Näyttelijäkunta oli lähettänyt teatterin johdolle kirjelmän, jossa
viitattiin siihen haparoivaan toimintaan, mikä oli monissa kohdin
ilmennyt teatterin sisäisessä elämässä, huolestuttaen näyttelijäkuntaa
niin, että se oli päättänyt kunnioittavimmin tarjoutua auttamaan
epäkohtien poistamisessa ja säännösteltyihin työoloihin pyrkimisessä.
Kirjelmä oli kohtelias, maltillinen ja asiallinen. Laitoksen etu oli
siinä asetettu etualalle vieläpä niinkin pitkälle, että näyttelijäkunta
halusi velvoittaa itsensä mitä kiinteimpiin muotoihin laitoksen
menestykseksi, ja pyysi tässä tarkoituksessa asiallista neuvottelua
ja siitä johtuvia toimenpiteitä. Kirjelmän johdosta pidettiin kokous,
jonka menoa minäkin sivulta seurasin.
Uskoin tämän laitoksen oloihin niin lujasti, että luulin asiasta
syntyvän hedelmällisen keskustelun ja mielipiteiden vaihdon, mutta
sellaista ei syntynyt.
Tohtori Bergbom alkoi vain yksinkertaisesti heti repostella
allekirjoittajia ja sanoi, että jos hän jättää Knut Weckmanin nimen
syrjään, niin ei allekirjoittajien joukossa ole ainoatakaan sellaista
näyttelijää, jonka arvo oikeuttaisi puhevaltaan silloin, kun teatterin
intresseistä keskustellaan.
Seisoin hämmästyksestä suolapatsaana kuin Lotin vaimo. En ollut uskoa
korviani. Mutta tämä oli vasta pieni alkusoitto siihen, mitä tuleman
piti.
Tohtori jatkoi puhettaan yhä ivallisemmin ja purevammin. Hän
ryhtyi perin nerokkaasti erittelemään kirjelmän sisällystä, antaen
ruoskaniskun tapaisella läimäyksellä ensin tietää, ettei hän ole tullut
tähän kokoukseen keskustelua varten, vaan sanoakseen minkä arvoinen
tämä esitetty kirjelmä todellisuudessa on. Ja todellisuudessa siinä oli
hänen mielestään räikeä syytös hänen henkilöänsä kohtaan järjestyksen
ja kurin puutteesta, huonoista palkoista ja huonoista rooleista,
huonosta johtajasta ja huonosta ohjelmistosta.
Ihmettelin sitä merkillistä taitoa, joka tämän kaiken oli kirjelmästä
keksinyt. Ja mitä varten? Mistä syystä? Miksi tohtori luuli, että häntä
tahdottiin kurittaa silloin, kun koko talo tarjosi hänelle ystävällistä
apuaan hänen raskaassa työssään? Tämä kaikki meni salamana yli järjen,
ja samaa tietä meni jatkokin, jossa tohtori sanoi, että teatterin
jäsenet näyttäkööt sitten, kuinka teatteria on pidettävä kurissa,
kuinka hankittava palkkoja ja vaatteita ja hyviä rooleja ja näytelmiä
mukavammin kuin tähän asti.
Tämä oli kauheata! Hyvä asia oli muuttunut riidaksi ja rettelöksi.
— Jos tohtori ei halua näihin asioihin tarttua, niin pyydetään
neuvotteluja johtokunnan kanssa! — kuului näyttelijäin joukosta
sanottavan.
— Minä olen johtokunta! — sanoi tohtori.
Sanottiin taas jotakin, ja Bergbom hypähti tuolilta puhuen katkonaisia
ja kiihkoisia sanoja.
Syntyi ilmiriita.
En voinut kuunnella enempää. Poistuin pökertyneenä ja istahdin
tupakkahuoneen nurkkaan.
Mitä tämä oli? kysyin itseltäni kysymästä päästyänikin, mutta en
löytänyt vastausta. Selvä järki näytti kadonneen.
4.