WANGEL. Rakas Ellida, -- miksi kyselit häneltä tuosta matkasta?
ELLIDA. Johnston on ollut samassa laivassa. Siitä olen aivan varma.
WANGEL. Mistä sen päätät?
ELLIDA (Vastaamatta hänelle.) Hän oli matkalla saanut tietää, että minä
olin mennyt toiselle miehelle, hänen poissaollessaan. Ja silloin --
sillä samalla hetkellä se minut valtasi.
WANGEL. Se kammo?
ELLIDA. Niin. Minä voin yht'äkkiä nähdä hänet ilmielävänä edessäni.
Tahi oikeammin noin vähän syrjässä. Sillä hän ei koskaan katso minuun.
Hän vain seisoo siinä.
WANGEL. Minkälaiselta hän sinusta näyttää?
ELLIDA. Sellaiselta kuiq, hänet viimeksi näin.
WANGEL. Kymmenen vuotta sitten?
ELLIDA. Niin. Tuolla Bratthammerissa. Kaikkein selvimmin näen hänen
rintaneulansa, suuri sinivalkoinen helmi keskessä. Se helmi on kuin
kuolleen kalan silmä. Ja se ikäänkuin tuijottaa minuun.
WANGEL. Jumalan tähden, Ellida, sinä olet sairaampi kuin luulinkaan.
Sairaampi kuin itse tiedätkään.
ELLIDA. Niin, niin, auta minua, jos voit! Sillä minä tunnen, että se
kiristyy yhä tiukemmalle minun ympärini.
WANGEL. Ja tuossa tilassa olet elänyt kokonaista kolme vuotta. Kärsinyt
salaisia tuskiasi, uskomatta niitä minulle.
ELLIDA. Enhän minä voinut puhua. En -- ennenkuin nyt, kun se oli
välttämätöntä -- sinun itsesi tähden. Jos olisin uskonut sinulle kaiken
tämän, -- silloinhan minun olisi pitänyt selittää sinulle sekin -- se
selittämätön.
WANGEL. Selittämätön?
ELLIDA (Torjuen.) Ei, ei, ei! Älä kysy enempää! Yksi ainoa asia vielä.
Ja sitten ei enään sanaakaan. Wangel, -- kuinka voimme selittää tuon
ilmiön lapsen silmissä --?
WANGEL. Rakkahin Ellida, vakuutan, että se oli vain sinun
mielikuvitteluasi. Lapsella oli aivan samanlaiset silmät kuin muillakin
terveillä lapsilla.
ELLIDA. Ei, ei ollut! Ettet sinä sitä huomannut! Lapsen silmät
vaihtoivat väriä meren mukaan. Jos vuono päilyi tyynenä
auringonpaisteessa, olivat sen silmät samanlaiset. Samoin myös
myrskyssä. Oh, minä sen kyllä panin merkille, minä, ettet sinä sitä
huomannutkaan.
WANGEL (Myönnyttäen.) Hm! olkoon niin. Vaan jospa niin olisi ollutkin?
Entä sitten?
ELLIDA (Hiljaa, lähestyen.) Minä olen nähnyt samanlaiset silmät ennen.
WANGEL. Koska? Missä?
ELLIDA. Tuolla Bratthammerissa, kymmenen vuotta sitten.
WANGEL (Peräytyy askeleen.) Mitä tämä --?
ELLIDA (Kuiskaa väristen.) Lapsella oli tuon miehen silmät.
WANGEL (Huudahtaa vaistomaisesti.) Ellida!
ELLIDA (Vääntelee vaikeroiden käsiään.) Nyt ymmärrät, minkä vuoksi minä
en enään koskaan tahdo, -- en enään koskaan saa elää sinun
aviovaimonasi. (Kääntyy nopeasti ja pakenee mäkeä alas oikealle.)
WANGEL (Rientää hänen jälkeensä, huutaa:) Ellida, -- Ellida! Minun
onneton vaimo raukkani!