Paukkui pakkanen nurkissa, ja pohjaisenpalosta punerti taivas. Henrik
oli koko iltapäivän opettanut oppilailleen kirjoitusta talvisella
hangella. Nietosten sileät pinnat Toposten ympärillä olivat täynnä
kummallisia koukeroita. Ja ihmiset kuiskailivat, että ne olivat
taikamerkkejä, jotka estivät ruttotaudin ja tulipalon, nälän ja
sairauden, vainolaisen ja vuortenpeikon tulemasta Toposiin. Sillä
eiväthän ihmiset ymmärtäneet, että tuo kirjoitteleminen johtui vain
siitä, ettei ollut riittämään tuohilevyjä, mihin harjoitella. Piispa
oli heistä tietäjien tietäjä, ja tietäjiksi hän kasvatti nuo nuoret
miehetkin.
Siinä nyt seisoi piispa mäen töyräällä oppilaineen ja katseli
revontulien paloa pohjan taivaalla. Sinisenä soihtuina hulmusivat ne
korkeuksiin. Henrik oli ihmeissään. Tämmöistä ei hän ollut koskaan
nähnyt lapsuutensa vihreillä vuorilla. Pyhä kunnioitus täytti hänen
sielunsa ja hänestä tuntui kuin olisi hän seisonut Kaikkivaltiaan
istuimen edessä. Miettien hän virkkoi: "Tuo on taivaan kirkkauden
loistoa. Meille maan lapsille näytetään joskus kalpeita heijastuksia
siitä kirkkaudesta, mikä täyttää autuaitten ihanat kentät tuolla
korkeudessa. — Mennään tupaan, minä en kauemmin voi seisoa taivaan
avonaisen oven edessä."
Astuivat miehet pirttiin, jossa emäntä juuri kantoi pöytään
naurishuttua ja karhunlihaa. Tyyneen totisina istuivat miehet
aterioimaan. — Pakkanen paukkui nurkissa. Kissa kehräsi kiukaan
kulmalla. Orsilla ojenteli kaulaansa kukko, talon oivallinen ajantieto.
Mutta syötyä alkoi taas puhe luistaa. Ensin siinä juteltiin noista
ihmeellisistä revontulista, joita piispa yhä piti taivaan valojen
välkähdyksenä. Ja siihen uskoon tulivat toisetkin, yksin emännöitsijä
ja hänen pieni apulaisensakin, vaikka isä Pietari oli monasti
toimittanut: "Mi-minä ajattelen vähän muutakin niistä."
Sitten kääntyi keskustelu menneisiin aikoihin, ja Henrik virkkoi: "Sitä
minä vain olen usein ihmetellyt, että täällä kaikkialla on niin paljon
kastettuja. Luulin olevani ensimäinen evankeliumin saarnaaja täällä
Suomessa, mutta muita onkin käynyt ennen minua. Muistetaanko täällä
vielä, kuka oli ensimäinen lähetyssaarnaaja? — Isä Pietari, kuka oli
sinun edelläsi pappina täällä Nousiaisissa?"
Pietari: "Ei täällä ollut ketään, kun tulin I-Ingegärdin kanssa. Mutta
kirkko täällä oli ja kastettuja. Ku-Kultarannasta sanotaan kaiken
lähteneen. Olen siitä kuullut, vaan en muista — I-Ingegärd muistaisi."