Aikana, jolloin minulla ei ollut teatterissa ainoatakaan harjoitusta
eikä mitään näytännöissä tekemistä, olin saanut muutaman päivän loman
käydäkseni Tampereella erään tärkeän asian vuoksi.
Sain kuitenkin perille tultuani pian huomata, että loma-aikani oli
riittämätön ja vaati yhden päivän lisäyksen. Tämän tähden sähkötin
heti Bergbomille, mainiten päivän, jolloin palaan, ellei tarvita
aikaisemmin, josta seikasta pyysin sähkötietoa.
Kun sellaista tietoa ei kuitenkaan saapunut, vaikka asuntoni oli kyllin
tunnetussa Kaupunginhotellissa, palasin Helsinkiin omatunto kevyenä
ja mitään pahaa aavistamatta, sinä päivänä, jonka olin sähkösanomassa
maininnut.
Vaikka asia oli näin perin selvä, niin kohteliaisuudesta, jota olin
velkapää osoittamaan esimiehelleni, pyysin kuitenkin Bergbomilta
anteeksi, etten ollut voinut palata ensin lupaamanani päivänä.
Bergbom otti suureksi hämmästyksekseni vastaan tämän kohteliaisuuteni
sellaisella viileydellä ja yliolkaisuudella, etten sellaisia
luonteenpiirteitä ollut hänessä milloinkaan ennen tavannut.
— En puutu asiaan! — sanoi hän kylmästi. — Annan sen johtokunnan
haltuun. Huomenna on kokous kello viideltä. Olkaa silloin täällä ja
antakaa sitä ennen kirjallinen selityksenne, jos haluatte. Siinä kaikki!
Sanoi ja meni. Olin kuin puulla päähän lyöty. Mistä ihmeestä nyt taas
oli kysymys? Oliko jotakin tavatonta tapahtunut?
Menin katsomaan työjärjestystä. Ei mitään muutoksia! Samat näytelmät
harjoitettavina ja näyteltävinä kuin lähtiessänikin! Eikä minulla ollut
yhtään sanaa niissä missään sanottavana. Minua ei näin ollen ollut
tarvittu, eikä tarvittu vieläkään!
Jäähdyin ja muutuin levolliseksi. Näin selvästi tarkoituksen ja
ymmärsin, että se pyrki lopullista ratkaisua kohti. Koska siihen
pyritään kaikin keinoin, niin tulkoon mitä tulee! Kun lapsi saa mitä
pyytää, niin on kai sitten tyytyväinen. Näin ajattelin ja menin kotiin
kirjoittamaan selostusta tapahtumasta.
Kun illalla, tohtorin poissa ollessa, pyysin jättää selostukseni neiti
Bergbomille, joka tietääkseni kuului johtokuntaan, sanoa tokaisi hän,
ettei hän ole minun juoksupoikani. Uusi yllätys!
— Te kohtelette meitä kuin ilmaa, — kiivaili neiti Bergbom. —
Sähkösanomannekin lähetitte keskellä yötä! Mitä sellainen on?
Häiritsette vanhojen ihmisten yölevon!
— Sähkösanoma yöllä! — sanoin kauhistuneena. — Sellaista tapausta
valitan sydämeni pohjasta, vaikka olenkin siihen syytön, sillä
sähkösanomasta täytyy näkyä, että lähetin sen päivällä.
— Yöllä se tuli, ja me kauhistuimme ja pelästyimme puolikuoliaiksi! Kai
sen ymmärrätte? — väitti neiti.
— Ymmärrän tietysti, — sanoin vakavasti. — Ja pyydän onnettomuutta
anteeksi. Käyn heti aamulla ottamassa selvän, kuinka sellainen
hutiloiminen on voinut tapahtua.
— On aivan samantekevä, mitä te teette, — sanoi neiti kärsivän ihmisen
elein ja ilmein.
— Niinpä nähtävästi mahtaa ollakin, — sanoin masentuneena. — Mutta
siitä huolimatta otan asiasta selvän. Mitä taas tulee tähän johtokunnan
kirjelmään, niin panen sen aamulla postiin. Tulkoon perille tai
jääköön tulematta! En pyytänyt palvelusta ulkopuolella olevalta, vaan
pyysin saada jättää kirjelmän johtokunnan jäsenelle. Jos ette kuulu
johtokuntaan, niin pyydän anteeksi tietämättömyydestä johtunutta
kömpelyyttäni.
— No, antakaa sitten kirjelmä tänne, — sanoi kiihtynyt neiti vähän
maltillisemmin. — Voinhan viedä sen Kaarlolle, vaikka minulla ei ole
asian kanssa mitään tekemistä. Enkä tahdo tästä kuulla enää tämän
enempää!
Neiti Bergbom otti kirjelmän ja poistui kiireisesti näyttämön puolelle
jättäen minut hämmentyneenä ja ihmettelevänä seisomaan paikalleni.
— Älkää välittäkö siitä väitteestä, että sähkösanoma olisi tullut
yöllä, — sanoi hetken kuluttua muudan teatterin palveluskuntaan kuuluva
henkilö, joka sattumalta oli hommaillut jotakin viereisessä huoneessa
ja kuullut keskustelun. — Se tuli jo varhain illalla.
— Niinkö? — kysyin hämmästyneenä. — Mistä sen tiedätte?
— Olin silloin siellä tavallisella asiakäynnilläni.
Tämä tieto teki minuun kaikkein ikävimmän vaikutuksen. Poistuin
pukuhuoneeseen ja lyyhistyin toivottomana pöytäni ääreen.
Mitä varten hiottiin aseita minua vastaan? Miksi ei ilman riitaa
käytetty sitä voimakeinoa, joka aina on valmiina itsevaltiaan
teatterinjohtajan kädessä? Olihan kevät tulossa ja uusien välikirjojen
aika käsissä. Eikö maltettu odottaa sitä aikaa, jolloin minut olisi
voitu syrjäyttää pelkällä huomaamattomuudella ja vaikenemisella?
Sitenhän olisivat kartettavissa kaikenlaiset kieroudet ja ala-arvoiset
teot!
Näitä mietin, mutta en mitään asiallisesti ratkaisevaa saanut irti
niistä mietteistä.
Vietin yksinäisen ja surullisen illan.
10.