Historiallinen siinäkin merkityksessä, että on sepitetty välittömästi
historiallisen tapauksen johdosta, on Kaarle herttuan runo, joka
kuvailee hänen retkiänsä Suomeen vv. 1597 ja 1599 yhtenä yrityksenä.
Siitä on löytynyt kaksi kirjaanpanoa, toinen Porthanin kokoelmissa
yliopiston kirjastossa, toinen Turun linnassa. Jälkimmäinen on
valitettavasti kadonnut, niin että siitä on ainoasti kopio
käytettävänä.[275] Koska ei kumpaistakaan käsikirjoitusta ole ennen
julkaistu, sopii ne tähän painattaa muuttamatta vanhanaikuisessa
asussaan.[276]
A. Porthanin käsikirjoitus.
Hyvä Herra Hertu Karle,
Ruotzin Kuuluisa Kuningas,
Isäns maan iso Isändä,
Vahva Suomen Valda-Herra,
Hangitzeepi Haaxiansa,
Laitelexi laivojansa.
Purjet raakaiset rakensi,
Hahden suuren hartioilla.
Oli hahti hangittuna
Päällä purjehet punaiset, 10
Viheriäiset viirin päällä.
Tuli Suomehen sotihin,
Taka vettein tappeluihin,
Laviasti juoxi laiva,
Haaxi suuri harmasti,
Ohitzen siliän vuoren,
Kohden kaicki kuohui paikat
Kiukuitzen kivet siniset,
Kaicki kalliot ohitzen.
-- -- --
Andoi souta Suomen vaimon. 20
-- -- --
Hyvä Herra Hertu Karle,
Isäns maan iso Isändä,
Vahva Suomen Valda-Herra,
Näki maan, havaitzi rannan,
Istui Ilposten mäelle
Jalkojansa levättämään,
Hengiensä vedättämään.
Kirjan Linnahan lähätti
-- -- --
Suomen Sonnien sekahan,
Kanungitten kartanoihin. 30
-- -- --
Noit pahat puhuit pahasti:
-- -- --
"Heitä heittäkäm merehen,
Haaxi halvoixi hakatkam,
Paatti puixi paiskatkamme!"
Hyvä Herra Hertu Karle,
Ruotzin kuuluisa Kuningas,
Isäns maan iso Isändä,
Sai tietä pahan sanoman;
Purren puomihin pysätti,
Löysi tulda tuttesestans, 40
Takelita taskustansa.
Neuvoi sitten huoviansa,
Puhui sota palveljoillens:
"Kulkekamme Kupitzalle,
Käykämme hanhenpajuhun."
Sodan siirsi sivullensa,
Toisen toisell' puolellansa,
Kolmannen pani etensä.
Kumisi kuparit trombut,
Pärmäiset kovan pärisit, 50
Vaski torvi vaikiasti.
Läxit pyssyt pyhkämähän,
Jalka joutzet jahkamahan;
Ammui linnan lipin lapin,
Kastarit ylösalaisin,
Miestä reitehen osaisi,
Löi hepo lautaisehen,
Pääsit suohon suuret Herrat,
Alhoon isot Isännät.
Pääsi Kurcki kuusistohon, 60
Arvei alhohon pakeni;
Harteviki haavistohon,
Anti pitkä poicki tiehen,
Steni [f]incki tien oheen.
Kovan hyppäis koucku huovi,
Tomu suitzi, tuhka tuoxui.
Huovi häjjy Hämesehen,
Kosken kova vahaisen,
Häjjin juonisen jokehen.
Siitä hauvit hauckelit, 70
Ahvenat otit osansa.
Siin' oli harma hangittuna,
Satuloittuna Savicko.
-- Hyvä Herra Hertu Karle
Hyppäis hyvän säelle,
Annoi juosta jouhi hännän,
Samota satula seljän,
Ala Vihurin vihaisen.
Piikat itkit Joanasa,
Vaimot Narvasa valitit, 80
Että miehet mestattihin. Etc.
-- -- --
B. Turun linnan kk:n kopio.
Hyvä Herra Hertu Carle,
Ruotzin Cullainen Cuningas,
Vahva Suomen Valdamies,
Isän maan Iso Isändä,
Hangiskeli hahdrians,
Laitteli laivans,
Tyrin varta valmisteli,
Suomen tielle toimitteli;
Oijensi pisimät pirtet,
Suurten hastrin hartioill, 10
Ylensi purjet punaiset,
Kirjois Raacansa rakensi.
Tuimast sijt tulit venhet,
Hartast myös hahdet suuret,
Covasti ison cocoiset,
Picaisesti pitkät järvet,
Läpi laski lainehita,
Cohdastansa couckupaicat,
Järiestänsä järvet suuret,
Syrjällänsä syvimät Sundit. 20
Calliot vaelsi caarittain,
Carttain taittet taamba,
Poitzi juoxit paxut mäet,
Sivuitzen sitkiät vuoret.
Randahan sijt laivoja rakensi,
Tuli Turun vierrahaxi,
Suomen suurexi hyväxi,
Linnan lijaxi vierrahaxi.
Suomehen sijt Saatuansa,
Papin luotohon panduansa, 30
Ruskian Calliohon ruvettuansa,
Linnan alla tulduansa,
Leijrins levitti kedolle,
Meren rannalle rakensi,
Anckurins asetti merheen,
Maalle carvahti? Cappalens,
Laivans kijnitti lainehille,
Venhens istutti vesille;
Randa raskui, meri häälyi,
Calliot covincaiasit, 40
Hahdet hartasti vapisit,
Pyssyt parvuit partahilla.
Astui sijt maalle manderelle,
Istuden Isposten mäelle,
Hengeänsä vetämähän,
Jalcoiansa levättämän.
Lähetti kirjan kijruhusti,
Varhain paperin rahdun,
Nopiasti hyvän sanomansa,
Caunin Cullaisen puhensa, 50
Suomen sonnein kylihin,
Surten Sangarten Salihin,
Tothollarein tupihin,
Linnan vahvinden vajoihin:
"Enmä tullut sotia varten,
Engä varten tappelusten,
Vaan Suome sovittaman,
Angaroita asettaman,
Tappeluxia taittamahan,
Rijdoia ratki rickomahan,
Vääriä oikein kändämähän,
Tottelemattomia torumahan." 60
Ilkiät sijt Isännät linnan,
Pappien poiat pannaiset,
Turun suutaritten sugusta,
Caria coiran Codosta,
Covasti Covat puhelit,
Häijysti häpiämättömät,
Valiusti valiut vastaisit,
Pahasti pahan tapaiset, 70
Purit huulda, väristit päätä,
Callistelit Callojansa,
Mulistelit muotoansa,
Ruotzin sotan vastan;
"Hertuan merhen heitämme,
Hahdet halgoxi ricomme,
Venhet säriem vesille."
Hyvä Herra Hertu Carle,
Ruotzin Cullainen Cuningas,
Se kyll lausui lapsillens, 80
Puhui poicaen tygö:
"Lähtekämme lijcumahan,
Vahvasti vaeldamahan".
Culki sijte Cupitzalle,
Harpaisi hanhen pajustohon,
Crapsais Turun Calliolle,
Jopa jouduttin Talli mäkehen,
Johon sijrsi laumansa,
Laitti, levitti leijrinsä,
_Sädän_? siirsi sivullansa, 90
Toisen toiselle puolellansa,
Siehen rattat rakensi,
Asetti myös arckelijns,
Culietti kupari pyssynsä,
Vaivaisi vaski Cappalens.
Hyvä Herra Hertu Carle,
Ruotzin Cullainen Cuningas,
Pyssyt päästi pylvimähän,
Nuolet suret culkemahan,
Vidiat pitkät vingumahan, 100
Cupari covin kilisi,
Cansa caicki vaski torvet,
Puu pillit pärisit secahan,
Pärmät vahvasti pärisit,
Cansa caicki calvolaudat,
Orhi hirnui, cangas caicui,
Harniskaiset hartioilla,
Rautamiehet Rutzoilla,
Vahvistetut vahvoil aseill.
Hyvä Herra Hertu Carle, 110
Ruotzin Cullainen Cuningas,
Otta tulda tuttisestans,
Väkevitä vierrestänsä,
Hampunuoran hartioldansa,
Vyöldänsä viritys nuorran,
Cohta rutia rakensi,
Väncki pannun panepi.
Covin sijt kirppuisit kipinät,
Luodit läxit lendämähän,
Sauvu sateli perästä, 120
Sivut poicki miehet silloin.
Niinkuin helposti huomaa, täydentävät molemmat käsikirjoitukset
toisiaan. Jälkimmäisestä puuttuu loppu, mutta alku- ja keskiosa on
paljoa laveampi. Tämän tekstiä kuitenkin haittaa turmeltunut runomitta,
johon nähden edellinen taas on etevämpi. Virheellisiä säkeitä Porthanin
kappaleessa ei ole monta. Lyhyt pääkorollinen tavuu esiintyy nousussa
viisi kertaa, (vv. 43, 44, 46, 54, 67), vaan pitkä pääkorollinen
laskussa ainoasti yhden kerran (v. 45), silloinkin paikannimessä.[278]
Lisäksi on muutamia näennäisesti ontuvia säkeitä, jotka kuitenkin ovat
helposti oikaistavissa:
vv. 26-27 Jalkoja levättämähän,
Henkeä vedättämähän;
v. 70. Siitä hauvit haukkaelit.[279]
Tämä kirjaanpano siis osoittaa, että vielä 1600 luvun alussa jotenkin
tyydyttävästi käytettiin vanhan runon mittaa Turunkin tienoilla.
Että Kaarle herttuan runo on lähellä Turkua sepitetty, todistaa paitsi
kielimurretta paikannimien tarkka luettelo: Papinluoto, Ruskea kallio,
Ilposten mäki, Kupitsa, Hanhenpajusto, Turun kallio, Tallimäki; joiden
lisäksi itse kaupungissa mainitaan: Tothollarien tuvat ja Kanunkien
(s.o. tuomiokapitulin jäsenten) kartanot. Runon yhdenaikuisuutta itse
tapahtumain kanssa ilmaisevat useat toimivien henkilöin nimet, joiden
olisi ollut mahdoton kauvan kansan muistissa säilyä: (Aksel) Kurki,
Arvei (Stålarm), Harteviki (Henrikinpoika, Vuolteen herra), Antti
(Boije?) ja Steeni Fincke.
Näin yksityiskohtaiset tiedon-annot panevat kuitenkin epäilemään,
missä määrin tämä oikeastaan on kansanrunoa. Tosin jokaisen runon
täytyy olla alkuansa jonkun yksilön sepittämä, mutta oikea kansanruno
ei ole ainoastaan tiedoton tekijänsä nimestä, vaan myös hänen
olemassaolostaan. Kertomistapa etenkin jälkimmäisessä toisinnossa (sijt
-- sijt -- sijt) muistuttaa meille alituisesti, että tässä on joku
kertomassa, joka hyvin tuntee kaikki asianhaarat sekä osaa ne
järjestyksessä esittää.[280] Sittenkään ei voi kieltää, että Kaarle
herttuan runossa vielä on jonkun verran kansanrunon viehätystä, jos
sitä uudempain kansanrunoilijain, esim. Paavo Korhosen, kertovaisiin
sepitelmiin vertaa.
Viimeksi on mainittava, että Porthanin kokoelmissa oleva käsikirjoitus
etc. merkin ja väliviivan jälkeen jatkuu seuraavilla uutta kappaletta
alkavilla säkeillä:
Suohon pääsit Suomen Herrat,
Alhohon isot Isännät;
Kovan parkuit knikti parat,
Paruit Herrain palveljatkin, 85
Linnoja rikottaisa,
Kastareita kaateisa.
Ilcka ilkiä isändä,
Pää keroi, sininen lacki,
Ei konna tapella tainu, 90
Eikä sammacko sotia,
Että joi joka kyläsä,
Joka Knapin kartanosa.
Vaikka kaksi ensimmäistä säettä ovat samat kuin Kaarle herttuan runossa
(A. vv. 58-9), niin ainakin loppusäkeet osoittautuvat aivan eri
runoksi. Se on nähtävästi katkelma runollista kuvausta Nuija-sodasta.
Toisen katkelman samaa tai samanaiheista runoa on Porthan julkaissut
tutkimuksessaan _De poesi fennica_.[281]
Kivijärven kiltit miehet,
Vastingin vahvat uroot,[282]
Nujat nurkisa pitävät,
Sopeisa sota aseet,
Pimiäsä pitkät varret; 5
Joilla huovia hosuvat,
Ryytteriä rytkyttävät.
Sieldä Saarelle samovat,
Urot oitze oikenevat,
Sota aseis sotimahan. 10
Veri parskui paidan päälle,
Suolet singoilit sisäldä,
Ryyttereist ryvetetyistä,
Huovista hosotetuista etc.
Ei ole satunnaista, että juuri Nuija-sota, joka herätti Suomen
talonpoikaisen kansan omantakeisempaan toimintaan, myös nosti
historiallisen kansanrunoilun yläpuolelle sitä yksityiselämän kuvausta,
jota Elinan surmaruno edustaa. Kuitenkaan se ei ole kohonnut
korkeimmalle, yleis-kansalliselle katsantokannalle, vaan pysyttelekse
väliasteella sääty- eli puolueharrastusten piirissä. Perussävelenä
siinä ei ole vielä kansallinen yhteistajunta, vaan katkeruus ja viha
sortavaa ylimysluokkaa vastaan. Kuvaavaa on, etteivät talonpoikien omat
päällikötkään, niinkuin Ilkka, saa muuta kuin ivaa osakseen. Runon koko
kiintymys ja ihailu keskittyy Ruotsin puolelta anottuun auttajaan,
Kaarle herttuaan, "hyvään herraan, kullaiseen kuninkaasen". Historiasta
tiedämme, että Suomen rahvas uskoi aloittaneensa Nuija-sodan hänen
nimenomaisesta käskystään ja hänen saattaneen asiat lopullisesti hyvään
päätökseen; tunnemme myös, kuinka halpamaisesti sama rahvas kesken
taistelua kavalsi itse valitsemansa johtajat. Itsenäisyyteen
tottumattoman kansan käsitys ilmenee siis runossa täysin ajan- ja
todenmukaisesti.