Henrik: "Ja meidän täytyy ensin kysyä seudun miesten mieltä asiassa,
sillä heidän rakennettavakseen kirkko kuitenkin jää. Mutta muuten on
ajatus oivallinen. Kivikirkkoa ei hevin hävitetä."
Eerik: "Pannaan käräjäkapula kulkemaan vielä tänään. Pian ovat miehet
täällä. Peruskivet ainakin tahdon laskea."
Suuren innostuksen vallassa päätettiin käräjillä, että poltetun kirkon
paikalle rakennetaan kivikirkko. Ja niin ihmeelliseltä tämä kaikista
tuntui, että miehet läksivät suoraan käräjäkentältä vierittämään suuria
paasia kirkon peruskiviksi.
Illan suussa saapui Nousniemelle koko lähiseudun kansa. Kymmenen papin
avustamana toimitti piispa Henrik kirkon perustamismessun, joka illan
tyyneydessä tuntui äärettömän juhlalliselta. Ja syvä liikutus täytti
taas sydämet, kun Henrik suomenkielellä rukoili Jumalalta siunausta
ja apua nyt alotettavaan työhön. Vakavanjuhlallisina asettivat
kuningas Eerik, piispa Henrik, Helkky ja Pietari ensimäisen peruskiven
paikoilleen pappien laulaessa Te Deumia.
Kauan ei kuningas Eerik kuitenkaan auttanut kirkon rakentamista, sillä
vakoilijat saapuivat etelästä ja pohjoisesta hyvien uutisten kera. Koko
tuo suuri alue, jota Köyliön kuninkaat olivat miespolvia hallinneet,
oli luopunut Lallista, vieläpä hänen omat miehensäkin, vain neljä
uskollisinta oli jälellä. Vihasta sähisten kulkee Lalli Saaressa,
tietämättä mihin ryhtyisi. Mutta ihmisistä tuntui melkein helpotukselta
tuo Lallin mahdin murtuminen. Kerrankin saivat he pelkäämättä puhella
Valkeasta Kristuksesta. — Sarven mailta tuli vieläkin parempia sanomia.
Kuningas Sarvi oli omantunnon tuskissa siitä, että oli nostanut aseensa
ristijoukkoa vastaan, vaikka oli itse miehineen kerran kastettu
kristinuskoon. Lalli oli hänet usuttanut taisteluun, ja oli hän itsekin
tahtonut puolustaa Suomen vapautta vierasta verottajaa vastaan. Mistä
hän olisi tiennyt, ettei Sveean Eerik tullutkaan verotusmatkalle? Sarvi
aikoi itse lähteä piispan luo Nousiaisiin saadakseen anteeksiannon ja
synninpäästön.
Kun tiedot olivat tällaiset, päätti kuningas Eerik heti lähteä
paluumatkalle. Kuitenkin aikoi hän jättää Sampaslinnaan ja Aurajoen
suuhun lujan varusväen. Mutta silloin sanoi piispa Henrik: "Suomen
heimo on hamasta muinaisuudesta itse vartioinut Auran suuta ja
polttanut merkkitulia merenkulkijoille. Ja sen he tekevät edelleenkin.
Ainoatakaan muukalaista miestä ei tarvita Suomessa nyt, kun
kirkonvihollisen valta on murrettu."
Tähän tyytyi kuningas Eerik ja lähti kaikkine joukkoineen takaisin
Sveeaan. Useimmat papeista nousivat myöskin laivoihin, mutta
piispa Rodulfus ja viisi pappia jäi Henrikin avuksi Suomen kirkkoa
järjestämään.
Hiljalleen soljui Eerikin laivasto aamutuulessa Aurajoen rannalta
saarien ohi Airiston suurelle selälle. Kuninkaan katse viipyi ihanilla
rannoilla, jotka huomaamatta häipyivät autereiseen sineen. Vihdoin hän
virkkoi jaarli Guttormille miettien: "Ihana maa tämä Suomi, ihmeellinen
sen kansa. Itse se etsii Kristusta kuin kukka aurinkoa. Ah, suokoon
Jumala tälle maalle ja kansalle siunauksensa!"