HILDE (Samoin.) Anna minun olla? (Lyngstrandille.) Nyt kai menette
aamiaiselle.
LYNGSTRAND (Menee, alas rappusilta.) Niin, täytynee tässä hakea jotain
suuhunpantavaa.
HILDE. Te elätte nyt varmaan oikein herroiksi siellä hotellissa?
LYNGSTRAND. Minä en enää asu hotellissa. Se kävi liian kalliiksi.
HILDE. Missä sitten?
LYNGSTRAND. Minä asun nyt matami Jensenin luona.
HILDE. Minkä matami Jensenin?
LYNGSTRAND. Sen kätilön.
HILDE. Anteeksi, herra Lyngstrand, mutta minä en todellakaan jouda
enää --
LYNGSTRAND. Oh, minun ei olisi pitänyt sanoa sitä.
HILDE. Mitä sanoa?
LYNGSTRAND. Sitä, mitä äsken sanoin.
HILDE (Katselee häntä epäsuosiollisesti.) Nyt en ymmärrä teitä.
LYNGSTRAND. Ette, ette! Vaan, hyvät neidit, minun täytyy nyt sanoa
teille jäähyväiset.
BOLETTE (Tulee rappusille.) Hyvästi, hyvästi, herra Lyngstrand. Teidän
täytyy suoda meille anteeksi tällä kertaa. -- Vaan joskus toiste, --
kun teillä on oikein hyvää aikaa -- ja kun muuten haluttaa, -- niin
silloin teidän pitää tulla tervehtimään isää -- ja meitä myös.
LYNGSTRAND. Paljon kiitoksia. Sen teen mielelläni (Tervehtää ja poistuu
puutarhan portista. Mennessään tietä myöten vasemmalle, tervehtää hän
vielä kerran verannallaolijoita.)
HILDE (Puoliääneen.) Näkemiin, monsieur! Sanokaa terveisiä matami
Jensenille.
BOLETTE (Hiljaa, pudistaa häntä käsivarresta.) Hilde --! Sinä
pahanilkinen nulikka! Oletko järjiltäsi! Hänhän voi kuulla sen.
HILDE. Mitä siitä! Luuletko että minä siitä välitän.
BOLETTE (Katsoo oikealle.) Nyt isä tulee (Tohtori Wangel matkapuvussa,
pieni matkalaukku kädessä, tulee tietä myöten oikealta.)
WANGEL. Tässä minä nyt olen jälleen, lapsukaiset! (Tulee portista
sisään.)
BOLETTE (Menee häntä vastaan puutarhaan.) Olipa hauska, että tulit.
HILDE (Menee myös häntä vastaan.) Isä, oletko nyt vapaa koko
loppupäivän?
WANGEL. En, minun täytyy vielä hetkiseksi mennä konttoriin. Sanokaapas,
onko Arnholm jo tullut?
BOLETTE. On, viime yönä. Me olemme lähettäneet sanan hotelliin.
WANGEL. Ette siis vielä ole nähneet häntä?
BOLETTE. Emme. Mutta hän tulee kai tänne aamupäivällä.
WANGEL. Tulee varmaan.
HILDE (Vetää häntä mukanaan.) Isä, katsohan nyt vähän ympärillesi.
WANGEL (Katsoo verantaa.) Niin, minä näen kyllä lapseni. -- Täällähän
on oikein juhlallista.
BOLETTE. Niin, emmekö olekin saaneet kaunista aikaan?
WANGEL. No se täytyy myöntää. -- Onko -- olemmeko vain kolmen
kotosalla?