Niin ei äidinkieli armas koskaan
syvin, sorein soinnuin täällä soinut
aatoksen ja tunteen asteikoissa
rytmein luontoraikkain huminoinut
kuin sun, suuren, suomenkieli soi.
Sulle selvinnyt on suomalainen
Jaakko Ilkka — vapausunelmamme
urhokuvan syvä sydänkaiho,
uuden päivän usko laulussamme,
pitkän yömme kultaan luova koi. —
Noin jos soisi suurra suomalainen,
kaiken kauneutensa välkähdellen,
kotien ja kontuin kieli kerran,
silloin maailmat ne ihastellen
tuntis aartehemme arvon tän.
Noin jos Suomen mies ois suuri, ylväs,
äänessänsä äidinkielen kulta,
ryhdissänsä urhon tyyni rauha,
katsehessa käskyssänsä tulta
ken sen tohtis kieltää elämän?
4/3 16 Heikki Kokko.