Pietari: "Tu-tulee, tulee, Kultarannasta, Kaalannista, Mynämäeltä. — —
— Tulisipa nyt poikani kotiin." — — —
Kuin kutsuttuna astui tupaan tanakka, leveäharteinen, noin
neljänkymmenen korvissa oleva mies. Hän heitti lintutaakan selästään
lattialle ja loi kysyvän katseensa Henrikkiin. Harmaakarvainen Halli
lähestyi kuono korkealla piispaa ja murisi vihaisesti. Mutta silloin
sanoi isä Pietari: "Ha-alli, ole hiljaa! Tämä vieras on korkea piispa,
jommoista ei ennen Suomessa nähty. Ha-alli, ymmärrä toki!" — Ja Halli
ymmärsi.
* * * * *
Vaikka isä Pietari olikin alussa epäröinyt kuullessaan piispan
aikeista, tuli hän pian touhua täyteen. "Po-poikani", sammalsi hän
toisenkin kerran, tassutteli lyhyillä askeleillaan sinne-tänne, ja
tuulessa liehui harmaja tukka. Ja paljon hän uskoikin tehneensä,
vaikka "I-Ingegärd" oli poissa. Mutta todellisuudessa oli se hänen
harvasanainen poikansa, joka tyyneenä järjesti kaiken.
Toposten pihan toisella reunalla oli jo kauan seissyt pirtti
puolivalmiina. Nyt se kiireesti valmistettiin, jotta piispa
nuorukaisineen saisi siellä ruveta tekemään työtä, hengentyötä. Tuskin
oli malkakatto saatu tuohilimityksen päälle ja kiuaskivet paikoilleen,
kun jo alkoi nuorukaisia saapua piispan luo. Paitsi nuorta Pietaria,
tuli Nousiaisista toinenkin oppilas. Se oli Kirves, poika reipas
ja vikkelä kuin orava keväisenä aamuna käpykuusen latvassa. Tuolla
hietaisella Nummella, kelohonkien suojassa suitsusi hänen isänsä
savupirtti, suurin kaikista Nummen pirteistä. Nuori oli Kirves, vain
yhdenkolmatta, mutta vielä nuoremmaksi olisi häntä luullut, kun katseli
hänen pientä ja liukasta olentoaan.
Tuossa tuli isänsä saattamana Kultarannan solakka, 19-vuotias Helkky.
Äänetönnä hän asteli isänsä rinnalla rannasta Toposiin. — Meren
saarilta saapui Aasla, mies viidenkolmatta, pitkä ja harteva, hidas ja
vakava. Vähän myöhemmin ennättivät tänne Olavi Kaalannista ja Harska
Mynämäeltä, molemmat kahdenkolmatta kesäisiä, molemmat raikkaan iloisia
kuin kesäinen aamu. Aasla, Olavi ja Helkky hallitsivat kahta kieltä,
vaikka suomi sujuikin heiltä helpommin.
Iloisena katseli Henrik oppilaitaan. Hän oli toivonut vain kahta tai
kolmea ja saikin kuusi. Mikä Herran lahja! — Siinä he nyt istuivat
leveillä lavitsoilla Toposten uudessa tuvassa, ja kärsivällisenä jakeli
piispa heille opin alkeita. Mikä siunattu asia, että puolet pojista
ymmärsivät sveeankieltä ja voivat siis toimia tulkkeina toisille.
Paljon kertoi Henrik oppilailleen raamatunkertomuksia ja tapauksia
pyhimysten elämästä, vieläpä tuonelan ja taivaan salaisuudet. Mutta kun
Henrik sitten kertoi käyneensä pyhällä haudalla ja kaikissa pyhissä
paikoissa Palestinassa, mykistyivät pojat aivan hämmästyksestä. Piispa
kohosi heidän silmissään aivan jumalalliseksi olennoksi, ja pian tiesi
koko seutu, että Henrik oli käynyt taivaan esikartanoissa, oli astellut
samoja polkuja kuin Kristus kerran. — Ahkeraan opeteltiin myöskin
latinankielisiä messuja ja rukouksia, sana-sanalta lause-lauseelta
yhä uudestaan ja uudestaan. Yritettiinpä vihdoin lukemisen ja
kirjoituksenkin alkeita, mutta se osottautui niin vaikeaksi, että
vain Helkky ja Olavi siinä edistyivät. Muut eivät mitenkään voineet
käsittää, että silmä voi nähdä saman, mitä korva kuuli. Kuinka voisi
ääntä nähdä! — — ei, ei, sehän oli sula mahdottomuus! — Vain Helkky ja
Olavi piirtelivät ahkerasti puukkonsa kärjellä kummallisia koukerolta
tuohilevyille.
Silloin-tällöin keskeytti Henrik kuitenkin opetustyönsä ja lähti
saarnamatkoille saaristoon, jossa hän voi saarnata kansan omalla
kielellä. Tällöin oli hänen mukanaan aina roteva Aasla, joka tunsi
tarkoin kaukaisimmatkin saaret täällä Airiston seutuvilla. Ihmeellisin
oli se päivä Rymättylässä, jolloin Henrik korkealla mäellä saarnasi
suurelle kuulijakunnalle. Liikutus täytti sydämet, ja ken vielä
oli kastamaton, se kastettiin mäen laella kumpuilevassa kirkkaassa
lähteessä.
Piispan viipyessä saarnamatkoilla, katosivat oppilaatkin aina joksikin
aikaa Toposten tuvasta. Pietari läksi rakkaille metsästysmailleen.
Kirves kierteli pirttejä turkiksia ostellen, kauppainto kun hallitsi
häntä. Helkky ja Harska riensivät kumpikin kotiinsa. Mutta Toposiin jäi
kaunis Olavi, kaikkien ihastus, kulki kylillä ja kylvi iloa ympärilleen.
Meni näin syksy ja tuli talvi pakkasineen. Lumen aikana teki Henrik
saarnamatkoja pitkin rannikkoa Kultarannasta Kaalantiin asti. Helkky ja
Olavi olivat hänelle vuoroin tulkkeina. Ja ihmeissään olivat ihmiset
täälläkin. Olivathan he ennenkin kuulleet Kristuksesta, melkein kaikki
olivat he kastettujakin, mutta niin ei ollut puhunut vielä kukaan
kuin Henrik. Hän olikin tullut varmaan suoraan taivaasta johdattamaan
Suomen yössä vaeltavaa heimoa valkeuden teille. Kun ihmiset sitten
vielä Helkyltä ja Olavilta kuulivat, kuinka väsymättömästi pyhä piispa
harjoitteli suomenkieltä, ei heidän liikutuksellaan ollut määrää. Ja
niin siinä lopulta kävi, että Henrik sai kokonaan jättää vaivalloiset
saarnamatkat, sillä läheltä ja kaukaa tulivat ihmiset itse hänen
luokseen.
Henrik kylvi, ja Herra kasteli istutusta. Uusi valo oli syttynyt Suomen
lounaiselle taivaalle.