Kastui hurmehesta Pohjan hanget,
miehien ja poikain hurmehesta,
koska käytiin Suomen suuri sota,
tehtiin vapauden veritouko,
Suomen vapauden suuri kylvö.
Kauan oli viipynytkin kevät,
vuosisadan pitkän talven ajan,
orjuuden ja alennuksen ajan --
viipynyt, mut vuotettuna aina,
ikävöitynä ja vuotettuna.
Pohjan mies ja karjalainen nousi
ennen muita, sillä Pohjanmaalla
sekä Karjalassa kiivaampana
paloi miesten sydämissä veri.
Savonmaa ja Satakunta nousi
yhtä alttihina, nousi Häme,
kilpaellen vaaran kunniasta.
Puukoin pattereita otettihin,
paljain käsin ryssän kanuunoita.
Ylivoimin etelästä tullen
vihollisen voimat hyökkäsivät,
mutta Suomen miesten rivit kesti,
seisoi vankkumatta paikoillansa,
yksi kymmentä ja sataa vastaan.
Kalleimpansa antoi joka koti,
joka mies ja nainen parhaimpansa,
uhras Suomen omaan pyhään sotaan,
vapauden sotaan ryssää vastaan.
Askel askelelta ostettihin
uudellensa Suomen kallis manner
Suomen sankarien veren hintaan.
Vilppulan ja Antrean ja Raudun
nimet Suomen kunniasta kertoi,
Suomen oman sodan urhotöistä,
kertoi kirkkaammin kuin Narva, Lützen,
Porrassalmi taikka Siikajoki.
Painui rivit etelätä kohti,
kevättä ja vapautta kohti.
Suli verkallensa Suomen hanget
lähestyvän suven lämmön tieltä,
suli verkkaan vihollisen voima
rynnistäissä Suomen sotajoukon.
Laskettu ei siellä mainetöitä,
missä Suomen raskas kämmen iski
vuosisataisvihollista vastaan.
Muita raskaampana, tiedettihin,
usein iski körttiläisen koura
»nimeen Jumalan ja kotikonnun».
Heränneiden lipun alla soti
myöskin Anssi, Anssin isä, vaari,
kolmen sukupolven edustajat,
kolmen polven rakkauden ja vihan.
Hiukan joskin vanhuudesta vapis
vaarin käsi, Anssin nuoruudesta,
sitä varmemminpa tähtäs isä,
kun hän pyssyn liipasinta painoi.
Missä rynnistykseen komennettiin,
ketjuun vihollista vastaan, siellä
kantoi Anssin nuoret jalat eellä
isän sekä vaarin. Mutta missä
tuli puolustaa, ei rynnistellä,
niinkuin muuri seistä, siellä seisoi
vaari vankkumatta. Paon taito
oli jokaiselle yhtä outo.
Kasvoi vielä Suomen voima, kasvoi
niinkuin kymi kasvaa kevätsäässä:
saapui Saksanmaalta jääkäreitä,
sodan koulun kokenutta miestä,
jotka ensimmäisnä uskaltaneet
oli nostaa Suomen viirin siellä,
missä vapaat kansat voimiansa
tappotanterilla mittailivat.
Kansan lämpimimmän uhrimielen,
palavimman vapaudenuskon
kantaneet he oli maailmalle
Suomen nimeen, Suomen pyhään nimeen.
Kuurinmaalla olivat jo ryssät
tuta saaneet heidän iskujansa,
Suomen sorron kostajien iskut.
Juhlamielin heidät vastaanotti
isänmaa ja nuori sotajoukko
johtajinaan, neuvonantajinaan
vapauden vuosisataistyöhön.
Saipa myöskin körttiläisten parvi
heistä johtajansa, joiden kanssa
taisteluun ja kuolemahan meno
oli niinkuin hartauden pito.
Heidän johdollansa juhlaa oli
rynnistellä, päälle käydä, käydä
vaikka piruakin sarviin kiinni,
kiukkuisata sielunvihollista.
Oli vormut heillä Wilhelmiltä,
sotakojeet Saksan sepän työtä,
mutta sydän oli suomalainen,
kotoinen myös oli kouran laatu.
Körttisotilaankin käsi nousi,
vaikka muutoin kankea se oli
kunniahan, lakin reunaan, koska
jääkärupseerin hän ohi astui,
'Jumalalta säätyn esivallan'.
Usein illoin leirivalkealla,
koska tehty oli päivän toimet,
vihollinen vankina tai lyöty,
kokoontuivat yhteen körttiläiset
veisamahan virsiänsä taikka
puhumaan myös uskon asioista,
Herran vihasta ja rienaajasta,
joka kavalasti ansat laskee,
pyydystääpi syntisparan, niinkuin
erämiesi teeren turvattoman.
Syrjäss' istuin kuuli Anssi miesten
puheet ikuisuuden asioista.
Jotakin jo ymmärsi hän niistä.
Kuunteli ja mietti itseksensä:
ihmeellinen eikö elon juoksu,
joka kaiken syntynehen määrää
kuolon kovan tietä kulkemahan!
Eipä tiedä, koska lähtö tulee,
tänäänkö vai ehkä huomenessa.
Eipä tule pasuunalla soittain,
tulee niinkuin kelmi varas yöllä.
Löytää kuolo rauhan töissä miehen,
saati sotilaan, joll' ammattina
onkin surman kanssa seurustella.
Hiiltyi nuotio ja hiljallensa
painui miehet levolle, mut Anssi
valvoi kesken humisevan metsän,
jossa lumen alta kevätvetten
solina kuin heikko soitto kuului.
Kävi yksinäiseks Anssin olo,
turvattomaks toisten nukkuessa,
hiipi mieleen vaarin opetukset,
körttiläisten puheet nuotiolla,
heränneiden luottamus ja usko
Jumalaan ja isään ylähällä.
Nousi yössä pojan ajatukset
turvaan yli kaiken ihmiselon.
Niinpä luki vuotten jälkeen Anssi,
luki hiljaa herransiunauksen
sekä nukkui sitten toisten viereen.