Tämän jälkeisistä tapauksista ei minulle jää mitään selkeätä kuvaa tai
muistoa. Kohtaus seuraa kohtausta välittömästi ja keskeytymättömästi.
Aivan toisin kuin näytäntöiltoina näyteltäessä. Kulissien muutoksia
ei ole, eivätkä myötäesiintyjät puhu muuta kuin mikä on välttämätöntä
päähenkilön vuorosanoille.
Kerran saan vähän hengähtää, kun ranteisiini sidotaan käsiraudat. Mutta
kauan se ei kestä. Pian ne ovat paikoillaan, ja esitys jatkuu samassa
huumassa ja loppuu aavistamattoman pian huutoon: vapautta, ilmaa!
Kaikki on ohi. Seison kulissien välissä kuumana ja höyryävänä enkä ole
oikein selvillä, mihin nyt pitäisi ryhtyä. Tuntuu vain siltä, että nyt
vasta pitäisi alkaa kaikki alusta. Useat toverit onnittelevat, mutta
minä vain ihmettelen tätä menoa enkä osaa sanoa mitään. Silloin tulee
johtokunta katsomosta. Väistyn syrjään noiden arvokkaiden miesten
tieltä, mutta professori Jaakko Forsman, joka verevänä ja tanakkana
tulee ensimmäisenä, astuu suoraan käsi ojossa minua kohti. Tunnen hänet
heti aito forsmanilaisesta ulkomuodostaan.
— Terve tuloa Suomalaiseen Teatteriin! — sanoo professori yksikantaan
ja pusertaa miehekkäästi kuumaa kättäni. — Olette Hämeenkyröstä? Eikö
niin?
— Kyllä olen.
— Niin, niin. Tunnen isänne. Sanokaa terveisiä! Tulette suoraa päätä
hallinnolliselta uralta. No, no. Ei oppi ojaan kaada. Sanon, terve
tuloa! [Olin ollut Turun lääninhallituksessa ylimääräisenä kanslistina
ja Liedon v.t. nimismiehenä.]
Kumarran professorille ja sanon jotakin kiitoksen tapaista
hämmennyksessäni. Tämän jälkeen tervehtivät Almberg, Löfgren ja
Wahlström, joiden tohtori sanoo myös kuuluvan johtokuntaan. Ehdin
huomata, että tohtori on iloinen ja tyytyväinen. Sitten nämä mahtavat
herrat poistuvat tohtorin huoneeseen.
Minä juoksen portaille ja ravaan pukuhuoneeseen kuin kirmaava varsa.
Kauan ei kestä puvun muutto eikä ihomaalin poistaminen. Seison jo
lähtövalmiina, kun Axel Ahlberg ja Niilo Sala hänen kintereillään
tulevat onnittelemaan.
Arkadian portit ovat auenneet.
2.