Pientä, Brunnsvikin luona olevaa metsästysmajaa ei olisi voinut tuntea
entisekseen. Sen vanhoja seiniä oli vaikea erottaa lehtien ja kukkien
alta; ikkunoista liehui pieniä sinikeltaisia silkkilippuja; portaat
olivat yhtenä ainoana ruusupensaana. Ja kuitenkin oli tämä vain
mahdollisen sateen suojaksi varustettu. Se paikka, jonka markiisitar
Egmont oli valinnut _déjeuner dinatoireansa_ varten, oli sisempänä
puistossa, kauniilla, viheriällä niityllä lehväisten kukkulain välissä,
josta oli näköala lahdelle päin.
Tänne oli katettu pöytä kolmellekymmenelle hengelle; sen isompi ei
seura ollut, mutta sitä herkullisemmat olivat ruokalajit. Markiisitar
tunsi kuninkaallisen vieraansa: hän eli niinkuin perhonen hunajasta ja
kukkien tuoksusta, hän söi vähän ja nopeasti, mutta rakasti makeisia;
joi yhtä vähän ja voi kuitenkin viettää tuntikausia pöydän ääressä.
Karkeampaa nautintoa hän halveksi; mutta hienoa älyä, iloa ja suloa,
sukkelasanaisia miehiä, viehättäviä naisia, aistikkaita laitoksia,
huolellisia pukuja, kaikkea uutta ja kekseliästä, nerokasta ja
hämmästyttävää; eloisia, koreita värejä ja mielistelyä niin hienon
hienoa, että se tuntui vain kuin oranssien tuoksu, jonka tuuli toi ja
toinen vei -- kas, semmoista rakasti Kustaa III ja sitä koetti hänen
kekseliäs emäntänsä hankkia hänelle.
Hän oli tuhlannut rahoja kuninkaallisesti. Hän oli tyhjentänyt ruusut
ja narsissit kaikista Tukholman kasvihuoneista ja kun nämä loppuivat,
oli hän tyhjentänyt kaikkien muotikauppiasten tekokukkavarastot. Eikä
nyt ollutkaan sitä tammea eikä niinipuuta ja poppelia, joka ei olisi
ollut kukilla koristettu juuresta latvaan. Saksankuuset ja kaikki
muutkin kuuset, jotka siellä täällä seisoivat tummina ja totisina
vaaleamman lehtimetsän keskessä, huomasivat kummakseen olevansa
koristettuja kuin joulukuuset ruusu- ja kultapaperikiehkuroilla. Oli
hupaista nähdä pienten laululintujen sadoittain parveilevan kaikkialla
ja ihmeissään ja uteliaina hyppivän oksalta oksalle noissa oudosti
koristelluissa puissa ja noukkien tutkivan, mihin kaikki nuo
kummalliset koristeet oikeastaan mahtoivat kelvata.
Ainoastaan ranskattaren päähän voi pälkähtää koristaa luontoa
keinotekoisilla kukkasilla. Mutta sitä ei markiisitar ajatellut. Olihan
se jotakin uutta ja näytti hyvältä.
Hän oli myöskin hankkinut pienen lammaslauman. Siihen kuului kuusi
lumivalkeaa karitsaa, joita pienet paimentytöt taluttivat punaisista
silkkinauhoista. Tarjoilijat oli puettu fauneiksi, satyyreiksi,
bakkanteiksi ja metsänneidoiksi. Kaksi murjaania varjosti pöytää
leveällä auringonvarjostimella. Sievä perulaistyttö seisoi joka hetki
valmiina leyhyttelemään viileyttä suurella viuhkalla, joka kuvasi
paratiisilintua. Pieni, sinisilmäinen vedenneito ammensi limonaadia
sitä varten valmistetusta lähteestä vanhan tammen juurella. Pieni fauni
puhalsi pilliä. Pöytä oli tehty G:n muotoon[21] ja roomalaisena
kolmosena oli kolme pientä peräkkäin olevaa soikulaista pöytää, joille
oli asetettu kolmet ruokaneuvot kullekin: ensimmäinen kuninkaalle,
prinsessa Sofia Albertinalle ja kreivitär de la Gardielle; toinen
emännälle, prinssi Fredrikille ja kreivi Schefferille; kolmas
suosikille, parooni Sinclairille, kreivitär Lewenhauptille ja neiti
Fersenille. Kaarle-prinssi oli poissa laivastolla Karlskronassa.
Oli ihana päiväpaiste ja puhalsi lauhkea kevättuuli, joka keinutteli
kaikkia kukilla koristettuja puitten latvoja ja liehutteli kaikkia
lippuja. Kustaa III:l1a oli hyvä ilmaonni, niinkuin kaikilla suurilla
tai suuremmilla Ruotsin kuninkailla.
Päivällinen oli päättynyt mitä hilpeimmän mielialan ja kaikkein
iloisimman pilan vallitessa, joka kosketti hovietiketin äärimmäisiä
rajoja, mutta ei mennyt hiuskarvaakaan siitä sivu, sillä kuningas ei
suvainnut arvostansa leikkiä laskettavan. Hän sanoi itseään "vapaan
kansan ensimmäiseksi kansalaiseksi", mutta jos valtakunnan toinen
kansalainen käänsi ensimmäiselle selkänsä, oli kaikki kuninkaallinen
suosio loppunut.
Aterian jälkeen tarjosi kuningas markiisittarelle käsivartensa, ja nyt
lähdettiin puistoon kävelylle. Eräälle kukkulalle, josta oli vapaa
näköala, oli markiisitar asettanut leposohvia.
-- Näettekö, -- sanoi kuningas, -- pientä torppaa tuolla lahden
toisella puolen? Eihän se vedä vertoja Versaillesille eikä Trianonille,
mutta palatkaa tänne kymmenen vuoden kuluttua, niin saatte nähdä, mitä
olen tehnyt Hagastani.
-- Sanokaa yhtä hyvin vuosisadan kuluttua, sillä jos elän kymmenen
vuotta, elän varmaankin sata ja v. 1872 on minulla kunnia pyytää teidän
majesteettinne käsivartta, ihaillakseni teidän majesteettinne
istutuksia.
-- Suotte minulle runsaasti aikaa, -- sanoi kuningas hymyillen, --
mutta voi olla vaara tarjona, että 1872 saatte nähdä raunioita
huviloiden sijasta. Mutta mitä pidätte Eläintarhasta?
-- Aivan yhtä paljon kuin Ruotsista, -- vastasi markiisitar. -- Ihana
erämaa, sekasorto, jonka tuhannet kauneudet vain vartovat
järjestäjäänsä. Tämä puisto on kuningaskunta, jonka valtaistuin oli
avoinna siihen saakka, kunnes teidän majesteettinne suvaitsi syntyä.
-- Ja tänään, tarkoitatte, suoritan kruunauskulkuni. Senvuoksi ovat
viheriät alamaiseni pukeutuneet tanssi-pukuun.
-- Ja teidän majesteettinne siivelliset alamaiset veisaavat _tedeumia_.
-- Minä lupaan teille, madame, että Eläintarha ei enää kauemmin pysy
erämaana. Antakaa minulle vapaat kädet, ja ennustuksenne käy toteen.
Mutta -- tässä kuningas puhui hiljemmin -- Du Barry, Du Barry ei ole
samaa mieltä kuin te.
-- En minäkään ole koskaan ollut samaa mieltä kuin hän, -- vastasi
markiisitar viehättävän ylenkatseellisesti.
-- Ilman Ranskaa minä olen hukassa!
-- Ja ilman säätyjä on teidän majesteettinne pelastettu! Mutta
säädyistä muistuu mieleeni toinen asia: suvaitseeko teidän
majesteettinne suoda hetken huomion osalle uskollista kansaansa, jonka
näen lähenevän tuolla lehtimajan luona?
Kuningas katsahti osoitettuun suuntaan, ja neljä kummallisesti puettua
pariskuntaa nähtiin lähenevän pitkin pientä, kummun alla olevaa
kenttää, johon he asettuivat leskisille. Ensimmäinen pan esitti Don
Quixotea ja hänen Dulcineaansa, toinen oli kardinaali ja abbedissa,
kolmas kauppamatkustaja ja olutmatami, neljäs länsigöötalainen ukko ja
suomalainen noita-akka. Kaikilla heillä oli päässään hullunkuriset
_myssyt_.
-- Mutta en näe mitään leskeä, -- huomautti kuningas, joka hyvin
hyvästi ymmärsi tarkoituksen.
-- Täällä hän on, teidän majesteettinne!
Ja esiin hyppäsi keveäjalkainen nuori herra, puettuna yleiseksi
mielipiteeksi, minkä voi huomata hänen sievässä, mustassa
samettihatussaan olevasta tuuliviiristä. Tämä herra asettui parien
eteen ja huusi: viimeinen pari ulos!
Länsigöötalainen ja hänen suomalaisnaisensa rupesivat juoksemaan kaikin
voimin erilleen toisistaan siinä tarkoituksessa, että taaskin
saavuttaisivat toisensa, mutta he juoksivat niin kömpelösti, että
kumpikin joutuivat vangiksi ja heidät talutettiin kukkaiskahleisiin
sidottuina kuninkaan eteen, jossa he polvistuivat. Vaikkei se ollut
aivan leikin sääntöjen mukaista, hyväksyttiin se armollisella
suosiolla.
Näiden jäljestä tulivat kauppamatkustaja ja olutmatami. He
hölkyttelivät vähän kauemmas, mutta heidänkin kohtalonsa oli sama. Eikä
käynyt sen paremmin kardinaalille ja abbedissallekaan, vaikka he
näyttivät panevan vastalauseensa kaikella sillä arvolla, jota heidän
virkansa vaati.
-- Viimeinen pari ulos! -- huusi yleinen mielipide, ja Don Quixote ja
hänen Dulcineansa saivat jalat alleen. He juoksivat tarmonsa takaa, he
tekivät jos jonkinmoisia mutkia mättäiden ja esteiden yli, mutta ei
mikään auttanut; yleinen mielipide oli nopeampi, heidät saavutettiin,
vangittiin ja vietiin sidottuina, niinkuin heidän edeltäjänsäkin,
kuninkaan jalkojen juureen.
Markiisitar nauroi kuin huima lapsi, ja kaikki muut pitivät nenäliinoja
suunsa edessä, etteivät remahtaisi sopimattomaan riemuun. Mutta se ei
ollut niin vaarallista. Hänen majesteettinsa suvaitsi kaikkein
armollisimmasti avata suunsa ja nauraa muiden mukana.
-- Tässä, sire, -- lausui yleinen mielipide, -- saan teidän
majesteettinne jalkain juureen tuoda moniaita kapinoitsijoita, jotka
ovat tulleet kärsivällisimmältä ja armollisimmalta kuninkaaltaan
anomaan anteeksi monia hairahduksiaan ja pyytävät saadakseen teidän
majesteettinne eteen laskea alamaisimmat antimensa.
-- _Allons_, -- virkkoi kuningas. -- Mitä kaikkein uskollisimmat
kapinoitsijani voivat minulle tarjota?
Länsigöötalainen toi pienoisen tynnyrin, täynnä pähkinöitä;
kauppamatkustaja tarjottimen samppanjapulloineen; kardinaali toi
juuston ja Don Quixote kantoi suurella juhlallisuudella esiin muhkean,
rintasokerista tehdyn kruunun.
-- Minä kiitän teitä, -- sanoi kuningas, taittaen palasen kruunusta ja
maistaen sitä. -- Ja palkinnoksi teidän osoittamastanne alamaisuudesta
minä lahjoitan teille vapauden.
Yleinen riemuhuuto seurasi näitä paljon merkitseviä sanoja, ja kaikista
oli leikki yhtä mainiosti keksitty kuin se oli rohkea.
-- No, eikö teillä ole minulle mitään ennustettavaa, rakas Sibylla? --
kysyi kuningas noita-akalta.
-- Teidän majesteettinne löytää jotakin, -- vastasi Sibylla, joka ei
ollut kukaan muu kuin yksi hovin kolmesta sulottaresta, Ulla Fersen.
-- Mitä sitten?
-- Särjetyn sydämen -- vastasi hän viitaten hienosti ja jalosti
hylättyyn kuningattareen Sofia Magdalenaan, jonka hovineiti hän oli.
Kuningas ei vastannut. Hän istuutui nurmikolle markiisitar Egmontin
viereen.
-- En ole saituri, -- kuiskasi hän, -- mutta olisin kiitollinen, jos
teidän keijukaisenne voisivat lahjoittaa minulle Perun käytettäväkseni.
-- Uskooko teidän majesteettinne kullantekotaidon mahdollisuuteen?
-- Teatterissa se ehkä lienee mahdollista!
-- Minä tarkoitan todellisuudessa. Täällä Tukholmassa kuuluu äskettäin
olleen muuan kullantekijä. Olen kuullut luotettavain henkilöiden
vakuuttavan, että hän oli muuttanut rautakankeja puhtaaksi kullaksi
eräälle Larsson-nimiselle valtiopäivämiehelle.
-- Missä on se mies? -- kysyi Kustaa-kuningas, joka uskoi kaikenlaista,
paitsi sitä, mitä papit sanoivat.
-- Hänen nimensä on tohtori Weis ja hän on nykyjään kullantekijäin
oikeassa kotimaassa -- Danvikenissä.[22]
-- Sehän oli arvattavaa, -- sanoi kuningas käyden taas tavattoman
miettiväksi.
Markiisitar kumartui huolimattomasti pehmeään ruohoon ja nyppi irti
viattoman valkovuokon lehdet. Taivuttaessaan ruohonkortta hän löysi
maasta pienen, kummannäköisen kuparisormuksen.
Hänen vilkas mielikuvituksensa keksi heti uuden aatteen. -- Minulla on
armo toivottaa onnea teidän majesteetillenne, -- sanoi hän.
-- Minkä johdosta?
-- Kihlauksenne johdosta Eläintarhan kanssa.
-- __Qu'est-ce que c'est?_
-- Kas tässä sormus, joka on asettunut teidän majesteettinne jalkain
juureen ja joka aina muistuttaa teidän majesteettianne lupauksestanne
-- ennen vuotta 1872.
Kuningas hymyili tarkastellen näöltään vähäpätöistä sormusta.
-- Minä säilytän sen muistona teistä, madame, ja teidän rakastettavasta
vieraanvaraisuudestanne.
-- Ja säätyjen kruunusta, -- laski markiisitar leikkiään. -- Mutta,
sire, olen oppinut epäilemään kaikkien miesten lupauksia, jopa
teidänkin. Sallikaa minun siis kätkeä kihlasormuksenne tähän
medaljonkiin, joka ehkä saa kunnian tulla säilytetyksi valtion
kalleuksien joukossa.
-- Sanokaa mieluummin sydämelläni, -- nauroi kuningas Kustaa kätkien
sormuksen.