Luminen talvi oli mennyt. Uusi kevät kylvi kukkiaan kunnaille, ja
kottarainen vihelti rantatammissa. Piispa Henrik kulki Itä-Årosin
mutkikkaita kujia Fyrisjoen rannalle, jossa laiva oli lähtövalmiina.
Alakuloisena asteli kuningas Eerik hänen rinnallaan ja totisia olivat
saattamaan lähteneet papitkin. Kun päästiin rannalle, virkkoi kuningas:
"Ystäväni Henrik, ajattele nyt vielä kerran tarkoin aikeitasi ja
peruuta tämä mieletön matka! Muista Johanneksen kurjaa kohtaloa! Se
sama kohtalo odottaa sinuakin, Odinin tietäjä elää siellä yhä."
Henrik: "Jumala on suurempi kuin Odinin tietäjä. Hiuskarvaakaan
ei putoa päästäni Hänen tahtomattaan. Minä luotan Jumalaan koko
sydämestäni."