— No, mitä pidätte kristitystänne? — kysyi Bergbom minulta niihin
aikoihin, jolloin Hall Cainen "Kristittyä" harjoiteltiin.
— En osaa vielä sanoa pidänkö vai enkö, — vastasin vitkaan. - Ainakin
on se outo pala. On vaikea saada oikeata otetta. "John Stormin" luonne
tuntuu, ainakin tällä syventymiseni asteella, keinotekoiselta ja
tekohurskaalta, enkä ole vielä päässyt irti siitä ajatuksesta, että
tekijä muovaa luonnetta omiin tarkoituksiinsa.
— Minun mielestäni on näyttänyt siltä, että teillä on oikea ote, —
väitti Bergbom.
— Ulkonainen muotti on ehkä valmis, — sanoin vilkkaammin. — Mutta
miten täytän muotin, en vielä tiedä. En ole päässyt vielä käsiksi itse
ihmiseen. En ole vielä saanut silmäterääni "John Stormin" sisäistä
olemusta. Lopultakin se voi olla pelkkä marionetti. Mutta jos niin
olisi, niin on tästä tehtävä ihminen, vaikk'ei se olisikaan tekijän
kamarikaavan mukainen.
— Olette oikeassa, — sanoi Bergbom. — Näin käy aina, kun romaanista
tehdään näytelmä. Romaanissa selitellään tapausten vaikutukset
luonteeseen pitkien aikajaksojen välillä. Tässä ei. Siitä johtuu
hajanaisuus. Mutta sittenkin olette mielestäni oikealla tolalla.
— Voisin ehkä päästä tulokseenkin, mutta minua häiritsee tuo onneton
Tukkijoki, joka näkyy menevän ikuisesti, — puhelin puolileikillä.
— Silloinhan saavuttamanne yleisön suosiokin säilyy ikuisesti, —
naurahti Bergbom.
— Minulle se jo kuitenkin alkaa riittää näin kevytmuotoisena, — sanoin
tosissani. — Olen näytellyt osan parikymmentä kertaa. Eikö sitä jo
voisi siirtää jollekulle nuoremmalle?
— Haluaisitteko luopua osasta, jossa yleisö suorastaan ihailee teitä? —
kysyi Bergbom ihmettelystä ymmällä.
— Haluaisin kyllä, — sanoin vakavasti. — En välitä sellaisesta
ihailusta. Olen sitä jo saanut liikaakin. Otaksun, että tulen edelleen
saamaan vaikeita tehtäviä, joiden valmistustyön Tukkijoen Turkka
silpoo. Se ei ole eduksi teatterille eikä minulle. Eikö roolia voitaisi
antaa jollekulle toiselle?
— Teette vallan hämmästyttävän ehdotuksen, — sanoi Bergbom. — Eikö
teissä ole ollenkaan kateutta?
— Ei ole, — sanoin naurahtaen, mutta jatkoin sitten vakavasti: — Minä
ajattelen tällä tavoin: Jos nuoret näyttelijät saavat yritellä siipiään
valmiiksi työskennellyssä roolissa, jonka ovat usein nähneet ja
kuulleet, niin pelkkä matkimisen taipumus voisi nostaa heidät nopeammin
kuin oma ahertelu. Ja kielenkäyttelemisessä he kehittyisivät melkein
itsestään. En tarkoita ainoastaan Turkan roolia. Tarkoitan useita
muitakin, jotka olen valmiiksi muokannut.
— Yhä enemmän hämmästytätte! No, ei kiitetä! Sanon kuin "Sillankorvan
Sanna", — sanoi Bergbom ihmeissään.
— Näin edistyisimme kaikki yhdessä, — jatkoin suunnitelmaani. — Ja
minun asiakseni jäisi puolieni pitäminen.
— Te tahtoisitte saada aikaan kilpailun, joka on tässä muodossa
perin outo teatterimaailmassa, — väitti Bergbom. — Eikö roolin
vuorottelemisella tultaisi samaan tulokseen?
— Ei, — sanoin varmasti. — Yleisö ei siitä pidä, eivätkä
näyttelijätkään, sillä heidän harjoitushetkiensä luku supistuu puoleen,
ja toinen kärsii aina surkean tappion. Sellainen ei johda mihinkään
eikä ilahduta ketään, ei edes oikeamielistä voittajaa.
— Te siis ehdotatte, että teidän loistoroolejanne saa antaa nuoremmille
näyttelijöille? — kysyi Bergbom kuin epäillen.
— Ehdotan kyllä, — sanoin empimättä. — Mutta edellytän tietysti,
ettei minua sitten ruveta siirtämään toisarvoisiin tai sopimattomiin
tehtäviin. Olen luonnollisesti tullut näihin ajatuksiin siitä
lähtökohdasta, että suunta työhöni nähden pysyy sellaisena kuin se nyt
on.
— Niin, tietysti! — sanoi Bergbom kuin ohimennen. — No annettaisiinko
jonkun toisen sitten näytellä "Turkkaa" myöskin Helsingissä?
Suostuisitteko siihen? Maaseudusta en puhukaan, sillä sinne te ette
jouda.
- Kyllä minun puolestani, — myönsin empimättä.
— Kuule, Emilie! - huusi Bergbom samassa sisarelleen, joka kulki ohi. —
Voitko arvata, mitä herra Halme ehdottaa?
Bergbom teki keskustelustamme muutamin sanoin selkoa sisarelleen, joka
kuunteli tyytymättömän näköisenä.
— Mitä hullutusta se on! — kivahti Emilie. — Sehän tuntuu peräti
joutavalta. Mitä päähänpistoja ne sellaiset ovat?
Tuli hiljaisuus, ja Bergbom rupesi kampaamaan partaansa.
Kumarsin heille ja poistuin näyttämölle.
Pian sen jälkeen annettiin kuitenkin Turkan osa ja joitakin muita
osiani muille näyttelijöille.
Olin järjestelyyn tyytyväinen ja otaksuin, että asianomaiset "perijät"
olivat hyvinkin mielissään.
Täten sain "John Stormin" tutkimiseen ja sovittelemiseen enemmän aikaa,
jota osa erikoisen kipeästi kaipasikin. Lopulta sainkin kehitellyksi
itselleni punaisen langan, joka vei roolin ilahduttavaan voittoon.
Yleisö oli erinomaisen suosiollinen ja arvostelu samoin. Vaikka
näytelmä oli raskas ja hatara, kokosi se virheistään huolimatta
toistakymmentä täyttä huonetta, ja niin sain ilta illan jälkeen yhä
kasvavaa tunnustusta, joka synnytti pienen leikinlaskunkin. Sanottiin,
että olin Suomen ainoa "kristitty".
13.