Siihen aikaan sattui Unkarissa sellainen harvinainen tapaus, että
muuan piispa meni naimisiin. Se oli ainoa tapaus sen jälkeen, kun
katolisen kirkon kielto, etteivät papit saa mennä naimisiin, oli
astunut voimaan.
Neutran piispa Emerich von Thurza oli tuo merkkimies.
Hän oli Thurzan ikivanhan aatelissuvun viimeinen miehinen
jälkeläinen, suvun, joka oli antanut Unkarille monta urhoollista
kenraalia ja viisasta palatiinia ja jonka tilukset olivat pienen
kuningaskunnan kokoiset. Piispan kuoltua naimatonna olisi
kuuluisa suku kuollut sukupuuttoon, ja sitä olisi pidetty suurena
onnettomuutena koko maalle.
Sen estämiseksi oli keksittävä jokin hyvä keino.
Ja paavi tiesikin siihen neuvon. Hän antoi bullan, oikean,
todellisen, paavillisella lyijysinetillä varustetun bullan, jossa
Thurza vapautettiin aviokiellosta ja hänelle annettiin oikeus mennä
naimisiin hänen silti tarvitsematta luopua piispan istuimesta.
Kronikat ja perimätiedot tietävät kertoa, että piispa käyttikin
hyväkseen tätä erikoisoikeuttansa. Hän meni naimisiin kauniin
aatelisnaisen Christine von Nyaryn kanssa. Häät olivat sangen komeat
ja sikäli ainutlaatuiset, että ne kestivät kokonaisen vuoden.
Bittsonin linnassa on vieläkin nähtävänä suuri huone, jossa näitä
häitä pidettiin. Tuo barokkityyliin rakennettu linnakin seisoo
vielä eheänä paikoillaan komeine kuvapatsaineen ja koristettuine
käytävineen. Hääsali ei ole pituudeltaan ja leveydeltään ainakaan
paljon pienempi Budapestin reduuttisalia. Sen toisella keskiseinällä
on vielä makuuhuoneeseen johtava komea porttaali. Sitä kannattaa
neljä solakkaa korinttilaista pilaria, jotka on ympäröity kullasta ja
hopeasta taiteellisesti veistetyin viiniköynnöksin, itämaisin kasvein
ja kaunein lehtikoristein.
Häitä vietettiin humussa ja sumussa viikko viikon ja kuukausi
kuukauden perään. Ne kestivät kokonaisen vuoden. Erittäin korkealle
kohosi ilo eräänä aamuna, jolloin piispa kasvot ilosta loistaen tuli
makuuhuoneesta ja kantoi sylissään pientä vastasyntynyttä perillistä.
Sen kastetoimitus vain lisäsi vieraiden riemua.
Niin, vaikka nämä häät kestivätkin kokonaisen vuoden yhteen mittaan,
eivät vieraat silti kyllästyneet, sillä joukko vaihtui alituiseen.
Ei juuri kukaan ole nimittäin sellaisessa asemassa, että hän voisi
olla poissa kotoaan kokonaisen vuoden. Toisia siis meni kotiinsa,
kun toisia tuli. Tänään esim. tuli koko joukko Matyasföldistä. He
viettivät viikon ilossa ja riemussa, humussa ja sumussa laulaen
ja soittaen. Ja kun he olivat saaneet kyllänsä ja lähtivät pois,
tuli heidän sijaansa uusi joukko begyaljalaisia, Banaatin väkeä tai
miehiä ja naisia etäisestä Alföldistä. Siebenbürgin, Puolan ja Mährin
ylhäiset paroonit, nuo vanhat hyvät ystävät, tulivat lapsineen ja
vaimoineen, kiluineen kaluineen, palvelijoineen, sukulaisineen ja
tuttavineen.
Soittoakin oli yhtä monta lajia kuin vieraitakin. Puolalaiset
paroonit toivat mukanaan kuuluisat pasuunansoittajansa,
siebenbürgiläisillä oli mustalaismusikantteja ja Banaatin väellä
guszla-pelimanneja. Ne soittelivat vuorotellen. Kun yksi laji loppui,
alkoi heti toinen. Mitä erilaisimpia ja vaihtelevimpia tansseja
tanssittiin.
Sillä aikaa kun nuoriso hyppeli salin toisessa osassa soihtu- tai
silkkitanssia, istui vanhempi väki lukemattomien pitkien pöytien
ääressä salin toisessa osassa. Siellä esiintyivät huvittajina
milloin sukkela sananlaskujen puhuja, milloin saksalainen vaeltava
rakkausrunoilija, milloin hurskasten latinalaisten virsien esittäjiä.
Erääseen nurkkaan oli pystytetty suuri teltta ainoastaan naisia
varten. Muutamaan seinäsyvennykseen oli katettu pöytä vierasten
onnellisille lapsille. Siinä he söivät, joivat ja riemuitsivat
kasvattajainsa ja opettajainsa valvonnan alaisina.
Kaikilta ilmansuunnilta saapuneet papit ja munkit olivat leiriytyneet
erääseen holvikäytävään. Sellainen harvinainen ja merkillinen
tapahtuma kuin piispan häätilaisuus olikin houkutellut heitä kokoon
suuret parvet kaikista mahdollisista veljeskunnista. Siinä oli
punaisia veljeksiä Steinamangerista, premonstraatereita Jaszasta,
paulinisteja, johanniitteja, jehowiitteja, karmeliittoja ja muita.
He istuivat suuren pöydän ääressä ja joivat _in honorem domini et
dominae_. He olivat myös vakinaisimmat ja pitkäaikaisimmat vieraat.
Heidän lukumääränsä vaihteli ainoastaan siten, että heitä aina vain
tuli lisää, mutta pois ei ketään lähtenyt.
Paitsi heitä oli häissä eräs vakinainen vieras, joka oli ollut näissä
pidoissa alusta alkaen ja pysyi loppuun asti, nimittäin Grazian,
Mitosclimin linnanherra.
Hän oli tuonut mukanaan kauniin tyttärensäkin.
Vanhemmat naiset nurkkateltassaan kuiskivat keskenään, että syy
Grazianin pitkäaikaiseen viipymiseen oli etupäässä se, että hän oli
päättänyt naittaa tyttärensä täällä jollekin aatelismiehelle. Hän
olikin jo löytänyt suloisen sulhasen, tuon ikinuoren puolalaisen
Berezawskyn. Mies oli sen näköinen, että jos Herra Jumala olisi
luonut ensimmäisen ihmisen Aatamin hänen näköisekseen, ei äiti Eeva
milloinkaan olisi tuota paljon itkettyä omenaa puusta ottanut.
Tuo ikinuori sulho hymyili niin suloisesti lakananvaalealle
morsiamelleen, että hänen silmänsä menivät oikein ristiin.
Vanha narri vietti kumminkin enimmän aikansa viinipullojen seurassa.
Silloin tällöin erosi hän sentään hetkiseksi niistä. Silloin tuli
hän nuorison joukkoon ja tanssia lerkutteli leveillä lattajaloillaan
kuin mikäkin sarvikuono. Mutta kaikista eniten halusi hän suudella
Magdaleenaa. Ja sen hän ehkä onnistuisi tekemään, jos vain tyttö
suostuisi silkkitanssiin hänen kanssaan.
Kuten vanhat vielä muistavat, tanssittiin silkkitanssia seuraavalla
tavalla: Joku nuori mies otti käteensä silkkisen tyynyn -- siitä
myös nimi tyyny- eli pielustanssi -- heitti sen lattialle ja pyöri
yksinään hetkisen sen ympäri soiton tahdissa. Sitten valitsi hän
mieluisimman seinämällä istuvista naisista ja laskeutui hänen eteensä
polvilleen tyynylle sekä jäi siihen asentoon, kunnes neito antoi
hänelle suutelon. Sitten otti mies naisen kädestä kiinni, nousi
seisomaan ja molemmat tanssivat muutaman kierroksen lattialla. Sen
loputtua meni mies paikalleen, mutta nainen vuorostaan otti tyynyn ja
polvistui jonkun ritarin eteen ja sai tältä suukkosen. Näin jatkui
tanssi suloisin vuorotteluin. Siinä annettiin ja otettiin monta
suloista suudelmaa. Varsinkin rakastuneet osasivat käyttää hyväkseen
silkkitanssin suomia tilaisuuksia. Piispan häissä tanssittiin
myös, kuten jo edellä kerrottiin, ahkerasti silkkitanssia. Etenkin
Berezawsky, tuo vanha ikinuorukainen, oli siihen innostunut.
Milloin se vain pantiin alulle, olivat hänen kuparinkarvaiset
juoponkasvonsa myös mukana. Hän toivoi salaisesti saavansa siten
tilaisuuden lähennellä Magdaleenaa. Mutta turhaan, Berezawskysta
eivät välittäneet edes vanhimmatkaan leskirouvat. Ja niin kauan kuin
ei kukaan nainen hänen kanssaan tanssinut, ei hänellä myöskään ollut
oikeutta polvistua Magdaleenan eteen, voidakseen tuosta korallisuusta
saada suutelon harjaksisille huulilleen. Koko seura näytti tehneen
sellaisen salaliiton häntä vastaan, ettei kukaan tuonut tyynyä hänen
eteensä.
Vanhemmat naiset tuolla teltassa hymyilivät nähdessään, kuinka
Grazian paikaltaan ahkerasti vartioi silkkitanssin kulkua. Kasvojen
ilmeistä päättäen se ei mennyt hänen mielikseen.
* * * * *
Tuon kovan läksytyksen jälkeen näytti kaunis Idalia kokonaan
muuttuneen. Tuntui kuin olisi hän tehnyt todellakin parannuksen.
Häntä ei enää voitu tunteakaan samaksi ihmiseksi. Hän oli
ystävällinen ja mukautuvainen, ei riidellyt eikä torunut, jätti
rankaisematta palvelusväen virheet ja auttoi mielellään köyhiä.
Lisäksi kävi hän joka aamu kirkossa, istui siellä hiljaa ja rukoili
hartaasti, kuten näytti. Mitä hän tällä kaikella tarkoitti, ei
tiennyt kukaan muu kuin kenties isä Siegfried.
Myöskin herra Cupidosta oli isä Siegfriedin käsissä tullut kokonaan
toinen ihminen. Sen sijaan, että hän ennen vain lauleli sopimattomia
ja jumalattomia lauluja, kuultiin hänen nyt lukevan pyhiä kirjoja
selvällä ja kuuluvalla äänellä. Ei hän enää kulkenut kylienkään läpi
villi-ihmisen tavoin koirineen, joita hän usutteli rauhallisten
kulkijain kimppuun, vaan asteli hiljaisena ja lempeänä kasvattajansa
rinnalla sekä vastaili ystävällisesti ja nöyrästi vastaantulijain
tervehdykseen. Taskurahansa hän jakoi kerjäläisille. Sunnuntaisin
auttoi hän pappia taitavasti jumalanpalveluksessa aikomatta enää
milloinkaan sekoittaa rikkiä pyhän savun sekaan. Jumalattoman puheen
sijaan olivat tulleet hurskaat latinalaiset lauselmat, ja vanhojen
ihmisten kättä suuteli hän kunnioittavasti. Tämä kaikki oli hurskaan
kasvattajaisän ansiota. Luostarikonventinkin jäsenet huomasivat
sen ja olivat mielissään. Itse luostarien tarkastajakin lausui
kiitoksensa hänen hyödyllisestä toiminnastaan.
Tämä linnanrouvan virallinen mielen ja käytöksen muutos tapahtui
piispa von Thurzan häävuonna. Mitosclimin herra oli matkustanut sinne
koko perheensä kanssa ja jäänyt sinne koko vuodeksi, kuten olemme
nähneet. Isä Siegfriedillä ei siis ollut mitään aihetta kuljeskella
maanalaisessa käytävässä. Mitosclimiläisten lähtö oli tapahtunut
niin äkkiä, ettei Magdaleenakaan ollut siitä mitään tiennyt heidän
edellisenä sunnuntai-yönä tavatessaan. He olivat vain päättäneet
tavata toisensa seuraavanakin sunnuntaina.
Mutta muutamien päivien kuluttua kuuli Siegfried narri Herskalta,
että Mitosclimin väki, Magdaleenakin, oli matkustanut pois. Mihin?
Piispan häihin. Ja ne tulisivat kestämään kokonaisen vuoden.
Kauheata! Koko sinä aikana ei hän siis saisi tavata rakastettuaan.
Kenties hänet myös siellä ehkä pakottamalla pakotettaisiin suostumaan
Berezawskyn puolisoksi.
Siegfried huokasi syvään. Kunpa hän vielä kerran saisi puhutella
Magdaleenaa!
Eräänä päivänä -- piispan häitä oli jo silloin vietetty kolme
kuukautta -- sanoi rouva Idalia hänelle:
"Isä Siegfried, kuuntele nyt tarkasti, mitä sanon! Koko maailma
on Bittsessä, piispa von Thurzan häissä. Vain me olemme sieltä
poissa. Mutta piispa on minulle äidin puolelta sukua. Hän on myöskin
kasteisäni. Hän suuttuu varmaankin -- eikä syyttä -- ellen mene
häihin. Minulla on muuan oikeista helmistä tehty, erinomaisen kaunis
kaulaketju. Se sopisi mainiosti häälahjaksi hänen nuorelle kauniille
rouvallensa. Menkäämme siis Bittseen, sinä, minä ja Cupido, sekä
olkaamme siellä juhlallisuuksien loppuun. Pojallekin olisi hyvä jo
nuorena tottua ihmisten tapoihin ja säätyläistensä elämään."
Siegfried riemastui. Siellä hän saisi nähdä Magdaleenankin. Sitten
tuli hän ajatelleeksi sitäkin, että hän siellä varmasti tulisi
tapaamaan entisiä tovereita, maailman ystäviä, joille hän jo oli
muutamia vuosia ollut kuolleena. Niiden kanssa ei hän olisi millään
muotoa tahtonut joutua tekemisiin. Mutta hän oli nyt laihempi ja
hyvin parroittunut. Kenties he eivät häntä tuntisikaan, varsinkin
jos hän pysyttelisi vaatimattomasti nurkissa ja sivupuolilla sekä
koettaisi suojella kasvojansa kaavun päähineellä. Menen siis! Saanhan
ainakin nähdä rakastettuni.
Ja niin lähdettiin Madacsánystakin häihin. Matka kesti kokonaista
kuusi päivää, sillä päivät olivat lyhyet, ilma sumuinen ja pimeä.
Myöhään illalla he saapuivat Bittsen linnaan. Levättyään yön
matkan vaivoista menivät he vasta seuraavana aamuna toivottamaan
onnea nuorelle parille. Emerich von Thurzalla oli erinomainen
muisti. Kuultuaan nimen isä Siegfried, rupesi hän sen tähden heti
ihmettelemään, miten sen niminen pappismunkki saattoi olla hänen
hiippakunnassaan, koska hän ei muistaaksensa ollut sen nimistä pappia
vihkinytkään. Siegfried sanoi saaneensa arvonsa munkkikuntansa
provinsiaatilta. Mutta silloin piispa suuttui. Häntä ei nimittäin
ollenkaan miellyttänyt, että jesuiittain provinsiaatit harjoittivat
papinvihkimistä, jota tointa hänen mielestään vain piispat olivat
oikeutetut hoitamaan. Sen vuoksi ei isä Siegfriediä pidettykään
minään suosittuna vieraana Bittsen linnassa. Kukaan ei osoittanut
hänelle ystävyyttä, kukaan ei toivottanut hänelle hyvää ruokahalua,
kun hän istuutui syömään. Kaikki pappis- ja munkkivieraat katselivat
häntä karsain silmin, sillä jesuiitat olivat yleensä vihattuja.
Eräs henkilö seurusteli kuitenkin uskollisesti hänen kanssaan,
nimittäin herra Cupido, hänen kasvattinsa ja oppilaansa. Tämä ei
poistunut hetkeksikään hänen luotaan. Siivosti, hiljaisena ja
miettiväisenä hän vain istui munkin polvella.
Rouva Idalia rupesi kumminkin hyvin pian iloitsemaan muiden mukana.
Leskeyshunnun oli hän jo aikoja sitten nakannut menemään. Hän otti
osaa kaikkiin riemuihin iloisena ja puheliaana. Thurzakin hymyili
useammasti kuin kerran hänen nerokkaille huomautuksilleen. Pian
kerääntyikin loistava ja ihaileva joukko hänen ympärilleen. Olipa
joukossa muutamia harmaapäisiäkin ritareita.
Ainoastaan mitosclimilaiset näyttivät karttavan Madacsányn rouvaa.
Jos Idalia sattumalta tuli istahtaneeksi siihen pöytään, missä
naapurilinnan väki istui, kuiskasi herra Grazian heti muutamia sanoja
tyttärensä korvaan, jonka jälkeen tyttö heti nousi ja vetääntyi
johonkin muuhun paikkaan. Pian seurasi isäkin hänen esimerkkiään,
samoin Berezawsky seurueineen.
Eräänä iltana oli ilo taasen ylimmillään. Nuoriso tanssi
siebenbürgiläisten mustalaisten soiton tahdissa, Thurza kulki käsi
kädessä kauniin puolisonsa kanssa vierasparvesta vierasparveen
leikkiä laskien ja kehoitellen hymyillen vieraitaan ilonpitoon.
Munkit ja papit olivat kerääntyneet erään hyvin suuren juomapöydän
ääreen ja lauloivat hurskasta, mutta samalla iloista latinalaista
juomalaulua, joka sopi niin erinomaisesti munkeille. Hehän eivät ole
oikeastaan miehiä eivätkä naisia, vaan suvuttomia olentoja. Hyvä
viini ja hyvä munkki ovat siis jotenkin samanlaisia tekijöitä tässä
maailmassa.
Vanha Berezawskykin tanssia rytkytteli. Soihtuhypyssä oli hän oikea
mestari, siinä kun tarvitsi vain kirkua ja polkea jalkaa. Mutta
silkkitanssissa ei hänellä koskaan tahtonut olla oikein menestystä
sen vuoksi, ettei kukaan nainen tahtonut harmikseen ottaa häneltä
suukkosta. Magdaleena oli myös mukana silkkitanssissa. Berezawsky
koetti käyttää kaikki keinonsa päästäkseen hänen parikseen, mutta
turhaan.
Kaksi silmäparia tähysteli kiihkeästi tätä leikkiä, nimittäin nuoren
munkin, isä Siegfriedin, ja Idalian, Madacsányn rouvan. Idalian
sydän kuohui vihasta, mustasukkaisuudesta ja loukatusta ylpeyden
tunteesta. Hän halusi kostaa noille ylpeille, jotka pelkäsivät hänen
läsnäoloaankin kuin ruttoa.
Vihdoin joutui silkkityyny hänen käsiinsä. Ilkeä ilonvälähdys
silmissä vei hän sen Berezawskyn eteen. Tämä punastui korvalehtiinsä
saakka ilosta, ja oli mielissään siitä, että hän nyt sai tilaisuuden
pyytää Magdaleenaa tanssiin ja tanssin sääntöjen mukaan suudella
häntä. Magdaleena vaaleni kauhusta.
Isä Siegfried puristi kätensä nyrkkiin niin, että siinä oleva
hopeapikari litistyi ja punainen viini purskahti pöydälle.
"_Quid habes_?" huusivat munkit yhteen ääneen.
Idalia polvistui Berezawskyn eteen ja tämä valmistautui suutelemaan
tuota kaunista rouvaa. Mutta silloin hyökkäsi Grazian heidän väliinsä
ja huusi jyrisevällä äänellä:
"Seis! Tuleva vävyni ei saa suudella tätä naisihmistä!"
Kiukustuneena hypähti Idalia pystyyn, löi kätensä yhteen ja huudahti:
"Teillä ei ole täällä mitään tekemistä. Naisena olen minä luultavasti
yhtä arvokas kuin te miehenä."
"Valehtelet! Sinä olet tappanut miehesi ja sittemmin ruvennut
elämään luvatonta elämää entisen rakastettusi kanssa, joka munkin
vaatteisiin pukeutuneena piileskelee talossasi. Tännekin olet tuon
syntikumppanisi laahannut. Tuolla hän istuu pöydän vieressä pitäen
lastasi polvillaan. Voitko kieltää, ettei tuo pappi ole rakastajasi?"
Sanottuaan tämän nilkutti hän pöydän luo ja riipaisi Siegfriedin
päästä päähineen.
"Katsokaa nyt!" kiljui hän. "Eikö tämä munkki olekin Teodor Dalnaki?
Kauniin rouvan rakastaja pappispuvussa. Hahaha!"
"Hahaha!" kaikui miesten nauru kuin helvetin kuoro. Jokainen oli
tuossa nuoressa munkissa tuntenut kuolleeksi luullun Teodor Dalnakin.
Hän ei siis ollutkaan kuollut, vaan ruvennut kauniin rouvan
rakastajaksi.
Isä Siegfried seisoi tuon nauravan ja syljeskelevän joukon keskellä.
Oikealla kädellään kohotti hän puisevaa tuolia. Jos hän alkaisi sitä
heiluttaa, tekisi se piankin tuhotöitä.
"Siegfried?" kuului piispa Thurzan mahtava ääni rähinän keskeltä.
"Oletko sinä pappi vai ritari?"
Nuorukainen pudotti tuolin lattialle, taivutti päänsä alas ja lausui
hiljaisella äänellä:
"Pappi."
"Poistu heti täältä! Voi häntä, joka aiheuttaa pahennusta!"
Kuultuaan tämän piispan kehoituksen, tulivat munkit rohkeammiksi
ja häikäilemättömämmiksi. He irroittivat vyötäisiltään köysiset
solmuvyönsä ja alkoivat niillä huimasti hutkia Siegfriediä samalla
nimitellen häntä mitä erilaisimmin latinalaisin ja kreikkalaisin
haukkumasanoin.
Siegfried ei välittänyt itsestään, vaan koetti ainoastaan varjella,
etteivät iskut sattuisi Cupidoon. Ikäänkuin sumun seasta näki
hän, miten Magdaleena tahtoi rientää hänen luokseen suojellakseen
häntä ruumiillaan, mutta kuinka Grazian otti tyttöä lujasti kiinni
käsipuolesta ja singahutti hänet Berezawskyn luokse sanoen raa'asti:
"Tuolla on sinun paikkasi!"
Mutta Idalia-rouva astui kiukkuisen raivottaren näköisenä Grazianin
eteen ja kirkui:
"Kuule sinä, Grazian Likaway, tätä yötä tulet sinä vielä muistamaan!
Jo kerran ennenkin pistin puukon sydämeesi. Teen sen vielä toisenkin
kerran, ja silloin sinä olet kuoleva!"
Sanottuaan sen ryntäsi hän salista tyrkäten luotaan jokaisen, joka ei
kyllin nopeasti arvannut väistyä. Mennessään huusi hän piispalle ja
tämän puolisolle:
"Kiitoksia vieraanvaraisuudesta! Toivoakseni tapaan teidät vielä
kerran!"
Pian oli hän reessä. Hän ajoi laukkaa niin, että hevoset vaahtosivat
ja pian katosi Bittsen linna hänen näkyvistään.