Nurkka tohtori Wangelin puutarhassa, ruutanalammikon läheisyydessä.
Hämärtyvä kesäyö.
ARNHOLM, BOLETTE, LYNGSTRAND ja HILDE veneessä, sauvovat rantaa pitkin
vasemmalta.
HILDE. Kas, tästä me mukavasti voimme hypätä maalle!
ARNHOLM. Ei, ei, älkää tehkö sitä!
LYNGSTRAND. Minä en voi hypätä, neiti.
HILDE. Entä te, Arnholm, ettekö tekään voi hypätä?
ARNHOLM. Mieluummin jätän sen tekemättä.
BOLETTE. Lasketaan sitten maihin tuolla uimahuoneen portaiden luona.
(Sauvovat oikealle.)
(Samalla tulee Ballested oikealla polkua myöten, kantaen
nuottikirjoja ja torvea. Tervehtii veneessä olijoita, kääntyy
ja puhuttelee heitä. Vastaukset etenevät etenemistään.)
BALLESTED. Mitä sanotte? Tietysti englantilaisen höyrylaivan takia.
Sillä se tulee tänne viimeisen kerran tänä vuonna. Mutta jos haluatte
nauttia sävelistä, niin ette saa viipyä kauvan. (Huutaa.) Mitä?
(Pudistaa päätään.) En voi kuulla mitä sanotte! (Ellida huivi pään
ympäri kiedottuna, tulee tohtori Wangelin seurassa vasemmalta.)
WANGEL. Mutta, rakas Ellida, -- minä vakuutan -- siihen on vielä aikaa.
ELLIDA. Ei, ei, -- ei ole! Hän voi tulla milloin tahansa.
BALLESTED (Ulkona portilla.) Kas, hyvää iltaa, herra tohtori! Hyvää
iltaa!
WANGEL (Huomaa hänet.) Tekö siellä? Saadaanko soittoa tänäkin yönä?
BALLESTED. Saadaan. "Torviseitsikko" aikoo esiintyä. Tähän aikaan ei
ole puutetta juhlatilaisuuksista. Tänä yönä puhallamme englantilaisen
kunniaksi.
ELLIDA. Englantilaisen! Joko se on näkyvissä?
BALLESTED. Ei vielä. Mutta onhan se tulossa -- saarien välitse.
Ennenkun aavistammekaan on se jo täällä.
ELLIDA. Niin -- niin se on.
WANGEL (Puoleksi Ellidalle.) Tänä yönä se käy täällä viimeisen kerran.
Sitten se ei enään tule.
BALLESTED. Surullinen ajatus tosiaan, herra tohtori. Mutta senpä tähden
me niinkuin sanoin, aiomme soittaa sen kunniaksi. Hohoo -- jaa, niin --
niin! Suven suloinen aika on kohta mennyt. "Koht' on kaikki salmet
jäässä", niinkuin murhenäytelmässä sanotaan.
ELLIDA. Kaikki salmet jäässä -- niin.
BALLESTED. Surulliseksi se ajatus tekee mielen. Nyt olemme olleet kesän
huolettomia lapsia viikkoja, kuukausiakin. Kovalta tuntuu taas
totutella pimeyteen. Niin, ensi aikoina, minä tarkoitan. Sillä ihminen
_voi_ alki -- -- a -- klimatiseerautua, rouva Wangei. Voi kun voikin
(Tervehtii ja menee vasemmalle.)
ELLIDA (Katselee vuonolle.) Voi, tätä tuskallista jännitystä! Tätä
viimeistä odotusta ennen ratkaisua.
WANGEL. Olet siis järkähtämättömästi päättänyt itse puhutella häntä.
ELLIDA. Minun täytyy puhutella häntä. Sillä täytyyhän minun valita
vapaaehtoisesti.
WANGEL. Sinulla ei ole valinnan varaa, Ellida. Sinulla ei ole lupaa
valita. Minä en anna sinulle lupaa.
ELLIDA. Valitsemasta et voi minua estää. Et sinä eikä kukaan muu. Sinä
voit kieltää minua matkustamasta hänen kanssaan -- seuraamasta häntä --
jos minä sen valitsen. Sinä voit pitää minua täällä väkivallalla.
Vasten minun tahtoani. Sen voit tehdä. -- Mutta että minä valitsen --
sisimmässä sielussani valitsen hänet enkä sinua, -- jos minä tahdon ja
minun täytyy valita niin, -- sitä sinä et voi estää.
WANGEL. En, olet oikeassa. Minä en voi sinua estää.
ELLIDA. Ja eihän minulla ole mitään, mikä estäisi minua siitä. Täällä
kotona ei ole mikään tahi kukaan pidättämässä tai sitomassa minua. Minä
olen ilman juuria sinun talossasi, Wangel. Lapsesi eivät ole minun.
Eivät sydämeltään minun, tarkoitan. Eivät ole koskaan olleet. -- Kun
lähden -- jos lähden, -- joko hänen seurassaan ensi yönä -- tai
Skjoldvikiin huomenna, niin ei minulla ole edes yhtä ainoata avainta
luovutettavana, ei minkäänlaista käskyä annettavana. Niin ventovieras
minä olen sinun talossasi. Niin täydellisesti ulkopuolella kaiken minä
olen ollut ensi hetkestä alkaen.
WANGEL. Sinä olet itse tahtonut niin.
ELLIDA. En, sitä minä en ole tahtonut. En ole tahtonut enkä ollut
tahtomatta. Minä olen vaan antanut kaiken jäädä sillensä, kuin se oli
tänne tullessani. Sinä, -- vaan ei kukaan muu -- sinä olet tahtonut
asiat sille kannalle.
WANGEL. Sinun parastasi minä tarkoitin.
ELLIDA. Niin tarkoitit, Wangel, sen kyllä tiedän. Mutta tämä on nyt
seuraus. Tämä on kosto. Sillä nyt täällä ei ole mitään sitovaa voimaa,
-- ei mitään tukea minulle -- ei apua, -- ei kiintymystä siihen, jonka
olisi pitänyt olla meidän yhteistä sisäistä omaisuuttamme.
WANGEL. Huomaanhan minä sen, Ellida. Ja siksi sinä huomispäivästä
saatkin vapautesi takaisin. Sitten saat elää omaa elämääsi.
ELLIDA. Ja sitä sinä sanot minun omaksi elämäkseni! Oi ei, minun oma
oikea elämäni suistui radaltaan silloin kun suostuin elämään yhdessä
sinun kanssasi (Vääntelee käsiään tuskallisesti ja avuttomasti.) Ja
nyt, -- tänä yönä -- puolen tunnin kuluttua -- tulee hän, jonka minä
petin, -- hän, jolle minun olisi pitänyt pysyä järkähtämättömän
uskollisena, samoin kuin hän on ollut uskollinen minulle! Nyt tulee hän
ja tarjoo minulle -- viimeisen ja ainoan kerran -- tilaisuuden elää
elämäni uudestaan -- elää omaa oikeata elämääni, -- sitä elämää, joka
kammottaa ja viehättää -- ja josta minä en voi luopua. En
vapaaehtoisesti!
WANGEL. Juuri sentähden tulee minun, sinun miehenäsi -- ja lääkärinäsi
samalla, -- ottaa sinulta valta -- ja toimia sinun puolestasi.
ELLIDA. Niin, Wangel, sen minä ymmärrän. Oi usko minua, toisinaan
minusta tuntuu siltä, kuin saisin rauhan ja pelastuksen, jos
turvautuisin hartaasti sinuun -- ja koettaisin uhmata kaikkia
viehättäviä ja kammottavia voimia. Mutta minä en voi tehdä sitäkään.
Ei, ei, -- minä en voi sitäkään!
WANGEL. Tule, Ellida, -- kävellään hetkinen.
ELLIDA. Tulisin mielelläni, mutta minä en uskalla. Sillä sanoihan hän,
että minun piti täällä odottaa häntä.
WANGEL. Tule vaan. Siihen on kyllin aikaa vielä.
ELLIDA. Onko, luuletko niin?
WANGEL. Hyvän aikaa, sen vakuutan.
ELLIDA. Menkäämme siis.
(Menevät oikealle. Samassa tulevat Arnholm ja
Bolette lammikon takaa.)
BOLETTE (Huomaa poismenevät.) Kas, tuolla --!
ARNHOLM (Hiljaa.) Hss, -- antaa heidän mennä.
BOLETTE. Ymmärrättekö mikä heidän väliinsä on tullut näinä viime
päivinä?
ARNHOLM. Oletteko huomannut jotain?
BOLETTE. Enkö olisi!
ARNHOLM. Tarkoitan jotain erityistä?
BOLETTE. Olen. Yhtä ja toista. Ettekö te ole?