Kun he olivat kiitäneet jonkin matkaa, ajoi muudan reki heidän
ohitsensa. Katsahtaessaan siihen näki Idalia erään turkkiin puetun
äärettömän paksun olennon, joka huusi:
"Hyvää huomenta, kaunis rouvaseni! Matkustan näin kiireesti teille
asuntoa valmistamaan."
Ajaja oli Grazian, Mitosclimin herra. Hän puhui kyllin selvää kieltä.
Tämä paikkakunta oli kuuluisa vieraanvaraisuudestaan. Mutta nyt
pysyivät kuin taikasauvan iskusta kaikkien linnojen ja herrastalojen
portit kiinni Madacsányn rouvan ja isä Siegfriedin tullessa.
Grazian oli ajanut edellä ja täyttänyt uhkauksensa.
Madacsánylaisten täytyi yöpyä erääseen kurjaan kyläravintolaan.
Siellä oli vain yksi ainoa huone ja sen lattialle levitetyille
oljille täytyi Idalian ja Siegfriedin laskeutua lepäämään toistensa
viereen, kuten miehen ja vaimon. Cupido nukahti keskelle.
Siegfried ei voinut paeta, eikä voinut olla kuuntelematta kauniin
kiusanhenkensä jumalatonta puhetta ja katkeria syytöksiä.
"Eikö sinua hävettänyt", sanoi hän, "kun sinua haukuttiin
pelkuriksi, ritariksi ja valhepapiksi? Minua he sanoivat sinun
rakastajattareksesi. Ja sinä kärsit vaiti ollen kaikki nuo
solvaukset. Miksi et siepannut miekkaa seinältä ja opettanut heitä
kunnioittamaan naista? Miksi et heittänyt tuota munkkikaapua nurkkaan
ja tarttunut minua vyötäisiltä sekä huutanut: 'Niin, minä olen Teodor
Dalnaki, ja tässä on morsiameni! Jokainen, joka koskee häneen tai
minuun, on kuoleman oma!' Mutta sinä raukka et tehnyt niin, vaan
pelkäsit ja painoit pääsi alas. Luuletko, että veljeskuntasi huolii
sinua jälleen jäsenekseen? Mitä vielä, elinkautiseen vankeuteen he
sinut paiskaavat. Eroa siis ajoissa heistä! Pue ritarin vaatteet
päällesi, ja paetkaamme täältä yhdessä. Rakastakaamme toisiamme
vieraalla maalla ja eläkäämme siellä onnellisina!
"Tiedäthän, että rakastan sinua hulluuteen asti. Mutta sinä et
vastaa rakkauteeni. Siitä en välittäisikään suuresti, ellet olisi
piispan häissä saattanut minua huonoon maineeseen. Nyt on sinun
pakko korjata erehdyksesi. Minä vaadin sinulta kunniaani takaisin.
Jos olet oikeutta rakastava mies, totinen kristitty, pitäisi sinun
tietää velvollisuutesi. Menkäämme siis naimisiin. Minä en muuta
pyydäkään kuin nimeä, sinun nimeäsi. Menkäämme Saras-Patakiin tai
Klausenburgiin, kääntykäämme siellä protestanttiseen uskoon ja
menkäämme hiljaisuudessa naimisiin."
Siegfried kuunteli kauhistuneena puhetta. Magdaleenan vaalea ja
kärsivä kuva välkkyi salaperäisenä ja selvänä hänen sielunsa silmien
edessä. Katkeraa oli ajatella eroa hänestä.
"Puheesi sisältö on sangen tärkeä", hän sanoi. "Minun on pakko sitä
miettiä. Suo minulle kaksi sunnuntaita ajatusaikaa, että voisin
kohtaloni ohjaajattaren kanssa siitä neuvotella."
"Hyvä, minä odotan kaksi sunnuntaita, jos vain niiden kuluttua annat
varman vastauksen."
"Kyllä."
"Lupaatko sen papinsanallasi?"
"Lupaan sen ritarillisella kunniasanallani."
Idalia purskahti äänekkääseen itkuun.
Silloin poika heräsi.
"Miksi itket, äitiseni?" kysyi hän pelästyneenä.
Kreivitär puristi tuon pienen kysyjän innokkaasti rintaansa vasten.
"Itken sinun vuoksesi", hän sanoi. "Sinun tähtesi ainokaiseni,
kallein aarteeni maan päällä."
"Varmaankin on isä Siegfried jo alkanut sinua rakastaa, koska sinä
taas olet minulle niin hyvä."
"Pian saadaan nähdä, mitä aika tuo mukanaan!" kuiskasi hän hiljaa
pojan korvaan.
Hiljaisuus vallitsi pian tuossa kurjassa majatalossa. Matkailijat
vaipuivat syvään uneen, josta he heräsivät vasta kukon kolmatta
kertaa laulaessa.