4. Itse papistosta on lähtenyt se käsitys, että Helkajuhla "vanhana
pakanallisena menona" olisi hävitettävä, niinkuin Gottlundin
kertomuksesta näkyy.[180]
5. Myös kansa väittää, että juhla on ollut olemassa "maailman alusta"
tai ainakin kylän perustamisesta saakka.
6. Se kansan käsitys, että pellot lakkaavat kasvamasta, jos näitä
menoja ei ylläpidetä, viittaa pakanuuden aikuiseen kevät-uhrijuhlaan
maanviljelyksen menestykseksi.
Viimeksi mainittua väitettä kuitenkin vastustaa t:ri Niemen
tiedonanto toisesta epäilemättömästi katolisaikuisesta ja papiston
toimeenpanemasta juhlakulkueesta meidän maassamme. Oravaisissa
Pohjanmaalla muistellaan olleen tapana hyvän vuodentulon
saavuttamiseksi kulkueessa kantaa ympäri pitäjän entisessä kirkossa
säilytettyä pyhän Martin kuvaa, silloin kun lähinnä olevat pellot
olivat kylvetyt, samalla messuten ja litaniaa laulaen.[181] Aivan
luonnollista onkin, että katolisena aikana, yhtä hyvin kuin
pakanallisena, maata viljelevän kansan pyhät menot etupäässä
tarkoittivat maankasvun menestystä. Huomattakoon tässä yhteydessä myös
pieni piirre eräässä Mataleenan virren tanskalaisessa toisinnossa, joka
päättyy säkeihin:[182]
Mataleena nyt istuvi taivaassa,
Ja rukoilee kaikkien puolesta:
Jyvän puolesta, joka on oraana,
Että hyvin se kasvaisi pellolla j.n.e.
Mitä tulee kansan omiin arveluihin juhlastansa, niin on huomattava että
kansan muisti tapahtumien suhteen yleensä rajoittuu pariin, kolmeen
sataan vuoteen ja että se etenkin kaukaisempiin ajanmääräyksiin nähden
on pettäväinen.
Yhtä vähän luotettava on 1700 luvun papiston käsitys siitä, mikä on
pakanuudenaikuisena pidettävä. Että he selvästi katolisiakin muistoja
vainosivat muka "pakanallisina", on aivan ilmeistä. Tähän nähden myös
vaatimus, että Helka-juhlan pitäisi olla yleisemmin säilynyt,
ollaksensa kirkon synnyttämä, kadottaa merkityksensä.
Samoin raukeaa kysymys, miksi ei kirkkoa lähempänä olevassa Huittulan
kylässä ole Helan huutamisen tapaa säilytetty. Ettei sekään aikoinaan
liene aivan osaa-ottamaton ollut, osoittanee kukaties Lönnrotin kuulema
sananlasku, jossa Ritvalan Helka ja Huittulan vainio rinnatusten
mainitaan.
Ritvalassa vietetyn juhlan katolista alkuperää ei myöskään vastusta,
että sen virret ovat kansanrunoja. Milloin kansan keskiaikaisissa
pyhäkulkueissa sallittiin ottaa osaa lauluun, sai se laulaa omalla
kielellään ja omia sävelmiään. Läheisenä esimerkkinä kansanlaulun
käyttämisestä rukouksenkin tavoin mainittakoon pyhän Yrjänän virsi
(_sancti Örjans visa_), jota Ruotsalaiset lauloivat ennen Brunkebergin
taistelua 1471; siinä voitettuaan Tanskalaiset Sten Stuure vanhempi
vielä rakensi pyhälle Yrjänälle erityisen alttarin Tukholman
Isoonkirkkoon 1488.
Mutta pääasia on, että Helka-juhlan menoihin on jäänyt kirkollinen
leima. Sitä eivät todista ainoastaan alku- ja loppusanoihin jääneet
viittaukset: "Jumalan joukossa" kuljettamisesta, "Jumaloihin menosta",
kukkien siroittamisesta ja tuomen lehvien taittamisesta, joita on
edellä koetettu selittää, vaan ennen kaikkea niinkuin professori Eliel
Aspelin on suullisesti huomauttanut, itse juhlan menoissa kulkueen
edestakaisin käydessään muodostama risti.
Mutta, muistuttaa t:ri Niemi, mitenkä on tältä kannalta käsitettävä se,
että juhlakulkue lopulta nousee mäelle kokkoa polttamaan yötä vasten?
Kirkkoko olisi ohjannut kansaa mäille, joilla juuri pakanuudenaikuiset
pyhät paikat sijaitsivat? Tähän voi tosin huomauttaa, että katolinen
kirkkokin mielellään valitsi näkyviä paikkoja kappeleitansa ja
ristinkuviansa varten. Vaan myönnettävä on, että Hela-valkeitten
polttaminen -- vaikkei sitä vielä ole perinjuurin tutkittu -- hyvin
saattaa olla pakanuuden ajoilta johtunut tapa.
Solmu ei liene tässäkään tapauksessa ratkaistava muulla kuin
yksinkertaisesti poikkipanemalla: katolinen pyhäkulkue virsineen ja
menoineen, joka samoaa vuoren ohitse, on eroitettava vanhemmasta
vuorella pyhitetystä kokkovalkeasta, jonka ympärillä ei näitä virsiä
enää laulettu.
Alkuperäiselle pyhäkulkueelle täytyy ajatella ainoasti yhtä määrättyä
päivää vuodessa ja semmoiseksi soveltuu Helka-juhlan pääpyhä Helluntai,
joka on samalla koko Sääksmäen pitäjän vanha kirkkopyhä. Oliko
aikoinaan pyhäkulkuekin yhteinen kaikelle pitäjälle vai ainoasti
erityiselle kylälle, ja kulkivatko jälkimmäisessä tapauksessa
Ritvalaiset "jumaloihin" aina kirkolle asti vai oliko heillä pienempi
pyhäkkö omassa kylässään, ovat kysymyksiä, joihin tuskin voitaneen
toivoa täyttä selvitystä. Mutta epäilemätöntä on, että pyhäkulkueen
yhdistäminen Länsi-Suomessa, Hämeessä ja Uudellamaalla vielä
tavattavaan "Hela-valkeitten" polttamiseen on juuri säilyttänyt tämän
kulkueen menoineen ja lauluineen viime aikoihin asti Sääksmäen Ritvalan
kylässä.