"Kristityn" jälkeen sain valmistettavakseni "Herman Israelin" pienehkön
roolin August Strindbergin näytelmässä "Kustaa Vaasa".
Vaikka en nytkään kohdellut pientä osaa lapsipuolena, niin oli
kuitenkin tottumus tehnyt tällaisen lyhyen roolin valmistamisen
melkein leikinteoksi. Siitä johtui, että rupesin taas, tapani mukaan,
katselemaan ympärilleni, mihin tarttuisin.
Lähimpänä oljenkortena oli näytelmäni "Mestari Garp", jota en
edellisenä kesänä ollutkaan saanut valmiiksi. Kun innostuin tähän
työskentelyyn, innostuin samalla kehoittelemaan Eino Leinoa, että hän
jo kerrankin kastaisi kynänsä proosanäytelmää varten.
Useita kertoja Eino heitti ehdotteluni kokonaan vallattoman pilan
valtaan, väittäen, ettei hänellä ole mitään sanottavaa, ellei saa sitä
sanoa runomuodossa.
Kun kuitenkin, Leinon selostelujen mukaan, olin tietoinen siitä, että
hän aivan äskettäin oli päässyt selville vastaisten lyyrillisten
teostensa pääasiallisesta suunnitelmasta, niin arvelin hänellä
nyt olevan pienen välihetken, jonka voisi käyttää proosanäytelmän
tekemiseen.
— Olet oikeassa, — sanoi Leino, kun kerran taas otin asian puheeksi.
— Tiedänhän, etten siitä pääse. Proosaan minun on kerran mentävä, ja
näytelmään myöskin. Mutta Bergbom ei päästä "Carinustakaan" esille. Se
tympäisee, vaikk'ei olekaan oma näytelmäni.
— Bergbomin menettelyä en voi ymmärtää paremmin kuin muissakaan
asioissa, missä hän asettuu poikkiteloin —
— Kyllä minä ymmärrän! — keskeytti Leino. — Hän on tyytymätön
arvosteluihini, joita en tietysti pysty valamaan tutunomaisten ja
oikeauskoisten kaavojen mukaan.
— Sen tiedän, — myönsin heti. — Mutta jos sellaiset temput ovat ennen
onnistuneet, niin olisi mielestäni tässä tapauksessa osoitettava, että
ne eivät tepsi. Sivuuta "Carinus" ja tartu omaan aiheeseesi! Ethän voi
seisahtua sen tähden, että jokin haitta on tielläsi. Jos sen teet, niin
annat haitoille liian suuren merkityksen. Tiedän ettei sinulta puutu
aiheita. Kaiva esiin jokin perhedraama tai mikä muu tahansa! Jos vain
aloitat, niin mielikuvitus tekee loput.
— Entä — jos Bergbom hylkää?
— No, sellaista ei voi koskaan arvata etukäteen. Eikä ainakaan tässä
tapauksessa voi tukea toiveita mihinkään, kun ei ole mitään pohjaa
laskelmille.
— Nyt sanoit oikean sanan! — kivahti Leino. — On luotava tuo puuttuva
pohja! Jos tälleen jään, niin kymmenen vuoden kuluttua on sama epäilys
edessä.
— Jopas hyppäsimme kukon askelen eteenpäin! — sanoin iloisesti. —
Tiedäthän, että minulla on vapaus lähteä keväällä turneelle. Pitäkäämme
se mielessämme, jos Bergbom hylkäisi näytelmäsi.
— Aivan kuin et sinä voisi sitä hylätä, — kuului Leinon viimeinen
epäröiminen.
— En usko sitä, — sanoin kieltävästi. — Ainakin sovittelun tietä
pääsemme tulokseen.
— No, jos sinua ja turneetasi varten kirjoittaisin, niin luulisin
innostuvani, — sanoi Eino myöntäen. — Arkuus ei silloin ahdistaisi.
— On siinäkin oma ahdistajansa, — ryhdyin selittämään. —
Asetteluvaikeuksia ei saa olla, eikä monta henkilöä. Jos kolme henkilöä
riittää, niin on hyvä.
— Kolme on pyhä luku! — sanoi Leino ja innostui leikittelevään tapaansa
sinkoilemaan näytelmä-aiheita ympärilleen.
Nousi seippailemaan permannolle, hykerteli käsiään ja kumarteli vähän
vartaloaan askelten mukana, luetellen samalla erinäisiä kuvauksia,
joissa oli draamallista itua.
— Annahan olla! — keskeytin vihdoin. — Tarttuisimmeko tanakammin tuohon
perhedraaman ajatukseen, jonka juuri mainitsit?
— Jahah! Vai niin! — nauroi Leino iloisesti. — Pitääkö olla
sänkykamarikin? Ja amppeli? Oh hoo! Amppeli! Sehän on mainio! Amppeli
yksinään hoitaa yhden näytöksen.
— No, niin! Miksikä ei? Voihan amppelikin olla mukana —
— Tietysti, tietysti! Juuri amppeli! Sehän kuuluu asiaan. Ydinkohtahan
on amppeli! — puheli Leino ja kääntyi äkkiä ympäri säteilevänä.
— Ydinkohta, kuuletko! Amppeli — ja tomppeli! Siinähän on koko
juttu! Hilpeytemme kohosi korkeimmilleen. Sutkaus kosketti todella
valaisevasti ja kirpeästi uuden draaman aiheen keskeisintä hermoa.
Amppeli ja tomppeli! Se jäi tämän syntymässä olevan näytelmän
vastaiseksi tilapäisnimeksi.
— No, minäkö näyttelisin tomppelia? — kysäisin tilaisuuden tultua.
— Sinäkö? — myhäili Eino — Et! Perheen ystävää tietysti — sinä!
— Siis kaksi miesosaa, — sanoin epäilevänä. — Kaksi naisosaa kävisi
helpommin päinsä. Miesnäyttelijän saaminen tuottaisi ehkä vaikeuksia.
— Entä — tomppeli? Mihin se sitten pantaisiin? — kyseli Leino
pettyneenä ja alkoi miettiä. — No, voisihan sen vaikka — vaikka
lähettää sairaalaan.
— Mietipähän sentään tarkemmin! — sanoin erotessa. — Pääasia on, ettet
unohda amppelia ja tomppelia.
Eikä Leino unohtanut. Jonkin ajan kuluttua toi hän mukanaan näytelmän
teelmän.
— Otetaanpa nyt pohti tästä luonnoksesta, — arveli Leino vaatimattomaan
tapaansa. - Amppelin olen säilyttänyt, mutta tomppelin lähetin
Lapinlahteen. Häntä hoidellaan siellä.
Tästä luonnoksesta kehittyi sitten korjausten ja kokeilujen jälkeen
kevään kuluessa hyvinkin ansiokas näytelmä nimeltään "Johan Wilhelm",
jonka otin, lupaukseni mukaan, turneella näyteltäväksi.
14.