Koroisten markkinat olivat loppumassa. Hiljaisena kerääntyi kansa
taivasalle pystytetyn alttarin ympärille. Odotus kuvastui kaikkien
kasvoilta. Oli kyllä markkinoilla usein ennenkin ollut pappi, joka
oli lukenut messun markkinaväelle ja siunannut ulapalle lähtevät
laivat. Mutta nyt! Kerrottiin, että täällä oli vallan piispa, etelästä
tullut, itse paavin tai Jumalan vihkimä. Se oli jo jotain tavatonta.
Ja odotus muuttui jännitykseksi, kun Henrik piispallisessa puvussaan
astui alttarille. Juhlallisen vakavana toimitti hän jumalanpalveluksen
kaikkine messuineen ja rukouksineen. Mutta mitä ihmettä! Piispa ei
poistunutkaan alttarilta messun päätyttyä, vaan katseli vakavana
kuulijoitaan. Syntyi haudanhiljaisuus. Monen polvet vavahtivat, kun
Henrik saaristolaisten kielellä, jota useimmat ymmärsivät, alotti:
"Rakkaat ystäväni! Mistä lienettekin kotoisin, läheltä tai kaukaa,
suuri Jumala rakastaa teitä kaikkia, ihan kaikkia." — — Ihmiset
tunkeutuivat lähemmäksi. Mitä, mitä ihmettä! He olivat tottuneet
kuulemaan vain käsittämättömiä sanoja — Valkean Jumalan lukuja — mutta
nyt he ymmärsivät joka ikisen sanan! Ja tuo kumma mies puhui heille,
juuri heille, merienmatkaajille! Hämmästyneinä kuuntelivat miehet tuota
voimakasta ääntä, joka aivan värisytti heidän sydäntään: "Moni teistä
on palvellut kotoisia jumalia, uhrannut vainajille, merenhaltijoille,
myrskynhengelle tai pyhille puille ja lähteille. Mutta, ystäväni,
ei ole olemassa muuta kuin yksi Jumala, suuri ja mahtava. Hän on
tehnyt taivaan ja maan, veden ja ilman, kasvit ja eläimet. Ja myöskin
meidät ihmiset, sinut ja minutkin. Me olemme saaneet henkemme ja
elämämme tuolta suurelta Jumalalta. Siksi me olemme Hänen sukuaan,
olemme Hänen lapsiaan ja siksi hän rakastaa meitä ja tahtoo varjella
meitä vaaroista. Katsos, suuri Jumala hallitsee koko maailmaa. Hänen
kädessään ovat myrskyt ja päivänpaisteet, sateet ja tuulet, kesät ja
talvet. Hänen kädessään on myöskin meidän kohtalomme. Hän rankaisee
meitä, jos teemme pahoin. Mutta hän antaa meille siunauksensa, jos
teemme oikein. Hän, suuri Jumala, merten ja myrskyjen herra, rakastaa
meitä, rakastaa sanomattomasti. Oi, kuulepa nyt, kuinka äärettömän
suuri on tuon Jumalan rakkaus: Näes, pahan valta maailmassa oli
sanomattoman suuri. Kaikkien ihmisten olisi pitänyt sentähden syöksyä
tuohon kauheaan kiirastuleen. Mutta suuri Jumala tunsi ääretöntä
sääliä ihmisiä kohtaan. Siksi Hän päätti lähettää oman ainoan poikansa
Kristuksen tänne maan päälle pelastamaan ihmisiä pahan vallasta. Ja
Hän, Kristus — olethan kuullut Valkeasta Kristuksesta — tuli maan
päälle, eli täällä ihmisen kaltaisena, siksi kunnes hän uhrasi oman
henkensä pahan voittamiseksi. Niin suuri oli Jumalan rakkaus, että hän
antoi uhriksi oman poikansa, uhriksi, joka sovittaa meidän pahuutemme.
Niin rakasti Jumala meitä ja niin rakasti Kristus meitä, että hän
iloiten meni kuolemaan, kun pahat ihmiset ripustivat Hänet ristille." —
— —
"Olisinpa minä ollut siellä, olisin totisesti kostanut noille, jotka
naulasivat hyvän miehen ristinpuuhun", huudahti muuan nuori mies. Mutta
Henrik vastasi:
"Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra. — Se oli Jumalan
tahto, että Kristus noin kärsi meidän pahuutemme sovittamiseksi.
Kristus tahtoo, että me tulisimme yhtä hyviksi kuin Hän itse on.
Kristus toi jumalanvaltakunnan, korkeuksien ajatukset, tänne maan
päälle. Kristus osotti, kuinka pientä ja turhaa on tämä maallinen elämä
verrattuna siihen elämään, joka odottaa sielua kuoleman jälkeen tuolla
korkeuksissa suuren Jumalan luona. Tuota ihanaa paikkaa me nimitämme
taivaaksi. Mutta sinne pääsevät vain ne, jotka uskovat suureen
Jumalaan, rakastavat Valkeata Kristusta ja toisiaan. Ei riitä, että
rakastamme ystäviämme, meidän tulee rakastaa myöskin vihollisiamme."
"Mutta minä vihaan Pitkäselkä-Eerikkiä, joka surmasi mun parhaan
koirani", kuului taaskin ääni kuulijoitten joukosta. Ja Henrik vastasi:
"Silloin et ole vielä kelvollinen pääsemään tuonne kirkkauden maahan.
Koeta antaa anteeksi vihamiehellesi."
"Vai anteeksi vihamiehelle! Hulluko tuo piispa on! Kostamaan minua
on aina neuvottu", mumisi taaskin joku. Henrik aivan kuin arvasi
kuulijoittensa ajatukset ja jatkoi: "Sinun on vaikea antaa anteeksi,
näen sen kasvoistasi. Kuule siis, mitä sinulle kerron: Kun pahat
miehet olivat naulanneet Kristuksen puuhun, kärsi hän sanomattomia
tuskia. Ja kuitenkin Hän rukoili ensi sanoikseen ristillä: 'Isäni,
anna noille pahoille ihmisille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he
ovat tehneet.' Niin rakasti Kristus vihamiehiään ja niin rakastaa Hän
meitä kaikkia. Suurempaa iloa emme voi Kristukselle tuottaa, kuin että
luovumme kaikesta pahasta ja tulemme Hänen palvelijoikseen. Silloin Hän
antaa meille lahjaksi rakkautensa. Hän tekee meidät hyviksi. Hän ottaa
meidät lapsikseen. — Ystäväni, kuka lienetkin, älä vastusta Kristuksen
rakkauden kutsua! Tule Hänen omaksensa, tule vielä tänä iltana! Tuossa
virtailee ohitsemme kirkas joki. Kuka uskoo Kristukseen ja luopuu
pahoista hengistä, hänet minä kastan suuren Jumalan palvelijaksi. Oi,
tulkaa ystäväni! Oi, tulkaa, kun Kristus itse teitä kutsuu!"
Illan hiljaisuudessa kastettiin monta. Ja Jumalan rakkaus leijaili
laaksojen yllä.