joka täydesti vastaa toista säettä Helka-virressä.
Jos taas siirrymme Hevaalta itään ja pohjoiseen päin, Venjoelle sekä
Nevan yli Pohjois-Inkeriin, tuntuu runo tosin kuvaukseltaan
kuivemmalta, niinkuin hyvin huomaa seuraavista näytteistä, joista
edellinen on Venjoelta ja jälkimmäinen Vuoleelta.[141]
Annikka Turusen tyttö,
Turun tyttö, Saaren neito,
Poltteli Turulla tulta,
Alla vallin valkeaista,
Piti pitkiä hihoja,
Levehiä kauluksia.[142]
Neuvoi Turun neitosia:
"Te tytöt minun sisoni!
Älkäät miestä mielistelkö,
Miehen mieltä nouatelko,
Kuin tein minä poloinen;
Aloin miestä mielistellä,
Miehen mieltä nouatella.
Lihat ostin, leivät ostin,
Voit ostin, oluet ostin,
Kalat ostin kaikenlaiset,
Ahvenet monimakuiset,
Tupakat Turusta tuotin,
Piiput pitkiltä vesiltä."
Suotta suuttui Keistin kelmi,
Kantoi rannalle kotinsa,
Venehesen vei elonsa.
Annikka rukoelevi:
"Tuo Jumala suuri tuuli,
Rakenna rajuinen ilma,
Kaa'a laiva kallellehen,
Sysäele syrjällehen."
Toi Jumala suuren tuulen j.n.e.
Annikka kutittelevi:
"Kutti, kutti, Keistin kelmi!
Ei ole aina Annin vuoe,
Eikä Annin päänalaiset, Eikä aina Annin vaippa;
Meren vaaht' on vaippanasi,
Meren tyrski tyynynäsi,
Meren aallot päänaloina."
-- -- --
Annukka Turusen tyttö,
Turun tyttö, Saaren neito,
Istui Saaren[143] sillan päässä,
Neuvoi Turun[144] neitosia:
"Te älkäät, tytöt typerät,
Miehen mieltä nouatelko,
Niin kuin mie tytön typerä
Miehen mielen nouattelin,
Miehen mielen, Kestin kielen.
Voit ostin, tupakat ostin,
Kalat ostin kaikenlaiset.
Teki konstin konnanruoka,
Vei rannalle rahansa,
Venehesen vei elonsa."
Annukka rukoelevi:
"Tuo Jumala pohjatuulta,
Lännestä lähetä tuulta,
Vie venonen kallallensa,
Sysähytä syrjällensä."
Toi Jumala pohjatuulen j.n.e.
Rahat vierivät vetehen.
Annukka kutittelevi:
"Ei ole aina Annin armot,
Eikä Annin päänalaiset."
Mutta kokonaisuutena tämä muoto on täydellisempi, kuin molemmat
Hevaanpuoliset, joista puuttuu toisesta varoituksen esitys ja toisesta
kuvaus varoittajasta. Se on lisäksi säilyttänyt Helka-virren säkeen:
Neuvoi Turun neitosia.
Voi siis hyvin olettaa runon kulkeneen Suomesta Pohjois-Inkerin kautta
Hevaalle. Että se on Suomesta Inkeriin siirtyneitten luterinuskoisten
mukana vaeltanut, todistaa myös kreikanuskoisen laulajan huomautus
ennenmainitussa Soikkolan Väärnojan kappaleessa: "tätä runoa sanotaan
Suomalaisten virreksi."
Itä- ja Pohjois-Inkerissä tavataan kuitenkin myös lyhyemmän Hevaan
toisinnon kaltaisia kappaleita, jotka ilman mitään johdantoa alkavat
varoituksella.[145] Toiselta puolen ilmaantuvat siellä, samoin kuin
Länsi-Inkerissä, alkusäkeet yksinänsä "Meren kosijain" runon
johdantona. Tämän Virosta kautta Inkerin vaeltaneen runon mukana ne
ovat sitten kulkeneet yli Rajajoen Suomen puolelle, leviten Savoon ja
sekä Suomen että Venäjän Karjalaan.[146] Viimeksi tavataan Vienan
läänissä säe:
Annikki on Saaren neiti,
Ilmarisen sisaren nimityksenä Kilpakosinta-runossa, siis samassa
paikassa, johon säkeitä Inkerinkin virrestä on kiintynyt.
Täydellisempiä Annikaisen virren kappaleita on Itä-Suomessa löydetty
ainoasti kaksi, toinen luultavasti Suistamolta ja toinen Enosta.[147]
Kumpaisessakin on alkuperäisen johdannon sijaan tekaistu uusi ja
muutenkin näkyy niissä vieraitten runojen vaikuttamaa sekaannusta.
Ennen heitän herkut ruuat
-- -- --
Elköhöt nyt nykyiset,
Nyt nykyiset nuoret neiot,
Ja nykyiset morsiammet,
Vasta kasvavat kanaset,
Nouatelko miesten mieltä,
Miesten mieltä, kiurun kieltä;
Niinkuin mie poloinen nouin,
Nouattelin miehen mieltä,
Miehen mieltä, kiurun kieltä.
Voit ostin, tupakat ostin,
Lihat ostin, leivät ostin,
Kalat ostin kaikenlaiset,
Tuotin viinat Viipurista,
Suolat Saksan kaupungista,
Oluet omilta mailta.
-- -- --
Läksi Anni katsomahan:
Venehesen vei elonsa,
Kantoi rantahan kalunsa,
Työntävi venon vesille
_Muille maille mennäksensä_,
Heitti neion itkemähän,
Kultansa kujertamahan.
Annikki rukoelevi:
"Hoi Ukko, ylijumala,
Mies vanha taivahassa,
Luota pilvi luotehesta,
Toinen lännestä lähetä,
Kolmas iästä iske, --
Säre tuo veno vesiltä,
Nokka korpenen kohota,
Kanna kaaret kalliolle,
Viskoa vilulle maalle!"
Jopa Anni kukittelevi:
"Kutti, kutti, poika parka!
Meren tyrskyt tyynynäsi,
Meren vaahet vaippanasi,
Aallot on alasinasi;
Ei ole Kirstin kirjatyyny,
Eikä Annin villavaippa,
Eikä utunen uuvi[n]."
-- -- --
Niin sanoi minun emoni,
Varoitteli vanhempani:
"Ellös vainen, neiti nuori,
Vasta kasvaja kananen,
Rengin reilihin ruvetko,
Kauppoihin kasakkamiesten,
Joutolaisten juominkihin.
Renki petti reilistänsä,
Joutomiesi juomingista,
Kaupoistaan kasakkapoika.
Kuin näki kesän tulevan,
Kantoi rannalle kalunsa,[148]
Venehelle vei elonsa,[149]
Heitti raukan rannikolle,
Iäksensä itkemähän,
Kuuksensa kujertamahan."
"Ukkoseni -- --,
Nosta pilvi luotehelta,
Hurjoa hukuttamahan,
Mielipuolta painamahan!"
"Kutti, kutti, keito kesti,
Keito kesti, leino leski!
Ainako sull' Annin tyynyt,
Ainako Annin päänalaset,
Aina Kirstin kirjovaipat?
Meren tyrsky tyynynäsi,
Aalto päänalasinasi,
Meren vaahti vaippanasi".[150]
Edellinen toisinto ilmeisesti johtuu pohjois-inkeriläisestä (_kiurun
kieli < Kestin kieli_) ja on verrattain myöhäiseen aikaan (molemmissa:
tupakat) pitkin Laatokan länsirantaa kulkenut.[151] Ukon, ylijumalan,
avuksi huutaminen ei sen vanhemmuutta todista, sillä se on tullut tähän
loitsurunoista selvästi kristillisen rukouksen sijalle; vaikkei
ottaisikaan sitä mahdollisuutta lukuun, että itse Ukko _yli_-jumalana
on vasta kristinuskon kehittämä käsite.[152] Ainoa alkuperäisempi on
siinä säe:
Muille maille mennäksensä,
jossa luultavasti on säilynyt vastine vielä muutamalle Helka-virren
säkeelle.
Jälkimmäisestä toisinnosta ynnä Meren kosiain yhteydessä säilyneestä
johdannosta on Lönnrot muodostanut Kantelettaren runon "Turusen neiti"
(III. n:o 13), käyttäen lisäksi säkeitä myös muista runoista, jopa
toiseen paikkaan painetusta Helka-virrestäkin. Sen johdosta että Enon
toisinto vielä jatkuu seuraavasti:[153]
Muut kaikki keseä toivoi,
Yksi pelkäsi petäjä,
Kuorensa kolottavaksi,
Varaeli vastakoivu,
Oksansa otettavaksi;[154]
Suot sulaa, maat sulaa j.n.e.
on Lönnrot sovittanut kesää toivomaan ei ainoastaan Kestin ja hänen
laivansa, vaan myös Kestin lapset ja entisen emännän.[155] Runon
alkuperäiseen juoneen ei tämä lisäys kuitenkaan sovellu, sillä
ristiriita ei perustu kaksinaiseen naimiseen, vaan Kestien
naimakieltoon.
Annikaisen virren syntymäpaikkana on Turun ympäristö. Siinä kuvastuu
keskiaikainen Turku siltoineen ja valleineen, kivisine kesäkotineen
sekä tammisine talviasuntoineen. Hyvin sopiva Turun asemaan on myös
Kestin haahden ilmestyminen lännestä. Länsisuomalaista syntyperää
todistavat niinikään sanat semmoiset kuin paatti, tyyny, kelmi 1.
skelmi, jotka inkeriläisissä toisinnoissa tavataan. Neitsyt Maarian
mainitseminen viittaa myös varmasti katoliseen aikaan.
Kysymys on vaan siitä, onko runo varhaisemmalta vai myöhemmältä
keskiajalta, kuvaako se vanhaa Koroisten Turkua Rantamäellä vai vuoden
1300 tienoilla nykyiselle paikallensa siirrettyä "uutta" Turkua.
Valtioarkeoloogi J.B. Aspelin[156] on edellisen paikan puolesta tuonut
esiin todistuksina Kantelettaresta säkeet:[157]
Istuvi Turun _korolla_,
Turun _kosken_ korvasella,
sekä Annikaisen nimityksen Saaren neito, jotka kaikki sopivat siihen
Koroisten niemeen tai milt'ei saareen, jonka Vähäjoki muodostaa
laskiessaan koskena Aurajokeen. Kumminkin on huomioon otettava, että
mainitut säkeet tavataan yksinomaan Vienan läänin kappaleissa,[158]
joiden todistusvoima on kaikista heikoin. Ja mitä nimitykseen "Saaren
neito" tulee, on se nähtävästi lisätty vasta Inkerinmaalla, jonka
runoissa "Saari" tarkoittaa nimenomaan Kronstadtia eli Retusaarta.
Uuden Turun puolustukseksi voisi myös viitata inkeriläiseen säkeesen:
Turun uudessa tuvassa.
Mutta pääasia on, että Hansa-kaupan varsinainen valta-aika Suomessa oli
1300 ja 1400 luvulla. Ja toisiin Helka-virsiin nähden on luultavampi
että jälkimmäinen vuosisata on Annikaisen virren syntymäaika.
Sekä aiheeltaan että kokoonpanoltaan on Annikaisen virsi täydesti
itsenäinen. Tosin löytyy ruotsalainen ballaadi,[159] joka hyvin
muistuttaa sen loppuosaa. Nuorukainen ja neitonen ulkosaarella
heittävät arpaa siitä, kumpi heistä kauvemmin eläisi. Sekä
ensimmäisellä että toisella kerralla voittaa neitonen. Silloin
nuorukainen työntää veneen rannasta. Neitonen rannalta huutamaan: "auta
minua täältä pois, olenhan morsiamesi!" -- "Jos et huoli uida, niin
uppoa, kyllä minä saan kauniimman!" Neitonen ui liki maata ja kivelle
istahtaen rukoilee Kristusta nostamaan tuulen. Tuuli nousee
pohjoisesta, nuorukaisen vene kaatuu kumoon. "Auta minua, olenhan
sulhasesi!" -- "Jos et huoli uida, niin uppoa, kyllä minä saan
kauniimman!"
Yhtäläisyys molempien runojen välillä on kuitenkin ainoasti yksityiseen
piirteesen rajoittuva, että se saattaa olla aivan satunnainen. Yhtä
hyvin voisi Annikaisen virren loppusäkeitä verrata erääsen kohtaan
Tegnérin Frithiofin sadussa, jossa Frithiof valittaa:[160]
Blåa bolstrar bäddar
Ran i djupet åt oss
Men mig bida dina
Bolstrar, Ingeborg.
Sinipatjat pöyhii
Meille merehen Ran,
Mutta mua vartoo
Patjas', Ingeborg.
Luonnollisesti on mahdoton olettaa todellista yhteyttä, jo siihen nähden
että suomalainen runo oli Tegnérin aikana ihan tuntematon. Mutta
muutenkin on tästä esimerkistä helppo nähdä, kuinka vähän
todistusvoimaa on yhdellä ainoalla yhteisellä piirteellä, tässä
tapauksessa yhteisellä vertauskuvalla. Sillä erilaisuus vertauskuvan
esittämisessä on siksi ilmeinen: Frithiofin suussa se on epämiehekäs ja
äitelä, vaan Annikaisen ivallisessa mielenpurkauksessa on sillä
katkeran huumorin kärki, joka yksin tekee runollisesti mahdolliseksi
koko vertauskuvan käyttämisen.
Mataleenan, Inkerin ja Annikaisen virsillä on kaikilla oma
tarkoituksensa niitä esittäviin neitosiin nähden. Ne muistuttavat heitä
olemaan elämässä puhtaita, uskollisia ja varovaisia. Selvä
kasvatuksellinen eli pedagooginen silmämäärä on siis huomattavana
näissä virsissä, joita määrättiin nuorten tyttöjen laulettaviksi
katolisessa pyhäkulkueessa.
Näillä runoilla on myös kaikilla kolmella eri syntyperänsäkin:
hengellisen, ritarillisen ja porvarillisen elämän ajatuspiiristä. Ne
siis puolestansa todistavat, että keskiajan loppupuolella Suomen
papisto ja aatelisto sekä kaupunkien väestö käyttivät suomenkieltä,
eivätkä ainoastaan jokapäiväisessä puheessaan, vaan myös ilmaistessaan
runollisempia tunteitansa, Siihen aikaan oli suomalainenkin kansanlaulu
sanan täydessä ja oikeassa merkityksessä kansan laulu.