Kuningas oli käyttänyt osan yöstä kirjeiden kirjoittamiseen ja sen
jälkeen tarkastanut vartijoita. Hän oli nyt palannut retkeltään ja
istui miettiväisenä ja unetonna työhuoneessaan.
-- Paljonko kello on?
-- Puoli kolme aamulla.
-- Joko sarastaa?
-- Ei vielä, teidän majesteettinne.
-- Pankaa maata etuhuoneeseen, Bertelsköld. Olette paljon valvonut, ja
se päivä, joka koittaa, voi koettaa voimiamme.
-- Kiitän teidän majesteettianne. Minua ei nukuta.
-- Nukkukaa, ystäväni, nukkukaa. Kun peltomies nukkuu, tuleentuu vilja
leikattavaksi. Lupaattehan varmaan laittaa kirjeeni Södermanlannin
herttualle ja Vergennesin kreiville?
-- Ne lähetetään päivän koittaessa.
-- Hyvä. Olette uskollinen ja luotettava Bertelsköld. Luulin teidän
tahtovan kaikkea saivarrella, niinkuin nuo muut tekevät.
-- Koirakin on uskollinen, teidän majesteettinne. En palvele
kuningastani yksinvallan, vaan vapauden vuoksi.
-- Se on hyvä. En unohda teitä, jos elän iltaan asti. Jos kaadun, niin
jättäkää herttualle verinen paitani.
-- Sen teen.
-- Luuletteko siis minun kaatuvan?
-- Luulen teidän majesteettinne voittavan.
-- Rukoilkaa sitä Jumalalta. Parooni Pechlin petti teidät tahtoessaan
ostaa vallankumoussuunnitelman. Hänellä oli se jo, hän tunsi Ranskan
kuninkaalle lähettämäni kirjeen. Egmont oli oikeassa: Du Barry on
kavaltanut meidät.
-- Uskallanko kysyä teidän majesteetiltanne, mistä markiisitar Egmont
on hankkinut rahaa?
-- Markiisitar? Mitä siitä tiedätte?
-- Tiedän vain, että hän on saanut lykätyksi neuvoskunnan vehkeet ja
hankkinut rahaa tavalla, joka hänelle itselleen on vaarallista.
-- Jumalani! Ja sitä ette ole minulle ennen sanonut! Hän ei ole siitä
sanaakaan puhunut. Nyt ymmärrän kaikki.
-- Minä rukoilen teidän majesteettianne valvomaan hänen henkeään ja
turvallisuuttaan. Salavehkeet ja kateus kietovat häntä pauloihinsa. Hän
on jo ennen ollut joutumaisillaan niiden uhriksi. Vartija hänen
hotellinsa edustalla ei olisi ehkä haitaksi.
-- Annan käskyn siitä Taubelle. Mutta mikä vaara voi häntä uhata?
Kummallista... Paljonko kello on?
-- Kolme.
-- On aika nukkua. Te odotatte lisäkäskyjä.
Kuningas heittäytyi riisuutumatta sohvalle, ja Paul poistui. Etuhuoneen
sohvalla torkkui vartiovuorossa oleva adjutantti. Vanha kamaripalvelija
tarkasteli alakuloisesti kenkänsä solkia. Kattolamppu läähätti kuin
sairashuoneessa. Valtakunta oli sairas.
Paul asettui ikkunan ääreen. Hänen edessään lepäsi Ruotsin pääkaupunki
vielä kätkettynä yön hämärään ja ainoastaan kaukana idässä näkyi
heikko, vieno viiva taivaan rannalla meren tasalla julistavan sitä
koittavaa päivää, joka oli ratkaiseva Ruotsin ja sen kuninkaiden
kohtalon miespolveksi eteenpäin.
Kaikki oli hiljaa. Tukholma nukkui, Ruotsi nukkui, Suomi nukkui. Pitkä
ilta oli kulunut, vapauden aikakauden kellon viisari osoitti sydänyötä,
ja Kustaa III:n aikakauden aamu sarasti taivaanrannalla.
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua kuningas soitti, ja Paul kutsuttiin
sisään.
-- Mitä luulette markiisittaren sormuksesta?
-- Uskon sen arvon riippuvan antajastaan, -- vastasi Paul, joka tässä
kohden oli täydellinen vapaa-ajattelija eikä aavistanut, kuinka
likeisesti tämä kallis kalu koski hänen oman sukunsa kohtaloa.
-- Kuulitte kuitenkin hullun kullantekijän sanovan, että sormuksella on
yliluonnollisia ominaisuuksia.
-- Niin. Miksi hän muutoin olisi ollut hullu?
-- On kuitenkin asioita, joita emme voi selittää. Mutta ... istukaa
kirjoituspöydän ääreen! -- virkkoi kuningas vähän mietittyään.
Paul totteli luullen, että oli kysymys jostakin tärkeästä
vallankumousta koskevasta käskystä. -- Kuningas saneli: "Paras
paroonini! Tulin keskiviikkona siihen päätökseen, että vanha
pallohuoneemme on Euroopan kurjin teatteri ja että sen siinä kohden
voittavat vain sen asukkaat, nimittäin Stenborgin ruotsalainen
teatteriseurue. Sääli kaunista taidetta ja kaunista kieltä. Jos minä
menettäisin henkeni jonkin odottamattoman tapauksen johdosta, niin
testamenttaan teille täten aatteeni uuden teatterin rakentamisesta
Norrmalmin torille, jonne myös olen aikonut pystyttää kuningas Kustaa
Aadolfin kuvapatsaan. Minun ajatukseni on, että ruotsalainen teatteri
ei voi tunkea pois ranskalaista muussa muodossa kuin oopperan, jossa
teatterin, musiikin, maalaustaiteen ja kuvanveistotaiteen kaikki
apukeinot yhtyvät ja miellyttävät korvaa kovemmallakin kielellä kuin
meidän. Sopivina, ylevinä aiheina esittelen meidän näyttämöllemme
Birger Jaarlin ja Kustaa Vaasan. Tämän lausun siltä varalta, ettemme
enää voisi tästä neuvotella. Muutoin tahdon teidän avullanne pitää
huolta siitä, että Ruotsi ei enää kauan ole ilman runotarten kotia.
"Teidän hyvin ystävällinen"
Kuningas kirjoitti alle "Kustaa". -- Hänellä oli aikaa ajatella
kaikkea. Samalla hetkellä, kun kruunu horjui hänen päässään ja vaarat
lähenivät joka kellonheilurin lyönnillä, oli hän unetonna yönä
ajatellut Ruotsin runottaria.
-- Kenelle on kirje osoitettava? -- kysyi Paul.
-- Parooni Ehrensvärdille... Paljonko kello on?
-- Neljännestä vailla neljä.
-- Sanokaa, että herättävät minut kello seitsemän.
Paul meni. Etuhuoneen lamppu paloi yhä himmeämmin, ja varhainen
kesäaamu alkoi sarastaa koillisessa Valdemarin niemen takaa
Eläintarhasta päin. Yön valvonnasta väsyneenä vaipui nuorukainen
tuolille, pää nojautuneena ikkunanpieleen, ja nukkui vasten tahtoaan
niin sikeästi, ettei herännyt ennenkuin aurinko jo oli korkealla
taivaalla.
Hämmästyneenä hän hyppäsi ylös. Kello oli jo kahdeksan, tukankähertäjä
oli tullut, ja kamaripalvelija puki kuningasta. Kustaa III oli tänä
merkillisenä päivänä puettuna mustiin silkkisukkiin ja soikeilla
hopeasoljilla koristettuihin kenkiin, mustiin housuihin, siniseen,
yksinkertaiseen, kullatuilla napeilla varustettuun takkiin, tavallinen
upseerinmiekka kupeellaan; hiukset olivat puuteroimatta, ja päässä
hänellä oli kolmikulmainen hattu ilman höyhentöyhtöä.
Tehtyään pienen ratsastusretken jätti kuningas huoneensa ennen klo 10.
Hänen muutoin tyven ja kirkas katsantonsa oli nyt kyynelten tummentama.
Mutta Kustaa III oli kaunis tällä hetkellä, jolloin hän pannen
alttiiksi kruununsa lähti pelastamaan valtakuntaansa Puolan kohtalosta.
Hän meni neuvoston kamariin, ja valtioneuvosto alkoi vallankumouksen
sillä uhkaavalla vaatimuksella, että kuningas lukisi sen kirjeen, jonka
hän edellisenä yönä oli vastaanottanut Kaarle-herttualta. Hän
kieltäytyi, ja vilkas sananvaihto syntyi. Kiivaimmat valtioneuvoston
jäsenet tahtoivat heti vangita hänet ja ottaa häneltä hänen miekkansa.
Olivathan he jo antaneet panna kuntoon ne huoneet, joissa häntä
pidettäisiin vankina Kastenhofissa.
Valtioneuvoston jäsen, kreivi Kalling, jolle neuvosto oli antanut
rajattoman vallan Tukholman kaupungissa, tahtoi estää kuningasta
poistumasta neuvostosta. Vihasta vavisten, jommoisena häntä ei koskaan
ennen oltu nähty, riuhtaisihe Kustaa III irti, heittäysi odottavan
ratsunsa selkään ja ratsasti tykistöasemalle, jossa hän tarkasti
sotaväen. _Svenska Botten_ ja monet muut upseerit olivat jo
kokoontuneet hänen ympärilleen, ja tämän hänelle uskollisen joukon
etupäässä läksi kuningas jalkaisin takaisin linnaan. Tästä hetkestä
lähtien vyöryivät tapaukset kuin alamäkeä, ja mielipiteiden myötätuuli
yltyi myrskyksi.
Paul Bertelsköldillä oli koko aamupäivän ollut työtä kuninkaan käskyjä
toimeenpannessa ja vasta klo 11 ap hän pääsi ulos. Hän kiiruhti
markiisitar Egmontin hotelliin Kuningattarenkadulle, mutta sinä päivänä
ei ollut helppoa päästä kulkemaan. Koko Tukholma oli liikkeellä, ja
kaikki suurimmat kadut olivat täynnä väkijoukkoja. Ukkospilven tavoin
oli yli kaupungin kohissut huhu siitä, että jotakin oli tekeillä, ei
valtion, vaan kuninkaan turvallisuutta vastaan.
Kun Paul Norrmalmin -- nykyisen Kustaa Aadolfin -- torin yli
tahtoi kääntyä vasemmalle, kääntyäkseen sitten oikeaan käteen
Kuningattarenkadulle, salpasivat häneltä tien monet sadat merimiehet,
kisällit ja raudankantajat, jotka epäröiden olivat kokoontuneet erään
tavattoman ison ja rotevatekoisen miehen ympärille. Mies oli puettu
kuluneeseen, siniseen sarkatakkiin, rasvattuihin pieksuihin ja
jonkinmoiseen ylioppilaslakkiin, joka oli kallellaan korvallisella.
Tämä ilmiö, puolittain herra, puolittain renki, muutoin hyväntahtoisen
ja rehellisen näköinen, oli suotta kylläkin -- sillä hän oli päätänsä
pitempi kaikkia muita -- kavunnut erään puodin rappusille ja piti
sieltä puheentapaista, jonka hyvin tunnettu murre heti ilmaisi hänet
Turun seuduilta kotoisin olevaksi suomalaiseksi. Vahinko vain, että
etäämpänä seisojat voivat kuulla puheesta ainoastaan katkonaisia ääniä,
sillä kuulijat rähisivät ja huusivat kilvan puhujan kanssa.
-- Mitä hän sanoo? -- kysyi Paul, joka ei päässyt eteenpäin ja
ihmeekseen tunsi vanhan ystävänsä, rehellisen Eudoksius Lejonfällin,
Leoksi nimitetyn, Turun akatemian entisen jumaluusopin ylioppilaan.
-- Hän lörpöttelee, että laivan ruumassa vuotaa, että laiva kallistuu
ja että suomalaiset kääntävät keulapurjetta, -- vastasi se, jolta oli
kysytty, eräs laivaston matruusi, suunnaton mälli kumpaisessakin
poskessa.
-- Taitaisimmepa kaikki saada tuulta tarpeeksi ja tekisimmepä
viisaimmin, jos kääntäisimme peräsimen ja nostaisimme mastoon
kuninkaallisen lipun, jatkoi Paul samaan tapaan. Hän tunsi vallan hyvin
Sprengtportenin salaisen lähettämisen Suomeen, ja tiesi, että sen
tarkoituksena oli aloittaa vallankumous Porvoossa ja Viaporissa.
-- Emme, lempo vieköön, purjehdikaan suomalaisten vanavedessä! --
noitui matruusi, jonka ruotsalaista ylpeyttä tämä puhe loukkasi.
-- Eläköön vapaus! Suomalaispöllöt hiiteen! -- huusivat useat äänet.
-- Heittäkää alas portailta tuo lurjus! Ruusukamariin se mies! --
huusivat toiset.
Leo-veikon asema näytti arveluttavalta, ja samoin -- ja se oli pahempi
-- näytti arveluttavalta kuninkaankin asema.
-- Eikö täällä ole yhtään ylioppilasta? -- kuului epäonnistuneen
puhujan karkea ääni melun läpi, sillä hän alkoi joutua ahdinkoon
vaarallisten uutistensa vuoksi. Mutta jos siellä olisi ollutkin
ylioppilaita joukossa, olivat he viisaasti vaiti, sillä joukko oli
juuri semmoista väkeä, joiden kanssa Upsalan ylioppilaat joka ilta
kaduilla tappelivat.
Paul tunkihe lähemmä ja hänen onnistui päästä portaiden luo juuri
parahiksi, kun jo kymmenet käsivarret olivat tarttumassa suomalaisen
jättiläisen kuluneeseen sarkakaulukseen, ja tämä huitoi ympärilleen
tottuneella kädellä ja järkähtämättömän levollisesti, vaikka toivo
ylivoiman voittamisesta olikin vähäinen.
Yhdellä hyppäyksellä oli Paul hänen rinnallaan ja sysäsi takaisin
rohkeimmat ahdistajat, huutaen korkealla äänellä: Eläköön kuningas!
-- Kas perkele! Oletko sinäkin täällä? -- huusi Leo ihastuen. -- Kääri
hihasi, ja me möykytämme heidät mustelmille jok'ikisen! Eläköön
kuningas!
Mutta sen sijaan kääntyi Paul päin vihastunutta väkijoukkoa ja koroitti
taas äänensä niin paljon kuin mahdollista:
-- Jokaisen rehellisen ruotsalaisen, joka tänään huutaa: eläköön
vapaus! tulee myöskin huutaa: eläköön kuningas! Meidän kuninkaamme
tahdotaan vangita, mutta se ei saa tapahtua, niin kauan kuin rehellinen
ruotsalainen sydän sykkii. Ja siis huudan vielä kerran: eläköön
kuningas!