Mutta samana päivänä vielä teki Colin uusia kolttosia. Ja mitä? --
Julkisesti tahtoi hän saattaa Mariettaa punastumaan. Voi! tyttö ei
ollut ajatellutkaan, että hänen sinipunainen nauhansa oli tunnettu koko
La Napoulessa! -- Ja Colin sen tunsi vallan hyvin hänkin. Hän sitoi sen
reimasti hattuunsa ja kantoi sitä koko maailman nähden, kuni mitä
voittosaalista. Ja joka ihminen huusi: "Sen hän on saanut Mariettalta".
Ja kaikki tytöt huusivat suutuksissaan: "Kelvoton!" ja kaikki
nuorukaiset, jotka olivat Mariettaan mieltyneet, huusivat: "Kelvoton!"
-- "Mitenkä, matami Manon!" huusi tuomari Hautmartin, tultuaan Manonin
luo, ja hän huusi niin kovasti, että koko hänen nenällinen ihmeensä
siitä kajahteli. "Mitenkä? Sallitteko te sellaista? Sallitteko, että
morsiameni lahjoittelee hatunnauhoja nuorelle Colinille? E-hei, häät
meidän täytyy viettää piakkoin. Ja kun ne ovat ohi, niin on minullakin
oikeus sanoa pari kolme sanaa".
-- "Se on totta", vastasi matami Manon. "Kun asia on tällä kannalla,
niin pitää toimittaa häät koht' sillään. Ja kun ne ovat ohi, niin on
kaikki ohi".
-- "Mutta, mamma Manon, tyttäreltänne en ole vieläkään saanut
suostumusta".
-- "Varustakaa häitä vaan!"
-- "Mutta hän ei tahdo katsahtaakaan minuun ystävällisesti, ja kun
istahdun hänen luoksensa, niin hyppää tuo rajupäinen ylös ja juoksee
tiehensä".
-- "Herra tuomari, varustakaa häitä vaan!"
-- "Entäs kun Marietta panee vastaan?"
-- "Tehkäämme kaikki salamähkää. Me menemme pater Jeromen luo.
Maanantai-aamuna ani varahin pitää hänen toimittaman vihkiminen. Siitä
minä pidän huolen. Minä olen äiti, minä. Te olette ensimmäinen
virkamies La Napoulessa. Papin täytyy totella. Mutta Marietta ei saa
tietää siitä mitään. Maanantaina hyvin varhain lähetän minä hänet ypö
yksinänsä pater Jeromen luo jollekin asialle, jott'ei hän mitään
arvaisi. Siellä on sitten pappi puhuva hänelle oikein sydämmeen. Puolen
tunnin kuluttua tulemme me sinne ja sitten vihille aika kyytiä. Ja
jospa Marietta siellä sanoisikin vielä ei, niin mitä siitä? Pappi parka
ei kuule sitä kumminkaan. Mutta älkää sanoko sanaakaan tästä
Mariettalle, älkäättekä kellenkään La Napoulessa!"
Semmoisen päätöksen he tekivät. Marietta ei osannut aavistaakaan, mikä
onni häntä odotteli. Hän ajatteli vaan ilkeätä Colinia, joka oli
saattanut koko pitäjän puhumaan hänestä. Voi kuinka hän katui nyt
ajattelemattomuuttansa; ja kumminkin antoi hän sydämmensä pohjasta
anteeksi tuolle pahanilkiselle hänen vikansa. Hän sanoi äidilleen, hän
sanoi leikkisiskoilleen: "Minä kadotin hatunnauhani, ja Colin sen
löysi. Min'en ole sitä hänelle antanut. Hän tahtoo nyt suututtaa minua
sillä. Tiedättehän, että Colin on aina ollut minulle paha ja koettanut
minua loukata!"
Voi lapsi parkaa! Ei tiennyt hän, mitä kaikkia julmia tepposia oli
tuolla kaikkein ilkeimmällä ihmisellä taaskin mielessä.