Eräänä päivänä tiedoitettiin, että oli aikomus pistäytyä Pietariin
muutamia näytäntöjä varten. Kukaan ei ollut tästä tiedosta hyvillään,
sillä sellaisen matkan tiedettiin aiheuttavan erityisiä menoja, joita
ei pieni päiväraha kyennyt peittämään.
Monet sanoivat sangen voimakkaasti ja suoraan, että sellainen "pyräys"
on estettävä. En puuttunut puoleen enkä toiseen, sillä Pietariin ei
välikirjani minua velvoittanut lähtemään. Olin asian ulkopuolella
siihen asti, kunnes minulle sanottiin, että minunkin on lähdettävä.
Ilmoitin heti saman tien, etten voi lähteä, ellei erikoisesti sovita
päivärahoista.
Samana iltana tiedoitettiin kuitenkin takaisin, että minun oli
huomenna, sunnuntaiaamuna kello 10, saavuttava lehtori Almbergin
asuntoon johtokunnan kokoukseen.
— Mitä varten?
— Pietarin asian johdosta!
En voinut olla hymyilemättä, sillä nyt tiesin, että tästä tahdottiin
saada rettelön aihe.
Jo aikaisemmin olimme sopineet Eino Leinon kanssa siitä, että hän
tulisi sunnuntaiaamuna luokseni aamiaiselle. Hän tulikin kymmeneksi ja
ateriaa odotellessamme kerroin, mihin minun olisi ollut mentävä tähän
aikaan, mutta olin sen jättänyt tekemättä.
Hän oli kuitenkin kokonaan toista mieltä ja arveli, että minun olisi
mentävä.
Väittelymme seuraukseksi tuli lopulta minun lähtemiseni, vaikka
tiesinkin homman vallan tyhjänpäiväiseksi. Asiani otettiin esille heti,
kun perille tulin.
— Jos nyt sitten kaikille sopii, niin käymme ehkä esilläolevaan asiaan,
ettei aikaa hukattaisi, — puheli Almberg leppoisaan tapaansa heti, kun
olin tullut pyydetyksi istumaan. — Johtokunta on saanut tietoonsa,
että teatteri aikoo tehdä vierailumatkan Pietariin, mutta samalla on
johtokunnalle tiedoitettu, että te, herra Halme, ette ole halukas
lähtemään. Nyt, kun olette itse täällä, niin saa kai johtokunta kuulla
vastauksenne teiltä itseltänne. Oliko tiedoitus oikein ymmärretty?
— Oli kyllä pääasiassa, vastasin. — Mutta sen lisäksi sanoin: "ellei
sovita erikoisesti päivärahoista".
— Niin. Aivan oikein, — myönsi Almberg. — Sehän oli perusteluna
kieltäytymisellenne.
— Niin, — sanoin levollisesti. — En voi tehdä rahallisia uhrauksia,
joihin näyttelijätoimeni ei velvoita.
— Kiitän selityksestänne, — sanoi Almberg erittäin ystävällisesti. —
Mutta juuri tuon velvoituskohdan saisimme ehkä nyt selvitetyksi, jos
otamme huomioon ne seikat, mihin ollaan sidottuja välikirjan mukaan.
Oletteko samaa mieltä kanssani?
— Täydellisesti, — myönsin kohteliaasti. — Hyvä tahto ja ymmärtämys
saa ehkä aikaan sopimuksenkin, johon olen alunpitäen viitannut. Mutta
silloin on välikirja sivuutettava.
— Mitä tarkoitatte? — kysyi Almberg uteliaana, ja muut johtokunnan
jäsenet liikahtelivat hivenen verran.
— Välikirjani mukaan en ole velvollinen esiintymään muualla kuin
"Suomen rajojen sisäpuolella", niinkuin esiintymisestä nimenomaan
mainitaan, — selitin rauhallisesti.
— Missä ovat välikirjat? - huudahti Bergbom ja tuli peräti
hermostuneeksi.
Almberg pysyi rauhallisena ja avasi paksun pahvisalkun, josta piankin
löysi minun välikirjani. Bergbom aikoi ottaa sen, mutta malttoi
kuitenkin mielensä.
— Herra Halme on aivan oikeassa, - sanoi Almberg luettuaan välikirjan.
— Hänellä ei ole velvollisuutta esiintyä muualla kuin "Suomen rajojen
sisäpuolella."
— Ja välikirjaanko te vetootte? — huusi Bergbom hirveästi rähähtäen.
Työnsi samalla molemmat kätensä ojoon, hypähti tuoliltaan ja aikoi
sormet harallaan hyökätä minua kohti. Sen sai kuitenkin Almberg
estetyksi tarrautumalla nopeasti Bergbomin käsivarteen. Pari
johtokunnan jäsentä nousi säikähtäneenä tuoliltaan. Minä istuin
liikahtamatta ja välinpitämättömänä paikallani. Olin tuollaiseen
käyttäytymiseen liiankin tottunut.
— Minä pyydän rauhallisuutta! — sanoi Almberg matalasti, vaikkakin
kiivaasti, ja painoi Bergbomin takaisin tuoliinsa. — Minä johdan
puhetta!
Tuli pieni äänettömyys, ja useat silmät katsoivat ensin Bergbomiin ja
sitten minuun, mutta en ollut huomaavinani tätä surkeata välikohtausta.
— Asiahan on selvä, — puhui Almberg kuin sanoja etsien. — Te vetootte
välikirjaan —
— Niin teen, — sanoin hetken kuluttua, kun Almberg ei jatkanut. — Olen
huomannut, että välikirjan mukaan eläminen on parempi kuin paraskaan
palvelus, jota voidaan tulkita miten milloinkin. Välikirja voidaan
tulkita vain sanan mukaan. Noudatan sitä.
Almberg ei aluksi tietänyt mitä sanoisi. Yritti jotakin, mutta jätti
kesken. Kääntyi vihdoin tuolissaan ympäri kysyäkseen jotakin hiljaa
muilta johtokunnan jäseniltä. Bergbomilta, joka istui paikallaan
tuijottaen pöytään, ei puheenjohtaja kysynyt mitään.
— No niin, — sanoi Almberg kääntyessään uudelleen minuun päin. — Minä
kiitän teitä, herra Halme, että saavuitte antamaan selityksenne. Pyydän
anteeksi, että teitä vaivattiin.
Nousin lähteäkseni.
— Vielä seikka! — sanoi Almberg kiirehtien. — Ymmärsinkö oikein? Tehän
ette kokonaan ole kieltäytynyt matkasta?
— En, — sanoin ovella. — Enpä tietenkään.
Vastaukseni teki kysyjän ensin vähän noloksi, ja hän vilkaisi
pikaisesti Bergbomiin. Sen jälkeen hän jatkoi urhoollisesti:
— Jos Pietarin matkasta tulisi jotakin, niin paljonko haluaisitte
päivärahan koroittamista?
— Luulen, että rupla tai pari —
— Siis kaksi ruplaa lisäystä? — kysäisi Almberg melkein hämmästyen. Oli
kai odottanut jotakin tavatonta kiskomista.
— No, vaikkapa siten, — sanoin hymyillen. — Sanokaamme siis kahden
ruplan koroitus.
— Kiitän teitä, — sanoi Almberg ja nousi seisomaan. Kumarsin kaikille
yhteisesti ja poistuin eteiseen, kiirehtien odottavalle aamiaiselle.
* * * * *
— Ohrasalama! — sanoin ovessa kotiin palatessani. — Ei ollut iskuvoimaa
eikä juuri jyrinääkään!
Sitten oli kerrottava kaikki sanasta sanaan.
— Sanoja ei saa väärinkäyttää, — sanoi Leino lopuksi. — Ohrasalama on
kaunis, mutta tämä oli rumaa ja ilkeätä!
19.