Annan tilaisuus oli surkuteltawa. Ehkä mielenwiassa, hän ei ollut
kuitenkaan raiwoinen. Sywä alakuloisuus oli waan walloittanut hänen
olentoansa. Hän houraili toisinaan ja silloin hän oli pesewinään
käsiänsä, jotka hän sanoi olewan tahratut Puolalaisen mustalla werellä.
Wälin hän oli puhelewinaan Yrjölle ja sanoi: "woitithan sinä kuitenkin
--tiesinhän minä sen."
Ebba rouwa tahtoi lähettää hänet Salojärwelle wanhempainsa luo, mutta
Klaus herra wastusti sitä ja sanoi: "ei, sitä emme tee, ennenkuin hänen
parannamme. Meidän wiisas tohtorimme arwelee warmasti sen hänelle
onnistuwan. Iiwarin ja hänen hywän lankonsa tähden minä en woi häntä
lähettää pois tuossa tilassa."
Anna jäi siten Flemingin perheesen linnaan. Klaus herralla oli
sotaretkillään aina mukana haawain sitoja, hywin oppinut mies, Upsalan
akatemiassa tohtoriksi seppelöitty herra Nikoteemus Hourenius, joka
sotakentällä teki ihmeellisiä ja usein hywin onnistuneita kokeita
haawoitettujen parantamisessa. Potilaat, jotka tuotiin hänen hoitoonsa,
hän päätti ensi silmäyksellä joko paranewiksi tahi kuolewiksi ja niin
se käwikin, että jos ken ei parannut, niin se sai auttamattomasti
kuolla. Sisällisissä taudeissa Klaus herra ei ollut häntä koskaan
käyttänyt, sillä hän itse ei ollut ikinään wielä ollut sairasna. Ensi
kertaa hän nyt aikoi turwautua wiisaan tohtorinsa neuwoon sellaisessa
taudissa kuin Annan surullinen mielen tilaisuus.
--"No, hywä Nikoteemus", sanoi hän tohtorin tultua huoneesen ja
kumarrettua sywästi ympärinsä. "Onneton kohtaus, kuten näet, on kuin
petollinen hallayö surkastuttanut meidän Salojärwen kukkaisemme. Ruusut
owat waalenneet hänen poskiltansa ja hänen ihanain silmäinsä säihky on
sammunut. Sano, woitko tässä auttaa, woitko jälleen walaista hänen
synkeän mielensä?"
--"Minäkö, teidän herruutenne? Minä olen mitätön heikko ihminen, enkä
mitään woi. Tiede se on, tieteen woima on ainoa, jolta apu on saatawa,
ja tieteelle, kuten tunnette, ei ole mitään mahdottomuutta."
--"Sinulla, hywä tohtori, on kyllä suuri luottamus tieteen woimaan.
Waan onko se niin warma, ett'ei luonto itse woisi parantaa kaikki
taudit ihmisissä samoin kuin se tekee metsän luontokappaleissa?"
--"Ei niin, teidän herruutenne. Katsokaa waan, tiede ja luonto ne owat
niin läheisesti yhdistetyt kuin kaswi ja maa. Kaikki tieteen woima on
luonnossa samoin kuin kaswin koko elinwoima on maassa, josta se
juurillaan imee tarpeelliset nesteensä. Tiede ei ole muuta kuin se
taito jolla me, noudattaen luonnon salatuita suonia, woimme etsiä ja
löytää siellä kätketyt aineet, ja siellä ne owat kaikki--aiwan kaikki."
--"Ja sinä luulet tuon neitsyen sairaudelle löytywän sellaista", sanoi
Fleming.
--"Aiwan samaten kun meidän nälälle kaswaa luonnossa leipä ja walmistuu
liha ja kala sekä janolle wesi ja olut. Jokaiselle taudille walmistuu
samoin wastaawa parannus=aine."
--"Ja sillä tawoin sinä woit hammastaudille antaa watsataudin rohtoja
taikka pistoksille päänkiwistys=rohtoa, eikö niin? Ja, sanalla sanottu,
woit tappaa sen, jonka otat parantaakses."
--"En ensinkään, teidän herruutenne. Näettekö miten tiede on tehnyt--se
liikkuu waan ihan warmalla akselilla, se ei astu eteenpäin koskaan
ennenkuin sillä on warma tieto mihin se askeleensa polkee. Lyhyesti
sanottuna mielenwialle on niin warma apukeino luonnossa kuin teidän
herruutenne ruokahalulle."
--"Minä tahdon sen kuulla ennenkuin mitään saat käyttää", sanoi Klaus
herra jyrkästi.
--"Minulla ei olisi lupa teille ilmaista tieteen salaisuuksia, mutta
koska sen käskette, niin minä tottelen. Näettekö, kun luonnon kaikissa
esineissä on joku yhteinen aine ikään kuin ytimenä, niin tiede ei ole
tarwinnut muuta kuin etsiä tämän ytimen, joka sisältää supistetussa
muodossa parannusaineen jokaiseen tautiin ja waiwaan, mikä ihmistä woi
kohdata."
--"Ja sellainen ydin on?"
--"Merkurium, teidän herruutenne."
--"Kuin, merkurium? Eikö se ole yhtä kuin myrkky?"
--"Ei ollenkaan, merkurium on kaiken näkywäisen aineen, niin eläwän
kuin kuolleen, koko maailman ydin. Tahdotteko sen nähdä?" Näin sanoen
Nikoteemus weti powestansa pikkuisen helmen, koolta kuin herneen jywä,
ja ojensi sitä Flemingin kaswojen eteen.
Fleming wetäsi wähän ikäänkuin häpsähtäen päätänsä taaksepäin mutta
nauroi kuitenkin iwallisesti.
--"Ja tuolla helmellä sinä luulet parantawasi jokaisen taudin?" sanoi
hän.
--"Sillä helmellä--tiedättekö mitä se helmi sisältää, tiedättekö, että
saisitte kokonaisen wuoren surwoa hienoksi ja seuloa wuosikausia sen
jauhoa ennen kuin löytäisitte tällaisen helmen kultaa; mutta
saadaksenne tuon helmen merkuriumia, olisi tarwis yhteen sulloa koko
maakunnan wuoret, kaswit, eläimet ja sen ilman, joka niitä ympäröi.
Siitä woitte arwata, mitä se sisältää ja millainen woima sillä on. Minä
tarwitsen ripustaa sen nauhassa rippumaan waan sille kaulaan, jota
tahdon parantaa, ja olkoon tauti mikä tahansa, sen täytyy sillä
poistua, se tekee heti jokaisen potilaan terweemmäksi entistään."
--"No, se on hywä, minä luotan sinun taitoosi. Saat siis hoitaa tuota
neitsyttä kunnes hän on parantunut."
--"Niin, koettakaa parastanne, hywä Nikoteemus", sanoi myös Ebba rouwa,
taluttaen Annaa tohtorin eteen. "Minä olen rakastanut häntä kuin omaa
lastani, enkä tahtoisi mitenkään jättää häntä tuohon surkeaan tilaan."
Tohtori otti Annan käden, katsoi häntä silmiin ja sanoi: "ne owat
siniset, siis sinisessä nauhassa." Sitte hän kääri tuon ihmettä
tekewäisen helmensä siniseen nauhaan, ripusti sen Annan kaulaan ja
painoi sen hywin kätkettynä neiden powelle.