Eräänä aamuna tahi oikeammin eräänä päivänä, sillä kello oli lähes
kaksitoista, istui kuningas Kustaa sinisilkkisessä aamutakissaan
kirjoituspöytänsä ääressä, lukien kirjettä, jonka oli sepittänyt
unettoman yön aikana. Parin tunnin lepo aamuyöstä ei ollut voinut
kohottaa punaa hänen poskilleen. Hän oli kalpea ja alakuloinen; mutta
hänen nuoren puolisonsa pehmeä käsi ei saanut tasoittaa hänen otsansa
ryppyjä. Vaarat uhkasivat joka taholta; mistä saisi hän sen voiman,
joka ne torjuisi? Tässä ei auttanut usko sallimukseen eivätkä Voltairen
mietelmät. Todellisuus oli hänen edessään kuin uhkaava peikko; hän
tiesi vihollistensa hierovan liittoa Venäjän ja Englannin kanssa ja
tämä liitto tulisi olemaan kaikkien hänen ylpeitten toiveittensa hauta,
ehkä hänen omansakin. Toiminnan hetki oli tullut ja kuitenkin oli
toimiminen uhkapeliä, joka pani kaiken alttiiksi.
Se kirje, jota kuningas vastoin tavallisuutta niin huolellisesti luki,
ennenkuin se oli lähetettävä, oli salakirjaimilla osoitettu Ranskan
kuninkaalle ja sisälsi epäselvin sanoin kirjoitetun ilmoituksen
tärkeästä muutoksesta, joka oli tapahtuva Ruotsissa ja jota varten
kuningas pyysi Ranskan ystävyyden tukea.
Hetken aikaa vaiti oltuaan taittoi kuningas Kustaa paperin kokoon, pani
sen erinomaisen huolellisesti kuoreen, sulki kuoren omakätisesti ja
antoi sen sitten sihteerilleen, joka oli valvonut hänen kanssaan koko
yön kirjeitä laatien.
-- Kreivi Creutzille Parisiin, -- sanoi hän.
Sihteeri otti kirjeen ja kirjoitti siihen osoitteen.
-- Oletteko muistanut kreivin kaikki arvonimet? -- kysyi kuningas.
-- Olen, teidän majesteettinne, -- vastasi Paul Bertelsköld.
-- Hyvä. Onko sanansaattaja valmis?
-- Hän odottaa eteisessä.
-- Katso, että hän lähtee heti, ketään puhuttelematta.
-- Se tapahtuu, teidän majesteettinne.
Kuningas heittäytyi väsyneenä sohvaan ja hänen muutoin eloisat kasvonsa
osoittivat miltei epätoivoista alakuloisuutta. -- Ollapa minulla
yksikään lauta, yksi ainoakaan lauta, jolle voisin huoleti astua! --
huokasi hän miltei kuulumattomasti.
Ilmoitettiin, että kanslianpresidentti, parooni Düben, eräs myssyjen
johtajista, pyysi päästä puheille.
-- Kähertäjäni! -- huudahti kuningas, sillä hän ei ollut vielä
pukeutunut ja näin aamuasussaan hän ei voinut vastaanottaa
kanslianpresidenttiä.
Kähertäjä teki tehtävänsä taitavasti, ja kamaripalvelija osoitti yhtä
suurta intoa. Hienoa, tuskin huomattavaa ihomaalia pantiin hänen
kalpeille poskilleen ja kohta astui kuningas loistavin kasvoin
vastaanottohuoneeseen.
-- On mieluista nähdä teidät, hyvä parooni, -- sanoi hän. -- Toivon
että voitte hyvin ja että rakastettavat naapurimme, Venäjän ja Tanskan
majesteetit, suovat meidän nukkua rauhassa. Mitä arvelette, olen tänä
yönä nähnyt unta keisarinnasta.
-- Pelkäisikö teidän majesteettinne mitään? -- kysyi parooni Düben
levottomasti. Hänen olivat miehet viisaammat kuin hän itse lähettäneet
nuuskimaan kuninkaan hankkeita ja saamaan selkoa, vehkeilikö valtion
majesteetti vapautta vastaan.
-- Pelkäisinkö? Ah, hyvä parooni, mitä ajattelette minusta? -- sanoi
kuningas keveästi. -- Olen nainut mies; luuletteko minun voivan olla
mustasukkainen kreivi Orloville? Ei; tahdon uskoa teille asian, joka
toistaiseksi jääköön _entre nous_. Mitä sanotte, jos lähettäisimme
hänen majesteetillensa kuninkaallisen serafiimitähtemme?
-- Olisihan se eräs keino tuon mahtavan naapurin kiinnittämiseksi
itseemme, vastasi kanslianpresidentti hyvin tyyntyneenä.
-- Kiinnittäisimme hänet kultaketjuihin, se on minunkin ajatukseni.
Mutta tämä asia on antanut minulle paljon päänvaivaa. Jos lähetämme
serafiimiketjun naiselle, -- joka on tavatonta, vaikkei se tapahdukaan
nyt ensi kertaa -- niin seuraa kysymys: kuinka hänen tsaarillinen
majesteettinsa kantaa tähteämme! Pitääkö hän sitä ritarikunnan puvun
kanssa vai ilman sitä, mitä arvelette? Kantaako hän ketjua paljaalla
kaulallaan vai olkapäillä ja kureliivin päällä? Eikö olisi syytä kysyä
neuvoston mieltä näin tärkeässä asiassa. Olisi valtion arvoa
loukkaavaa, jos meidän ensimmäistä ritarimerkkiämme kannettaisiin
huolimattomasti.
-- Teidän majesteettinne on aivan oikeassa, se on varsin tärkeä
kysymys, -- virkkoi parooni Düben hyvin totisena, mutta itsekseen
hymyillen kuninkaalle, joka lapsellisesti haaveili tuommoisia asioita
silloin, kun hänen kruunuansa tavoiteltiin.
-- _N'est ce pas?_ -- jatkoi kuningas hyvin vilkkaasti.
-- Meidän tulee hankkia tarkat tiedot sukkanauhatähdistön ja kultaisen
taljan ritarikunnan säännöistä. En voi ymmärtää, miksi ei keisarinna
voisi sovittaa pukuaan ritarikunnan puvun mukaan, varsinkin jos me
lähettäisimme kaavakuvan väreineen. Hänen majesteettinsa saisi silloin
tilaisuuden nähdä näytteen meidän erinomaisesta aististamme.
-- No, Jumalalle kiitos, _tuo ei ole vaarallinen!_ -- ajatteli
kanslianpresidentti, ja poistui hetken kuluttua esitettyään kuninkaalle
näön vuoksi muutamia nimitysasioita.
Hänen mentyään antoi kuningas käskyn, ettei ketään olisi päästettävä
hänen puheilleen. Hän heittäysi vielä enemmän väsyneenä sohvaan, hänen
ulkomuotonsa eloisuus raukeni ja hän vaipui synkkänä miettimään
onnetonta asemaansa.
-- Se voi maksaa verta, paljon verta! -- kuiskasi hän, ja hänen hellä
sydämensä vapisi seurauksia ajatellessa.
-- Mutta minun täytyy päästä puheille, minulla on hyvin tärkeitä
asioita ilmoitettavana! -- kuului pirteä naisääni eteisestä, ja
kuningas tunsi markiisitar Egmontin äänen.
-- Markiisitar saa tulla sisään, -- sanoi kuningas hämillään olevalle
kamaripalvelijalle.
Ja katso, kun rakastettava ranskatar tanssi sisään niin keveästi ja
veitikkamaisesti kuin olisi hän ollut täällä kuin kotonaan, tapasi hän,
samoin kuin presidenttikin, kuninkaan, joka loisti nuoruuden
viehätystä: tasainen otsa oli taas kirkas, ja veitikkamaisuus leikki
hänen suurissa, kauneissa silmissään.
-- Teidän majesteettinne suvaitkoon suoda anteeksi rohkeuteni, --
virkkoi markiisitar niin välinpitämättömästi kuin olisi astunut kadetin
varpaille. -- En tule suotta, minulla on siihen hyvin tärkeitä syitä.
-- Käyntinne, madame, on jo semmoisenaankin tärkeä syy, -- vastasi
kuningas kohteliaasti hymyillen, vaikka äänessä olikin kätkettynä
tyytymättömyyden kärki, sillä hän oli erittäin arka kuninkaallisesta
arvostaan. -- Onko _sitäpaitsi_ jotakin, joka on suonut minulle ilon
saada nähdä teidät?
Markiisitar niiasi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja vastasi
pelkäämättä:
-- Ei mitään muuta kuin Venäjän sodanjulistus.
-- Kuinka! -- huudahti kuningas vasten tahtoaan kavahtaen, sillä ilma
oli täynnä kummallisia huhuja, ja korkeimman ylimystön naiset olivat
siihen aikaan politiikan parhaimmat ilmapuntarit.
-- Venäjän, Englannin, Ranskan...
-- Silloin voin olla levollinen.
-- Sanalla sanoen: koko Euroopan. Ollaan erittäin kiukustuneita teidän
majesteettiinne. Väitetään teidän majesteettinne tahtovan muuttaa
valoisan kevään talveksi, vetäytymällä pois maailmasta ja rupeamalla
taas uudelleen erakoksi Chaussée d'Antinin varrelle. Kahdeksan päivää
ilman vastaanottoa hovissa -- maailman loppu on käsissä! Tuskin kurjaa
paraatiakaan, eikä mitään huvimatkaa Drottningholmaan tai Ulriksdaliin:
-- uskallanpa sanoa sitä täydelliseksi auringonpimennykseksi!
Ministerit napisevat, runoilijat kietovat kantelensa suruverhoon, koko
Ruotsi on epätoivoissaan. Mitä minun sukupuoleeni tulee, niin sillä on
kunnia kulkea kapinoitsijain etupäässä lähestyvän vallankumouksen
aikana.
-- Sukupuolenne, madame, ei vältä ansaittua rangaistustaan, ja te itse
saatte aluksi suorittaa Calypson osan tulevissa iltahuveissa,
edellyttäen kuitenkin, että tyydytte siihen Telemakhokseen, jonka olen
teille aikonut.
-- Kuka hän on, jos uskallan kysyä?
-- Uusi sihteerini. Muistelen teidän puoltaneen häntä virkaansa
kaunopuheisuudella, joka erinomaisesti teitä kaunisti.
-- Eikö teidän majesteettinne ole tyytyväinen suosikkiini? -- kysyi
markiisitar levähyttäen keveällä kädellä auki erinomaisen kauniin
merihelmillä koristetun viuhkansa.
-- Minulla on jotakin häntä vastaan. Ainoastaan keskinkertaiset
kelpaavat koneiksi.
-- Käyttäkää häntä sitten sellaisiin toimiin, missä hänen sydämensä voi
palvella teidän majesteettianne yhtä uskollisesti kuin hänen päänsä.
-- Olen aivan ihastunut, että te jo harjoittelette osaanne noin
luontevasti, noin suurella taidolla. Tulette olemaan verraton Calypso.
Mutta _à propos des bottes_, -- jatkoi kuningas, äkkiä muuttaen
äänensä, -- mitä Parisista kirjoitetaan?
-- Käy eikä käy, -- vastasi markiisitar madaltaen ääntään. -- Aiguillon
on puolellamme.
-- Olin siitä vakuutettu.
-- Rochefoucauld hyväksyy hankkeemme. Kaikki Choiseulin vanhat ystävät
työskentelevät mitä suurimmalla innolla teidän majesteettinne eduksi.
-- Choiseul-parka! Mutta se on meille huono suositus.
-- La Brillière ja hänen puolueensa ovat meitä vastaan.
-- _Diable!_ Sitä minä jo aavistin.
-- De la Marck ja de Boufflers panevat parastaan. Tätini on väsymätön.
-- Sitten ei ole hätää. Teidän tädillänne, madame, on maailmassa yksi
ainoa kilpailija -- te itse.
-- Ah, sire, pahin uutinen tulee viimeiseksi. Englannin ministeri on
ostanut Du Barryn.
-- Mitä sanotte? Du Barryn? -- Taivasten tekijä! Silloinhan on kaikki
hukassa! Du Barry voi enemmän kuin kuningas itse.
-- Niin on, teidän majesteettinne. Hän on ehtinyt unohtaa tuon komean
jalokivikaulanauhan, jonka lahjoititte hänen sylikoiralleen. Pitää
tarjota hänelle enemmän kuin Englanti tarjoaa, ja siihen eivät
kultavuoretkaan riitä.
-- Olette oikeassa, -- sanoi Kustaa-kuningas synkästi. -- Ollaan siis
siinä, että minun täytyy kumartaa naista, jota halveksin.
-- Ei koskaan teidän majesteettinne! -- virkkoi markiisitar pää
pystyssä. -- Kerran te olette sen tehnyt, sire, ja nyt näette, mitä
olette sillä voittanut. Jos olisin teidän asemassanne, niin ennen
kukistuisin kuin nöyrtyisin -- häpeälliseen tekoon.
Hetken äänettömyys seurasi, ja taaskin vaipui kuningas alakuloisuuteen,
jota hän ei enää koettanut salata. Silloin virkkoi markiisitar
entisellä iloisella äänellään:
-- Luuleeko teidän majesteettinne todellakin, että olen tullut tänne
ainoastaan sanoakseni teidän majesteetillenne näin ikäviä asioita? Ei,
suokaa anteeksi, alamainen aikomukseni oli kysyä, suvaitseeko teidän
majesteettinne suoda minulle sen armon, että saapuu pieneen _déjeuner
dinatoireen_, jonka olen pannut toimeen Brunnsvikissa. Ilma on ihana,
ja teidän majesteettinne tapaa siellä ainoastaan uskollisia ystäviä.
-- Olkoon menneeksi, -- sanoi Kustaa-kuningas, ja pilvet hänen
otsaltaan katosivat taaskin hetkeksi niinkuin sumut auringon
paisteessa.