Pietari: "Kristus on suuri. Mutta polttaneet ovat Köyliön kuninkaat
jo kahdesti Kristuksen kirkot. Ja Lalli on muita mahtavampi. Koko
Suomen heimon hän aina kutsuu Köyliöön suuriin uhrijuhliin, ja silloin
virtailee uhrieläinten veri. Luja on Lalli, se muista!"
Henrik: "Mutta Kristus on lujempi. Hiuskarvaakaan ei putoa päästäni
Hänen tahtomattaan. Minä uskon, että juuri Kristus antoi minulle
ajatuksen jäädä talveksi tänne Suomeen. — — Luuletko, että löydän
täältä nuorukaisia, joita voisin kasvattaa papeiksi?"
Pietari: "Ky-yllä. Avoin on kansan sydän Valkealle Kristukselle. —
Mutta Lalli?"
Henrik: "Sanoinhan jo, että Jumala on suurempi kuin Lalli. Minä uskon
kulkevani Jumalan tietä, kun jään tänne Suomeen talveksi. Etkö sinä voi
uskoa Kaikkivaltiaaseen?"
Pietari: "Ky-yllä. Häneenhän minä olen uskonut ja uskon. Mutta siitä
asti, kun I-Ingegärd kuoli, on elämäni ollut hapuilemista. Ingegärd
minua kuljetti Jumalan tietä, nyt astun pimeydessä."
Henrik: "Herra luo kyllä valoa pimeyteen. Mutta pelkäätkö, jos jään
tänne sinun kattosi alle talveksi?"
Pietari: "En, en ollenkaan. Mitäpä minusta, vanhasta ukkorievusta,
onhan Ingegärd jo kuollut. Mutta minä pelkään, että muut saavat kärsiä,
että La-Lalli..."
Henrik: "Jumala on Lallia suurempi. Jos et itsesi takia pelkää, niin
jään tänne. — Luuletko, että saan täältä oppilaita?"
Pietari: "Ky-yllä. Mun poikani, joka nyt on pitkällä eräretkellä,
tulee varmaan mielellään. Usein hän on jo minua autellutkin ja olen
mä yrittänyt opettaa hänelle messujakin. Papiksi poikani parhaiten
sopiikin, koska ei ole naikkostakaan itselleen ottanut. — Kuuluvat
siellä etelässä jo semmoistakin vaativan, ettei muka pappi saa ottaa
puolisoa. Tyhmiä miehiä ne, eivät tienneet, minkälainen oli Ingegärd
ja mitä minä olin, kun hän eli. Silloin olin mies, nyt olen tyhjä
varjo. Sano sinä se heille. Sano, että täällä pohjan äärillä on
niin hyvä, kun on rinnalla toinen — Ingegärd näes — joka saattaa
pakkasen pehmeämmäksi, pu-purevan vihurin lempeämmäksi ja syksyiset
illat iloisemmiksi. Sano se heille, että täällä taivas itse viittoo
ihmislapsia kulkemaan kaksittain, käsikädessä luonnon ankarien lakien
alla."
Henrik hymyili. Oi, hän ymmärsi niin hyvin tuota raihnaista vanhusta.
Miten hyvä, jos hänellä vielä olisi Ingegärdinsä rinnallaan. Täällä
pohjan pakkasissa on totisesti toinen laki kuin etelän lämpimissä
laaksoissa. — Kuitenkin tahtoi Henrik johtaa keskustelun toisaalle ja
siksi hän sanoi: "Arvelet siis, että saan pojastasi oppilaan?"
Pietari: "Ky-yllä, varmasti. Poikani haluaa papiksi minun jälkeeni
tänne Nousiaisiin, sillä tämän Toposten kaskimaat ja metsästysalueet
ovat tavattoman hyvät, ja ne tahtoisi poikani pitää elinaikansa. Hän
on jo niin tottunut virittämään ansoja ja kulkemaan keinopolkuaan
täällä meidän metsässämme. Ennen kuului tämä Toponen suurine alueineen
pakanatietäjille. Se oli siihen aikaan, kun koko Suomen heimo kokoontui
tänne Nousiaisiin mahtavaan uhrijuhlaan. Mutta sitten kastettiin täällä
kansa — siitä on jo miespolvia — ja silloin jäi tämä Toponen alueineen
papille. Ja näitä metsästysmaitahan poikani nyt mielii."