XII.

Annan tilaisuus oli surkuteltawa. Ehkä mielenwiassa, hän ei ollut

kuitenkaan raiwoinen. Sywä alakuloisuus oli waan walloittanut hänen

olentoansa. Hän houraili toisinaan ja silloin hän oli pesewinään

käsiänsä, jotka hän sanoi olewan tahratut Puolalaisen mustalla werellä.

Wälin hän oli puhelewinaan Yrjölle ja sanoi: "woitithan sinä kuitenkin

--tiesinhän minä sen."

Ebba rouwa tahtoi lähettää hänet Salojärwelle wanhempainsa luo, mutta

Klaus herra wastusti sitä ja sanoi: "ei, sitä emme tee, ennenkuin hänen

parannamme. Meidän wiisas tohtorimme arwelee warmasti sen hänelle

onnistuwan. Iiwarin ja hänen hywän lankonsa tähden minä en woi häntä

lähettää pois tuossa tilassa."

Anna jäi siten Flemingin perheesen linnaan. Klaus herralla oli

sotaretkillään aina mukana haawain sitoja, hywin oppinut mies, Upsalan

akatemiassa tohtoriksi seppelöitty herra Nikoteemus Hourenius, joka

sotakentällä teki ihmeellisiä ja usein hywin onnistuneita kokeita

haawoitettujen parantamisessa. Potilaat, jotka tuotiin hänen hoitoonsa,

hän päätti ensi silmäyksellä joko paranewiksi tahi kuolewiksi ja niin

se käwikin, että jos ken ei parannut, niin se sai auttamattomasti

kuolla. Sisällisissä taudeissa Klaus herra ei ollut häntä koskaan

käyttänyt, sillä hän itse ei ollut ikinään wielä ollut sairasna. Ensi

kertaa hän nyt aikoi turwautua wiisaan tohtorinsa neuwoon sellaisessa

taudissa kuin Annan surullinen mielen tilaisuus.

--"No, hywä Nikoteemus", sanoi hän tohtorin tultua huoneesen ja

kumarrettua sywästi ympärinsä. "Onneton kohtaus, kuten näet, on kuin

petollinen hallayö surkastuttanut meidän Salojärwen kukkaisemme. Ruusut

owat waalenneet hänen poskiltansa ja hänen ihanain silmäinsä säihky on

sammunut. Sano, woitko tässä auttaa, woitko jälleen walaista hänen

synkeän mielensä?"

--"Minäkö, teidän herruutenne? Minä olen mitätön heikko ihminen, enkä

mitään woi. Tiede se on, tieteen woima on ainoa, jolta apu on saatawa,

ja tieteelle, kuten tunnette, ei ole mitään mahdottomuutta."

--"Sinulla, hywä tohtori, on kyllä suuri luottamus tieteen woimaan.

Waan onko se niin warma, ett'ei luonto itse woisi parantaa kaikki

taudit ihmisissä samoin kuin se tekee metsän luontokappaleissa?"

--"Ei niin, teidän herruutenne. Katsokaa waan, tiede ja luonto ne owat

niin läheisesti yhdistetyt kuin kaswi ja maa. Kaikki tieteen woima on

luonnossa samoin kuin kaswin koko elinwoima on maassa, josta se

juurillaan imee tarpeelliset nesteensä. Tiede ei ole muuta kuin se

taito jolla me, noudattaen luonnon salatuita suonia, woimme etsiä ja

löytää siellä kätketyt aineet, ja siellä ne owat kaikki--aiwan kaikki."

--"Ja sinä luulet tuon neitsyen sairaudelle löytywän sellaista", sanoi

Fleming.

--"Aiwan samaten kun meidän nälälle kaswaa luonnossa leipä ja walmistuu

liha ja kala sekä janolle wesi ja olut. Jokaiselle taudille walmistuu

samoin wastaawa parannus=aine."

--"Ja sillä tawoin sinä woit hammastaudille antaa watsataudin rohtoja

taikka pistoksille päänkiwistys=rohtoa, eikö niin? Ja, sanalla sanottu,

woit tappaa sen, jonka otat parantaakses."

--"En ensinkään, teidän herruutenne. Näettekö miten tiede on tehnyt--se

liikkuu waan ihan warmalla akselilla, se ei astu eteenpäin koskaan

ennenkuin sillä on warma tieto mihin se askeleensa polkee. Lyhyesti

sanottuna mielenwialle on niin warma apukeino luonnossa kuin teidän

herruutenne ruokahalulle."

--"Minä tahdon sen kuulla ennenkuin mitään saat käyttää", sanoi Klaus

herra jyrkästi.

--"Minulla ei olisi lupa teille ilmaista tieteen salaisuuksia, mutta

koska sen käskette, niin minä tottelen. Näettekö, kun luonnon kaikissa

esineissä on joku yhteinen aine ikään kuin ytimenä, niin tiede ei ole

tarwinnut muuta kuin etsiä tämän ytimen, joka sisältää supistetussa

muodossa parannusaineen jokaiseen tautiin ja waiwaan, mikä ihmistä woi

kohdata."

--"Ja sellainen ydin on?"

--"Merkurium, teidän herruutenne."

--"Kuin, merkurium? Eikö se ole yhtä kuin myrkky?"

--"Ei ollenkaan, merkurium on kaiken näkywäisen aineen, niin eläwän

kuin kuolleen, koko maailman ydin. Tahdotteko sen nähdä?" Näin sanoen

Nikoteemus weti powestansa pikkuisen helmen, koolta kuin herneen jywä,

ja ojensi sitä Flemingin kaswojen eteen.

Fleming wetäsi wähän ikäänkuin häpsähtäen päätänsä taaksepäin mutta

nauroi kuitenkin iwallisesti.

--"Ja tuolla helmellä sinä luulet parantawasi jokaisen taudin?" sanoi

hän.

--"Sillä helmellä--tiedättekö mitä se helmi sisältää, tiedättekö, että

saisitte kokonaisen wuoren surwoa hienoksi ja seuloa wuosikausia sen

jauhoa ennen kuin löytäisitte tällaisen helmen kultaa; mutta

saadaksenne tuon helmen merkuriumia, olisi tarwis yhteen sulloa koko

maakunnan wuoret, kaswit, eläimet ja sen ilman, joka niitä ympäröi.

Siitä woitte arwata, mitä se sisältää ja millainen woima sillä on. Minä

tarwitsen ripustaa sen nauhassa rippumaan waan sille kaulaan, jota

tahdon parantaa, ja olkoon tauti mikä tahansa, sen täytyy sillä

poistua, se tekee heti jokaisen potilaan terweemmäksi entistään."

--"No, se on hywä, minä luotan sinun taitoosi. Saat siis hoitaa tuota

neitsyttä kunnes hän on parantunut."

--"Niin, koettakaa parastanne, hywä Nikoteemus", sanoi myös Ebba rouwa,

taluttaen Annaa tohtorin eteen. "Minä olen rakastanut häntä kuin omaa

lastani, enkä tahtoisi mitenkään jättää häntä tuohon surkeaan tilaan."

Tohtori otti Annan käden, katsoi häntä silmiin ja sanoi: "ne owat

siniset, siis sinisessä nauhassa." Sitte hän kääri tuon ihmettä

tekewäisen helmensä siniseen nauhaan, ripusti sen Annan kaulaan ja

painoi sen hywin kätkettynä neiden powelle.

Jutelmia läheltä ja kaukaa II: Salojärwen kukkanen · 第 15 / 22 题