Mestari Mathias oli sangen älykäs mies, jonka ymmärrys alinomaa oli
muidenkin käytettävänä. Kun hän poistui herra Grazianin luota, puheli
hän itsekseen:
"Minä olen saanut tietää suuren salaisuuden. Olen myös Raamattuun
vedoten vannonut, etten puhu kenellekään siitä. Mutta herra Grazian
ei varmaan luota minuunkaan, koska hän ei kerran Raamattuunkaan
usko. Luullakseni pitäisi hän kuollutta miestä valaa parempana.
Mutta sangen helppoahan on tehdä elävästä miehestä kuollut. Siihen
tarvitaan vain palanen erikoisella tavalla valmistettua kinkkua tahi
kulaus älykkäästi täytetystä pikarista sekä rauhallinen yö -- ja
nukkuja ei enää herää."
Sellaista ajatteli mestari Mathias leikatessaan taloudenhoitajan
asunnosta löytämäänsä kinkkua sekä asetellessaan viinipulloa pöydälle.
Äkkiä juolahti hänen mieleensä oivallinen tuuma.
Talossa oli vielä jäljellä muuan elävä olento -- koira. Sen hän
huusi luoksensa sekä heitti sille kappaleen kinkkua. Elukka nielaisi
ahnaasti lihapalan. Sitten kaatoi Mathias hiukan viiniä lautaselle
ja asetti sen koiran eteen. Sillä oli jano ja se joi sen tähden
halukkaasti viinin. Mitään erikoista ei sille kuitenkaan näyttänyt
tapahtuvan.
"Ruoka ja juoma ovat ainakin vielä myrkyttömiä, ja tästä alkaen pidän
minä kyllä herra Graziania silmällä."
Mathias sai kauan aikaa odottaa kreiviä, sillä isä Siegfriedin
hautaaminen ei ollut kipeäkätiselle miehelle mikään muutaman
sekunnin tehtävä. Vihdoin ilmoitti kappelin kellon kilinä, että joku
kuljeskeli maanalaisessa käytävässä. Pian näkyikin herra Grazian
nilkuttavan kirkon ovesta ja lähestyvän linnaa. Pihassa ei enää ollut
karhuja, niiden nahat riippuivat jo orsilla kuivamassa.
"Aaveet soittivat taaskin kelloa", huomautti Mathias tulijalle.
"Viimeisen kerran ne sitä nyt kilistelivätkin", vastasi tämä ja
istuutui pöytään.
Kreivillä oli jalassaan suuret saappaat, joiden pitkissä varsissa
saattoi säilyttää kokonaisen tavaravaraston.
Toisesta varresta veti hän kotelossa säilytettävän käyrän veitsen
sekä kaksikärkisen haarukan, sillä todellinen herra ei milloinkaan
ruvennut syömään vierailla syöntivälineillä. Toisesta varresta
ilmestyi kilpikonnankuoriseen rasiaan suljettu pieni, jalaton
ja pyöreä "bratina"-niminen kultapikari. Se oli aina yhdellä
siemauksella tyhjennettävä sen tähden, ettei sitä voinut laskea
mihinkään seisomaan.
"Nyt me syömme, ystäväiseni", sanoi hän. "Leikkaahan kinkusta
itsellesi ja minulle viipale! Näethän, etten voi käyttää toista
kättäni."
Mathias istuutui vastapäätä isäntäänsä ja molemmat söivät hetkisen
sanomatta sanaakaan toisilleen. Linnanherralla mahtoikin kai olla
kova nälkä, sillä hän ei ollut syönyt palastakaan koko päivänä.
Koira juoksenteli iloisesti sinne tänne. Ruoka ja juoma eivät olleet
sitä hituistakaan vahingoittaneet.
"Ja nyt me juomme tästä samasta bratinasta, sekä sinä että minä,
ystäväiseni", virkkoi Grazian hetkisen kuluttua. "Ensin otan
minä ryypyn ja sitten sinä. Näetkö, tämä bratina on erinomaisen
käytännöllinen juoma-astia. Isäntä ei ainakaan sillä voi myrkyttää
vierastansa, kuten kuuluu olevan tapana Italiassa, missä kaikkien
täytyy juoda samasta pikarista, isännän ensinnä tietenkin."
Puhuessaan täytti hän bratinan sekä tyhjensi sen.
"Terveydeksesi ystäväiseni!"
Sitten sai Mathias bratinan, ja hänkin tyhjensi sen nopeasti.
"Teidän terveydeksenne, armollinen herra", sanoi hän.
Sen jälkeen joivat he maljoja kaikkien poissa olevien henkilöitten
muistoksi.
"Onnellisen sulhasen terveydeksi!"
"Lahjoittakoon Jumala pitkän iän kauniille morsiamelle!"
"Eläköön Madacsányn kaunis linnanrouva!"
Bratina kulki kädestä käteen, ja maljoja juotiin sekä ystävien että
vihollisten kunniaksi niin kauan kuin kumpaisetkin juopuivat. Sillä
aikaa oli kuu noussut ja lähetti säteitänsä sisään.
Herra Grazian sanoi silloin Mathiakselle:
"Kuulehan ystäväiseni, sinullahan on muistaakseni naimisissa oleva
tytär?"
"On kyllä."
"Hänhän asuu Teplassa, tuo raukka?"
"Niin asuu."
"Onko hänellä jo monta lasta?"
"Kuusi."
"Mutta niiden terveydeksihän et ole vielä juonutkaan."
"En ole armollinen herra, mutta...?"
"Ei sinun tarvitsekaan juoda heidän terveydekseen, ystäväiseni, sillä
sinä olet jo juonut tarpeeksi, et ainoastaan täksi päiväksi, vaan
koko elämäsi ajaksi. Sinä olet mennyttä miestä, kuten minäkin. Tämä
bratina, josta joimme, on myrkytetty hienoimmalla italialaisella
myrkyllä, joka vaikuttaa määrätyn ajan kuluttua. Sinulla on vielä
kaksi tuntia elinaikaa, pidä siis kiirettä ja lähde matkalle!
Virta on jäässä, joten sinä voit mennä Teplaan, tyttären luo, ja
valmistautua siellä kuolemaan. Kenties ehdit vielä haettaa papinkin
luoksesi ja tehdä testamenttisi. Joka tapauksessa on siellä aina
joku, joka sulkee silmäsi. Sellainen on tämän huvinäytelmän loppu."
Mathiaksen hiukset nousivat pystyyn kauhusta, ja hän oli tuntevinaan
suonissaan myrkyn kuolettavan polton. Kamalasti huutaen syöksyi hän
huoneesta, sitä ennen tyhjennettyään kullalla täytetyt taskunsa.
Mutta herra Grazian täytteli vain edelleen pikariaan sekä joi vielä
kerran kaikkien niiden terveydeksi, jotka olivat hänen ystäviään.
Ystävien loputtua tuli vihamiesten vuoro. Jokainen pikarillinen
sisälsi myrkkyä, mutta sellaista myrkkyä, joka vaikutti hitaasti
jonkin määrätyn ajan kuluttua. Hänen täytyi koettaa saada sitä
mahdollisimman paljon ruumiiseensa, ettei hän tulisi sanansa
syöjäksi, koska hän oli luvannut Idalia-rouvalle, että Siegfried
tulisi elämään kauemmin kuin hän.