LYNGSTRAND. No sitten se ei olekaan sentään oikeata taidetta.
BOLETTE. Ei, sehän on vaan tuommoista -- käsityötä.
LYNGSTRAND. Mutta minä luulen, että te ehkä voisitte oppia taidetta.
BOLETTE. Vaikkei minulla ole minkäänlaisia taipumuksia?
LYNGSTRAND. Vaikka. Jos aina saisitte olla jonkun tositaiteilijan
parissa --
BOLETTE. Luuletteko, että voisin oppia sen häneltä?
LYNGSTRAND. Oppia, noin tavallisessa merkityksessä -- ei. Mutta luulen,
että se vähitellen tarttuisi teihin. Ikäänkuin jonkun ihmeen kautta,
neiti Wangel.
BOLETTE. Sepä olisi kummallista.
LYNGSTRAND (Hetken perästä.) Oletteko ajatellut koskaan --? Tarkoitan
oletteko noin syvemmälti ja vakavasti ajatellut avioliiton luonnetta,
neiti?
BOLETTE (Katsahtaa häneen.) Avio --? En.
LYNGSTRAND. Minä olen.
BOLETTE. Vai niin? Oletteko?
LYNGSTRAND. Olen niinkin -- minä ajattelen usein semmoisia asioita.
Enin avioliittoa. Ja olenhan minä siitä lukenutkin kirjoista. Minä
luulen, että avioliitto oikeastaan on eräänlainen ihme. Kun nainen
siinä voi vähitellen muuttua miehensä kaltaiseksi.
BOLETTE. Omaksuu miehensä harrastukset, sitäkö tarkoitatte?
LYNGSTRAND. Sitä juuri!
BOLETTE. No, entä hänen kykynsä? Hänen taipumuksensa ja lahjansa?