Colin ratsasti vielä samana päivänä maaherran luo ja tuli seuraavana
päivänä varhain takaisin. Mutta herra Hautmartin vaan nauroi sille ja
puhui matami Manonin sydämestä kaiken epäluulon pois ja vannoi
leikkuuttavansa nenänsä irti, joll'ei Colin maksaisi kolmea sataa
markkaa särkyneestä ruukusta. -- Hän meni myös matami Manonin
kanssa pater Jeromen luo vihkimisestä puhumaan ja teroitti hänen
mieleensä, että hän vakaasti ja visusti puhuisi Mariettalle hänen
velvollisuuksistaan kuuliaisena lapsena täyttää äitinsä tahto eikä
vastustella vihkimistä. Vanha, hurskas sielunpaimen lupasikin tehdä
niin, vaikk'ei hän ollut kuullut puoliakaan siitä, mitä hänen korvaansa
oli huudettu.
Mutta Marietta otti särkyneen ruukun lepokammioonsa, ja nyt hän vasta
rakastikin sitä, ja hänestä tuntui, kuin olisi paratiisi, saatuaan
monta vammaa ruukun laidalla, siirtynyt hänen sydämmeensä.
Koska sitten sunnuntai oli tullut, sanoi matami Manon lapsellensa: "Pue
parhaat vaatteet päällesi ja vie tämä myrttiseppele pater Jeromelle;
hän tarvitsee sitä erästä pariskuntaa vihkiäkseen". Marietta pukeutui
kirkkovaatteisin, otti, pahaa aavistamatta, seppeleen ja läksi
sielunpaimenen luo.
Tiellä kohtasi hänet Colin! Tyttö tervehti häntä ystävällisesti, mutta
ujosti. Kuultuaan minne Marietta seppelettä vie, sanoi Colin: "minulla
on sama tie, sillä minun pitää viedä papille kymmenykset". Ja heidän
liikkeelle lähdettyänsä, otti Colin ääneti häntä kädestä kiinni: ja
kumpikin vapisi, kuin olisi tehnyt suuren rikoksen.
-- "Oletko antanut minulle anteeksi?" sanoi Colin hiljaa. "Voi,
Marietta, mitä olen tehnyt sulle, ettäs minulle niin julma olet?"
Mutta Marietta ei voinut muuta sanoa kuin: "Ole rauhassa, Colin, nauhan
saat jälleen. Ja ruukkusi pidän tallella. Onhan se sinulta sittenkin?"
-- "Saatatko epäillä vielä? Katso kaikki, mitä minulla on, antaisin
kernaasti sinulle. Lupaatko olla vast'edes hyvä minulle niinkuin
muillekin?"
Marietta ei vastannut. Mutta heidän tultuansa pappilaan, katsahti hän
Coliniin, ja nähtyään hänen kauniissa silmissään kyyneleitä, kuiskasi
hän: "armas Colin!" -- Silloin kumartui nuorukainen ja suuteli hänen
kättään. Samassa aukeni erään kammion ovi -- ja pater Jerome arvoisassa
olennossaan seisoi heidän edessänsä. -- Marietta ja Colin olivat kuin
huumauneita, pitäen vielä kiinni toistensa käsistä. Oliko tuo sitten
käden suutelun vaikutusta vaiko kunnioituksesta ukkoa kohtaan, en
tiedä.
Silloin ojensi Marietta papille myrttiseppeleen. Pappi pani sen hänen
päähänsä ja sanoi: "Lapsukaiset, rakastakaatte toisianne!" ja sitten
hän puhui niin kauniisti ja liikuttavasti tyttöselle, kehoittaen häntä
rakastamaan Colinia. Ukko oli nimittäin huonokuuloisuutensa tähden joko
kuullut väärin sulhaisen nimen tai vanhuudessaan unohtanut sen, ja
arveli nyt Colinia sulhaseksi.
Ukon puhuessa särkyi Mariettan sydän ja itkeä nyyhkien huudahti hän:
"Rakastanhan häntä jo aikoja sitten, mutta hän vihaa minua".
-- "Minä, niinkö, Marietta?" huudahti Colin. "Sieluni on asunut sinussa
siitä pitäin kuin La Napouleen tulit. Voi Marietta, mitenkäs olisin
voinut toivoa ja uskoa, ettäs minua rakastit? Koko pitäjähän sinua
jumaloitsee!"
-- "Minkätähden vältit minua aina ja olit kaikille muille
ystävällisempi?"
-- "Ah, Marietta, sinua nähdessäni minä pelkäsin ja olin tuskassa;
rakkaus ja murhe olivat murtaa minut. En uskaltanut olla lähelläsi, ja
kun olin poissa luotasi, oli elämä vielä tukalampaa!"
Mutta sielunpaimen, joka näki heidän puhelevan vaikk'ei kuullut
mitä, luuli heidän jankkaavan keskenänsä. Senvuoksi syleili hän
kumpaistakin, yhdisti heidät sitten ja sanoi: "Lapsukaiset,
lapsukaiset, rakastakaatte toisianne!"
Silloin vaipui Marietta Colinin rinnoille, ja Colin sulki hänet
syliinsä, ja heidän kasvonsa loistivat äänettömässä ihastuksessa.
He unohtivat nyt papin ja koko maailman. Colin painoi suudelman
Mariettan huulille. Tuo oli vaan suudelma tuo, mutta se oli makeimman
unohduksen suudelma. He olivat sulauneet toisiinsa. Kumpikin oli niin
tunteittensa vallassa, että he tietämättänsäkin seurasivat ihastunutta
pater Jeromea kirkkoon alttarin eteen.
-- "Marietta!" huokasi Colin.
-- "Colin!" huokasi Marietta.
Kirkossa oli vielä vähän väkeä, kaikkein hurskaimmat vaan, mutta
ihmeellä katselivat he todistajina Colinin ja Mariettan vihkimistä.
Useat eivät malttaneet katsoa loppuun asti, vaan juoksivat ulos
oikealle ja vasemmalle saattamaan sanomaa koko La Napoulelle, että
Colin ja Marietta ovat vihityt. Vihkimisen päätettyään iloitsi pater
Jerome sydämmessänsä siitä, että se oli hänelle niin hyvin onnistunut
ja että nuorikot olivat tehneet niin vähän vastarintaa. Hän vei heidät
pappilaan.