-- Asia edistyy, teidän majesteettinne, asia edistyy! -- sanoi eversti
Jaakko Maunu Sprengtporten eräänä iltana toukokuun keskipalkoilla, kun
hänellä oli salainen keskustelu kuninkaan kanssa. -- Veljeni matkustaa
näinä päivinä meritse Suomeen valmistaakseen keikausta ja vähän
myöhemmin seuraan minä jäljessä. Viaporin linnaväen upseerit ovat
suurimmaksi osaksi hattuja, siis tyytymättömiä ja valmiita mihin
muutokseen tahansa. Luulen heidän avullaan voivani saada vartioväen
kapinaan, ja kun asia kerran on alulla, toivon voivani vastata myöskin
Porvoon keveästä ratsuväestä.
-- Onko niin helppoa saada suomalaiset kapinaan? -- kysyi kuningas. --
Olen kuullut sanottavan, että se kansa on itsepäinen kaikessa, jopa
uskollisuudessaankin.
-- Juuri sen vuoksi, teidän majesteettinne. Nuo karhut tuolla meren
takana ovat kuningasmielisempiä kuin ruotsalaiset itse. Uskottomuus
hallitusmuodolle merkitsee tätä nykyä uskollisuutta kuninkaalle. Ja jos
on kysymys pienestä vehkeestä, on kyllä keinoja, joilla tuokin kansa
saadaan liikkeelle. Sen valtioneuvos Reuterholm parhaiten tietää. Hän
on tehnyt ihmetyön, hän on yllyttänyt siivot ja uneliaat rusthollarini
Gammelbackassa nostamaan jutun minua vastaan säätyjen edessä, ja hän on
siinä niin hyvin onnistunut, että olen hukassa, jos ei teidän
majesteettinne suvaitse vastaanottaa mahtavampaa kruunua. Kas siinä
syy, -- lisäsi eversti hienosti -- miksi minun jo pelkästä epätoivosta
täytyy olla kuningasmielinen, ellen olisi sellainen jo vakaumuksesta ja
miksi teidän majesteettinne voi luottaa minuun kuin miekan kahva
terään.
-- Ja sitten on ajatuksenne...
-- Sitten on ajatukseni viedä luotettava sotaväki meren yli muutamilla
armeijan laivaston laivoilla, jotka ovat Viaporin luona. Suomalaiset
nousevat maihin Erstanlahden luona täällä lähellä. Minulla on
vartijani valmiina, laivoille annetaan merkki, joukko luotettavia
valtiopäivämiehiä ja upseereja kiiruhtaa suomalaisia vastaan...
-- Mutta silloinhan heittäytyisimme _à tout prix_ suomalaisten syliin!
Ei, hyvä parooni, ruotsalainen sotaväkeni pitäisi sitä epäluottamuksen
osoituksena.
-- Suomalaiset, teidän majesteettinne, ovat juuri luodut käytettäviksi
kiiloina, joita ajetaan sisään honkaa halkaisemaan, ja sitten täydentää
kirves työn. Sen vuoksi täytyy ruotsalaiselle sotaväelle jättää
varsinainen _coup de main_. Tukholman vartioväkeä on varovasti
edeltäpäin valmistettu ja se marssii yöllä vastaanottamaan suomalaisia.
-- Mutta yöt ovat valoisat.
-- Se kirottu valo, -- pyydän anteeksi, -- teen vain tyhmyyksiä. Mutta
onneksi ei ole muilla kuin Pechlinillä silmiä päässä ja häntä varten
kyllä keinot keksitään. Muut eivät ole vaarallisia, he vetävät yömyssyt
korvilleen ja aina nenään saakka.
-- Jatkakaa!
-- Sittenkun vartijaväki on liittynyt suomalaisiin, on pöytä katettu ja
teidän majesteettinne käsketään alamaisimmasti aterialle. Se on: teidän
majesteettinne on armollinen ja saapuu maallenousupaikalle ja pitää
puheen sotaväelle, sitten heidän etunenässään marssiakseen
pääkaupunkiin. Täällä teidän majesteettinne asettuu kaartin etupäähän.
Neuvoskunta ja myssyjen johtajat vangitaan, kuuluttajat kutsuvat säädyt
valtiosaliin ja uusi hallitusmuoto esitetään heidän vahvistettavakseen.
Se käy kuin huvinäytelmä. Loppukohtauksena tulee, niinkuin kohtuullista
on, häät vallan ja kruunun välillä, ja katsojat taputtavat käsiään.
-- Tiedättekö, parooni, että semmoiset huvinäytelmät joskus muuttuvat
murhenäytelmiksi. Olen lasna ollessani semmoisiakin nähnyt.
-- Oh, teidän majesteettinne, kaikki riippuu siitä, etteivät
näyttelijät joudu hämilleen, ja täytyy pitää huolta siitä, että
kuiskaaja tekee hyvin tehtävänsä. Muuten ei aikomukseni suinkaan ole
jättää kaikkea yhden yrityksen varaan. Täytyy ottaa haltuunsa jokin
eteläisistä linnoista, esim. Kristianstad. Kukistaakseen tämän
vaarallisen kapinan, kokoaa teidän majesteettinne armeijan; ja armeijan
etupäässä olevalla kuninkaalla on ihmeellinen valta saada kansa
uskomaan hänen isänmaalliseen ajatuskantaansa.
Kuningas Kustaan suuret siniset silmät katselivat omituisella
varovaisen älykkäällä ilmeellä uskaliasta vehkeilijää. Vielä hän ei
ollut mihinkään suostunut, vielä hän ei ollut laskenut kruunuansa ja
mainettaan alamaisen käsiin.
-- Tahdon ajatella esitystänne, -- sanoi hän.
-- Suokaa anteeksi, sire, puutarhurin nukkuessa rikkaruoho kasvaa.
Teidän majesteettinne ajatellessa toimivat muut. Nyt tai ei
milloinkaan.
-- Ja kuka vastaa siitä, ettette syökse valtakuntaa kansalaissotaan ja
saata itseänne ja uskollisimpia alamaisiani onnettomuuteen?
-- Kuka? Caesarin onni ja raha, teidän majesteettinne. Minä tarvitsen
paljon rahaa.
-- No hyvä, tahdotteko rehellisten kasvojeni takuuta vastaan lainata
minulle sata tukaattia.
-- Vaikka satatuhatta, teidän majesteettinne, -- jos minulla vain
olisi! Mutta vallankumouksissa samoinkuin sodissakin tarvitaan ensiksi
rahaa, toiseksi rahaa ja kolmanneksi vielä sittenkin rahaa. Rahaa
täytyy hankkia, vaikkapa kuutamoa pitäisi rahaksi lyödä. Eikö teidän
majesteetillanne ole semmoista silmänkääntäjää? Olen kuullut
kerrottavan, että ranskalaiset samoinkuin suomalaisetkin osaavat
loihtia.
-- _Voyons_. Tahdon koettaa muuatta loihtua.
-- Teidän majesteettinne siis suostuu?
-- Mihin sitten?
-- Alamaiseen ehdotukseeni.
Kuningas Kustaa hymyili. -- Minä suostun, -- sanoi hän, -- olemaan
seuraamatta rusthollarienne esimerkkiä ja nostamatta juttua teitä
vastaan säätyjen edessä. Muutoin voitte olla vakuutettu
kuninkaallisesta suosiostani.
-- Ja valtakirja?
-- Niin, saatte valtakirjan matkustaa Suomeen ostamaan hevosia
tykistölle.
-- Kiitän nöyrimmästi ja olen seuraava teidän armollista tahtoanne.
Keskustelu oli päättynyt.
-- Hän on kunnianhimoinen kuin äitinsä ja pelkuri kuin isänsä, mutta
minä ajan häntä edelläni kuin kanuunasta ampuen, -- ajatteli
Sprengtporten mennessään.
-- Hän on sytytyslanka, joka johtaa ruutitynnyriin, mutta pitää varoa,
ettei kaikki räjähdä ilmaan, -- ajatteli kuningas heittäessään hyvästiä
rohkealle ja vaaralliselle alamaiselleen.
Kello soi, ja vartiovuorossa oleva adjutantti astui sisään.
-- Kutsu tänne se nuori mies, joka odottaa päästäkseen puheilleni.
Kohta sen jälkeen tuli Paul Bertelsköld, vielä kalpeana haavastaan.
-- Nimenne on Bertelsköld, Falkbyn kreivin poika?
-- Niin on, teidän majesteettinne.
-- Ylioppilas?
Paul kumarsi myöntäen.
-- Mitä olette lukenut?
-- Luonnontieteitä, historiaa ja filosofiaa.
-- Siinä tapauksessa ette liene harrastanut vieraita kieliä?
-- Jossakin määrin, teidän majesteettinne.
-- Mitä kieliä?
-- Ranskan, saksan, englannin, italian ja venäjän kieliä.
-- _En effet_, onhan siinä aluksi. Kuinka on päähänne pistänyt lukea
venäjää?
-- Tutustuin Turussa erääseen venäläiseen karkuriin.
-- Hyvä. Kas tässä erään venäläisen ritarikunnan diploomi, joka on
minulle lähetetty. Kääntäkää se.
Paul käänsi sen sujuvasti.
-- Hyvä on, -- sanoi kuningas hymyillen. -- Minulle on sanottu, että
tietonne ovat erinomaiset, enkä ole teitä kutsunutkaan tänne
suorittamaan tutkintoa. Oletteko luotettava?
-- Jos teidän majesteettinne tahtoo minua koettaa, niin en aio nimeäni
pilata.
-- Ah, on monenlaisia aatelismiehiä. Veljenne esimerkiksi. Mutta
voitteko säilyttää salaisuuksia, joista riippuu henkenne ja vielä
enemmänkin?
-- Voin mennä kuolemaan sen puolesta, jota pidän oikeana.
Kuningas katsoi häneen terävästi. -- Ja jos ette pidä jotakin oikeana,
mitä silloin teette?
-- Minä kieltäydyn luottamuksesta, jota en voi vastaanottaa.
-- Kuinka? Olette suorasukainen, nuori herrani!
-- En voi tinkiä omatuntoni kanssa, mutta en myöskään pettää kuninkaani
tai jonkun toisen luottamusta.
-- Tiedättekö ystäväni, että kuninkaan palveluksessa ei aprikoida, vaan
totellaan.
-- Suokaa anteeksi, teidän majesteettinne! En voi muilla ehdoilla
palvella.
-- _Au diable_, semmoisilla palvelijoilla en tee mitään! Menkää
tiehenne! Teistä voi tulla lavertelija valtiopäivillä niinkuin kaikista
muistakin, mutta minun palvelukseeni ette kelpaa.
Paul kumarsi aikoen mennä.
-- Odottakaa, -- sanoi kuningas rypistäen kulmiaan. -- Osaatte venäjää
ja siitä voi ehkä olla hyötyä. Tiedättekö, että teitä on suositettu
yksityissihteerikseni Gyllengahmin jälkeen, jota en voi käyttää.
-- En uskaltanut sitä enää toivoa.
-- No miksi, taivaan nimessä, sitten turmelette tulevaisuutenne
puhumalla tyhmyyksiä?
-- En koskaan sano teidän majesteetillenne muuta kuin totuuden.
-- _Foi de gentilhomme_, -- sanoi helposti lepytettävä kuningas
nauraen, -- jos aiotte esiintyä semmoisena kummana hovissani, niin
tekee todellakin mieleni koettaa, mihin kelpaatte. Mutta varokaa, nuori
mies, minä varoitan teitä muista _messieurs et mesdames de la cour_. Ne
tulevat vähintäänkin repimään silmät päästänne. _Enfin_, saavutte
huomenna klo 10 kreivi Schefferin luo saadaksenne määräyksiä ja sitten
tahdomme pitää teitä armollisessa muistissamme.
Paul luuli nyt käyntinsä päättyneen ja aikoi taas poistua. Mutta
kuningas viittasi häntä jäämään.
-- Johtuu mieleeni jotakin, -- sanoi hän. -- Voitteko virheettömästi
kirjoittaa äidinkieltänne?
Paul luuli osaavansa tuon merkillisen taidon, johon, niinkuin kaikki
tiesivät, kuningas ei ollut täysin perehtynyt.
-- No, kai piirtelette variksenvarpaita paperille niinkuin kaikki
muutkin nuoret maisterit? Kirjoittakaa jotakin; tahdon nähdä
käsialanne.
Paul tarttui kynään ja kirjoitti loistavan kauniilla käsialalla säkeen
Henriadista:
_La verité seule est grande, la vertu seule est aimable_.[20]
-- Hm, -- sanoi kuningas nähtävästi tyytyväisenä, -- saatte alkaa
virkanne varsin tärkeällä luottamustoimella. Saatte kirjoittaa
puhtaaksi "Thetis ja Peléen" vuorosanat.