Ihmiset, joille kaikki on menestynyt, joiden aikeita odottamaton
kohtaus ei ole koskaan seisattanut, tulewat päiwä päiwältä
rohkeammiksi. Ensimmäinen onnettomuus saattaa heitä säikäyttää ja
hetkeksi panna epäilemään, mutta waan hetkeksi. Sellaisessa tilassa oli
Klaus herra ensimmäiset päiwät tultuansa Nuijasodan wiimeisestä
tappelusta linnaan, jossa odottamattomat tapaukset häntä kohtasiwat.
Ne suuret aikeet, jotka Santawuoren tappelun perästä ja hänen
matkallansa jo oliwat kehittyneet hänen päässänsä, ne oliwat yhtäkkiä
hetkeksi hajonneet.--Kola, Yrjö Eeronpoika ja neitsyt Anna, nämä
wähäpätöiset, tuskin huomattawat jäsenet woimallisen miehen suuressa
waltionäytelmässä, nämä sekoittiwat hetkeksi tuon rohkeudella ja
ylewällä nerolla pian jo walmiiksi kehitetyn uuden suunnelman. Kolan
petos ja äkillinen kuolema, Yrjö Eeronpojan luikahtaminen hänen
käsistänsä ja tuo neitsyt Annan surkuteltawa mielen wika, oliwat
monellaisilla tunteilla yhtaikaa järkyttäneet Klaus herran sisällisintä
olentoa. Sywä alakuloisuus, jota Ebba rouwa turhaan koetti haihduttaa,
walloitti hänen eräiksi päiwiksi. Mutta yhtäkkiä oli entinen woima
palannut, uusi entistä muhkeampi rakennus näytti walmistuneen suuren
miehen päässä. Koko pohjois-Europan piti wawista hänen edessään. Yksi
ihmishenki wähemmän, yksi heikko mielinen naisolento, mitä ne painoiwat
maailman menossa, jossa tuhannet saawat sortua wallan pitäjäin tieltä!
Pian sellaiset oliwat ne tunteet, joiden alaisina Klaus herra oli
eräsnä aamuna herätessään. Jokainen wapisi kuullessa taas hänen
woimallisen äänensä kaikuwan linnan wanhoissa kiwiseinissä.
Sotapäälliköt oliwat saaneet käskyjä ja määräyksiä. Kirjoittaja oli
saanut walmistaa tärkeitä, salaisia kirjeitä. Wiimeksi sai wiisas
tohtori, herra Nikoteemus astua esiin.
--"Sinä saat seurata minua maalle", sanoi hän tohtorille jyrkästi.
--"Waan Anna neitsyt? Jätänkö minä hänen?" kysyi tohtori kumartaen.
--"No, kuin hänen laitansa on?"
--"Keino on waikuttanut ihmeellisesti, ja tiede ei ole tullut suinkaan
häpiään. Mutta tämä ahdas linna, missä kaikki muistuttaa hänelle niitä
ikäwiä seikkoja, joista tauti on tullut, waikuttaa päin wastoin tieteen
woimaa. Enemmän waihtelewaisuutta, enemmän wapaampaa liikuntoa--sitä
hän tarwitsee."
"No, sitä hän saakoon. Sinä otat hänet kerallasi. Kuitian howissa
hänellä on tilawa liikkua."
Tohtori kumarsi ja meni. Erään hetken perästä oli matkue walmis. Iiwar
herra oli saanut linnan päällikön wiran. Kaksi Klaus herran uskottua,
Pentti ja Hannu herrat, saiwat seurata häntä matkalle ynnä tohtori
Nikoteemus nuoren potilaan kanssa. Kukaan seurasta ei tiennyt lähemmin
matkan tarkoitusta. Seuraawana päiwänä tultiin Kuitian howiin. Täällä
Klaus herra kohta hautausi taloudellisiin asioihinsa. Tilan hoitaja,
palwelijat ja aluswäki saiwat tulla esiin, tehdä tiliä ja tuoda
walituksiansa. Tässä toimessa Klaus herra näytti parhaimman puolensa.
Hän kuunteli lempeydellä jokaista, ohjasi jokaista ken kysyi neuwoa,
myönsi apua köyhille, pyyhitti rästikirjoista pois köyhäin
maksamattomia weroja, antoi tohtorinsa hoitaa sairaita, joille
kysyttiin neuwoa. Hän kohteli jokaista kuin hellä isä lapsiansa.
Näin oli koko päiwä kulunut, wiimeinen henki oli mennyt ulos. Kynttelit
walasiwat heikosti suurta huonetta, jonka keskellä ison pöydän wieressä
istui Klaus herra ja hänen kaksi seuralaistansa.
--"No, nyt woimme ehkä päättää tämän päiwän työn," sanoi Klaus herra
huoahtain. "Minä arwelen että tuoppi minun wanhaa oluttani nyt on
maistuwa, wain kuinka arwelette?"
--"Meillä ei ole muuta kuin totella teidän herruutenne käskyjä," sanoi
Pentti Söyringin poika.
--"Niin, huomenna se on, jolloin meidän suuri toimemme alkaa, jolloin
Ruotsin suuri waltakunta on lankeewa niskoillemme."
--"Ja se ei paina teidän herruutenne niskaa enemmän kuin pohjolaiset
nuijat," sanoi Hannu Eerikin poika.
--"Elkää sanoko niin, hywä Hannu, se woisi minun kuolettaa, jos näkisin
woiwani peräytyä. Mutta ken woi kohtaloansa kiertää. Minun täytyy
siihen alistua."
--"Ja woittaa", sanoi Pentti Söyringin poika.
--"Wähintäin toiwon niin," sanoi Klaus herra waipuen ajatuksiinsa.
"Kaarle herttuan walta täällä on kumminkin woitettu," jatkoi hän,
ojentaen itsensä suoraksi ja katsahtaen ympärinsä.
Silloin awautui owi ja hiljaisilla askelilla astui esiin naisolento,
mustassa hameessa ja musta höytywäinen werho silmillä, waalean tuuheat
hiukset epäjärjestyksessä riippuen harteilla. Jokaisen silmät
kääntyiwät hämmästyksellä tätä hiljaan lähestywää olentoa kohti.
--"Ken sinä olet ja mitä sinä tahdot?" kysyi wihdoin Klaus herra
jyrkällä, mutta miltei wapisewalla äänellä.
--"Minä olen kuoleman enkeli Mikkelin kankaalta--olen nuijasodan
werinen haltiatar--katsokaa kuin käteni werta tippuu."
--"Ja mitä sinä etsit täällä?" kysyi Klaus herra pian wapisten.
--"Hahaha! Mitä minä etsin?--olen etsinyt sydäntä--ja löytänyt onsia
rintoja--maailmassa on waan yksi sydän--antakaa se minulle--se sydän,
jonka olette minulta ryöstäneet ja kätkeneet."
--"Mitä tämä on?" huusi Fleming nyt wihastuneena. "Minusta on kuin
tuntisin hänen äänensä--hän on joku hullu, joka on karannut
hoitajaltaan." Näin sanoen hän nousi pöydästä, meni naisen eteen ja
nosti mustaa werhoa sen silmiltä.
--"Ha! mitä kaikkea! Tohtori on laskenut irti tuon onnettoman
potilaansa. Anna, hywä Anna," sanoi hän houkutellen.
--"Olenko minä Anna?--enpä olekaan--hahaha!--taittunut kukkainen
Salojärwen aalloissa--se oli Anna--minä olen sen haihtunut tuoksu, jota
tuulen henki ilmassa tuudittelee. Ai, warokaa--warokaa--tuoksu on
myrkkyinen--pettäjän hyytynyt weri on sen myrkyttänyt.--"
Fleming wetäysi kuin pelästyneenä wähän takaisin, juuri kuin tohtori
tuli owesta ja syöksi neittä kohti säikähtyneenä, otti häntä kädestä ja
yritti saattaa häntä pois salista.
--"Anteeksi," sanoi hän kääntyen Flemingiin, "olin waan tuokioksi
jättänyt hänen yksin, jolloin hänen houreensa saiwat wallan--matkalla
hän jo oli pian tointunut."--Näin sanoen tohtori talutti hänen pois.
--"Kummallinen mielen wika", sanoi Klaus herra, istuen jälleen pöytään.
"Hän on aika ajoin parempi ja puhelee pian toimessaan, waan jäätyään
hetkeksi yksin, hän lankee heti entisiin houreihinsa. Minä annoin
tohtorin ottaa warta wasten hänet matkalle, senkin tähden, ettei saisi
nähdä ja kuulla kuinka hänen roisto sulhasensa Yrjö Eeronpoika tulee
hirtetyksi--hywä että jo olen hänen jälillään--ja juuri näinä päiwinä
se on tehty--wiimeinen nuijamies--jonka waan Kolan hölmöys päästi
käsistäni.--Niin meillä on nyt waan yksi wihollinen, ja sen periin
puutumme huomenna--toinen näytös pohjoismaiden historiassa--werinen
näytös, uskokaa se. Kädet owat poikki, jotka kantoiwat weristä nuijaa;
--nyt täytyy langeta pään."