Isä Siegfriedin kasvojen ilmeestä saattoi huomata, milloin hän oli
iloinen, milloin ankarien mielenliikutusten järkyttämä. Niinpä hän
nytkin vapisi, kun hän sattumalta tuli luoneeksi silmänsä Idaliaan.
Illallisen jälkeen lähetti rouva kaikki palvelijansa sekä Cupidonkin
levolle, niin että hän jäi yksin Siegfriedin kanssa.
Idalia otti harppunsa ja lauloi taivaasta, paratiisista ja
rakkaudesta.
Suuri seinäkello löi yksitoista. Siegfried nousi ylös ja sanoi:
"Hyvää yötä!"
"Menetkö jo?" kysyi Idalia ihmetellen.
"Kohta tulee aamu."
"Minä luulin, että sinä jo huomenna vastaisit minulle varmasti."
"Tänään on vasta ensimmäinen sunnuntai. Muistaakseni sovimme kahdesta
sunnuntaista!"
Idalia rypisti silmäkulmiaan ja sanoi:
"Niinkö pitkän ajan sinä tarvitset neuvotellaksesi ylimaailmallisten
olentojen kanssa?"
"Neuvottelen maanalaistenkin kanssa", vastasi Siegfried.
Idalian sielua värisytti jokin salainen ja käsittämätön aavistus.
"Tuo mies rakastaa toista!" välähti salamana hänen mielessään.
Hän pyysi sen tähden, että Siegfried ottaisi taasen Cupidon nukkumaan
huoneeseensa.
Siegfriedin otsa synkistyi. Hän ei ensin puhunut mitään, näytti vain
pettyneen toiveissaan. Mutta lopuksi hän virkkoi hieman vihaisesti:
"Hyvä, otan hänet mukaani." Idalia juoksi makuuhuoneeseen ja herätti
Cupidon. Tämä nousi hämmästyksissään seisaalleen ja rupesi itkien
valittamaan: "Mikä nyt on? Tahdotko sinä taasen minut tappaa?"
"Eihän toki, kultaseni!"
"Mutta sinun kasvosi ovat taasen yhtä tylyt ja julmat kuin
silloinkin, jolloin tahdoit pistää minut neulalla kuoliaaksi."
"Enhän minä koskaan ole aikonut sinua tappaa. Olet nähnyt vain pahaa
unta. Mutta tule nyt, saat taasen nukkua isä Siegfriedin huoneessa.
Kuule myöskin, kultapoikani, mitä minä nyt sinulle sanon! Sinä olet
hyvä ja kohtelias nuori herra. Minä olen sinulle rakastava äiti,
jos vain tottelet minua. Mutta jos teet toisin kuin minä käsken,
rankaisen, kiusaan, kidutan ja ruoskitan sinua, ja puetan rääsyisiin
vaatteisiin. Sinä olet viisas lapsi ja tiedät aivan hyvin, ettei
isä Siegfried ole mikään munkki. En myöskään tiedä, onko hän meille
todella hyvä vai paha. Mutta sen voit sinä ottaa selville, jos
vain tahdot. Ota sen tähden mukaasi tämä hopeapilli ja kätke se
yövaatteisiisi. Kun tulet Siegfriedin huoneeseen ja hän asettaa
sinut vuoteeseen, teeskentele heti nukkuvasi, mutta todellisuudessa
valvo ja katso, mitä hän tekee. Jos näet jotakin erikoista, niin
paina se tarkasti mieleesi ja kerro sitten minulle. Mutta jos hän
hiipii ulos huoneesta, puhalla heti hänen mentyään pilliin niin, että
minä tiedän tulla sinne heti ja tutkia, mitä isä Siegfriedillä on
mielessä, tahtooko hän meille hyvää vai pahaa? -- Olethan, lapsoseni,
ymmärtänyt täydellisesti tarkoitukseni ja teethän tahtoni mukaan?"
"Teen, äiti, kaikki, mitä sinä vain tahdot."
Sanottuaan tämän meni poika Siegfriedin huoneeseen.
Jonkin ajan kuluttua kuului pillin ääni.
Idalia juoksi heti munkin kammioon.
Cupido istui vuoteessa. Hänen lapselliset kasvonsa näyttivät
hämmästyneiltä, pelokkailta ja vahingoniloisilta.
"Siegfried on mennyt."
"Minne hän meni?"
"Maan alle helvettiin."
"Kerro pian, mitä olet nähnyt!"
"Tein, niinkuin käskit. Olin olevinani kovin väsynyt ja nukahdin
muka heti. Siegfried tutki tarkoin, nukuinko, ja saatuaan siitä
varmuuden meni hän toiseen huoneeseen, riisui pois munkinkaapunsa
ja pukeutui sitten noihin ritarinvaatteisiin, jotka sinä olet
hänelle ommellut. Ritaripuvun ylle puki hän jälleen munkinkaavun.
Sitten hän otti pöydältä salalyhdyn, sytytti sen ja meni käytävään.
Nousin vuoteestani ja seurasin häntä salaa. Hän suuntasi askeleensa
linnamme ympäri muurin vieressä olevaan pieneen, pyhälle Nepomukille
pyhitettyyn kappeliin. Siellä tarttui hän Nepomuk-pyhimyksen kuvan
päähän, ja voi kauheata -- paiskasi kuvan maahan. Patsaan sijalle
näytti aukeavan jonkinlainen musta kita, johon Siegfried katosi. Minä
pelkäsin hirveästi ja juoksin takaisin tänne sekä kutsuin sinut."
Idalia muuttui kauhean näköiseksi, hänen kasvonsa mustenivat vihasta
ja kädet puristuivat nyrkkiin.
"Miksi sinä niin suutuit, äiti?" kysyi Cupido peloissaan.
Mutta Idalia löi nyrkillä poikaa kasvoihin ja kiljaisi: "Ole
tuhannesti kirottu sinä, joka sellaisia puhut!"
Sitten hän juoksi, huolimatta poikansa katkerasta itkusta, kuin
riivattu makuuhuoneeseensa, heitti yllensä mustan viitan, otti
salalyhdyn käteensä sekä syöksyi siten varustettuna Pyhän Nepomukin
kappeliin. Pyhimyksen kuva oli taasen paikoillaan pystyssä, mutta
voimakkaalla tempauksella heitti hän sen maahan sekä astui näin
syntyneeseen aukkoon.
"Äitikin meni helvettiin", vaikeroi poika peloissaan makuuhuoneessa.
Hän risti kätensä ja alkoi hartaasti rukoilla: "Äläkä johdata meitä
kiusaukseen, vaan päästä meitä pahasta!"
* * * * *
Nepomukin patsaan jalustassa oli aukko. Siitä johti kuusi porrasta
maan sisään. Seitsemäs astin oli vipujen varassa niin, että kun
sen päälle astui, se kiepahti ympäri ja vaikutti samalla Nepomukin
patsaaseen nostaen sen jälleen pystyyn ja sulkien siten aukon.
Portaitten päästä alkoi sitten tuo käytävä, joka vei Waag-virran
alitse Mitosclimin linnaan.
Idalia alkoi astella eteenpäin. Hiekan peittämällä lattialla näkyi
selvästi verekset ihmisen jalan jäljet. Kreivitär seurasi niitä.
Eräässä kulmauksessa huomasi hän valoa vain pari sataa askelta
edellänsä. Se tuli avatusta salalyhdystä, jota kantoi mustaan kaapuun
verhoutunut olento. Hän koetti lähestyä sitä muurien pimennossa.
Mutta silloin edellä kulkeva olento pysähtyikin äkkiä. Hänen
edessään oli vankka, tamminen ovi, joka kumminkin aukeni olkapäiden
lujasti ponnistaessa. Vihdoin hän oli käytävän toisessa päässä.
Padualaisen pyhimyksen kuva kääntyi taaskin sivulle, ja Mitosclimin
paavilaiskappelin pieni kello soi heleästi.
Myöskin Idalia sivuutti tammioven. Sen toisella puolella laajeni
tunneli suureksi nelikulmaiseksi saliksi. Se näytti olevan täynnä
ihmisiä. Madacsányn rouva katseli niitä kauhistuneena. Ne olivat
kuolleita, jotka olivat olleet siellä kai kauan aikaa. Muudan istui
pöydän takana nojaten päätänsä käsiinsä ja avattu raamattu edessään.
Ympärillä oli toisia, jotka näyttivät kuuntelevan hänen lukuansa.
Nämä olivat noita muinaisia hussilaisia, joista tuo salainen
käsikirjoitus oli kertonut ja jotka olivat saaneet hautansa käytävän
holveissa.
Idalia kiiruhti eteenpäin. Tultuaan käytävän suulle ja piilouduttuaan
pyhän Antoniuksen taa hän näki selvästi, mitä kirkossa tapahtui,
sillä eräälle hautakivelle lasketun avatun salalyhdyn valo valaisi
sen kokonaan.
Näky, jonka Idalia kappelissa näki, kiukutti ja raivostutti häntä
niin, että hän oli melkein kuolla.
Hän näki siellä komean ritarin, joka ei ollut kukaan muu kuin Teodor
Dalnaki, ja nuoren kauniin tytön, joka ei ollut kukaan muu kuin
Mitosclimin tytär, vaalea Magdaleena.
He syleilivät ja suutelivat toisiaan ja puhuivat helliä rakkauden
sanoja. Mitä he sanoivat?