Talven kuluessa pommitettiin minua kaikenkaltaisilla kysymyksillä.
Henkilöt, jotka eivät tunteneet teatterin sisäistä elämää, kyselivät
myötäänsä, miksi en näyttele mitään uutta, mitä roolia nykyjään
valmistan ja muuta sellaista, mihin oli turha vastata asiallisesti,
sillä ei heidän päähänsä pälkähtänyt sellainen mahdottomuus, että olin
pantu pannaan.
Ne taas, jotka paremmin tunsivat asioita, kyselivät silmät pyöreinä,
mikä oli tarkoitus. He tiesivät, että kaksi edellistä vuotta olivat
olleet niin loistavat, että näyttelijäkunnan palkatkin olivat niistä
erikoisesti parantuneet. Vielä tiesivät he senkin, että tämä vuosi
tuottaa huonosti. Näytelmät menevät vähän ja tulot vähenevät, ja sitten
käännytään taas maakunnasta apua anomaan. Mikä on tarkoitus? Miksi ei
suurta ohjelmistoa kaiveta esiin? Miksi et näyttele jotakin tepsivää?
Tällaista ja monenmoista muuta mutinaa, joskus paljon uhkaavampaakin,
jatkui pitkin talvea. Se oli hyvin kiusallista, varsinkin juuri
sen tähden, etten ikävästä tilanteesta ymmärtänyt muuta kuin sen,
että asemani alkoi käydä sietämättömäksi. Mistä on kysymys? kyselin
itseltäni samoin kuin muut minulta.
— Minä tiedän koko jutun! — sanoi Eino Leino kerran. — Olen asioitten
ulkopuolella ja olen sentähden niistä paremmin selvillä kuin sinä.
Suhteesi teatteriin —
— Teatteri — niin! — keskeytin nopeasti. — Tässähän on kysymys
teatterista ja minusta! Mikä on Suomalainen Teatteri? Sanopa, mikä se
on!
— Se on Bergbom! Aivan äskettäin kuulit sen itsekin Ahlbergilta, vaikka
näin, että pidit sitä sopimattomana pilana.
— No, mikä on suomalainen näyttelijätaide? — kysyin samaan menoon.
— Bergbom!
— Entä minun taiteeni ja kielenkäyttöni? — kysyin naurahtaen.
— No, nyt tultiin solmuun! — kivahti Leino. — Niidenkin nimenä pitäisi
olla Bergbom, sillä Arkadiassa ei saa olla mitään muuta kuin Bergbom.
Mutta olen kuullut, ettei sinuun nähden ole niin! Sinä harjoittelet
ja syvennyt ja kasvat ja onnistut ja saat suosiota ilman että Bergbom
saa siitä mitään osaa. Mitenkä voisikaan saada, kun hän on sinulle
tarpeeton? Olen kuullut tarkkaan sinun harjoituksistasi. Bergbom ei
ohjaa sinua ollenkaan, ja sentään sinä onnistut. Ymmärrät kai, että
olisi edes muodon vuoksi pitänyt kysellä häneltä jotakin. Kun et
sitä ole tehnyt, niin olet hänen vihamiehensä, ja hän kostaa omalla
tavallaan. On suotta kysellä sen syvempiä tarkoituksia.
— Samaa omaa tapaansa Bergbom on käyttänyt minua kohtaan jo ennen
nousukauttani. Pitänyt ilman työtä pitkiä aikoja ja antanut sitten
tuiki sopimattomia tehtäviä. Olen saanut sen käsityksen hänestä, että
hän on onnettoman rikkinäinen luonne eikä tietenkään voi auttaa sitä,
että hänessä nousee joskus hirvittävä viha minua kohtaan. Mistä syystä?
Sitä en voi aavistaa.
— Sinun itsenäisyyttäsi hän vihaa, eikä sinua! — puheli Leino edelleen.
— Sen olen kuullut useilta tahoilta. Älä puolustele miestä hänen
heikkouksiensa tähden! Katso asioita suoraan! Sinä olet teatterille
tarpeen ja välttämätönkin, mutta vain Bergbomiin asti, et yli!
— En ole koskaan pyrkinyt kenenkään yli, saati sitten hänen ylitseen! —
sanoin harmistuneena.
— Oletpas! - väitti Leino. — Taiteessasi olet! Kielenkäytöstä en puhu
nyt mitään, sillä siinä asiassa Bergbom istuu aidan takana. Mutta
ajattele roolejasi! Ajattele, että olet hylännyt pateettisen tekotavan
ja pannut tilalle luontoa, jossa on kylmää järkeä ja kuumaa hehkua.
Luuletko, että se Bergbom, joka tahtoo olla Arkadian a ja o, voi sinua
seurata? Ei! Hän ei voi, ja sentähden hän tahtoo olla matkasi määrääjä.
Tähän asti, mutta ei edemmäs!
— Nyt sanon sulle jotakin, — sanoin vastenmielisesti. — Olen ajatellut
noita samoja ajatuksia, mutta ne ovat peloittaneet.
— Ajatuksetko?-kysyi Leino epäillen.
— Ei, — jatkoin entiseen tapaan. — Eivät itse ajatukset, mutta
seuraukset, jotka niistä voivat syntyä.
— Ei synny mitään seurauksia, jos pysyt rauhallisena. Ainakin
ensi vuonna on Bergbomin jo taas pakko turvautua sinuun, sillä
"lahjoittamasi" roolit eivät tuottaneet siunausta. Minä näin niiden
esitykset. Se tie ei johtanut mihinkään. Sinussa on liian paljon
hyväntahtoisuutta. Ajattele vain omaa taidettasi!
— Pitäisi olla varaa ajatella muutakin, — puhelin kiinteämmin. — Mutta
pelkään, että Bergbom pakottaa minut ajattelemaan vain itseäni. Tähän
asti olen sietänyt kaikki oikut, sillä minulla on ollut tehtäviä,
joitten vuoksi on ollut syytä uhrautua, niinkuin hyvin tiedät. Mutta
nyt olen jo kauan ollut valmis näyttelijä ja kielenkäyttöni on kypsä.
Nyt en voi ruveta istuskelemaan kädet ristissä, sillä toimitarmoni
huutaa työtä. Minulla ei ole aikaa kuin enintään tämä kevät kysellä,
mikä on tarkoitus. Yhtä ylimalkaisilla ehdoilla en enää kirjoita ensi
vuoden välikirjaa, enkä tänä vuonna luovu pienimmästäkään oikeudestani,
koskekoonpa se mitä asiaa tahansa. Siihen olemme tulleet. Nyt sait
tietää, mihin ne ovat vieneet, ne peloittavat ajatukset. Jos selvää
sopimusta ei saada aikaan muutamasta määrätystä roolista ja joistakin
vähäpätöisistä seikoista, joilla minua on kiusattu, niin jääköön
sopimus tekemättä! Silloin ainakaan ei ole enää syytä kysellä, mikä
on tarkoitus. Silloin haluan ymmärtää asian niin, että Bergbom tahtoo
päästä minusta. Tällaiset seuraukset ovat syntyneet ajatuksistani, ja
ne peloittavat. Eikö niin? — Sellaista romahdusta en voi ajatella, —
sanoi Leino synkästi, ja siihen keskustelumme päättyi.
16.