oi sinä seppo Ilmollinen![312]
Tao keijo 3:lla sulalla,
Vaskivarsi varaisempi;
Ammun kirjavahan kivehen."
Kilpasti keijo kivestä,
Meni keijo merehen,
Perin tietämättömähän.
"Oi sinä seppo Ilmollinen!
Tao keijo 6:lla[313] sulalla" j.n.e.
Meni keijo taivosehen,
Perin tietämättömähän.
-- -- --
"Onko linnassa lihoa
Tulian vierahan varahan,
Käkijälle, kuulujalle?
Onko voita vodvarjoissa
Käkijälle, kuulujalle? •
Onko kaloja kaupungissa?"
-- "Mulloin kuoli musta ruuna,
Vasta[314] vaipui valkea varsa,
Siikoniemen sillan päähän",
Kovin syäntyi Ruotsin päälle,
-- -- --
"Laai keijo 9:llä sulalla" j.n.e.
Ampui kirjavahan kivehen,
Meni kivi meren taakse.
Jalo herra J-- --
Työnti sotkuen vesille,
Emälinnun poikuehen.
Päivän ampui alatse,
Toisen ampui päällitse,
Kolmannen kohti osasi.
Pani räystähät räpyhyn,
Herran huonehen helyhyn.
Antoi avaimen kätehen
Hopeaiselle tarelkalle:
"Ota kultia kyllältäsi!"
-- "Tunnen Ruotsin kullat, hopeat."
Muodoltaan täydellisimpänä Petrin virsi kuitenkin esiintyy
Pohjois-Aunuksen runoalueella, jonka toisinnoista seuraava sopinee
näytteeksi.[315]
Petri on kuuluisa kuningas,
Herra suuri Suomenniemen,
Piti pilvessä käräjän,
Tarkan tuuman taivahassa,
Sekehessä selvän tuuman.
Laittoi viestit Viipurihin,
Sanomat Savon rajalle;
Viisas on Viipurin isäntä,
Kaunis Matti Lauren poika.
Petri kuuluisa kuningas,
Suuri herra Suomenniemen,
Laittoi viestit Viipurihin:
"Onko linnassa lihoa,
Onko voita vontarissa?"
Viisas Viipurin isäntä,
Kaunis Matti Lauren poika,
Matti varsin vastaeli:
"Mulloin uupui musta ruuna,
Vaipui valkea hevonen,
Mieron mäkeä noustessahan;
Siinä on ruoka vierahalle,
Vierahalle, tulevalle,
Saavalle, käkeävälle."
Petri kuuluisa kuningas,
Suuri herra Suomenniemen,
Tuosta suuttui, tuosta syäntyi,
Murti suuta, murti päätä,
Murti mustoa haventa.
Satuloitsi sa'an hevosta,
Miekoitti tuhannen miestä,
Yhtenä kesäissä yönä.
Mipä oli mäellä mäntylöjä,
Se on merellä purjepuuta.
Laski laivoja merelle
Kuin on sotka poikiansa.
Jo menevi alle linnan,
Alle Viipurin asuvi;
Viisas on Viipurin isäntä,
Kaunis Matti Lauren poika.
Petri kuuluisa kuningas,
Suuri herra Suomenniemen,
Puhui suulla puhtahalla,
Sovinnossa sormitteli:
"Anna linnat liikkumatta,
Hyvän pyssyn pyrkimättä,
Jalon jousen jaukkamatta,
Tinapyssyn pyrkimättä!"
Matti vasten vastaeli:
"Ei sinä pitkänä ikänä
Linna lähe liikkumatta,
Tinapallin paiskamatta,
Tinarullin ruiskamatta.
Kolme on luotia kovia,
Tynnyri teräksisiä."[316]
Pantihin pyssyt pyrkimähän.
Jalot jouset jaukkamahan,
Jaukkoi päivän jaukkoi toisen,
Jaukkoi päänä kolmantena;
Honkahuonehet horisi,
Kirkko kirpitsöin levisi.
Tuohet töhtynä tömisi.
Painoi Matti jo pakohon,
Pisti Matti piilosehen.
Rutjoi Ruotsia rukohon,
Tasapäitä tanterehen,
Lieripäitä liettehesen.
Linnan otti liikkumatta,
Kaiken niemen ottamatta.