Meidän maamme kaupungeista olivat ainoastaan Turku ja Viipuri siihen
aikaan huomattavat.
_Turussa_ oli Kristiinan hallituksen lopussa noin 6,000 asukasta. Sen
suurin ja paras osa, niinkuin nytkin, oli itäpuolella Aurajokea.
Pohjoisessa oli ensin _Mätäjärven_ kaupunginosa, jossa asui melkein
vain köyhää kansaa, ja missä Karjatullin lähellä oli kivillä ympäröity
mestauspaikka. Sen eteläpuolella olevat _Luostarin ja Kirkon_
kaupunginosat olivat komeimmat ja parhaiten rakennetut, joissa
parhaasta päästä virkamiehet sekä rikkaat porvarit asuivat. Luostarin
kaupunginosassa oli Isotori, jonka ympärillä oli paljon komeita, suuria
asuinkartanoita sekä kauppapuoteja. Täällä oli raastupa, jonka tornissa
yövartia valvoi: täällä oli myös Hornin kolminkerroksinen kartano,
johon myöhemmin tällä vuosisadalla hovioikeus muutettiin. Kirkon
kaupunginosaan taisi kuulua presidentti Kurckin kaunis kivimuuri joen
rannalla puutarhoineen, ansareineen. Parhaana koristeena oli kuitenkin
vanha tuomiokirkko, jota ei Ruotsissakaan, niin ainakin kehuttiin,
voittanut muu kuin Upsalan tuomiokirkko. Se kohosi korkeana, jalona
pieneltä kummulta, joka, siksi että sitä oli hautausmaana käytetty, oli
saanut nimekseen _Unikankari_. Tämän kummun ympärillä kävi 12 jalkaa
korkea, 4 jalkaa paksu muuri, rakennettu osaksi harmaasta kivestä,
osaksi tiilistä. Itäisellä kulmalla se oli varsinkin korkea, aivan kuin
linnanvalli. Pitkin reunoja oli rakennettu nastoja, joiden välistä
sopi ampua; sillä tämä muuri oli muinoin sota-aikoina ollut
suojelusvarustuksena. Kuuden portin kautta päästiin sen läpi sisään;
itäinen ja eteläinen portti olivat holvatut ja niiden yläpuolella oli
huoneita, joissa portinvahdit asuivat. Kirkko oli Kustaa Aadolfin
aikana tehty vielä entistä pitemmäksi; korkeakuori oli siihen lisään
rakennettu rikkaan porvarin Jaakko Wollen kustannuksella. Permantona
oli suureksi osaksi hautakiviä, sillä siihen aikaan vielä haudattiin
korkeasukuisia ja rikkaita kirkkoihin. Vainajien vaakunat sekä
hautajaisissa käytetyt suruliput riippuivat patsaista molemmin puolin
isoa käytävää. Paitsi sitä olivat entiset sivukappelit kaikki muutetut
hautakammioiksi. Komeimmat olivat Tottin, Stålhandsken, Tavastin sekä
Kankaisten (Kurck- ja Horn-sukujen) kappelit. Niissä oli taiteellisesti
veistettyjä marmorisia muistokiviä ja kuvapatsaita. Niissä riippui
viljalta sodista saaliiksi tuotuja vihollislippuja hautojen
yläpuolella, samoinkuin myös sankarien omia, taisteluissa käytettyjä
haarniskoita ja kypäriä. Muutamissa olivat vainajien muotokuvatkin
nähtävinä, marmorista veistettyinä tai öljymaalauksina. Keskipaikoilla
vuosisataa sai kirkko loistavan vaskikaton; sitä ennen oli katto
parikymmentä vuotta ollut tiilinen, ja vielä aikaisemmin oli se,
Rothoviuksen tullessa maahan, ollut 1601 vuoden palon jälkeen niin
rappiolla, että lunta sekä vettä satoi lautakatoksen läpi sisään. Aivan
kiinni muurissa, osaksi sen sisäänkin rakennettuna seisoi kaakkoisen
portin vieressä kaksinkertainen yliopistorakennus, sitten yliopiston
kirjasto, vanha kouluhuone. Vähän matkaa kirkosta, joen rannalla oli
piispan talo.
Korkeakaarisen sillan yli päästiin joen toiselle rannalle _Aningaisten_
kaupunginosaan. Sen avaralla alalla asui taas enimmäkseen köyhää väkeä;
mutta pitkin joenrantaa oli kuitenkin. myös komeita rakennuksia, jos
kohta suureksi osaksi vain puisia. Muita merkillisempi oli suuri
kivimuuri, jossa hovioikeus, majailtuaan ensiaikansa linnassa, nyt piti
istuntojaan. Aningaisten kaupunginosan sekä linnan välillä oli ennen
Brahen aikoja ollut avara, tyhjä lakeus; mutta hänen toimestaan
jatkettiin kaupunkia sinnepäin varsin pitkältä, ja loppumatka
_Aniniemeen_, missä linna kohosi, tehtiin hauskemmaksi istuttamalla
tien molemmille puolin lehtipuita.
Aurajoen rannat olivat alkuaan lietteiset; kaupungin nykyistä asemaa
kuuluu ennen muinoin sanotun _Viljasuoksi_ -- Turun vastaista rikkautta
ennustava nimi, niinkuin eräs sen ihailija 17:nnellä vuosisadalla
väitti. Tämän lietteisyyden vuoksi oli täytynyt rakentaa rantatalot
maahanjuntatuille paaluille, ja sitä paitsi oli vielä paaluttamalla
rakennettu rantaa pitkin osaksi puinen, osaksi kivinen laituri, jonka
ääreen laivat sekä venheet saattoivat laskea. Siellä oli tavaroiden
purkaminen sekä sisäänsälyttäminen hyvin mukava, sillä kauppiaitten
vara-aitat seisoivat enimmäksi osaksi juuri laiturin partaalla. --
Kivimuureja oli paremmissa kaupunginosissa jokseenkin paljon, enimmiten
kuitenkin vain yksikerroksisia, palkiten puuttuvan korkeuden
suuremmalla avaruudellaan. Kivisissäkin kartanoissa oli katto enimmiten
laudoista sekä tuohista; puisissa epäilemättä, vaikkei siitä ole
erittäin mainittu, useimmiten turpeista, niinkuin silloin oli yleisesti
Ruotsin valtakunnassa tapana. Näille katoille päästettiin kesä-aikoina
vuohet ruohoa syömään. Kadut olivat vielä alkupuolella 17:ttä
vuosisataa kovin kapeat ja koukkuiset ja tonttialat pienet. Mutta
kreivi Brahen toimesta useimmat kadut ojennettiin ja levennettiin,
samoin yhdistettiin monessa paikoin useita tonttialoja yhdeksi
suuremmaksi. Rakennusten välissä oli hyvin monessa talossa ryytimaa
sekä hedelmäpuutarha, joissa porvarit ihanina kesäiltoina työnsä
tehtyään istuskelivat. Suosittu kävelypaikka oli myös jo silloin
_Ruissalon_ kuninkaankartanon puisto. Juhannusaattona kokoonnuttiin
varsinkin _Kupittaalle_ kaikellaisia leikkejä lyömään ja taikoja
tekemään. Muulloinkin oli sen lähde usein loitsupaikkana; luultavasti
kävivät kaupungin neitoset siellä muun muassa "lempeäkin nostamassa"
vanhaan suomalaiseen tapaan, koska eräs senaikuinen ruotsalainen johtaa
paikan nimen roomalaisten lempijumalasta Cupidosta.
Paljon siitä, mitä me nykyään pitäisimme välttämättömänä mukavan ja
siivon elämän ehtona, puuttui silloin vielä Turussa, saatikka sitten
muissa Suomen kaupungeissa. Iltasilla ei esim. minkäänlaiset lyhdyt
valaisseet katuja. Jos joku tahtoi valoa, piti hänen kuljettaa lyhtyä
muassansa. Kadunlaskijoita sanotaan tosin kerran tuotetun Saksasta,
mutta ylimalkaan ei mahtanut olla monta paikkaa kivettynä, koska
kiveäminen oli Tukholmassakin vain alullaan. Voipi siis arvata, miten
syvässä loassa syksyisin kahlattiin. Poliisi ei myöskään pitänyt huolta
pihojen tai katujen siivoamisesta. Sinne jäivät kaikellaiset
keittiöistä heitetyt roskat mätänemään. Kun sen lisäksi otamme huomioon
kaupungin mutaisen pohjan sekä katujen ja pihojen ahtauden, niin ei voi
kummeksia, jos ilma olikin kovin turmeltunut ja pahat kulkutaudit
pääsivät usein liikkeelle. Ja sellaisissa tapauksissa ei ollut edes
lääkäreitä, jotka olisivat voineet auttaa! Vielä sata vuotta myöhemmin
on Turusta mainittu, että kuolleitten luku tavallisesti oli melkein
yhtä suuri kuin syntyneitten, monasti vielä paljoa suurempi. Siitä voi
päättää, millainen asian laita oli 17:nnellä vuosisadalla. Ahtaat kadut
ja pihat sekä se seikka, että useimmat talot olivat puusta, vaikuttivat
sen, että tulipaloja oli hyvin tiheään ja että ne tekivät suurta tuhoa.
Turun ympärillä kohoaa vuoria, joilla siihen aikaan, varsinkin
Venäläismäellä, Mätäjärven pohjoispäässä, seisoi suuri joukko (melkein
satamäärä) tuulimyllyjä, näky, joka muualla Suomessa siihen aikaan oli
aivan outo. Näitä vuoria kehuvat välistä sen ajan kirjailijat kaupungin
suojelusmuuriksi, mutta oli sillä myös oikea multavallituskin sekä
kivinen muuri ympärillään, jotka olivat tehdyt kreivi Brahen toimesta.
Omituista Turulle, niinkuin muillekin senaikuisille Suomen
kaupungeille, oli se, että talot eivät olleet numeroidut, vaan kukin
varustettu omalla, omistajienkin vaihtuessa aina ennallaan pysyvällä
nimellä, esiin. Heikkilä, Rantala j.n.e., aivankuin maatilat.
Sukunimistä päättäen oli muuten enin osa asukkaista suomalaisia.
Näiden suomalaisten sukunimien joukossa tapaamme joskus nen-päätteisiä,
jotka tätä nykyä ainoastaan Itä-Suomessa ovat yleisemmät, joskus
la-päätteisiä, niinkuin nykyään Länsi-Suomessa, vaan suuri osa oli
lyhyitä, esim. Hirvi, Alli, Viisas, Raikoi, olipa joukossa myös sangen
lystikkäitä köllejäkin esim. Mustapää, Jauhopää ja Rahapää, Vääräjalka,
Tomuhousu, Hassuparta ja Piruntappaja. Ruotsalaisia ja saksalaisia
nimiä tavattiin verrattain enemmän kaupungin paremmissa osissa, josta
voinee päättää, että niihin kansallisuuksiin kuuluvat porvarit
ylimalkaan olivat rikkaimmat. Saksalaisilla oli tämän vuosisadan
edellisellä puoliskolla oma kirkkokin, joka sittemmin otettiin
yliopiston kirjastoa varten. V. 1638 heidän lapsilleen myös hankittiin
omakielinen koulumestari.
Vaikka Turku oli harvoja maan merikaupunkeja, ei se kuitenkaan ollut
erittäin kehuttava kaupastansa eikä teollisuudestaan. Kustaa Aadolfin
aikana ei sillä ollut yhtään omaa laivaa, eikä siellä käynyt
ulkomaalaisiakaan enempää kuin 11-12 vuodessa. V. 1640 kirjoitti kreivi
Brahe, kun hän sai käskyn kehoittaa Turun porvareita käyttämään
muutamia ulkomaan laivoja, jotka kruunu oli sotaväen kuljetusta varten
sinne tilannut, vaan joita ei sitten siihen tarkoitukseen tarvittukaan:
"Ei täällä ole yhtään semmoista kauppiasta, jolla olisi rahtia
annettavana sattumalta tänne saapuvalle laivalle. Vähäisiä tavaroitaan
varten he ovat jo tilanneet laivoja Lybeckistä." V. 1638 hän niinikään
kuvasi liinakangastyötä, johon hallitus silloin kehoitti, tällä tavoin:
"Täällä on 200 liinakankuria, vaan he kutovat kapeita, harvoja,
solmuisia kankaita, niin etteivät ne tahdo mennä kaupaksi. Yksi ainoa
vain on hyvä, vaan ei hänkään osaa kutoa hienompaa kilpi- eikä
damastikangasta." Vuosisadan lopulla kuitenkin mainitaan jo olevan
taitavia liinakankureita, ja valmistellaan myös verkaa sekä
"kalminkiä". Krouveja sitävastoin oli paljon, ja ne menestyivät vallan
hyvin, arvattavasti monien ylioppilaitten vuoksi. Yliopistokaupungiksi
oli muuten Turku erittäin sovelias sen vuoksi, että elanto siellä oli
huokea. "Seutu sen ympärillä on niin viljavaa, vedet niin kalaisia,
ettei missään maailmassa saa huokeammalla ruokatarpeita", kehuu
Wexionius. Vilja sekä kaikellaiset ruokatarpeet olivatkin Turun
tärkeimmät vientitavarat. Niitä tuotiin kaupunkiin varsinkin sen
kolmina markkinoina: molempina Heikinmessuina tammik. 19:nä ja kesäk.
17:nä, sekä vielä syysk. 8:na p:nä. Vuosisadan toisen puoliskon alussa
oli hallituksen kehoitus laivanrakentamiseen vaikuttanut sen, että
Turussa oli porvareita, jotka lähettivät 3-5 omaa laivaa ulkomaille.
Mutta muutamia vuosikymmeniä myöhemmin oli laivaliike jälleen rauennut;
tavarat tuotiin enimmiten Tukholmasta.
Maamme toinen kaupunki oli _Viipuri_, muutamissa suhteissa ajoittain
aivan ensimäinen. Ulkoasultaan se oli silloin aivan toisellainen kuin
nyt. Venäjän puolella se loppui jo Karjaportin paksun tornin kohdalle;
sieltä ulkovalli kulki suoraan suomalaisen kirkon kellotapulin kautta,
joka oli vallitornina. Pietarin etukaupunkia ei ollut olemassa, koska
venäläisten alinomaisten hyökkäysten tähden siellä ei olisi ollut
rauhaa. Neitsytniemen, Saunalahden ja Hiekan etukaupungeista, jotka
suurimmaksi osaksi vasta nykyaikana ovat syntyneet, ei ollut
ainoatakaan olemassa. Sitä vastoin olivat silloin pitkänsillan tausta
sekä nykyinen Tervaniemi sataman laidassa tiheästi asutut; siellä oli
Siikaniemen etukaupunki, jolla oli oma kirkkokin, luultavasti puinen.
Toisella puolella kaupunkia oli Pantsarlahden linnoituksessa toinen
etukaupunki. Itse kaupunki eli "huhma" -- siksi kansa sitä sanoo -- oli
ympäröity vahvalla muurilla, josta suuri joukko torneja törrötti. Mutta
vuosisadan loppupuolella ne olivat, uuteen linnoituslaatuun
sopimattomina, tulleet hävitetyiksi; ei jäänyt jäljelle muuta kuin nuo
kaksi yllämainittua sekä joitakuita raunioita. Sisään päästiin
seitsemän holviportin kautta. Alkupuolella 17:ttä vuosisataa oli
huhmassa sekä porttien järjestys että suunta ihan toinen kuin tätä
nykyä; sen näkee vielä nytkin vanhoista rakennuksista, jotka kaikki
seisovat viistoon nykyisiin katuihin verraten. Mutta suuren palon
jälkeen rakennettiin kaupunki kreivi Brahen käskystä uuden kaavan
mukaan, jonka jälkeen, niin kehutaan, ei ollut enää montakaan väärää
katua. Silloin oli jo myöskin, niinkuin asemakaavasta näkyy, aikomus
laajentaa Viipuria itään päin siihen muotoon, joka sillä oli ennenkuin
vallit revittiin; mutta sitä ei Ruotsin vallan aikana vielä pantu
toimeen. Kivimuureja oli jo ennen tätä uudestaanrakentamistakin koko
joukko, sillä Kustaa Aadolfin aikana sai jokainen porvari siellä 100
talarin veronhuojennuksen, jos hän rakensi kivimuurin. V. 1636
kehuttiinkin, että Viipurissa on tosin huonot vallit, mutta komeat
porvarien kartanot. Tämä viimeksimainittu kerskaus kumminkin oli
liioiteltu; sillä siltä ajalta jäljellä olevat rakennukset ovat kaikki
matalanlaisia, pienten ikkunainsa vuoksi synkännäköisiä, osaksi
harmaasta kivestä kyhättyjä -- esim. kaksikerroksinen entinen piispan
talo Uudenportinkadun varrella. Palon jälkeen rakennettiin niin
ahkeraan tiilikivisiä huoneita, ettei v. 1694:n jälkeen huhmassa
ollutkaan paljon muita. Katotkin enimmiten tehtiin tiilikivestä,
niinkuin vieläkin monessa vanhassa rakennuksessa näkee; mutta oli myös
turvekattoja. Erittäin komeat kuuluvat olleen rakennukset torin
ympärillä, likellä Turunporttia, missä myös raatihuone seisoi.
Merkillinen avaruudeltaan sekä koristeiltaan oli tuomiokirkko (nykyinen
venäläisen sotaväen jauhoaitta), johon Agricola oli haudattu.
Senaikuinen kertoja kehuu sen vahvoja holvikaaria, sen loistavaa
saarnastuolia, sen taidokkaasti tehtyjä urkuja sekä muuta
sisäkoristusta. Tässä tuomiokirkossa pidettiin ruotsalaista
jumalanpalvelusta; suomalaisilla oli nykyinen kirkkonsa. Paitsi näitä
oli vielä kolmaskin Herranhuone huhmassa, likellä vallia, köyhien ja
vaivaisten varalta, joita vaivaishuoneessa elätettiin. Kaupungissa oli
myös kymnaasi ja kirjapaino. Maaherra asui linnassa, komeassa
palatsissa, jonka seinät kuitenkin ovat nyt jo toiselta puolelta maahan
vaipuneet. Viipurin ympäristössä kuuluu olleen paljon puu- ja
kukkastarhoja.
V. 1658 oli kaupungissa 3-4,000 asukasta. Nimistä päättäen oli Viipuri
paljoa enemmän ulkomaalainen kuin Turku. Muutamia venäläisiä oli jo
silloinkin sinne muuttanut. Saksalaisia oli melkein yhtä paljon kuin
ruotsalaisia. Näitä molempia melkein yksistään asui huhmassa,
suomalaiset enimmäkseen etukaupungeissa. Viimeksimainittujen ja
edellisten välillä oli usein vaaliriitoja, sillä ruotsalaiset ja
saksalaiset yhdessä liitossa tahtoivat määrätä virkoihin keitä he
halusivat, huolimatta suomalaisista, jotka aina äänestivät oman maan
miehiä.
Uudet valloitukset Kustaa Aadolfin hallituksen alussa ensin suuresti
enensivät Viipurin kauppaliikettä. Ennen se oli jo ollut Saimaan
vesistön tavaroiden viennin välittäjänä; nyt rupesi myöskin, niin
kertoo kreivi Brahe, Käkisalmen läänin sekä Inkerin, jopa avaran
Venäjänkin kauppa käymään sen kautta. Jälkimäisestä maasta tuotiin
talia sekä kalliita turkiksia. Lähempää sai Viipuri viljaa, voita ja
varsinkin tervaa sekä pikeä. Näiden molempien viimeksimainittujen
tavaralajien suhteen oli Viipuri valtakunnan toinen kaupunki lähinnä
Tukholmaa. V. 1640 vietiin koko Ruotsin valtakunnasta tervaa, pikeä
sekä merellistä yhteensä 250,000:n talarin arvosta, ja Viipurin osaksi
siitä summasta tuli 91,000, siis melkein kaksi viidennestä. Tässä
asiassa sai kuitenkin yllämainittu tervakomppania suuren muutoksen
aikaan, mutta sittenkin pysyi Viipurin tervakauppa edelleen sangen
tärkeänä. Kun Suomen merikaupungeille viimein suotiin lupa ottaa osaa
tähän tervakomppaniaan määrätyllä summalla, säädettiin Viipurin osaksi
18,000 talaria, Turun ja Helsingin kumpaisenkin ainoastaan 6,000.
Komppanian tervojen talletuspaikkana oli Siikaniemi, joka siitä
vähitellen saikin nykyisen nimensä Tervaniemi. Myöskin Viipurin muussa
kaupassa oli jo jonkun aikaa ennemmin alkanut tuntuva vähennys näkyä.
Nevajoen suulle oli tullut perustetuksi _Nevanlinnan_ kaupunki, josta
sangen pian kasvoi Viipurille vaarallinen kilpailija. Brahe ehdoitti jo
v. 1638, että Venäjän kauppa johdettaisiin takaisin Viipuriin, niinkuin
se Kustaa Aadolfin hallitessa oli ollut. V. 1650 hän taas kovasti
valitti siitä suurta haittaa, minkä Nevanlinna teki Viipurille; ja v.
1662 ilmoitti senaikuinen Viipurin maaherra, että Venäjän kauppa oli
nyt sieltä melkein kokonaan loppunut; ainoastaan terva ja piki olivat
nyt kaupungin tärkeämmät vientitavarat. Se oli jo pienoinen etumaku
vastaisen Pietarin kaupungin vaikutuksesta!
_Helsinki_, Suomen kolmas merikaupunki, muutettiin tähän aikaan
v. 1640 kreivi Brahen toimesta Vantaanjoen suulta nykyiseen paikkaansa
"Estnäs-nokan" päähän. Vanhan Helsingin sekä Porvoon asukkaat saivat
käskyn muuttaa sinne; kuitenkin on osoitteena aikakauden tapojen
lauhtumisesta huomautettava, ettei heitä tähän muuttoon väkisin
pakoitettu, niinkuin vielä Kustaa Vaasan aikoina oli tehty
samallaisissa tilaisuuksissa. Uutta paikkaa kehuttiin suuresti,
erittäinkin sen hyvän sataman vuoksi, jossa ulos- ja sisäänpääsö oli
mahdollinen millä tuulella hyvänsä, ja joka oli niin syvä, että laivat
saattoivat tulla aivan rantaan. Sittenkään ei Helsinki nytkään
täyttänyt hallituksen suuria toiveita enemmän kuin Kustaa Vaasankaan
aikana. V. 1662 valitti läänin maaherra, etteivät helsinkiläiset
ollenkaan kykene harjoittamaan ulkomaan kauppaa, vaan ottavat kaikki
tavaransa Tukholmasta tai Räävelistä.
Näiden kolmen kaupungin keskinäistä suhdetta valaiskoot vihdoin vielä
seuraavat tilastolliset numerot. Niistä 38,000:sta viljatynnyristä,
jotka v. 1638, niinkuin jo kerrottu, Suomesta vietiin Juutinrauman
kautta, oli noin 30,000 Turusta, 5,800 Viipurista, 2,300 Helsingistä.
Tervaa sitä vastoin lähetti v. 1628 Viipuri 1,800 sälytystä à 288
leiviskää, Turku edellisenä vuonna ainoastaan 800; Helsingistä ei ole
tietoja. V. 1620 tuotti iso eli ulkomaan tulli Viipurissa noin 5,000
talaria, Turussa, Raumalla sekä Porissa yhteensä 6,500, Helsingissä ja
Porvoossa yhteensä 2,000. V. 1638 saatiin pientä tullia maalta
tulevista tavaroista Viipurissa 7,300 talaria, Turussa 5,528,
Helsingissä (ennen muuttoa) 250. Samana vuonna sai kruunu veroa Turusta
2,000 talaria, Viipurista 1,672, Helsingistä 150. Turku ylimalkaan oli
etevämpi tuonnin, Viipuri taas viennin suhteen. V. 1637 esim. oli Turun
kautta tuotu ulkomaan tavaraa 96,800:n talarin arvosta, viety ulos
121,000:sta; Viipurin summat olivat n. 84,600 ja 121,700! V. 1640 ne
olivat Turussa 96,000 ja 71,000; Viipurissa 70,000 ja 163,000.
Muut kaupungit, sen jälkeen kuin niiltä ulkomaille purjehtimisoikeus
oli kielletty, vaipuivat täydelliseen voimattomuuteen ja
mitättömyyteen. Porvoosta esim., joka vielä v. 1638 maksoi kruunulle
veroa 300 talaria, mainitsi, niinkuin tiedämme, läänin maaherra v.
1662, että se oli aivan häviöllä. Sittenkin on tämän vuosisadan
alkupuoli ja vielä enemmän sen keskivaihe merkillinen sangen monen
_uuden kaupungin_ perustamisen vuoksi meidän maahan. Osaksi se johtui
siitä, että kreivi- ja vapaaherrakuntien isännät, "herruutensa
kannattamiseksi", mielellään käyttivät heille suotua kaupunkien
perustamislupaa. Vielä halukkaampi siihen toimeen oli hallitus, joka
siten tahtoi estää yleistä maakauppaa. Kustaa Aadolf oli perustanut
Uudenkaupungin v. 1617 sekä Uudenkaarlepyyn ja Kokkolan v. 1620; sen
lisäksi Tornion, joka ei kuitenkaan silloin vielä kuulunut Suomen
maahan. Kristiinan aikana karttui niiden luku vielä kymmenellä. Silloin
näet perustettiin Saloisten kaupunki eli Raahe, Koppö eli Kristiina,
Pietarsaari ja Vehkalahti (nykyinen Hamina) meren rannalle, sekä
Kajaani, Brahea, Sortavala, Savonlinna, Lappeenranta sekä Hämeenlinna
sisämaahan. Näistä olivat nuo molemmat, jotka saivat Brahen nimen,
niinkuin tiedämme, myös Brahen perustamat; Pietarsaaren rakennutti
Jaakko de la Gardien leski kreivikuntaansa. Puhetta oli myös jo silloin
kaupunkien perustamisesta Kuopioon sekä Tammer- tai Nokiakosken
rannalle. Paitsi sitä oli pieniä kauppaloita Salmissa, Kurkijoella ja
Suvannon-Taipaleessa Laatokan rannalla sekä Muolan pitäjässä. Tällä
tavoin oli nyt myös sisämaa saanut kauppapaikkoja keskeensä, joita se
siihen asti oli ollut ihan vailla. Kaikki nuo uudet kaupungit, niinkuin
useimmat vanhemmatkin, olivat sittenkin aivan mitättömiä, ilman
sanottavampaa liikettä. Hyvin monessa elivät porvarit sillä, että he
viljelivät kaupungille lahjoitettuja maita. Hämeenlinnasta on v. 1662
mainittu, että porvarien ainoana elatuskeinona oli krouvinpito.