ELLIDA (Kietoutuu rajusti häneen.) Oi, rakas, uskollinen, -- vapahda
minut siitä miehestä!
WANGEL (Irroittaa itsensä hiljaa.) Tule, tule kanssani!
(Lyngstrand ja Hilde kalastusvehkeineen tulevat oikealta
pitkin lammikon rantaa.)
LYNGSTRAND (Menee reippaasti Ellidan luo.) No nyt, rouva, nyt saatte
kuulla kummia.
WANGEL. Mitä se on?
LYNGSTRAND. Ajatelkaas, -- me olemme nähneet amerikkalaisen!
WANGEL. Amerikkalaisen?
HILDE. Niin, minäkin näin hänet.
LYNGSTRAND. Hän kulki tuota puutarhan takaista tietä ja meni siihen
suureen englantilaiseen laivaan.
WANGEL. Mistä te sen miehen tunnette?
LYNGSTRAND. Olemme olleet merimiehinä samassa laivassa. Luulin hänet
varmasti hukkuneeksi ja nyt hän onkin ilmielävä.
WANGEL. Tiedättekö hänestä mitään tarkemmin?
LYNGSTRAND. En. Mutta hän on varmaan tullut kostamaan vaimonsa
uskottomuutta.
WANGEL. Mitä te sanotte?
HILDE. Lyngstrand aikoo käyttää häntä erääseen taideteokseen.
WANGEL. Minä en käsitä tästä sanaakaan.
ELLIDA. Kerron sen toiste sinulle.
(Arnholm ja Bolette tulevat vasemmalta aidan takaista polkua.)
BOLETTE (Tulee puutarhaan.) Tulkaa katsomaan! Nyt se suuri
englantilainen laiva lähtee sisävuonoon.
(Suuri höyrylaiva liukuu hitaasti ohi vähän matkan päässä.)
LYNGSTRAND (Hiidelle puutarhan portin luona.) Ensi yönä hän varmaan
tulee vaimoansa hakemaan.
HILDE (Nyökäyttäen.) Uskotonta merimiesvaimoansa -- niin.
LYNGSTRAND. Ajatelkaas, -- sydänyön aikaan.
HILDE. Minusta siitä pitäisi tulla jotain jännittävää.