Pietari: "Voijolasta mä läksin puolisoni I-Ingegärdin kanssa.
Sieltä olen. Mutta su-sukuni juuret tuovat tänne Suomeen. Eräs
esi-äideistäni oli kotoisin Kultarannasta. Sinne minäkin tulin. Mutta
kun ristinvihollinen poltti Kultarannan kirkon, sii-siirryin tänne
Nousiaisiin. Täällä olen ollut. Nyt on Ingegärd kuollut. Mutta on
minulla poika, Pietari. I-Ingegärd..."
* * * * *
Kylläpä saapui paljon kansaa syysmessuille. Eikä ihme, sillä kaikkialla
tiedettiin, että Nousiaisiin oli saapunut piispa, puoleksi taivaallinen
olento. Aamulla piti Henrik jumalanpalveluksen kirkossa. Mutta
iltapuolella antoi hän pystyttää alttarin ulos ja toimitti siellä
messun, jotta kaikki voisivat olla mukana. Kun hän katseli tuota
suurta joukkoa, joka arkana ja vakavana seurasi toimitusta, täytti
hänen sydämensä syvä sääli. Ah, hän olisi tahtonut tuolle etsivälle
kansalle kertoa Kristuksen rakkaudesta, mutta hän ei osannut kansan
kieltä. Syvä alakuloisuus täytti hänen sielunsa. Siinä vaelsi kansa
pimeyden laaksossa, johon hän ei voinut lähettää pienintäkään sädettä
evankeliumin valkeudesta. — Vai voisiko? Henrik viittasi luoksensa
isä Pietarin ja pyysi tämän tulkitsemaan kansalle hänen sanojaan. Isä
Pietari oli kuitenkin niin hämmentynyt, että hän vain vaivoin voi
tulkita muutamia piispan lauseita, ja puhe loppui lyhyeen. Mutta siitä
huolimatta ajattelivat ihmiset juhlilta lähtiessään, että ihmeellinen
jumalanmies oli saapunut heidän luoksensa, mies, jonka koko olento
kertoi korkeammasta maailmasta. — — —
Levottomana kääntelihe Henrik lavitsallaan. Hän ei saanut unta, sillä
raskaana kuin lyijypaino lepäsi hänen harteillaan tieto, että täällä
vaeltaa suuri kansa pimeydessä ja hän ei voi antaa sille evankeliumin
valoa, sillä hän ei osaa kansan kieltä! Tämä maa ja kansa on aina
kangastellut hänen unelmissaan, ja nyt kun hän on tänne päässyt, ei
hän voikaan tehdä mitään. Auta armias Jumala! Tummuuko minunkin tieni.
Joko nyt tulee risti. Valaise minua, sieluni ylkä! — Ja Henrik vaipui
syvään rukoukseen Hän taisteli Jaakobin taistelua. Tuskan hiki kohosi
hänen otsalleen. Silloin välkähti hänelle kuin salamana ajatus: Minä
jään talveksi tänne Suomeen! — Henrik istahti lavitsan reunalle.
Mikä ihmeellinen ajatus! Se tuli kuin suoraan taivaasta. Sveeassa
tulevat kyllä toimeen ilman minuakin, onhan siellä Coppmannus ja
paljon pappeja. Minä jään tänne, opettelen maan kieltä ja sitten voin
johdattaa kansaa evankeliumin valoon. Ole ikuisesti kiitetty Kristus,
joka lähetit minulle suoraan taivaasta tämän ajatuksen — suoraan
taivaasta!
Henrik veti nahkapeitteen päälleen ja vaipui heti syvään uneen,
niinkuin ainakin se, joka tuntee kulkevansa Jumalan tietä.