Kun teatterin ohjelmiston pääosan muodostivat tavallisesti edellisten
vuosien uutuudet ja kun sopivien uusien tehtävien saaminen näytti
minun kohdaltani pahoin tyrehtyneen, niin johduin pohtimaan tilanteen
pulmallisuutta.
Selvä kysymys asettui eteeni. Mitä oli näissä oloissa tehtävä, jotta
kielen käsittely, puhumisen ja näyttelemisen valmeus esiintymisessäni
saisivat yhä kiinteämmän muodon ja hioutumisen? Mitä oli tehtävä, kun
oli työn puute?
Nämä kysymykset kiusasivat ajatusta koko loppuvuoden ja vielä seuraavan
kesänkin. Syyspuolella vasta löysin vastauksen.
Enhän oikeastaan voinut valittaa työn puutetta, sillä olihan minulla
kymmeniä hyviä osia vanhoissa näytelmissä, joita edellisenäkin vuotena
oli myötäänsä esitetty. Työtähän niissä olisi yllin kyllin edelleenkin.
Eihän tarvinnut muuta tehdä kuin hajoittaa entisten roolieni rakenteet
ja panna ne kokoon uudelleen! Ei muuta!
Pidin tätä ajatusta sokean kanan jyvälöytönä ja odottelin intomielisenä
syksyn alkua, jolloin saisin nähdä onnistuisinko nyt paremmin kuin
aikaisemmin.
Kun sitten syksyn työ alkoi, tein suunnitelmani mukaisesti. Sitä
myöten kuin vanhat kappaleet tulivat esille, en herrastellut vanhoissa
osissani, olivatpa isoja tai pieniä, vaan revin ne säälimättä hajalle
ja rakensin uudelleen kaiken sen taidon ja kypsyyden mukaan, minkä
nyttemmin olin saavuttanut. Työ onnistui, ja minulla oli yllin kyllin
uusia rooleja.
Olin peräti tyytyväinen, välittämättä vähääkään, vaikka nämä vanhat
kappaleet kulkivatkin arvostelun ulkopuolella. En välittänyt kenenkään
muun huomiosta. Työskentelin vain itseäni varten ja olin kuitenkin
vakuutettu siitä, että näin tein parhaan palveluksen myöskin
teatterille ja yleisölle. "Minkä teet itsellesi, sen teet kansallesi",
oli runoilija Erkko sanonut.
Tätä työskentelyä saan kiittää siitä, että ensimmäinen suuri osani
tämän koulutukseni jälkeen, Lefebvre "Rouva Suorasuussa", sai kiitosta
ja huomiota osakseen. Enimmin miellytti minua kuitenkin tietoisuus
siitä, että nyttemmin jo tunsin hallitsevani niitä taidekeinoja,
joitten herruuteen olin vuosikausia pyrkinyt. Yllättävästi olivat
olemukseeni virranneet uudet voimat, jotka nöyrästi taipuivat
palvelukseeni.
Olin näihin asti esiintynyt näyttämöllä kuin vieraassa, oudossa
ympäristössä, mutta nyt tunsin olevani kotona, missä minulla oli paljon
sanottavaa ja omintakeinen sanan vuoro.
9.