BOLETTE (Iskee silmää ja nyökäyttää hänelle.) Ymmärräthän, että tämä
kaikki on opettaja Arnholmin tähden. Kun niin hyvä ystävä tulee
pitkästä aikaa meitä tervehtimään, niin -- --
HILDE (Hymyilee ja ravistelee häntä.) Niin, ajatteles, isä. Olihan hän
Boletten opettaja aikoinaan.
WANGEL´(Puolittain hymyillen.) Niin, te molemmat olette aika
veitikoita, te. -- No, hyvä Jumala, -- onhan niin luonnollista, että
kunnioitamme vainajan muistoa. Mutta kuitenkin. Kas tuossa, Hilde,
(antaa matkalaukun hänelle) lennätäppäs se konttoriin. -- Ei, lapseni,
-- minä en pidä tästä. Tästä tavasta tarkoitan. Että me joka vuosi
näin --. Vaan -- mitäpä se puhuen paranee! Emmehän voi toisin tehdä.
HILDE (Aikoo viedä matkalaukun puutarhan lävitse vasemmalle, seisahtuu,
kääntyy ja osoittaa kädellään.) Katsokaa, tuolta tulee eräs herrasmies.
Se on varmaankin yliopettaja.
BOLETTE (Katsoo sinnepäin.) Tuoko? (Nauraa.) No, oletpa sinä soma. --
Tuo vanha herrasmieskö olisi Arnholm!
WANGEL. Odottakaas vähä, lapset. No, totta toisen kerran, eikö se
sittekin ole hän? -- Ihan varmaan, hän se on kuin onkin.
BOLETTE (Tuijottaa hämmästyneenä sinnepäin.) Niin, Herra nähköön, johan
minäkin sen huomaan! (Yliopettaja Arnholm hienossa kävelypuvussa,
kultasankasine silmälasineen ja hoikka keppi kädessään, tulee
vasemmalta. Näyttää hieman rasittuneelta, katsoo puutarhaan, tervehtii
ystävällisesti ja tulee portista sisään.)
WANGEL. Tervetulon, rakas yliopettaja! Sydämellisesti tervetullut
vanhoille valkamille jälleen!
ARNHOLM. Kiitoksia, tohtori Wangel! Tuhansia kiitoksia.
(Kättelevät toisiaan ja menevät yhdessä puutarhan lävitse.)
ARNHOLM. Ia tuossa ovat lapset! (Ojentaa heille kätensä ja katsoo
heitä.) Tuskinpa olisin heitä enää tuntenutkaan.
WANGEL. Sen kyllä uskon.
ARNHOLM. No -- ehkä sentään Boletten -- Niin, Boletten, olisin
kumminkin tuntenut.
WANGEL. Tuskinpa vaan. Ja siitähän onkin jo kahdeksan, yhdeksän vuotta,
kun hänet viimeksi näitte. Niin, niin, täällä on paljon muuttunut siitä
ajasta.
ARNHOLM (Katsoo ympärilleen.) Noh, eipä pahoin. Lukuunottamatta
tietysti että puut ovat kasvaneet koko joukon -- ja tuohon on istutettu
lehtimaja --