Pakkanen jysähteli metsässä ja lumi narisi kavioitten alla. Henrik
kietoutui lujemmin turkkeihinsa. Tämä oli sitä pohjan kovuutta,
jota hän oli pelännyt Clairvaux'n lämpimässä laaksossa. Kuinka hän
kestäisi täällä! Minkälainen maa ja kansa häntä odottikaan tämän
loppumattoman Kolmårdin metsän takana. Savusiko siellä vielä epäjumalan
alttari ihmisuhreineen, ja kuljetettiinko siellä vielä epäjumalien
kuvia juhlasaatossa yli peltojen siemenen aikana? — Näin ajatteli
Henrik ratsastaessaan suunnattoman Kolmårdin halki. Matkaseurue
oli suuri, sillä kaikki Sveean miehet palasivat nyt kuninkaansa
mukana kokouksesta. Kun ilta alkoi pimetä ja susien ulvonta rupesi
säestämään pakkasen pauketta, kiirehdittiin hevosia ja niin päästiin
erämaan matalaan yömajaan "sivuhuoneeseen". Sen oli joku uskova sielu
rakentanut tänne keskelle mittaamatonta metsää levähdyspaikaksi
matkamiehille. Ihmeissään astui Henrik majan korkean kynnyksen yli.
Tässäkö piti heidän olla yötä — tähdet kiiluivat katon läpi ja nurkissa
oli lunta. Mutta pian loimusi nuotio tuvan keskellä kivialustalla,
ja sen suloisessa loisteessa syötiin illallinen. Ihmeeksi luisti
keskustelukin tässä nuotion ääressä. Kuningas Eerikkin, joka alussa
oli ollut kovin jäykkä, laski nyt leikkiä loppumattomiin ja oli hyvin
ystävällinen Henrikille. Kardinaali Nikolaus oli kertonut Henrikille,
että kun Eerik kuuli Sveean uuden piispan tulevan Clairvaux'sta,
oli hän tehnyt aika tenän. — "Göötit pitäkööt clairvauxlaisensa ja
heidän uudistuksensa, minä tahdon piispan oikein vanhaa tekoa", oli
kuningas Eerik sanonut. Mutta kun Nikolaus oli sanonut, että Henrik
on englantilainen, oli Eerik heti taipunut. Ja tässä he nyt yhdessä
olivat. Miten hyvältä tuo Eerikin ystävällisyys tuntuikaan! — — —
Hetken vielä tarinoi miesjoukko iloisen valkean ääressä. Mutta
sitten kellistyivät he yksi toisensa jälkeen tuoreelle havuvuoteelle
nukkumaan. Viimeiseksi jäivät siihen kuningas Eerik, Henrik, Johannes
ja Coppmannus. Vartijan askeleet kuuluivat ulkoa, ja Eerik kertoi,
miten näissä suurissa metsissä joskus piileili rosvoja, jotka
hätyyttivät matkamiehiä. Siksi piti olla varuillaan, ja siksi miehet
nukahtivat keihäs kourassa. — Henrik olisi mielellään tahtonut kysyä,
vieläkö Upsalan kullanhohtoisessa temppelissä uhrattiin epäjumalille,
mutta ei hän sentään sitä tehnyt — sittenpähän näkee, kun sinne tulee.
Viimein nukahti kuningas Eerikkin. Mutta kauan istuivat valveilla nuo
kolme muukalaista jumalanmiestä puhellen niistä tehtävistä, jotka
odottivat heitä tuolla suurien metsien takana.
Vielä havuvuoteeltaankin katseli Henrik kauan katon läpi loistavia
tähtiä. Hevoset rouskuttivat jyviään, vartijain askeleet narisivat, ja
silloin tällöin kuului suden ulvahdus. Hiilos hiipui. Henrik nukahti.
* * * * *
Aamun valjetessa lähdettiin taas matkalle. Yöt vietettiin nuotion
ääressä paljaan taivaan alla. Vihdoinkin päästiin asutuille maille. Ja
Mälarin rannalla sai Henrik istua kuninkaan viereen rekeen. Lähdettiin
kirkasta jäätä myöten matkalle. Kuninkaan hird ratsasti, mutta useat
suurmiehet ajoivat reellä. Vasta Sigtunassa levähdettiin kunnollisesti.
Kuninkaalla tuntui olevan kiire kotiin. Siinä jo tultiin Ekoln-lahteen
ja ajettiin Fyrisjoen jäätä ylös Itä-Årosiin eli Uuteen Upsalaan.