Kustaa Aadolfilla jo oli aikomus perustaa Suomeen yliopisto;
toimeenpanon esti kuitenkin Saksan sota ja kuninkaan aikainen kuolema.
Aksel Oxenstjerna, ensi häiriön selvittyä, otti heti jälleen tämän
tuuman puheeksi valtaneuvostossa; hän tahtoi, että Tartossa oleva
yliopisto muutettaisiin Turkuun. Mutta tämäkin oli Kustaa Aadolfin
perustama, ja holhoushallitus piti aina kaikkia sankarivainajan
laitoksia erinomaisen pyhinä; sentähden ei tästä ehdoituksesta tullut
mitään.
Pietari Brahe, kenraalikuvernööriksi tultuaan, rupesi sitten tätä asiaa
yli kaiken muun harrastamaan. Heti ensimäisessä kirjeessään täältä hän
huomautti hallitukselle, miten välttämättömän tarpeellinen oma
yliopisto olisi Suomelle; ensimäisessä virkakertomuksessaan hän puhui
siitä kolmessa kohdin; samoin hän teki perästäkinpäin melkein joka
kerta, kun hän kirjoitti Suomen oloista valtionholhoojille. Ja
välilläkin hän lähetteli kirjeitä milloin yhdelle, milloin toiselle
mahtavalle herralle Tukholmaan, pyytäen, että he muistuttaisivat tätä
asiaa hallituksen jäsenille. Suomen yliopiston perustus oli hänelle
samallainen "ceterum censeo", kuin muinoin Catolle Karthagon hävitys.
Turun piispalle ja konsistorille hän kerta innoissansa lupasi:
"Ennenkuin sallin sen jäädä syntymättä, panen sen vaikka itse toimeen!"
Valtionholhoojat myös, niinkuin yllä näimme, olivat jo asiaa
ajatelleet. Kun Brahen virkakertomus v. 1638 oli luettu, lausui
valtaneuvostossa Aksel Oxenstjerna, että Turkuun pitäisi perustaa
yliopisto, "koska suomalaiset ovat yksinkertaista kansaa ja hyvinkin
opin tarpeessa in exercitiis theologicis et politicis (kirkollisissa ja
valtiollisissakin tieteissä". Yksimielisesti yhtyivät muutkin samaan
mielipiteeseen -- todella ihmeteltävän jalo ja rohkea päätös niin
ahtaina aikoina, jolloin suuri sota näytti vaativan kaikki valtakunnan
varat.
Tuumasta toimeen kului kuitenkin vielä joku aika. Maaliskuun 26 p. 1640
vasta saattoi nuori kuningatar Kristiina allekirjoittaa perustuskirjan,
joka Turun akatemialle soi samat edut ja vapaudet kuin Upsalassa
olevalle. Samassa sai Suomen kenraalikuvernööri käskyn pitää huolta sen
juhlallisesta vihkimisestä.
Heinäkuun 14:nä päivänä 1640, kello 1 jälkeen puolenpäivän, ilmestyi
tämän johdosta kuninkaallinen virkamies torvensoittajien ja
rummunlyöjien kanssa Turun torille. Torvet torahtivat, rummut
pärähtivät, ja sitten julistettiin lukuisasti kokoontuneelle
kansalle: että kuningatar erinomaisesta suosiosta ja armosta tätä
suuriruhtinaskuntaa kohtaan oli päättänyt perustaa tänne Turkuun
yliopiston, siksi että Suomi aikaa myöten saisi runsaammin kotimaisia,
kaikkiin virkoihin taitavia miehiä.
Seuraavana päivänä, _heinäkuun 15:ntenä_ 1640, kello 7 aamulla, olivat
jo lukuisat kutsuvieraat kaikki koolla kreivi Brahen luona linnassa.
Täältä lähti sitten juhlasaatto liikkeelle. Ensiksi astui kolme
torvensoittajaa ja rumpalia, jotka "virkaansa uutterasti ja iloisesti
toimittivat". Sitten ratsasti eräs aatelisherra poissaolevan
aatelismarskin sijaisena; häntä seurasi vielä 30 aatelismiestä
parittain, nuoremmat ja halvemmat ensimäisinä. Sitten astui akatemian
depositor (uusien ylioppilaiden vastaanottaja), kantaen yliopiston
avaimia; ylioppilas, joka kantoi rehtorin punasamettista, valkoisella
silkillä vuorattua kaapua; yliopiston professorin apulainen kantaen
sinettiä; notaari, kädessään yliopiston nimikirja; rahanvartija, joka
kantoi kahta hopeista valtikkaa. Hänen jäljessänsä kulki
kenraalikuvernööri itse, ympärillään 12 pertuskoilla varustettua
henkivartijaa; sitten piispa Rothovius ja hänen rinnallaan
tuomiorovasti Petraeus, joka oli akatemian rehtoriksi määrätty;
sihteeri, jolla oli perustuskirja kädessä; 10 professoria parittain;
hovioikeuden assessorit; linnan virkamiehet; pappeja ja
koulunopettajia; pormestarit ja raati, kaikki parittain; parhaat
porvareista; ylioppilaat; viimeksi muuta herrasväkeä.
Kun oli tultu ulos linnanpihalle, paukahtivat tykit kaikilta valleilta.
Portista alkaen joen rantaan asti muodosti 1,000 ratsumiestä
kunniakujan, jonka läpi kuljettiin. Nyt astuivat juhlavieraat lipuilla
sekä köynnöksillä koristettuun laivaan, joka vei heidät ylöspäin
Aurajokea presidentti Kurckin komean kartanon edustalle. Ratsuväki
sillä välin kiersi rantaa pitkin. Matkalla kuului rannoilta
yhtämittaista riemullista rummutusta ja torvensoittoa, ja kun maalle
laskettiin, alkoi taas kaksi siellä seisovaa tykkiä paukahdella.
Juhlasaatto kulki nyt akatemiahuoneelle samassa järjestyksessä; ainoa
eroitus oli se, että ratsumiehetkin seurasivat muitten perässä ja
kunniakujan muodostivat vuorostaan nyt neljä komppaniaa porvariväkeä,
palavat sytyttimet kädessä.
Yliopistossa tervehdittiin tulijoita laululla sekä soitolla. Brahe
astui sitten esiin ja piti avauspuheen. Hän kehui Suomen monia
luonnollisia etuja, mutta valitti samalla sitä suurta vahinkoa, joka
tähän saakka oli koitunut maalle sen johdosta, ettei nuorisolla, yhtä
vähän aatelisella kuin aatelittomalla, ollut tilaisuutta antautua
kirjallisiin opintoihin; siitä syystä oli moni kunniallinen suku
joutunut turmioon, moni jalo luonnonlahja jäänyt viljelemättä, joista
Jumalan siunauksen ja opin harjoituksen avulla olisi voinut tulla
isänmaalle hyötyä. Siksi oli nyt Kuninkaallinen Majesteetti suostunut
tämän uuden akatemian perustamiseen. -- Kun sitten perustuskirja oli
luettu, julisti Brahe piispa Rothoviuksen sijaiskansleriksi, antoi
latinaisella puheella kaikki yliopiston arvomerkit hänen haltuunsa,
toivotti onnea sekä opettajille että oppilaille ja käski viimein kaikki
vieraat linnaan juhlapäivällisille. -- Nyt kajahti taas musiikki ja
laulu, jonka jälkeen Rothovius piti latinaisen puheen, julisti
Petraeuksen rehtoriksi, puki punaisen kaavun hänen ylleen ja antoi
hänelle yliopiston arvomerkit. Rehtori puheessaan kehoitti ylioppilaita
ahkeruuteen sekä hyviin tapoihin, ja hänen jälkeensä piti vielä
dekaanus opettajien, ja nuori Juhana Stålhandske oppilaitten puolesta
kiitospuheita, kaikki latinaksi. -- Sitten mentiin kirkkoon. Sillä
aikaa kun sisällä veisattiin virttä, paukkuivat kanuunat lakkaamatta
sekä torilla että myös laivassa joella; samoin myös ratsuväki ja
porvarikomppaniiat ehtimiseen laukaisivat muskettejaan. Kello 4
alkoivat pidot linnassa. -- Heinäk. 17 p. esittivät ylioppilaat
professori Wexioniuksen johdolla ruotsinkielellä näytelmän, jonka eräs
heidän Ruotsista tullut, semmoisia töitä harrastava kumppaninsa,
Chronander nimeltään, oli sepittänyt.
Tätä juhlapäivää vietettiin myös muuallakin yli koko Suomen
jumalanpalveluksella. Jokainen ajattelevainen tunsi selvään, että tämä
oli tärkeä hetki Suomen kansan historiassa, täynnä kirkasta
tulevaisuuden toivoa. "Tämän suuriruhtinaanmaan asukkaille", lausui
Rothovius juhlan johdosta annetussa kiertokirjeessään papistolle, "on
täten tullut niin suuri Jumalan armolahja osaksi, ettei kristinuskon
tuonnin jälkeen ole senvertaista ollut suotuna." Ja Tammelinus
ajantiedossaan riemuitsi:
Ah mun armast' isänmaatan',
sangen suloist' Suomensaarta!
Ei nyt mennä Saksan vesill',
oppi korkia koton' käsill'.
Ensi alussa oli sittenkin niiden luku, jotka tätä armolahjaa
riensivät nauttimaan, sangen vähäinen; elok. 17 p. oli vasta 44
sisäänkirjoitettua oppilasta, joista vaan 8 suomalaista. Mutta toisia
alkoi pian karttua lisään suurin joukoin; 1641 vuoden alussa jo
mainitaan olleen 250. Suurin osa näistä oli kuitenkin ruotsalaisia,
joita uuden oppilaitoksen opettajien etevyys sekä myös elannon huokeus
täällä "Ruotsin vilja-aitassa" oli tänne houkutellut. Jos voimme tehdä
päätöksiä ensiaikoina Turun akatemiassa pidetyistä puheista ja
väitöksistä, niin oli ruotsalaisten luku 2/3 suomalaisiin verraten.
Samaa myös vakuuttavat stipendien saaneitten nimet. Perin vastainen
suhde toiselta puolen käy ilmi, jos tutkimme konsistorin pöytäkirjoista
rangaistujen kansallisuutta, sillä siinä ovat suomalaiset suuresti
voitonpuolella. Meidän maassamme valitettavasti vallitseva yleinen
tapojen turmelus ja raakuus näyttäytyi tässäkin selvästi. Jonkun ajan
perästä pääsivät kuitenkin oman maan pojat enemmistöön myös
tieteellisissä harjoituksissa.
Kolme vuotta perustusjuhlansa jälkeen vietti jo nuori yliopistomme
toukok. 14 p. 1643 ensimäiset maisterinvihkiäisensä. Hallitus oli
siihen antanut luvan, kuitenkin varoittaen, ettei suotaisi
laakeriseppelettä liian monelle, vaan ainoastaan muutamille harvoille
hyväoppisille ja hyvätapaisille, joista olisi akatemialle kunniaa.
Senvuoksi konsistori ankarasti pohti niitä, jotka pyrkivät
maisterinarvoon. Markus Zadeler esim. hylättiin; opin puolesta hän
olisi kyllä täyttänyt kohtuulliset vaatimukset; mutta hän oli in vita
et moribus (elämässään ja tavoiltaan) vähän sivistymätön. Torpensis
hyväksyttiin, vaikka häntä vastaan tosin muistutettiin, että hän
useammassa paikassa yht'aikaa oli ollut kosimisvehkeissä; myös
varoitettiin häntä, ettei hän vasta enää joka paikassa laulelisi
viisujansa ja riimejänsä, jotka muka vain olivat häpeäksi hänelle
itselleen sekä yliopistolle. Herliciukselle pantiin se ehto, että hän
vielä kolme vuotta jatkaisi opinharjoituksiaan, taikka heti menisi
takaisin Ruotsiin semmoiseen paikkaan, missä hänen heikkoutensa in
studiis (tieteissä) ei tulisi kovin paljon näkyviin. Kaikkiansa
vihittiin; vain kymmenen nuorukaista maisteriksi, niistä 2-3
suomalaista. Juhlapäivänä olivat vieraat kello 8 aamulla kutsutut
dekaanuksen taloon, josta juhlasaatossa, parittain, yksi professori
aina kunkin vihittävän rinnalla, mentiin akatemian juhlasaliin.
Vaelluksen aikana soivat kirkonkellot juhlallisesti koko ajan. Pidot
kestivät kaksi yötä yhtä mittaa. Nuorille maistereille osoitettiin
sitten kunniaa monella tavalla; muutamat heistä esim. kutsuttiin
lukukauden lopussa rehtorin pitoihin, joihin eivät edes kaikki
hovioikeuden assessorit eivätkä kaupungin pormestarit päässeet.